Sisarusten tiiviin kolmiyhteyden täydentää koripalloa huipputasolla pelaava veli Alexander, 27.

Michaelan kesä kului jalan kuntoutuksessa. Yasminen aika vierähti maajoukkueen harjoitusleireillä ja maaotteluissa, ja maajoukkue Susijengi piti Alexanderin kiireisenä.

Vammat eivät muserra

Michaelalla on takanaan peräti viisi polvileikkausta. Kun Yasmine poti omaa vammaansa, häntä helpotti tietää, että Michaela oli käynyt saman monesti läpi.

Useat loukkaantumiset eivät ole lannistaneet Michaelaa. Hän pitää etuoikeutena, että saa pelata lentopalloa työkseen. Suomessa se ei ole ollut naisille mahdollista kovin kauan.

– Ensimmäinen päivä loukkaantumisen jälkeen on aina rankka. Sitten ei auta muu kuin mennä eteenpäin ja ajatella, että jokin tarkoitus tälläkin on. Sitä jaksaa aina pusertaa takaisin, koska haluaa vielä pelata työkseen. Tämän jälkeen kerkiää tehdä vielä 35 vuotta muita töitä. Sitten kun palo pelaamiseen loppuu, ei varmaa enää jaksa kuntouttaakaan, hän pohtii.

– Rakkaus lajiin, Yasmine tiivistää molempien suhtautumisen asiaan.
Polvileikkauksesta koituu urheilijalle aina 6–9 kuukauden tauko tositoimista.

Nyt uuden kauden alla kaikki kolme ovat taas terveinä ja valmiina keskittymään täysillä urheiluun.

Michaela jatkaa liigauraansa Hämeenlinnan Lentopallokerhossa ja Yasmine
on solminut ensimmäisen sopimuksensa ulkomaille Neuwidiin Saksan liigaan.

Alexanderin tie aukesi Kreikan mahtiseuraan AEK:hon. Yasmine ja Alexander kuuluvat myös Suomen maajoukkueisiin, Michaela on edustanut maata aiemmin.

Sisarilta aina tukea

Vastoinkäymisissä Madsenin sisarukset tsemppaavat toisiaan. Keskinäistä kannustamista joka tilanteessa he kuvailevat omaksi hypetysympyräkseen.

– Menee hyvin tai huonosti, aina tulee tukea. Ikinä meillä ei ole ollut kilpailua keskenämme niin, että toinen tuntisi olevansa huonompi. Ei meillä ollut kilpailua lapsenakaan. On aika jännää, että moni kysyy meiltä sitä. Vaikka olemme kilpailuhenkisiä, koskaan ei ole kellään ollut paha olla sen takia, että kadehdittaisiin vaikka toisen ulkomaille pääsyä.

Nuorena sisarukset harrastivat kaikkea mahdollista liikuntaa, kuten yleisurheilua, jalkapalloa, jääkiekkoa ja taitoluistelua. Kun omaksi lajiksi valikoitui lentopallo, se vei tytöt Valkealasta jo peruskoulun jälkeen maailmalle.

Lentopalloilijoiden lapset

Sisarusten äiti Vuokko Naukkarinen on entinen huippulentopalloilija. Tanskalaisen sukunimensä sisarukset ovat saaneet isältään Niels Madsenilta. Hänkin pelasi lentopalloa pääsarjatasolla.

Lasten lajiksi lentopallo valikoitui siten, että äiti ja kummitäti ”pakottivat” heidät harjoituksiin. Myös Alexander harrasti ensin lentopalloa, mutta vaihtoi myöhemmin koripalloon.

Viime vuosina äiti on saanut tehdä monta ulkomaanreissua lastensa otteluihin.

”Kaikella on tarkoitus”

Kun Michaela ja Yasmine olivat lapsia he, he olivat mukana Valkealan
seurakunnan toiminnassa.

Erityisesti kokkikerhot ovat jääneet mukavina mieleen. Rippikoulun Michaela kävi kotipuolessa leirillä, Yasmine oli lentisriparilla toisaalla.

– Ennen konfirmaatiota meidät kastettiin. Lapsena sitä ei vaan ollut saatu aikaiseksi. Itse sanoimme kirkossa, että tahdomme kastamisen.

Mielestämme se oli ihan kiva niinkin, kun siitä sai itse päättää, he sanovat.

Elämän suuria kysymyksiä Michaela sanoo pohtivansa aina joskus. Hän uskoo, että jokin suurempi voima ohjaa ihmisen taivalta.

– Ajattelen, että kaikella on tarkoitus, enkä hirveästi murehdi, miksi esimerkiksi loukkaantumisia tapahtuu. Välillä mietin myös, että ei voi olla sattumaa, kun tapaan jonkun ihmisen, tai olen jossain tietyssä paikassa.

Urheilu on antanut siskoksille paljon eväitä kaikkeen elämään: ystäviä, henkistä kasvua, joukkueen kanssa yhdessä toimimista ja erilaisten ihmisten kanssa toimeen tulemista.

