Näytelmässä eletään joulunalusaikaa. Päähenkilönä on tyttö (Pilvi Hartikainen), joka kulkee unessaan ensimmäisen joulun ihmeelliseen tarinaan ja pohtii näkemäänsä tähden (Toivo Kajander) kanssa.

Vedin syvään henkeä ja ajattelin, että tästä en selviä.

Joulunäytelmän on käsikirjoittanut Valkealan yhtenäiskoulun opettaja, draamapedagogi Ulla Salo, jonka kynästä on syntynyt useita muitakin näytelmiä Valkealan seurakunnalle.

Yksi näistä näytelmistä on viime vuonna esitetty pääsiäisnäytelmä, jonka jälkeen yksi muusikoista ehdotti, että seuraavaksi toteutettaisiin joulunäytelmä.

– Vedin syvään henkeä ja ajattelin, että tästä en selviä, Valkealan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Minna Nikki tunnustaa naurahtaen.

Siinä hetkessä syntyi kuitenkin unelma.

Vaikka näytelmän kaltaisen ison kokonaisuuden organisointi on Nikin mielestä työn parasta antia, kahden näytelmän toteuttaminen saman vuoden aikana olisi ollut liian suuri urakka. Siinä hetkessä syntyi kuitenkin unelma.

UNELMAN toteuttamisessa on ollut mukana kymmenittäin vapaaehtoisia. Näytelmää on harjoiteltu monta kuukautta, ja lavasteisiin, rekvisiittaan ja asuihin on panostettu.

– Olemme saaneet näytelmää varten paljon tavaralahjoituksia, kuten syyrialaisia huiveja, joita käytämme puvustuksessa. Näytelmäporukka on ollut aktiivinen. Yksi oli tilannut netistä partoja, toinen rakensi suitsukelaatikon ja antoi sen ammattilaisen maalattavaksi. Mieheni Tommi Nikki odottaa, että piirtäisin hänelle mallikuvan tallista, jotta hän pääsisi rakentamaan lavastetta, Nikki kertoo.

Lapsikuorokin on harjoitellut ahkerasti kanttori Kirsi Rantalan johdolla, ja Valkealan kamariorkesterin johtaja Valerijs Avramenko on sovittanut näytelmän joululaulut orkesterille.

Näytelmä esitetään Valkealan seurakuntakeskuksen yläsalissa, jonne katsojat kulkevat kauniisti koristeltua reittiä. Käytävillä on Sven Opitzin ja hänen poikiensa taidokkaasti rakentamia, hätkähdyttävän yksityiskohtaisia pienoismallirakennuksia, joista koostuu tunnelmallinen Tie Betlehemiin -näyttely.

Näytelmän jälkeen voi herkutella vielä kahviossa, jonka vapaaehtoinen kahvimaksu menee lähetyksen hyväksi Viron kehitysvammaistyöhön.

– Se on minulle sydämen asia, sillä olen ollut Virossa lähetystyöntekijänä, Nikki kertoo.

Artikkeli Joulunäytelmä tekee unelman todeksi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Siitä, miten me kaikki tarvitsisimme hiljaista tilaa, jossa pohtia rauhassa asioita, elämäämme. Hetkiä, joina kukaan ei vaadi sinulta mitään.

Keskustelu johdatti paikkaan, jossa tämä olisi paitsi mahdollista, myös turvallista.

– Kirkon kynnys lienee monille korkea: Osaanko olla siellä oikein?

– Tahdoimme rikkoa rajoja, avata kirkon oven kaikille ilman vaatimuksia, sääntöjä ja tiukkoja aikatauluja. Toki muistaen, että kyseessä on sakraalitila, Saija Sarkasuo kertoo.

Ensimmäisen hiljaisen vaelluksen kävijät saivat kellotapulista mukaansa turvenapin ja kukansiemenen. Moni otti auringonkukan. Tänä vuonnakin ajatuksena on istuttaa yhdessä toivonsiemen, viedä se mukanaan ja siten levittää valon sanomaa.

