Kristinuskon kasvutekijöinä uskon ja rakkauden yhteenkuuluvuus

Puheessaan lähetystyöstä muuttuvassa maailmassa kirkon lähetystyön toimikunnan puheenjohtaja, piispa Jari Jolkkonen nosti esille lähetystyön dynaamisuuden ja kristinuskon kasvutekijät sen historiassa.

Kristinusko on lähetysuskonto – sehän voisi olla toisinkin. Lähetystyössä on ihmisperäisen käännyttelyn sijasta pohjimmiltaan kysymys kolmiyhteisen Jumalan Lähetyksestä, Missio Deistä. Lähetystyön olemukseen kuuluu dynaamisuus ja muutos, piispa Jolkkonen totesi.

Keskeisiksi kristinuskon kasvutekijöiksi sen historiallisessa kontekstissa Rooman valtakunnassa piispa Jolkkonen nosti esille luonnollisen väestönkasvun, suuret perheet ja perhe-etiikan, diakonian keskeisen aseman ja opillisen johdonmukaisuuden.

Nykykielellä sanottuna kristinuskon menestystekijöitä olivat siis uskon ja rakkauden yhteenkuuluvuus. Usko yhteen Jumalaan ja rakkaus lähimmäiseen. Oppi ja diakonia. Todistus ja palvelu. Inklusiivisuus suhteessa eri ihmisryhmiin, eksklusiivisuus suhteessa muihin pelastusteihin, piispa Jolkkonen totesi.

Puheessaan hän loi myös katsausta kristinuskon ajankohtaisiin tilastoihin ja kristinuskon nopeaan kasvuun etenkin Afrikassa. Kristinuskon vuosittaiskasvu 0.98 % ylittää vuosittaisen väestönkasvun 0.88 % mikä tarkoittaa, että kristittyjen suhteellinen määrä kasvaa globaalisti.

Kokonaisvaltaisuutta, valtarakenteiden purkua ja digimissiologiaa

Juhlasymposiumin anti oli monipuolinen. Kommenttipuheenvuorossaan Suomen Lähetysseuran viestintäpäällikkö Mervi Viuhko korosti yhteistyön merkitystä, kokonaisvaltaisuutta ja kolonialististen valtarakenteiden tarkastelua nykyaikana.

Jokainen aikakausi joutuu kysymään, mitä uskollisuus evankeliumille tarkoittaa juuri tässä kontekstissa, ajassa ja paikassa. Tämä kysymys on keskeinen myös tänään, kun elämme monikulttuurisessa, moniuskontoisessa ja globaalisti verkottuneessa maailmassa, Viuhko totesi. Dekolonisoiva lähetysteologia kutsuu kirkkoa kuuntelemaan, oppimaan ja tunnistamaan sen, että kristinuskon todeksi eläminen ei ole yhden kulttuurin tai tradition yksinoikeus. Lähetystyöntekijä on aikanamme tukija ja kumppani yhteisellä matkalla.

Samalla kun lähetystyö päivittyy, myös sen toimintatavat päivittyvät. Viuhko kuvasi miten digimissiologia-käsite kuvaa digitalisaation myötä tulleita mahdollisuuksia lähetystyössä ja tutkimuksessa. Hän muistutti, miten digitalisaatio haastaa lähetystyötä pohtimaan läsnäolon ja kohtaamisen muotoja. Myös digimissiologiassa kysymykset vallasta, saavutettavuudesta ja osallisuudesta ovat keskeisiä.

Ajan merkit – lähetysnäkymiä Raamatussa

Päivä sisälsi paitsi yhteiskunnallisesti relevanttia pohdintaa valtarakenteista ja digitalisaatiosta myös teologista pohdintaa lähetyksestä Raamatussa. Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko totesikin aiheen keskeisyyden toteamalla, että Raamattu on se mikä yhdistää meitä lähetystehtävässämme.

Mitä tarkoittaa olla hyvän sanoman välittäjä nykyaikana?

Puheessaan otsikolla Discerning the signs of the times: Mission in the Bible Yhdistettyjen Raamattuseurojen seurakuntasuhteiden johtaja brasilialaissyntyinen Rosalee Velloso Ewell luennoi Jeremian kirjan avulla lähetyksen teemoista Raamatussa. Keskeiseksi kysymykseksi nousi: mitä tarkoittaa olla hyvän sanoman välittäjä nykyaikana?

Syvällinen ja kiinnostava raamattuluento tiivistyi Rosalee Velloso Ewellin toteamukseen, että vain katsomalla ensin Jeesukseen Kristukseen voimme ymmärtää mitä on olla kristitty ja hyvän sanoman välittäjä meidän aikanamme. Symposiumin aikana oli myös tilaisuus keskustelulle ja kommenteille.

Katse tulevaan – lähetystehtävä jatkuu, vaikka rakenteet muuttuvat

Kirkon lähetystyön keskus elää parhaillaan Kirkkohallituksen organisaatiomuutoksen keskellä. Piispa Jolkkonen totesikin puheessaan, että on ilmeistä, että Kirkon lähetystyön keskus tässä muodossa lakkaa ja tilalle tulee uutta. Keskuksen 50-vuotisjuhla jääneekin sen viimeiseksi. Ihmisten hätä ja avuntarve ei kuitenkaan ole kadonnut tai vähentynyt, päinvastoin. Uutisista voimme lähes päivittäin kuulla miten kehitysavun leikkaukset uhkaavat ennusteiden mukaan ennen vuotta 2030 jopa 9,4 miljoonaa ihmishenkeä, joista 2,5 miljoonaa on alle viisivuotiaita lapsia. Sanoma rakastavasta Jeesuksesta Kristuksesta velvoittaa meitä tulevina vuosina entistä keskitetympään julistukseen ja palveluun.

Artikkeli Kirkon lähetystyön keskus juhli 50-vuotista taivaltaan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Lähetystyön tekemisen tavat ja kumppanuus

Lähetystyöhön liittyvät muutokset ovat vahvistunee 60-luvulta lähtien. Globaalin etelän valtioiden itsenäistyminen herätti kysymyksiä saman alueen kirkkojen itsenäisyydestä. Monie kirkkojen kohdalla taloudellinen riippuvuus muista kirkoista tai niiden lähetysjärjestöistä on yhä ongelma. Tämän rinnalla keskusteluun on noussut myös teologinen ja hengellinen riippuvuus. Dekolonisaatio valtioitten osalta on kenties päättynyt, mutta yhä kolonisaation vaikutukset tuntuvat monikerroksisesti sekä valtioitten että kirkkojen välisissä suhteissa.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetystyön osalta olemme nähneet ja iloinneet siitä, miten osa kumppanuuskirkoistamme ovat kasvaneet sekä jäsenmäärältään meidän ohitsemme että taloudellisesti, hengellisesti sekä teologisestikin meistä riippumattomiksi. Tätä on edesauttanut se, että näillä kirkoilla on myös muita kumppanuuksia: ne voivat jopa valikoida, kenen puoleen kääntyvät silloin, kun tarvitsevat tukea.

