– Se oli kahden vuoden sukellus. Saarikosken Pena muutti asumaan meille. Samalla länsimainen kulttuuri leijui meidän kotimme hengitysilmassa.

Näin luonnehtii Arto Köykkä vuosia, joina hän työsti väitöskirjaa Pentti Saarikosken tuotannon uskonnollisesta kielestä.

Runoilija, prosaisti, suomentaja Saarikoski (1937–1983) oli Köykän lapsuuden suuria taustahahmoja Kekkosen, Spede Pasasen ja ralliautoilijoiden ohella. 1970-luvun lopulla hän osti vähän vahingossa Saarikosken Tähänastiset runot.

Alkukertomukset olivat Saarikoskelle tärkeitä, koska hän oli kiinnostunut myyteistä.

– Kun aloin lukea kirjaa, silmään pisti raamattuviittausten lukuisuus. Vedin marginaaliin niiden kohdalle viivoja, joita tuli paljon. Aloin miettiä, tarkoittivatko ne jotain. Ja jos tarkoittivat, niin mitä se tarkemmin ottaen oli.

Raamattu oli Pentti Saarikosken omien sanojen mukaan hänen elämänsä tärkein kirjallinen vaikuttaja. Tämä näkyy niin hänen kielessään kuin käsittelemissään aiheissa.

Köykkä noteerasi pian, että Saarikoski viittaa teoksissaan lähinnä Uuden testamentin synoptisiin evankeliumeihin eli Matteukseen, Markukseen ja Luukakseen sekä Vanhan testamentin alkukertomuksiin.

– Alkukertomukset olivat Saarikoskelle tärkeitä, koska hän oli kiinnostunut myyteistä. Jeesus oli puolestaan hänelle sankari, ja synoptiset evankeliumit kertovat tarkimmin historian Jeesuksesta.

Jeesus mainitaan Saarikosken julkaistussa tuotannossa peräti 93 kertaa.

– Jeesus oli Saarikosken sankareita nimenomaan ihmisenä. Saarikoski näki hänet suurena kapinallisena, joka vertautui sissipäällikkö Che Guevaraan.

Köykän mukaan uskonto näkyy Saarikosken tuotannossa jonkinlaisena pyhyyden tuntona, mutta yhtä lailla se on ironian ja pilkan kohde.

 Kirkollinen kieli oli Saarikoskelle ongelma.

– Ja Jumalan hän koki olevan kuin bunkkerin sisällä, sinne ei ollut pääsyä. Saarikoski ei tainnut itsekään tietää, mitä hän ajatteli Jumalasta.

Pentti Saarikoski ei arvostanut luterilaisuutta ja pappeja. Hänen aikakaudellaan oli muotia vastustaa kirkkoa ja pappeja, koska niiden katsottiin edustavan vanhoillisuutta ja auktoriteettiuskoa. Saarikosken vastustus nousi muista lähtökohdista.

– Kirkollinen kieli oli Saarikoskelle ongelma. Hänen mielestään papit puhuivat asioista, joista ei ole mahdollista puhua. Saarikoskesta se oli sietämätöntä ja valheellista. Kielessä elävänä kirjailijana hänelle oli oleellista tiedostaa, millaisista asioista on vaiettava. Filosofiaa tunteva lukija tunnistaa tästä Wittgensteinin.

Köykän väitöskirjan otsikko Sakeinta sumua käskettiin sanoa Jumalaksi on sitaatti eräästä Saarikosken runosta, joka sisältyy Ääneen-kokoelmaan.

– Sumun lisäksi Saarikoski puhui pimeästä, hämärästä ja pilvestä, jotka ovat niin ikään perinteisiä kristillisen mystiikan käsitteitä. Lisäksi hän loi itse Jumala-sanoja. Niitä ovat esimerkiksi Näin On ja Ynnä Muuta. Sen tarkemmin hän ei pyrkinyt Jumalaa määrittelemään.

Kreikkaa taitanut Saarikoski julkaisi vuonna 1969 oman suomennoksen Matteuksen evankeliumista. Köykän mielestä se on hänen tuotannossaan varsin irrallinen työ.

– Käännöstyönsä aikana hän oli sekavassa mielentilassa, pahimmillaan sairaalakunnossa. Mutta ei se käännös huonokaan ole.

Erityisen kiinnostunut hän oli kirkontorneista.

Saarikoski halusi ilmeisesti herättää käännöksellään paheksuntaa.

– Hän joutui kuitenkin pettymään, kun paheksuntaa ei juuri tullut. Suomennosta käytettiin esimerkiksi nuorten kirkoissa. Kun Uuden testamentin virallisempi uusi suomennos ilmestyi, Saarikosken käännös jotenkin unohtui.
Ja vielä pikanttina lisänä monissa Saarikosken teksteissä esiintyy kirkkorakennuksia.

– Erityisen kiinnostunut hän oli kirkontorneista. Joskus hän viittasi niiden avulla alkukertomuksissa esiintyvään Baabelin torniin.

