Tänä vuonna kiinnostukseni adventin evankeliumiin heräsi sanan ”varsa” kohdalla. Todellako? Nousiko Jeesus aasin varsan selkään? Ja miksi ihmeessä opetuslasten piti auttaa Jeesus ratsaille? Aasihan on pienikokoinen eläin, isoimpienkin selkä vain vähän yli metrin korkeudella, varsan selkä tietysti paljon matalammalla. Ihmetykseni lisääntyi, kun luin Suomen Aasiyhdistyksen sivuilta seuraavaa:

Lämpimissä maissa aasisafareille päästetään painaviakin ihmisiä, mutta vastuullinen eläinihminen ei koskaan anna rahojaan tällaiseen toimintaa. Pienellä n 100 cm korkuisella aasilla voi ratsastaa maksimissaan 50-kiloinen ratsastaja, sirolla aasilla 40-kiloinen. — Suuremmalla 140 cm korkealla aasilla voi ratsastaa 70-kiloinen ratsastaja, mutta tähänkin vaikuttaa aasin rakenne, siro aasi jaksaa kantaa vähemmän.

Mielikuvani lähtivät laukalle. Oliko Jeesus kovin pienikokoinen, jotta varsa jaksoi kantaa häntä? Vai pitääkö minun turvautua ihmeen -käsitteeseen – olihan kyse sentään Jeesuksesta. Luonnollisinta olisi kylläkin turvautua raamatuntutkimukseen ja huomata, että ehkä Jeesus sittenkin ratsasti aasin äidillä, kuten Matteus antaa ymmärtää.

Vaan entäpä, jos opetuslapsilla oli oikeasti syy auttaa Jeesus nimenomaan varsan selkään. Ehkä varsa oli juuri saavuttanut ratsastusiän, mutta kukaan ei vielä ollut ratsastanut sillä, kuten Markus kertoo.

Ja tästä ajatusteni laukka vasta alkoikin. Mitä ovat ne tilanteet, joissa opetuslasten – siis seurakunnan – tehtävänä on auttaa Jeesus ratsaille? Viimeaikaiset keskustelut kirkon nelivuotiskertomuksen ympärillä antavat vahvoja viitteitä siihen, että kaikki eivät ole vielä valmiita ottamaan Jeesusta vastaan. Siksi pitää auttaa – ei Jeesusta, vaan aasia – tai siis meidän tilanteessamme ihmisiä. Nelivuotiskertomus antaa ymmärtää, että emme ole vielä tehneet kaikkea sen hyväksi, että evankeliumi Jeesuksesta voisi olla vastaanotettavissa. Kielenkäyttömme, tapamme ja lähestymiskulmamme ovat usein liian rajuja ja hajottavia. Tällainen ”selkäänhyppy” tuottaa tuskaa ja pahimmillaan elinikäisiä vammoja.

Aasi, tai aasin varsa Jeesuksen ratsuna on jo Uuden testamentin aikana tulkittu nöyryyden ja vaatimattomuuden merkiksi. Tämä ei estänyt kansaa juhlimasta ja riemuitsemasta, ennemminkin päinvastoin. Kuningas, joka ei tee temppuja eikä tule valtaansa osoittaen, on helpommin lähestyttävä. Nöyryys ei vie hänen valtaansa yhtään vähemmäksi. Samalle tasolle tuleminen johti uudenlaisen kuninkuuden syntymiseen, sellaiseen, jossa

• ollaan kiinnostuneita ihmisistä
• annetaan tilaa toiminnalle, ja lopulta
• puolustetaan ihmisten omaehtoista toimintaa, vaikka se ei miellytäkään vallassa olijoita

Tämä taisi mennä vähän allegorian puolelle, mutta tilaisuus oli liian houkutteleva. Vakavasti sanoen: meidän on mietittävä, miten kirkon missio voisi toteutua, jos emme noudata noita kolmea kohtaa, jotka Jeesuksen toiminnassa näyttävä toistuvasti olevan keskiössä. Niiden tilalle on liian usein otettu ihmisten komentaminen perinteisiin tapoihin, vain ylhäältä määriteltyjen toimintojen hyväksyminen ja erilaisuuden torjuminen. Jeesus pöllytti kaikkea tätä ja uskalsi asettua autettavaksi ja nöyräksi, mutta myös heikoimpien puolustajaksi.

Ehkä näin menetellen evankeliumista voisi tulla totta yhä useamman elämässä.

Artikkeli Vai vielä varsan selkään? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.