Näiden kehityslinjojen yhtenä puolena on jo pitkään ollut se, että me emme voi yksin päättää, kuinka monia tai minkälaisiin tehtäviin lähetämme lähetystyöntekijöitä. Ruohonjuuritason tehtävät – kuten evankeliointi tai kristinuskon perusteiden opettaminen – ovat monin paikoin siirtyneet paikallisten kirkkojen ja seurakuntien vastuulle. Meiltä kaivataan asiantuntijoita, konsultteja tai kouluttajia.

Lähetysresurssien kohdentamisesta

Viime vuosina on ollut kaksi tekijää, jotka suoraan ovat vaikuttaneet käytettävissä oleviin resursseihin. Koronapandemia ja osittain sen seurauksena, mutta muutenkin maailmantaloudessa on ollut epävakautta, jopa arvaamattomuutta. Kaiken lisäksi kehitysyhteistyömäärärahoja on leikattu. Tämä on näkynyt selkeästi lähetystyöhön palkattujen määrissä, vieläpä niin, että eniten lähettävillä pudotus on ollut suurinta. Järjestöjen talous on ollut tiukoilla, vaikka esimerkiksi Kirkkohallitus antoi ylimääräistä tukea koronan tuomaan vajeeseen.

Lähetystyötekijöitten määrän ohessa on syytä seurata myös lähetystyöhön käytettyjä muita resursseja. Näistä talousvarat ovat merkittävin. Tässä suhteessa on myös tapahtunut jonkin verran laskua, muttei mitenkään merkittävästi, kun ottaa huomioon muun talouskehityksen.

Lähetysjärjestöjen puolelta on muistutettu, että niiden kautta kulkevilla varoilla palkataan jatkuvasti enenevässä määrin paikallisia työntekijöitä. Kirkot saavat siis suoraa toimintatukea, jota ne voivat käyttää juuri siihen ruohonjuuritason työhön, johon eivät enää kaipaa ulkopuolisia tekijöitä. Tämä kuvaa myös kumppaneiden työssä tapahtuvia muutoksia. Samalla, kun kirkot kasvavat, niillä on usein pulaa osaavista vapaaehtoisista ja palkatuista työntekijöistä. Vapaaehtoisia ne osaavat rekrytoida usein paremmin kuin me, mutta työntekijöiden kouluttamiseen ja valmentamiseen ne kaipaavat sekä oppilaitoksia että asiantuntijoita. Kaikkien kirkkojen kotimaassa ei myöskään ole oppilaitoksia, jolloin esim. pappeja joudutaan lähettämään ulkomaille koulutukseen. Sekään ei ole ihan halpaa, vaikka koulutus tapahtuisikin omalla mantereella.

Mielenkiintoinen yksityiskohta SLN:n tilastokatsauksessa on tieto siitä, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetystyöntekijät sijoittuvat suurelta osin ns. 10/40 ikkunan alueelle – jopa runsaat 65 %. Kyse on sosioekonomisesti maailman köyhimmistä osista ja samalla alueista, joissa mahdollisuus kuulla evankeliumia on vähäistä. Kun tähän lisää vielä Kirkon Ulkomaanavun työn maailman hauraimmissa valtioissa, on syytä olla ylpeä siitä, että panostukset näyttävät suuntautuvan varsin oikein.

Entä kirkon elinvoimaisuus?

En mittaisi kirkon terveyttä ja elinvoimaisuutta pelkästään lähetystyöntekijöiden määrällä. Kysymys on ehkä sittenkin siitä, elääkö seurakunta missionaarisesti omalla alueellaan, vai jäämmekö omien seinien sisälle.

Kirkkomme jäsenmäärä on kieltämättä vähentynyt sekä reaalisesti että suhteellisesti vuosikymmen vuosikymmeneltä. Tämä on kulkenut linjassa sen kulttuurisen muutoksen kanssa, jossa yhä harvempi sitoutuu instituutioihin. Instituutioiden arvojen kanssa voidaan olla samaa mieltä, mutta itse instituutiot eivät vedä puoleensa.

Tähän liittyy myös se kehitys, jossa suhde uskomiseen ja erityisesti uskontoon muuttuu. Yhä harvempi selittää uskonnollisesti elämäänsä ja sen tapahtumiin liittyviä asioita eivätkä ole edes kiinnostuneita senkaltaisista tulkinoista. Sen sijaan kysellään, miten usko vaikuttaa arjessa ja sen valinnoissa. Tuottaako usko hyvää ja merkityksellistä elämää?

Yhteisissä keskusteluissa ja päätöksenteossa pelkästään uskoon tai Jumalaan vetoaminen on mielekästä vain sisäpiirissä, uskonyhteisön omien kesken. Missionaarisina toimijoina meidän on opittava perustelemaan asioita tavoilla, jotka eivät edellytä raamatuntuntemusta tai uskosta nousevaa luottamusta tuonpuoleiseen. Opettelemalla tällaista kielipeliä, meille tarjoutuu mahdollisuuksia vaikuttaa yhteisiin asioihin – jopa politiikkaan olematta puoluepoliittisia – ja joskus myös tilaisuuksia siihen, että kerromme, mitä usko meille merkitsee eri ilmiöiden kohdalla. Jotain on tehty myös oikein, sillä ilahduttavan moni kirkkoon kuulumatonkin luottaa yhä kirkon diakoniaan ja kansainväliseen työhön.

Lopuksi

Enemmän kuin lähetystyöntekijöiden määrästä, olen huolissani lähetystyöhön ja kirkon kansainväliseen vastuuseen liittyvästä osaamisesta seurakunnissamme. Toiseksi huolettavat näihin liittyvät asenteet.

Poliittinen ilmapiiri on muuttunut selkeästi sisäänpäin kääntyneeksi. Tähän otetaan valitettavasti mallia muualta maailmasta, vaikka Suomi on perinteisesti ollut puhumassa yhteisen vastuun puolesta. Kirkkojen on maassamme syytä pitää tässä asiassa kynttilää reilusti korkealla. Omaa esimerkkiä voimme näyttää panostuksilla, joita kohdennamme maailmanlaajan Kristuksen kirkon toimintaan. Jo kuusikymmentäluvulla kirkolliskokouksessa viitattiin silloiseen prosenttikeräykseen ja todettiin, että jos omat seurakuntamme eivät liity siihen käytännön toimilla, emme voi myöskään vedota kansalaisiin yleisissä keskusteluissa tai valtiovaltaan kehitysyhteistyömäärärahojen korottamiseksi.  

Iloitsenkin evankelis-luterilaisten piispojen suosituksesta osoittaa verotuloista kolme prosenttia lähetystyöhön ja kansainväliseen diakoniaan. Se on tuntuva korotus nykyiseen noin kahden prosenttin keskiarvoon. Siinä on myös perusteltu tavoite seurakunnille tehdä suunnitelmia tulevaisuus silmälläpitäen.

Osaamisen suhteen huoli nousee siitä, että yhä harvemmassa seurakunnassa on henkilöitä, joiden työnkuvaan kuuluu kansainvälinen vastuu. Vuoden 2024 tilaston mukaan vain 111:ssä seurakunnassa on henkilö, jonka nimikkeessä tällainen vastuu näkyy. Pudotusta viiden vuoden takaiseen tilanteeseen on 51 eli lähes kolmannes. Heidän lisäkseen on toki palkkiotoimisia tai vapaaehtoisia, mutta isossa kuvassa osaamisen vähentymistä voi pitää huolestuttavana.