Tänä vuonna ei avata kellotapulia, mutta käytössä on koko kirkko, missä hiljaisuuden teemat tulevat esiin musiikin, liikeilmaisun ja taideteosten keinoin. Hiljentyä voi niin kiitollisuuden, ajan rajallisuuden kuin elämänmuutosten äärellä.

Kaiken keskiössä on toivo

– Pidetään sitä yllä! Kaikkea ei ole menetetty, aina tulee uusia mahdollisuuksia.

Tässä ajassa on paljon epävarmuutta, pelkoja ja turvattomuutta. Mikä olisi kirkkoa turvallisempi paikka kohdata niitä.

– Kirkkorakennuksessa voi konkreettisesti kokea, että tässäkin maailmanajassa on jotain pysyvää, turvaa.

Pääsiäisen aika kertoo samaa viestiä. Jumala tarjoaa poikansa kautta maailmaan toivoa ja armoa. Valoa on aina, vaikket sitä juuri nyt näkisikään. Täytyykö se oivaltaa kärsimysten kautta?

– Niinhän se monesti menee. Tuskin kärsimys kuitenkaan on oivaltamisen edellytys.

Kukaan ei elämässä välty kivulta, tuskalta, menetyksiltä. Ne vain koetaan eri tavoin elämän eri vaiheissa. Tämän ajan tiedonvälitystulvassa maailmantuskakin tulee turhan lähelle. Siltä on vaikea välttyä, mutta sen tuomaa ahdistusta voi jakaa. Aina siihen ei tarvita sanoja. Joskus voi vain olla yhdessä hiljaa, rinnakkain. Koronan jälkeen ihmisten on ehkä vaikea palata entiseen, kokoontua yhteen.

– Pandemia kieltämättä jätti syvät jäljet, vei luottamusta ja toi varovaisuutta. Joudumme asemoimaan itsemme uudelleen voidaksemme palata yhteen.

Sarkasuo uskoo ihmisten myös ymmärtäneen, miten tärkeää on yhteys toisiin, lähimmäisiin. Miten raskasta on, kun se viedään.

Kärsimystien kautta kohti valoa

Hiljainen vaellus valmistaa pääsiäiseen. Yhdessä Jumalan Pojan kärsimystien kautta kuljetaan kohti valoa. Kevättä, kesää, toivoa! Se tarjoaa myös tilaisuuden pysähtyä pohtimaan omaa jaksamistaan. Kevään valo on joskus liiankin kirkas. Se paljastaa pimeän aikana unohdettua, kenties itseltäkin kätkettyä kuormitusta.

– Omaa väsymistä tai heikkoutta ei ole helppo kohdata, mutta aika ajoin se on vain pakko hyväksyä. Myöntää, että maailma pyörii hetken ilman minuakin, Saija Sarkasuo naurahtaa.

Omien rajojen tunnistaminen – tunnustaminen – voi myös tarjota toisille tilaa olla vahva. Auttaa vuorostaan, kuten ehkä moni vierellä olisi jo pitkään halunnut. Avun vastaanottaminen on joskus vaikeaa. Hiljainen vaellus saattaa syventää vielä paastoa, joka monilla liittyy muuhunkin kuin ruokaan ja juomaan.

– Suureen ilon ja valon juhlaan voi valmistautua myös luopumalla tietyistä tavoista tai tavaroista. Ja siten tutkailla omia arvojaankin.

Hiljainen vaellus

Hiljainen vaellus järjestetään Valkealan kirkossa 2.-5.4. kello 17-21.

Koko kirkko on neljänä iltana auki kaikille, jotka tahtovat hiljentyä omiin ajatuksiinsa. Tai kohdata kaltaisiaan – hektisen, epävarman ja turvattoman maailman uuvuttamia ihmisiä.

Kirkossa on tarjolla erilaisia teemoja, musiikkia ja taide-elämyksiä. Paikalla on seurakunnan työntekijöiden ohella muun muassa muusikoita. Ja tyynyjä sekä vilttejä, jos tahtoo vaikka käydä penkille pitkäkseen.

Illan viimeinen tunti täysin hiljainen.

Artikkeli Aina on toivoa! julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.