Arto Köykän mukaan Saarikoskeen tutustuminen voi olla antoisaa, jos on kiinnostunut kulttuurista, uskonnollisesta kielestä tai ylipäätään kielestä.

– Samalla siinä näkee, kuinka syvällä Raamattu vaikuttaa meidän kulttuurissamme. Itse olen lukenut jokaisen sanan, mitä hän on kirjoihin kirjoittanut. Se on ollut kiinnostava ja avartava matka uskonnollisen kielen maailmaan ja moneen muuhunkin.

Saarikoskeen perehtyminen kannattaa aloittaa Pekka Tarkan Saarikoski-elämäkerrasta.

– Siitä sitten avautuu ajatus, mihin Saarikosken kirjoihin kannattaisi tutustua. Tietysti Nuoruuden päiväkirjat on täynnä uskonnollista pohdintaa, mutta sillä ei ole kovin paljon tekemistä aikuisen Saarikosken kanssa.

Hän rakasti kirjoittamista vielä enemmän kuin juopottelua. Se oli suurta rakkautta se.

Köykän mielestä Pentti Saarikoski oli ennen kaikkea ääretön lahjakkuus ja kirjallinen nero.

– On vahinko, että tämä lahjakkuus ei ikinä täysin toteutunut. Saarikoski ei onnistunut kirjoittamaan sitä suurta kirjaa, joka olisi vienyt hänet kirjallisuuden korkeimmalle huipulle.

Köykkä pitää Saarikosken tärkeimpänä teoksena runoilijainstallaatiota, joka koostuu hänen kirjallisesta tuotannostaan, maineestaan ja ulkoisesta olemuksestaan.

– Saarikoski oli kieltämättä alkoholisti, mutta yllättäen hän ei ikinä menettänyt työkykyään. Hän rakasti kirjoittamista vielä enemmän kuin juopottelua. Se oli suurta rakkautta se.

Leppynyt Saarikoski hakeutui luostariin

Elämänsä loppuaikoina Pentti Saarikoski vieraili useita kertoja Valamon luostarissa Heinävedellä, jossa hänen entinen vaimonsa Tuula-Liina Varis asui uuden aviomiehensä sekä hänen ja Pentin yhteisen tyttären kanssa.

– Hänellä oli Valamossa käytössään oma huone, jossa hän myös työskenteli. Valamoon mennessään hän tapasi vierailla meidän kotonamme ja joskus veimme Pentille Valamoon joitain hänen pyytämiään tavaroita, Varis kertoo.

– Pentti ei ollut uskovainen, mutta hän oli kiinnostunut uskonasioista. Voi sanoa, että ne olivat hänelle tärkeä puoli elämässä.

Variksen mukaan Valamosta tuli Saarikoskelle erittäin tärkeä paikka, ja hän ystävystyi munkkien kanssa.

– He keskustelivat ja myös saunoivat yhdessä. Sekin puhuu puolestaan, että Pentti haudattiin Valamoon ortodoksisin menoin. Ortodoksisuudesta ehti tulla Pentille merkittävä asia, vaikka hän ei tuohon kirkkoon liittynytkään. Mutta kyllä hän arvosti myös joitain luterilaisia pappeja ja piispoja.

 Loppuvuosinaan hän jotenkin leppyi.

Saarikosken tuotannon uskonnollista kieltä tutkinut Arto Köykkä kertoo Saarikosken olleen nuorena aktiivisesti mukana seurakuntanuorten toiminnassa ja pohtineen muutenkin paljon uskonkysymyksiä. Sittemmin hän erosi kirkosta ja kiinnostui kommunismista.

– Loppuvuosinaan hän jotenkin leppyi. Nuoruutensa uskonnollisuudesta hän ei ikinä päässyt eroon, vaikka yritti, Köykkä kertoo.

Köykän mukaan siinä, että Saarikoski viimeisinä vuosinaan kiinnostui ortodoksisuudesta, oli osin kyse hetkellisestä innostuksesta.

– Muutamina Valamossa viettäminään päivinä hän kuvasi viehättymistään, mutta käytännössä hän kyllästyi pian luostariin. Hän ei suinkaan viettänyt pitkiä aikoja Valamossa, niin kuin usein väitetään ja yleisesti uskotaan.
Ortodoksisuus edusti Saarikoskelle toisaalta hänen äitinsä itäistä ulottuvuutta, jonne hän tunsi kaipuuta.

– Epäilen, että vain hänen silloisen vaimonsa Mia Bernerin määräysvalta esti häntä liittymästä elämänsä lopulla ortodoksiseen kirkkoon. Tämä olisi kuitenkin ollut enemmän kulttuurinen kuin uskonnollinen ratkaisu.

Kirjailija Pentti Saarikosken kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 40 vuotta.

Artikkeli Sumu, hämärä tai Ynnä muuta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.