Talouden tulevaisuuden näkymien valossa ei ole todennäköistä, että virat tai toimet lisääntyisivät. Siksi on syytä miettiä, miten muiden seurakunnassa palkkasuhteessa toimivien tai vapaaehtoisten osaamista voitaisiin kehittää. Kirkon henkilöstökoulutus on tärkeä, mutta varsin hidas tie. Oleellista on, että seurakunnissa mietitään yhdessä kansainvälisen vastuun toteuttamista ja tehdään riittävän konkreettisia päätöksiä sen suhteen.

Maailmanlaaja kirkko on meille rikkaus, ei kuluerä.

Artikkeli Lähetystyö on jatkuvassa muutoksessa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Apostolien tekojen 10. luku alkaa Corneliuksesta, jumalaapelkäävästä sadanpäämiehestä. Hän näkee näyn, jossa enkeli kehottaa häntä noutamaan luokseen Pietarin. Hän lähettää kaksi palvelijaansa ja hurskaan sotilaan hakemaan Pietaria Joppesta. Miesten matkan aikana Pietari saa näyn suuresta purjekankaasta, joka on täynnä saastaisia eläimiä, ja ääni käskee häntä syömään. Pietari kieltäytyy, vedoten juutalaisiin ruokasääntöihin. Ääni vastaa, että minkä Jumala on puhdistanut, sitä ei Pietari saa sanoa epäpuhtaaksi. Tämä tapahtuu kolme kertaa. Kun Pietari vielä miettii näkyään, Pyhä Henki kertoo hänelle, että kolme miestä etsii häntä. Hän ottaa miehet vastaan ja kuulee heiltä Corneliuksen näystä.

Seuraavana päivänä Pietari lähtee heidän mukaansa Kesareaan. Hänen saapuessaan Cornelius lankeaa Pietarin jalkojen juureen kunnioituksesta, mutta Pietari käskee häntä nousemaan ylös, sanoen olevansa vain ihminen kuten Cornelius itse. Tämä selittää näkynsä ja kertoo, miksi hän lähetti hakemaan Pietaria. Pietari käsittää ja tunnustaa, että Jumala ei tee eroa ihmisten välillä. Pietari kertoo Jeesus nasaretilaisesta, hänen elämästään, ristiinnaulitsemisestaan ja ylösnousemuksestaan. Hän julistaa, että jokainen, joka uskoo Jeesukseen, saa syntinsä anteeksi. Kun Pietari vielä puhuu, Pyhä Henki laskeutuu kaikkien kuuntelijoiden päälle, hämmästyttäen Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskovat. Pietari käskee kastaa pakanat Jeesuksen Kristuksen nimeen.

Sotilasjohtaja Cornelius oli uskonnollinen ihminen. Hän pelkäsi Jumalaa, antoi almuja köyhille ja oli hyvin arvostettu juutalaisten keskuudessa. Hänet tunnettiin ”Jumalaa pelkäävänä”, eli henkilönä, joka palvoi ja rukoili Israelin ainoaa oikeaa Jumalaa, mutta joka ei halunnut tulla juutalaiseksi ympärileikkauksen kautta. Loppujen lopuksi on vaikea tietää tarkalleen, mitä Corneliuksen sydämessä liikkui. Hänen täytyi kuitenkin olla avainhenkilö, koska Jumala näkee Corneliuksen sisimpään ja valitsee hänet ensimmäiseksi monista pakanoista, jotka tulevat Jeesuksen luo.

Ensimmäisen vuosisadan rabbiinisilla opettajilla oli merkittäviä opetuksia juutalaisten ja pakanoiden välisistä suhteista. Pietari noudattaa lakia ja tietää hyvin, mikä ei ole lakia noudattavien juutalaisten mielestä hyväksyttävää. Hänen kauttaan me opimme Israelin historiasta, evankeliumin kehityksestä, pakanoiden tuomisesta kirkkoon. Sen, mitä Pietari luuli tietävänsä, Jumala kääntää sen ylösalaisin. Pietari luuli ymmärtävänsä lain ja sen, ettei hänen pitänyt syödä epäpuhtaita eläimiä, samoin kuin hän luuli ymmärtävänsä Israelin tiukkojen ruokasäädösten noudattamisen. Ehkä olet kuullut sanonnan ”Olet mitä syöt”, eli jos söit ”saastaista” ruokaa, olit ”saastainen”.

Haluan meidän huomaavan, mitä Pyhä Henki teki. Hän puhui! Hän kävi keskustelun Pietarin kanssa. Hän kertoi Pietarille, mitä ja miten toimia. ”Lähde epäröimättä näiden miesten kanssa!” Pietari on se, joka kielsi Jeesuksen kolme kertaa. Ja sitten se tapahtui taas, kun Pietarin näyssä purjekangas laskettiin alas kolme kertaa (Ap. t. 10:16). Hän sanoi Jumalalle ”ei” kolme kertaa näyssään. Pietari luultavasti ajattelee: ”Ei taas!”

Mutta Jumala ei ole vielä lopettanut hänen kanssaan. Jumala muuttaa häntä ja johtaa häntä. Juuri oikeaan aikaan Pyhä Henki kertoo Pietarille, mitä tehdä, ja hän toimii sen mukaan. Pietari ottaa yhden pienen askeleen kuuliaisuudessa. Hän, lakia noudattava juutalainen, jonka ei pitäisi syödä pakanoiden kanssa, kutsuu Corneliuksen miehet vieraikseen illalliselle. Heitä oli yksi sotilas ja kaksi palvelijaa, ja he kaikki olivat luultavasti pakanoita. Pietari osoittaa vieraanvaraisuutta niille, jotka ovat erilaisia kuin hän.

Jeesus -liike avasi ovet kaikille

Keskeiset sanat Pietarin puheessa pakanoille olivat: ”Hänet he ripustivat ristinpuulle ja surmasivat” ja ”mutta Jumala herätti hänet kolmantena päivänä”. On huomattava, että Pietarin puhe pakanoille oli olennaisesti sama kuin hänen saarnansa juutalaisille. Hän esitti Jeesuksen Kristuksen henkilön ja työn, korostaen Jeesuksen ristiinnaulitsemista ja ylösnousemusta ja ihmisten vastuuta Jumalan edessä näiden asioiden valossa.

Pietarilla ei ollut yhtä saarnaa yhdelle ryhmälle ja toista saarnaa toiselle. Kaikki ihmiset voivat pelastua osoittamalla vilpitöntä uskoa elävään Jeesukseen Kristukseen. Jumala mursi vanhat esteet, jotka erottivat juutalaiset ja ei-juutalaiset, tehden yhden ihmisen kautta yhden uuden kokonaisuuden – kirkon, joka koostui Jumalaan uskovista juutalaisista ja pakanoista. Tämä oli mahdollista Jeesuksen pelastavan työn kautta Golgatan ristillä.

Pyhä Henki keskeytti Pietarin saarnan! Kuinka? Pakanat, joille hän puhui, alkoivat puhua kielillä. Se oli todiste siitä, että Pyhä Henki oli tullut kaikkien päälle (jae 44); Pyhän Hengen lahja oli vuodatettu heihin (jae 45); he olivat saaneet Pyhän Hengen (jae 47). Oli ilmeistä, että kun Pietari pääsi puheessaan siihen kohtaan, että kaikki, jotka uskoisivat Jeesukseen, saisivat syntinsä anteeksi, he kaikki todella uskoivat ja saivat syntinsä anteeksi!