– Lentopallo on auttanut myös löytämään itseä – kuka minä olen ja minkälainen ihminen haluan olla. Kun toinen on vieressä, mietin, millainen haluan olla hänelle. Itse olen ollut nuorena tosi ujo, ja olen ehkä löytänyt sen, millainen oikeasti olen. Johtajatyyppi on tullut esiin. Sitä ei olisi minusta kuoriutunut, jos olisin jatkanut vaikka ammattikouluun ja jäänyt
Valkealaan, Michaela sanoo.

Huolehtiva kapteeni

Kun Michaela oli kuorinut oman johtajuutensa näkyviin, hänet valittiin viime kaudella joukkueen ykköskapteeniksi. Tällä kaudella hän jatkaa tehtävässä. Ennen tuoreinta loukkaantumistaan hän ehti olla hetken myös Yasminen kapteenina. Pikkusisko pitää Michaelaa loistavana johtajana.

– Hän ottaa kaikki huomioon, tekee työnsä. Ei todellakaan niin, että häntä pitäisi katsoa ylöspäin, vaan hän on samalla tasolla muiden kanssa, Yasmine kehuu.

Ulkomailla Michaela kertoo tajunneensa, miten toisesta maasta tulleita pelaajia pitää ottaa erityisesti huomioon, jotta he eivät tunne oloaan ulkopuolisiksi.

– Jos täällä on yksikin ulkomaalainen, puhun hänen lähellään englantia. Belgiassa olin ainoa, joka ei puhunut paikallista kieltä. Kaikki muut osasivat
englantia ja he olisivat voineet sanoa samat asiat englanniksi. Mutta eihän sitä tajua, jos ei itse ole kokenut.

Yasmine ei osaa saksaa, mutta hänellä on Neuwidissa kanadalainen
joukkuetoveri ja saksalainen kämppäkaveri, joka odottaa oppivansa Yasminen kanssa englantia.

– On kiva, että joukkueessa on toinenkin ulkomaalainen. Silloin on ainakin joku, joka ei puhu koko ajan saksaa.

Evästystä pikkusiskolle

Alkavalla lentopallokaudella Michaela toivoo joukkueensa Hämeenlinnan Lentopallokerhon voittavan kirkkaan mitalin.

– Mestaruutta olisi aika taas juhlia. Hämeenlinnassa seura on kestomenestyjä, mutta takana on muutama tosi vaikea vuosi, paljon loukkaantumisia ja muutoksia. Toivottavasti nyt saamme hyvän mielen ja hyvien pelaajien kauden. Tavoitteeni on, että pysyisin ehjänä, pystyisin taas pelaamaan parhaalla tasollani ja olemaan henkinen johtaja joukkueessa. Haluan olla sellainen pelaaja, joka tekee
muista pelaajista parempia.

Yasmine lähtee Saksaan innostuneena näkemään ja kokemaan uutta. Hän kertoo, että Neuwidin joukkue on koottu nuorista pelaajista, joista vain
kaksi on ulkomaalaisia.

– Varmasti kaikilla on tosi kova into kehittyä, se on tärkeintä. Minulla on sama juttu kuin Mikulla, että kokeneena pelaajana toivon auttavani
muita. Muut joukkueessa ovat nuoria, ja monet heistä pelaavat ensimmäistä kauttaan liigassa. Maisemanvaihdos varmasti auttaa paljon eteenpäin menossa, kun en asu enää Suomessa omalla mukavuusalueella. Pelaamisesta Saksan liigassa saa näyttöä tulevaisuutta varten, hän sanoo.

Ulkomaiden pelikenttiä kokeneena Michaela antaa Yasminelle yksinkertaisen evästyksen Saksaan: ”Oo vaan sä!”
– Ei pidä ottaa liikaa stressiä. Yassu on tottunut voittamaan, kun hän on ollut menestyneissä joukkueissa. Hänen ei pidä keskittyä vain tulokseen, vaan siihen, mitä on tehnyt hyvin, hän neuvoo.

Hämeenlinnassa kotoisa olo

Hämeenlinnaa Michaela ja Yasmine pitävät kaupunkina, jossa voisi elää vaikka lopun elämänsä.
– Täällä on kiva asua ja kotoisa olo, sen takia varmaan halusin tulla tänne takaisin ulkomaiden jälkeen. Kaupungissa on ystäviä, ja kummipoikani
asuu Turengissa, Michaela kertoo.
– Hämeenlinna ei ole liian iso, ja tänne on aina helppo tulla.
Aika monta vuotta olen täällä jo ollut. Varmaan joskus uran viimeisinä vuosina voisin ajatella tulevani takaisin. Miksei, mutta eihän sitä koskaan tiedä, Yasmine miettii.

MICHAELA MADSEN

• Syntynyt 28.12.1993 Valkealassa.
• Lentopallossa keskipelaaja.
• Voittanut neljä mestaruutta Suomessa, kolme Salon LP Viestissä
ja yhden HPK:ssa Hämeenlinnassa, mestaruuden Ranskassa ja cup-mestaruuden Tshekissä.
• Pelannut ulkomailla Belgiassa, Ranskassa ja Tshekissä.
• Maaotteluita 51.
• Edustaa tällä kaudella Hämeenlinnan Lentopallokerhoa.