Nämä jakeet sisältävät vallankumouksellisen viestin osallisuudesta. Pietarin ja Corneliuksen kohtaaminen mursi perinteiset esteet ja osoitti Jumalan puolueetonta rakkautta koko ihmiskuntaa kohtaan. Jumala opetti Pietaria ja varhaista kirkkoa, että evankeliumi kuuluu kaikille riippumatta ihmisen taustasta tai etnisyydestä.

Pietarin saama näky ei koskenut vain ruokaa; se oli oppitunti siitä, kuinka Jumala mursi ennakkoluulojen ja poissulkemisen muurit. Kuten Jumala käytti tätä esimerkkiä laajentaakseen varhaisen kirkon ymmärrystä, meitäkin haastetaan Jumalan armon kautta omaksumaan inklusiivisuus omassa elämässämme Jumalaan uskovina ihmisinä.

Tässä Apostolien tekojen 10. luvussa Jumala toimi uudella ja inklusiivisella tavalla. Jeesuksen seuraajien liike oli radikaali, koska se kumosi perinteiset juutalaiset käsitykset siitä, kuka oli sisällä ja kuka ulkona. Jumalan toiminta avasi yhteisön ovet kaikille.

Radikaali osallisuus – vammaisten henkilöiden osallisuus ja inklusiivisuus

Kirkolla on pitkä ihmisistä huolehtimisen perinne, mutta sen toiminta on usein pysynyt etäisenä ja toisinaan kaukaa suoritettuna hyväntekeväisyytenä sen sijaan, että se olisi ollut tapa laajentaa tervetulleeksi toivotettujen määrää ja ryhmään kuulumista ja kutsua osallistumaan osana kristittyjen yhteisöä.

Ekumeenisen vammaisten ihmisten vaikutusverkoston (Ecumenical Disability Advocates Network, EDAN) syntyminen Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) Lähetyksen ja evankelioimisen osaston aloitteena johtui kristillisten kirkkojen halusta ottaa mukaan ja työskennellä niiden kanssa, jotka ovat syrjäytettyjä yhteisöissämme.

EDAN on jatkanut yhteistyötä muidenkin kirkkojen kuin KMN:n jäsenkirkkojen kanssa kehittääkseen vammaisia henkilöitä koskevia toimintaohjelmia ja laatiakseen ohjeita vaikutustyölle heidän kanssaan ja puolestaan sekä edistääkseen vammaisten henkilöiden osallisuutta kaikilla elämänalueilla. Vuonna 2006 EDAN valmisti lausunnon nimeltä ”Kirkko kaikille ja kaikkien puolesta” (A Church of All and for All), joka on ollut hyödyllinen monille Kirkkojen maailmanneuvoston jäsenkirkoille. Teologiset seminaarit ovat laajalti käyttäneet sitä opetusmateriaalina.

Vammaisten henkilöiden muutosvoiman vahvistuessa myös ekumeenisessa yhteisössä ymmärrettiin, että tarvittiin uusi asiakirja, jonka sisältö vastaisi tapahtuneita muutoksia. Näin syntyi uusi lausunto nimeltä ”Olemisen lahja: Kutsuttu olemaan kaikkien kirkko ja kirkko kaikkia varten” (The Gift of Being: Called to Be a Church of All and for All). Kirkkojen maailmanneuvosto hyväksyi sen kesäkuussa 2016 ja suositteli sitä jäsenkirkkojen tutkittavaksi, pohdittavaksi ja sen pohjalta toimittavaksi.

Voisimmeko mekin oppia?

Entä me? Onko olemassa tiettyjä ihmistyyppejä, joita sinä tai seurakuntasi suljette pois uskonyhteisöstäsi? Onko olemassa tiettyjä ihmisryhmiä, joita pidät ulkopuolella, koska on mukavampaa niin? Varhaisen kirkon aikana ulkopuolella olivat pakanat. Ketkä ovat tänään ulkopuolella katsomassa sisään? Ehkä he ovat tiettyyn rotuun tai etniseen ryhmään kuuluvia ihmisiä. Ehkä he ovat vammaisia henkilöitä, ehkä alkuperäiskansoja. Ehkä he ovat naisia tai nuoria. Ehkä he ovat köyhiä. Ehkä he ovat kodittomia tai ihmisiä, jotka kamppailevat mielenterveysongelmien kanssa.

Miltä näyttäisi, jos sinä ja minä olisimme radikaalisti inklusiivisia kyseisen ryhmän kanssa? Entä jos Jumala kutsuu meitä laajentamaan elinpiiriämme toivottamalla tervetulleeksi ne, jotka haluamme pitää ulkopuolella? Cornelius ja Pietari saivat elämää muuttavan kokemuksen. Se on kokemus, joka saa sielumme hengittämään ja on hengellistä ruokaamme ja juomaamme. Mikä on Pyhän Hengen paikka ja tehtävä meidän elämässämme? Voimmeko luottaa siihen, että kokemuksemme Jumalan kanssa muuttavat meitä?

Ystävät, meillä saattaa olla halu suojella ajatuksiamme ja olla ”oikeassa”. Viettäkäämme hetki nauttien tästä Jumalan sanasta Apostolien teoissa, maistellen sitä hitaasti Pyhän Hengen avulla. Vaarana on halu antaa vastauksia älyllisen ymmärryksen kautta ja yrittää määritellä tai hallita Jumalan sanaa. Mutta tänään haluan kutsua meitä avoimesti ja herkällä mielellä liittymään Jumalan Pyhän Hengen liikkeeseen. Mitkä sanat tai lauseet jäivät mieleesi? Missä tunnet Jumalan Hengen liikkeen omassa sisimmässäsi?

Rukous

Armollinen Herra, rukoilemme, että antaisit meille voimaa ymmärtää sanasi korkeuden, syvyyden ja leveyden, jonka välität meille tänään. Anna meidän, jotka olemme luotuja sinun kuvaksesi, Herra Jumala, heijastaa myötätuntoasi, luovuuttasi ja mielikuvitustasi, kun työskentelemme muuttaaksemme yhteiskuntaamme, rakennuksiamme, toimintaohjelmiamme ja jumalanpalveluksiamme niin, että kaikki voivat tulla ja osallistua. Sinussa emme ole enää yksin, vaan yhdistyneinä yhdeksi ruumiiksi. Me luotamme viisauteesi ja armoosi ja rukoilemme Sinua kiittäen Jeesuksen nimessä. Aamen.

Kirjoittaja Anjeline Okola

Edit. 12.5. Anjeline Okolan nimi korjattu.

Artikkeli Radikaali osallisuus – Pietarin kasvutarina haastaa kirkkoja julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

”Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.”
(Hepr 4:12-13)

Usko on paradoksaalinen asia. Paitsi että Kristuksen seuraaminen on kulkemista taivaan valtakunnassa jo nyt, tätä matkaa varjostaa myös miekka ja sen tuoma järkytys. Usko on jännitteinen, ristiriitainen, käsittämätön suure. Usko ei tarkoita joidenkin uskonlausumien totena pitämistä ja lain kirjaimen mukaan elämistä – usko on suhde Luojan ja luodun välillä, usko on toivoa ja luottamusta, usko on puhetta ja kuuntelemista, usko on todeksi elämistä, ojentautumista sen mukaan mikä ei näy, kurottautumista näkymätöntä kohti.

Osa uskon paradoksia on miekka. Miekka murhasi Betlehemin lapset, miekka lävisti Marian sydämen, miekka mestasi Johanneksen ja sai Mestarin pakenemaan yksinäisyyteen, miekka iski palvelijan korvan, ja miekka halkaisee meidätkin. Samalla miekka murtaa lukitut ovet, tuo julki ja nostaa päivänvaloon kohdattavaksi. Ja tämä on lahja – mutta se on kivulias lahja, se on koko olemuksemme halkaiseva kipeä paljastus, jonka armollinen Jumala haluaa antaa meille. Kun tämä tapahtuu, me näemme vain miekan, vain terän, veren ja kuoleman ja me kavahdamme ja pelkäämme sitä, ja huudamme pelosta – emmekä näe, että juuri nyt, tässä teossa ja tällä tavalla Jumala osoittaa meitä kohtaan suurta ja pyhää rakkauttaan.

Jeesuksen seuraaminen on lahjaa

Tässä on Jeesuksen seuraamisen suuri mysteeri, eikä meidän tarvitse sitä ymmärtää – se on lahja, se on suurinta rakkautta mutta ellemme sitä näe, meitä ei siitä syytetä. Ellemme jaksa siitä kiittää, ei meitä syytetä siitäkään. Jeesuskin musertui sen alle, me saamme olla hänen seuraajiaan tässäkin. Jos miekka on sinut halkaissut etkä näe siinä mitään hyvää, etkä tunne muuta kuin kuolemanpelkoa ja Jumalan poissaolon, sinua ei siitä syytetä. Niin saa olla.

Samalla me tiedämme, vastoin tahtoamme, vastoin luonnollista pyrkimystämme ja vastoin kaikkea järjellisyyttä, että kuitenkaan me emme voi muuta kuin seurata Kristusta, vaikka se on myös miekan tie. Johannes kertoo evankeliumissaan, kuinka monet hänen opetuslapsistaan päätyivät jättämään Jeesuksen, kun loukkaantuivat hänen puheisiinsa:

”Tämä on kovaa puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?” Silloin Jeesus saa aiheen kysyä, varmaankin haikeasti, niiltä kahdeltatoista: ”Aiotteko tekin lähteä?” Johon Simon Pietari vastaa: ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.”

Jokainen miekan haava on ainutkertainen.

Ja Pietari itsekin tuli tietämään, mitä on, kun miekka käy sydämen läpi. Hänelle se tapahtui juuri samana yönä, jona Jeesus kärsi Getsemanessa. Hänen miekkansa tapahtui, kun hän kirosi ja kielsi Jeesuksen – siitä alkoi hänen matkansa pimeyteen, ahdistukseen ja tuskaan. Ja sama miekka, Jumalan sanan totuus, hänet paransi siinä hetkessä, kun Ylösnoussut katsoi häntä ja kysyi, olenko minä sinulle rakas. Siinä hetkessä Jumalan sanan miekka halkaisi hänen pimeytensä, hänen sisimpänsä, toi julki ja päivänvaloon hänen lukitun huoneensa ja avasi sen, ja siitä huoneesta löytyi katumus, rakkaus ja ilo.

Hengen tien kulkeminen, Kristuksen seuraaminen on osallisuutta hänen kärsimyksestään ja ylösnousemustaan. Ja kärsimys on aina pyhää ja ihmiskädelle koskematonta. Sen pitää saada olla verhon takana, ja verhoa kohotetaan varoen vain, kun sille on lupa. Siihen ei toisen pidä mennä mestaroimaan – toisen ihmisen kärsimyksen pyhyyttä on jokaisen kunnioitettava. Jokainen kärsimys, jokainen miekan haava on ainutkertainen ja kallisarvoinen. Haavasta nimittäin voi myös tulla lähde, joka antaa elämää itsellesi ja ihmisille ympärillesi, tämä on todellakin mahdollista. Mutta nyt saamme olla kipeitä ja toivottomia, jos haava onkin vielä tuore. Meillä on lupa siihen, sillä ei Mestarimmekaan ylösnoussut ruumis ollut täydellinen eikä ehyt: hänkin kantoi piinan jälkiä ruumiissaan. Siksi mekin olemme haavoitettuja ja kannamme jälkiä itsessämme.

Emme tässä elämässä lopullisesti parane haavoistamme, eikä sen tarvitse olla pyrkimyksemmekään – myös Kristukseen jätettiin kärsimyksen jäljet ylösnousemuksenkin jälkeen. Senkin jälkeen, kun elämä oli voittanut kuoleman, jäi jäljelle kärsimyksen jälki ja juuri siitä hänet voidaankin tunnistaa, ja juuri kärsimyksen jäljistä voidaan Kristus tunnistaa meissä.

Rukous

Jeesus Marian Poika, synny meissä tänään.
Jeesus temppelissä, etsi meitä kun rukoilemme.
Jeesus Nasaretista, tee kodistamme asuinsijasi.
Jeesus erämaassa kiusattuna, anna anteeksi kun harhailemme.
Jeesus, joka muutat veden viiniksi, täytä meidät elämälläsi.
Jeesus valaise tiemme, silloinkin kun pimeytemme häikäisee.
Jeesus sairaiden parantaja, tee meistä kestäviä ja kokonaisia.
Jeesus petetty ja kielletty, suojele ruumiimme ja sielumme.
Jeesus ristillä, ole pelastajamme.
Jeesus kuolleista herätetty, anna meille ikuinen elämä.
Jeesus, Kuningas, Ylösnoussut, ole aina ylistetty.

Kirjoittaja on missiologian erityisasiantuntija Suomen Lähetysseurassa.

Kirkon lähetystyön keskus järjestää symposiumin Kumppanuutta etsimässä 15.5.2025 klo 13-16.30. Voit liittyä mukaan etäyhteydellä: https://youtube.com/live/ZvQD_H-t6Zo?feature=share

Artikkeli Totuus ja trauma julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Ohjauskeskustelujen yhtenä tärkeänä tavoitteena on antaa taustatietoa seurakuntien tueksi, kun ne päättävät omasta lähetystyöstään ja taloudellisesta tuesta eri sopimusjärjestöille. 

Kirkon lähetystyötä ohjaa piispainkokous

Piispainkokouksen moniin tehtäviin kuuluu käsitellä kirkon ykseyteen, ekumeenisiin suhteisiin, kirkon lähetystehtävään ja kirkon suhteisiin muihin uskontoihin kuuluvia asioita (KL 21 §2 kohta 3). Lähetystyön perussopimuksen mukaan ”sopijajärjestö raportoi vuosittain keskeisistä strategisista linjauksistaan, toiminnastaan ja taloudestaan piispainkokoukselle”. Tämä raportointi toteutuu ohjauskeskustelujen kautta. Vuosittain yhdessä sopijajärjestön kanssa tarkastellaan kirkon lähetyksen peruslinjauksen ja kirkon lähetystehtävän toteutumista sopijajärjestön toiminnassa. 

Mistä ohjauskeskusteluissa puhutaan?

Ohjauskeskustelupöydän ympärille kokoontuu noin kymmenen hengen joukko. Kirkkoa niissä edustavat Kirkon lähetystyön toimikunnan puheenjohtaja ja yksi varsinaisista jäsenistä sekä Kirkon ulkoasiain osaston ja Kirkon lähetystyön keskuksen henkilökuntaa. Lähetysjärjestöstä mukana on sen toimiva johto sekä usein hallituksen puheenjohtaja. Kullekin keskustelulle on varattu aikaa 2,5 tuntia. 

Ohjauskeskusteluun valikoituu vuosittain kahdesta kolmeen teemaa. Joka vuosi käydään läpi järjestön toiminta ja talous vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen avulla. Keskustelussa nostetaan esille lähetyksen peruslinjauksen Yhteinen todistus toimintaperiaatteet ja niiden toteutuminen järjestön ja kirkon välisessä yhteistyössä.

Lisäksi keskustellaan vuosittain vaihtuvasta teemasta. Vuosina 2020 ja 2021 vaihtuvana teemana oli koronapandemian vaikutus lähetysjärjestön työhön. Syksyllä 2022 keskusteltiin kansainvälisistä kumppanuuksista osana valmistautumista kohti vuoden 2024 lähetyskumppanuusneuvotteluita, joille kirkolliskokous on juuri myöntänyt rahoituksen. Lisäksi sopimusjärjestöillä oli vielä mahdollisuus antaa palautetta uudistetusta Yhteinen todistus 2023 -asiakirjasta. 

Ennen keskustelua sopimusjärjestöt toimittavat vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen lisäksi raportin, jossa ne vastaavat edellä mainittuihin teemoihin. Kaikkien kolmen teeman osalta sopimusjärjestöjen toivotaan nostavat esiin sekä positiivisia että kriittisiä näkökulmia kirkon suuntaan. Ohjauskeskustelujen kuluessa kirkon edustajilla on puolestaan mahdollisuus esittää kysymyksiä ja palautetta lähetysjärjestöille. Ohjauskeskusteluista kirjoitetaan muistiot, jotka käsitellään piispainkokouksessa. Sekä järjestöjen raportit että muistiot ovat luettavissa täältä. 

Esiin nousseita teemoja

Syksyn 2022 ohjauskeskusteluissa esiin nousi erityisesti seuraavia teemoja. Yleisesti ottaen lähetysjärjestöjen talous on kestänyt pandemia-ajan hyvin. Toiminta sekä kotimaassa että ulkomailla on palautumassa koronapandemiaa edeltävälle tasolle. Huolta herättää kuitenkin se, että seurakuntien kokoava toiminta ei ole palautunut ennalleen. Tällä on merkittävä vaikutus lähetysjärjestöjen niin sanottiin vapaaehtoiseen kannatukseen, eli esimerkiksi kolehtien ja myyjäisten tuottoon. 

Vuonna 2024 järjestään kirkon toiset kansainväliset lähetyskumppanuusneuvottelut. Ne tuovat Suomeen kirkon ja sen lähetysjärjestöjen kumppanikirkkojen ja -järjestöjen edustajia eri puolelta maailmaa. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni seurakuntalainen pääsisi kohtaamaan kansainvälisen vieraan ja että lähetyskumppanuusneuvottelujen myötä kirkon missionaarisuus vahvistuisi. Lähetyskumppanuusneuvottelujen yhtenä keskeisenä osana on kumppaneilta saatava palaute ja arvio kirkkomme lähetystyöstä ja kansainvälisestä diakoniasta.

Kolmas esiin noussut teema on lähetys- ja globaalikasvatus. Lähetystyö ja kansainvälinen diakonia tarvitsee tukijoikseen innostuneita ihmisiä kaikista ikäluokista. Perinteisesti lähetys- ja globaalikasvatuksen kohteeksi on mielletty lapset ja nuoret, mutta myös aikuiset seurakuntalaiset kaipaavat lähetystietoisuuden vahvistamista. Sen vuoksi lähetys- ja globaalikasvatus kaipaa resursseja tuekseen. 

Lähetys ei enää pitkään aikaan ole suuntautunut Suomesta ja muualta pohjoiselta pallonpuoliskolta globaaliin etelään, vaan lähetys tapahtuu kaikkialta kaikkialle. Suomikin on lähetyskenttää. Raja lähetystyön ja evankelioinnin välillä on liudentumassa. Tiukan rajan vetäminen kansainvälisen ja kotimaisen työn välillä on tullut median murroksen myötä entistäkin ilmeisemmäksi: ulkomaille suuntautuvaa työtä tehdään myös Suomesta käsin. Nämä kehityskulut haastavat nykyistä lähetystyön mallia.

Ohjauskeskustelujärjestelmää kehitetään

Nykyinen perussopimusjärjestelmä ohjauskeskusteluineen on ollut käytössä vuodesta 2013 alkaen. Ohjauskeskusteluja on tänä aikana kehitetty, ja kehitystyötä jatketaan. Tavoitteena on, että ohjauskeskustelut voisivat entistä paremmin tukea myös seurakuntien työtä ja päätöksentekoa. Perussopimusjärjestelmän tunnettuutta seurakunnissa ja sen päättäjien piirissä pyritään kasvattamaan.

Tähän liittyy samalla palautejärjestelmän kehittäminen niin kotimaassa, erityisesti seurakuntatasolta, kuin kansainvälisiltä kumppaneiltakin.  Yksi konkreettinen keino kehittää järjestelmää edelleen on laatia uudistetun Yhteinen todistus -asiakirjan toimintaperiaatteitten toteutumiselle konkreettisia mittareita. Mittareiden pohjalta on mahdollista kerätä palautetta sekä seurakunnilta kotimaassa että kansainvälisiltä kumppaneilta. Näin perussopimuksen toteutumista voitaisiin arvioida ohjauskeskusteluissa paremmin ja tarkemmin.

Artikkeli Ohjauskeskusteluissa arvioidaan lähetysjärjestön ja evankelis-luterilaisen kirkon suhdetta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Ajat muuttuvat – siispä tilastotkin

Tilastot on koottu lähes alusta asti samalla tavalla, jossa tuloluokkia on neljä: yksityislahjoitukset suoraan järjestöille, järjestöjen saamat testamenttilahjoitukset, seurakuntien tilien kautta kulkevat vapaaehtoislahjoitukset sekä seurakuntien talousarvioavustukset. Seurakunnat ovat käyttäneet näitä tilastotietoja päättäessään talousarvioavustusten jakamisesta. Erityisen tärkeä monille seurakunnille on ollut suoraan järjestöille annettujen yksityislahjoitusten osuus.

Vuosien varrella järjestöille on tullut yhä haasteellisemmaksi saada selville, minkä seurakunnan alueella lahjoittajat asuvat. Sitä, kuuluuko joku lahjoittaja kirkkoon vai ei, järjestö ei voi nykyisten yksityisyyden suojaa koskevien säädösten mukaan kysyä. Niinpä ensimmäinen vaihe tilastomuutoksessa oli, että päätettiin luopua seurakuntakohtaisesta tietojen kokoamisesta, koska se ei enää vastannut todellisuutta.

Päätös uudistuksesta pitkän prosessin tulos

Kirkon lähetystyön toimikunta antoi jo vuonna 2018 talousarvioavustusten jakamista koskevan suosituksen, jonka mukaan päätöstä tehtäessä ei tulisi keskittyä varainkeruuseen. Suosituksen mukaan arvioidessaan jakoperusteita oman seurakuntansa osalta, seurakunta tai seurakuntayhtymä voi käyttää seuraavia välineitä: 1. Järjestön rooli seurakunnan oman lähetystehtävän toteuttamisessa 2. Seurakunnan mahdollisuus osallistua järjestön lähetystoiminnan strategiseen suunnitteluun ja kehittämiseen sekä järjestön päätöksentekoon 3. Lähetystyön ja kansainvälisen diakonian kannatustilasto.

Viimeisen osalta toimikunta suositti nimenomaan valtakunnallisen tilaston käyttämistä. Tämä oli selkeä linjauksen muutos suhteessa pitkään vallalla olleeseen käytäntöön, jonka mukaan seurakunnat ovat katsoneet nimenomaan oman seurakuntansa vapaaehtoisen kannatuksen tietoja.

Testamenttilahjoitukset ovat osa yksityishenkilöiltä saatua vapaaehtoiskannatusta suoraan järjestöille. Tällä tuloluokalla ei käytännössä ole ollut vaikutusta seurakuntien päätöksentekoon. Testamentit ovat myös hyvin epävarma tuloluokka, jossa vuosittaiset vaihtelut ovat varsin suuria.

Tiedot talousarvioavustuksen suuruudesta ja toisaalta seurakuntien tilien kautta kulkeva vapaaehtoiskannatuksen suuruudesta kukin seurakunta saa selville omasta kirjanpidostaan. Niinpä lopputuloksena on, että Kirkon lähetystyön keskuksen on mielekästä koota vain valtakunnallisia tietoja. Tämä tehdään edelleen järjestöittäin.

Samalla päätettiin aloittaa yhdessä sopimusjärjestöjen ja Kirkon lähetystyön toimikunnan kanssa tehtävä prosessi, jolla etsittiin uutta tapaa tuoda esille kirkon kansainvälisen työn taloudellinen panos. Valmistelijaksi kutsuttiin Lauri Haavisto, jolla itsellään on pitkä kokemus järjestöjen taloudenpidosta. Haaviston johdolla uudistuksen päälinjat haettiin vuoden 2021 aikana niin, että syksyllä toimikunta saattoi hyväksyä uuden tilastointipohjan.

Uudistuksen pääkohdat

• Luovutaan seurakuntakohtaisesta tilastoinnista
• Edelleen tulevat valtakunnalliset tiedot vapaaehtoisesta kannatuksesta sekä yksityisiltä että seurakunnilta, talousarvioavustuksista ja testamenteista
• Lisäksi tuloista ilmoitetaan: valtionapu, kirkkohallituksen avustus, kansainvälinen rahoitus, sijoitustoiminnan sekä toiminnan kautta tulevat tuotot ja kulut
• Näiden lisäksi: kansanopistotoiminta, elinkeinotoiminta, järjestön toiminta kotimaassa sekä Kirkkohallituksen antamat erillistehtävät (kuten raamatunkäännöstyö)

Vuotta 2021 koskevat taloustilastot kootaan siis uudella pohjalla. Siinä on kokonaan luovuttu seurakuntakohtaisesta tilastoinnista, mutta halutessaan järjestöt voivat julkaista sellaisen omalta osaltaan esim. vuosikirjan yhteydessä. Sen sijaan uudessa mallissa tulolähteitä tilastoidaan nykyistä enemmän. Jatkossa saamme paremman kokonaiskuvan järjestöjen taloudesta.

Tarkempi tilannekuva nyt mahdollinen

Muutoksen merkitys näkyy siinä, että aiemman koonnin mukaan kirkkomme on panostanut kansainväliseen työhön sopimusjärjestöjen kautta vuosittain noin 50 miljoonaa euroa, kun järjestöjen työhön käyttämä kokonaissumma on esim. vuonna 2020 ollut yli 95 miljoonaa euroa.

Erotus kuvastaa samalla sitä, mikä merkitys on seurakuntien ja yksityisten antamilla vapaaehtoislahjoituksilla. Valtion – ja usein myös kansainvälisen rahoituksen – edellytyksenä on omarahoitus. Tähän sopimusjärjestöt voivat käyttää juuri tuota vapaaehtoiskannatusta. Siten vaikkapa kolehteina saadut eurot voivat käytännön työhön muutettaessa kasvaa kolmin- tai nelinkertaisiksi, kun niitä käytetään omarahoitusosuutena.

Valtioin luottamus kansalaisjärjestöihin, myös uskopohjaisiin järjestöihin on vahva. 23 valtion ns. ohjelmatukea saavan järjestön joukossa Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Lähetysseura olivat suurimmat saajat ja viidentenä on Fida International (helluntaiseurakuntien lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö). Lisäksi ns. hanketukea yksittäisiin kohteisiin ovat välillä hakeneet ja saaneet muutkin kirkon sopimusjärjestöt.

Järjestöjen kotimaantyön osalta tilastoihin tulee myös nykyistä enemmän tietoja. Tähän mennessä vaikkapa kansanopistotoiminta tai kustannustoiminta eivät ole näkyneet, vaikka ne ovat merkittävää toimintaa osalle järjestöistä. Uudistuneesta tilastosta saa siis entistä paremman kuvan järjestöjen työn laajuudesta samalla, kun lähetystyön ja kansainvälisen diakonian osalta näkyviin tulee järjestöjen koko panos.

Uusi tilastointimalli vaatii vähän opettelua

Uusi tilastointitapa haastaa järjestöjä, kutakin vähän eri kohdissa. Millään järjestöllä tilastoon tarvittavia tietoja ei saada napin painalluksella. Silti järjestöt ovat sitoutuneet toimittamaan tarvittavat tiedot, jotta voisimme yhdessä palvella seurakuntia paremmin.

Seurakunnissa on puolestaan totuttu vanhaan tilastoon ja sen käyttöön päätöksenteossa tavalla, jota uusi malli ei mahdollista. Uusi tilastointimalli tuo esille todennäköisesti myös uusia kysymyksiä. Siinä kaikilla osapuolilla on opiskeltavaa.

Lopultahan kyse on siitä, että kirkon työn perusta on seurakunnissa. Ne toteuttavat kirkon tehtävää, missiota. Tähän missioon kuuluu oleelliselta osaltaan liittyminen maailmanlaajan kirkon työyhteyteen. Tässä työyhteydessä sopimusjärjestöillä on keskeinen paikka ammattimaisina ja kirkon tehtävälle uskollisina palvelijoina.

Tilastot julkaistaan evl.fi/plus -palvelussa yleensä huhtikuussa, riippuen järjestöjen tilipäätösten valmistumisesta.

Lisätietoja voi kysyä evl-klk@evl.fi.

Artikkeli Lähetystyön ja kansainvälisen diakonian taloustilastot uudistuvat julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Andi Bachmann-Roth Sveitsin evankelisten kirkkojen verkostosta kirjoittaa korona-epidemian keskeltä aiheenaan ”Kristityn vastaus koronaepidemiaan”. Hän rohkaisee kristittyjä käyttämään järkeään, rukoilemaan ja luottamaan Jumalaan. Hän nostaa nykytilanteesta esiin kolme piirrettä, joihin tulisi kiinnittää huomioita.

Bachmann-Roth vetoaa kristittyihin, jotta he tukisivat kaikkia niitä ponnisteluja, joita tehdään epidemian hillitsemiseksi ja sen aiheuttamien vahinkojen minimoimiseksi. Tässä mielessä kristittyjen on oltava järkeviä eikä tehdä koronaan suhtautumisesta uskonkysymystä. Suojautuminen, rajoituksiin suostuminen ja seurakuntaelämän muokkaaminen tilannetta vastaavaksi eivät ole osoitusta uskon vähyydestä, vaan Jumalan luoman maailman periaatteisiin suostumisesta. Hän kehottaa kuuntelemaan Lutheria: ”Rukoilemme ikään kuin kaikki työ olisi hyödytöntä ja toimimme ikään kuin kaikki rukous olisi hyödytön.”

Toiseksi Bachmann-Roth kehottaa pitämään huolen siitä, ettei koronaepidemia pääse myrkyttämään yhteiselämäämme epäluulolla ja vierasvastaisuudella. Historia osoittaa, että tällainen vaara on olemassa. Suurempi vaara meidän yhteiselämällemme ei olekaan itse virus, vaan se, että alamme suhtautua epäluuloisesti toinen toisiimme. Kaikenlainen ihmisten ja ihmisryhmien leimaaminen ja kielteisen asenteen kylväminen heitä kohtaan ei kuulu kristityn elämään. Päinvastoin kristitty voi uskostaan Jumalaan ammentaa voimaa ja rauhaa rakentaa yhteistä elämää juuri kaikkein vaikeimpina aikoina.

Sveitsiläiset eivät ole tottuneet siihen, että valtiovalta antaa kirkkoja koskevia määräyksiä. Bachmann-Roth kehottaa kuitenkin suostumaan annettuihin ohjeisiin. Hän vetoaa Paavalin kehotukseen luottaa Jumalaan, joka voi käyttää valtiovaltaa ihmisten suojelemiseen. Hän päättää kirjoituksensa ajatukseen siitä, että lopulta kristittyjen hallitsija ”kruunun” kantaja ei ole virus (korona = kruunu) vaan Kristus.

Ranskankielisen artikkelin voi lukea kokonaisuudessaan osoitteessa https://evangelique.ch/une-reponse-chretienne-au-coronavirus/

Rohkaisukirje

Pääsihteeri Collin I. Cowan (Council for World Mission) on kirjoittanut rohkaisukirjeen. Hän kuvaa vahvasti kaikkia niitä vaikeuksia, joiden keskellä nyt elämme, mutta kehottaa kristittyjä olemaan rohkeita ja toimimaan esimerkillisesti. Juuri nyt on oleellista se, mitä ymmärrämme kirkolla ja seurakunnalla. Kriisitilanteet tuovat usein mukanaan muitakin kielteisiä vaikutuksia: perheväkivaltaa, taloudellisia vaikeuksia, muukalaisvihamielisyyttä, valeuutisia ja vallan väärinkäyttöä. Nyt kaivataan heitä, jotka luovat ympärilleen uskoa ja luottamusta tulevaan. Kristittyinä meillä on Jumalan lupaukset tulevaisuudesta ja toivosta. Yhdessä me voimme selvitä.

Englanninkielisen kirjeen voi lukea kokonaisuudessaan osoitteessa: https://www.cwmission.org/a-pastoral-letter-from-cwm-general-secretary-regarding-covid-19/

Toimittanut Vesa Häkkinen.

Artikkeli Usko antaa rohkeuden toimia yhteiseksi hyväksi kriisin keskellä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kumpi on parempi?
Voit ehkä ymmärtää minut väärin ja pitää ajatustani ihan hulluna. Silti minulla on tarve jakaa kanssasi tämä hullu idea. Nämä etäjumalanpalvelukset ovat nopeasti tulleet normaaleiksi käytänteiksi. Kirkko on lopultakin palannut juurilleen, taloihin (”… sanokaa terveisiä myös heidän talossaan kokoontuvalle seurakunnalle…”, Room. 16:5). Se on kirkko, jossa päätämme jatkaa kokoontumista Jeesuksen paluuseen saakka.

Mitä jos lopettaisimme mahtavien katedraalien ja luentosalien rakentamisen, joita usein kutsumme kirkoiksi? Jos käyttäisimmekin niistä säästyneet miljardit nopeuttamaan Jeesuksen lähetyskäskyn loppuunsaattamista (Matt. 28:18-20). Monet laittavat pääpainon hyvin varusteltujen kirkkotilojen rakentamiseen eivätkä niinkään lähetystyöhön ja evankelioimiseen. Tarkoitan kaikkien toimien suuntaamista lähetystyöhön: satojen ja tuhansien lähetystyöntekijöiden työhön kutsumiseen, koulutukseen, lähettämiseen ja tukemiseen. He perustaisivat tuhansia kotikirkkoja miljardien tavoittamattomien ja vieraantuneiden ihmisten keskelle. He kääntäisivät Raamattua heidän omalle kielelleen. Eikö kaikki tämä auttaisi edistämään Herramme paluun tuloa (2 Piet. 3:12)?
(Käännös Jaakko Rusama)

Jennifer Byun Far East Broadcasting (FEBC) -järjestön toimittaja kertoo Soulista, Etelä-Koreasta:

Etelä-Koreassa on opittu kasvosuojien pitämiseen, virtuaalisiin jumalanpalveluksiin ja toisten auttamiseen. Useimmat kirkot Koreassa ovat korvanneet perinteiset jumalanpalvelukset online-palveluksilla keskiviikko- ja perjantai-iltaisin sekä kaksi palvelusta sunnuntaisin.

FEBC-Korea järjesti varainhankintakampanjan median kautta koronaviruksesta eniten kärsivien hyväksi. Varat, reilu miljoona dollaria, lahjoitettiin sairaaloille, kirkkojen omistamille kuntoutusjärjestöille, jotka huolehtivat seniorikansalaisista ja liikunta- tai muuten rajoitteisista ihmisistä.

FEBC-Korean henkilökunta on koonnut 10.000 avustuspakettia niille, jotka ovat eristyksissä saatuaan koronatartunnan. Paketti sisältää ruokaa, kasvosuojia, hammasharjan ja -tahnan, käsidesiä jne. FEBC-Soulin henkilökunta jakoi Soulin Guryongin kaupunginosan alueen köyhille 6. huhtikuuta yli 1000 avustuspakettia. Heidän asuintalonsa tuhoutui pari vuotta sitten tulipalossa.

Medialähetys Sanansaattajien tutkija, fil.tri Eila Murphy raportoi Facebookissa 16.4.2020. FEBC on Sansan yhteistyökumppani.

Viestit välitti Jaakko Rusama.

Artikkeli Villejä ideoita, aktiivista toimintaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.