YASMINE MADSEN

• Syntynyt 27.5.1999 Valkealassa.
• Lentopallossa hakkuri.
• Voitti suomenmestaruuden HPK:ssa 2018, edustanut myös Pihtiputaan Liigaplokia.
• Maaotteluita yli 50.
• Edustaa tällä kaudella Neuwidin joukkuetta Saksan Bundesliigassa.

Artikkeli Kapteeni ja sen pikkusisko: Elämässä mikään ei ole sattumaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kaikkien pitää skarpata

Kauden 2021–2022 alku oli niin katastrofaalisen tahmea, että HPK vaihtoi valmennusjohtonsa. Sitten päästiin taas voittoputkeen.

– Joka pelaajalle tuli stoppi: nyt pitää skarpata! Onneksi lumipallo alkoi vyöryä oikeaan suuntaan. Markus Nenosella oli keskeinen rooli joukkueen suunnanmuutoksessa. Hän toimii toista kautta HPK:n kapteenina. Henkinen johtaja näyttää treeneissä ja peleissä miehistölleen esimerkkiä tinkimättömästä työmoraalista ja sitoutumisesta, urheilullisesta asenteesta ja hyvän joukkuehengen luomisesta.

Nenosta pidetään yleisesti erittäin myönteisenä ihmisenä, joka suhtautuu kaikkiin pelikavereihin ystävällisesti ja kannustavasti.
– En ole kapteenina se äänekkäin kaveri. Enemmän omalla tekemisellä ja arjen työllä yritän olla esimerkki. Se on mun juttu.
– Pitää kunnioittaa kaikenlaisia persoonia. Mä olen rauhallinen, mutta porukka tarvitsee niitäkin, jotka höpöttävät koko ajan ja ovat kulmikkaampia. Ne virkistävät aina koppia, Nenonen kommentoi.

Miten kapteeniksi valitseminen vaikutti rooliin joukkueessa?
– Peleissä se vaikutti aluksi ehkä liikaakin. Kokeneemmat sanoivat, että älä ala liikaa miettiä ja stressata koko joukkueen puolesta. Oma tekeminen, oman ruutunsa hoitaminen peleissä on tärkeintä. Se auttaa eniten joukkuettakin. HPK:lla oli vaikea vaihe.
– Stressasin liikaa häviöitä ja koko hommaa. Huolehdin liikaa muista ja liian vähän itsestä. Huomasin olevani vähän pihalla peleissä ja piti petrata. Parempi tulos tulee, kun ei liikaa murehdi.

• MARKUS NENONEN
• Syntynyt 29. lokakuuta 1992, Jämsänkoskella.
• Pelinumero 28. Oikea laitahyökkääjä.
• Jyväskylän JYP:n, Vaasan Sportin ja Tampereen Tapparan kautta Hämeenlinnaan päätynyt Markus Nenonen on kasvanut HPK:n henkiseksi johtajaksi.

Upea kotiyleisö tukee

Puolisonsa Markus löysi reilu yhdeksän vuotta sitten Jyväskylästä, jossa pelasi tuolloin. Keskustan liepeillä asuva pariskunta on nauttinut lähes neljän vuoden ajan Hämeenlinnassa asumisesta, ja tänne he voisivat asettua peliuran jälkeenkin.

– Aulangon ja Ahveniston ulkoilumaastot ovat kovassa käytössä maastopyöräillen ja kävellen. Tykkään kovasti Hämeenlinnan kauniista luonnosta, josta pidetään hyvää huolta. Iän myötä noita asioita osaa arvostaa koko ajan enemmän. Kapteeni kiittää suuresti myös HPK:n upeaa kotiyleisöä, joka elää pelissä vahvasti mukana tunteella, pitää ääntä ja kannustaa.

– Se on meille pelaajille tosi tärkeä juttu! Kun koronarajoitusten jälkeen saimme taas maistaa ensimmäisessä pelissä kotiyleisön läsnäoloa, monet hyvät muistot tulivat mieleen. Kotiyleisö on ollut mahtavasti joukkueensa takana niin voittojen kuin taannoisen tappioputken aikana.

– Mulla on fiilis, että meidän tukena oltiin ja meihin uskottiin, että peli saadaan vielä käännettyä paremmaksi. Meitä ei hylätty tai jätetty. Saamme yleisön kannustuksesta aina lisää virtaa ja buustia silloin kun kaipaamme sitä. Myös joukkueen sisällä on yhteen hiileen puhaltamisen henki.

– Porukka on löytänyt hyvin toisensa ja sulautunut yhteen. Kaikki tajuavat, että yhteinen päämäärä on voittaa pelejä ja mennä eteenpäin. Joukossa on erilaisia persoonia, mutta jokainen uskaltaa olla omanlaisensa.

Älä purista liikaa mailaa

Joillakin jääkiekkojoukkueilla on henkinen valmentaja, eikä Markus Nenonen panisi pahakseen, vaikka sellainen oli HPK: nkin tukena. Hän suhtautuu psyykkiseen valmennukseen positiivisesti.

Itseään kapteeni psyykkaa henkisesti erityisesti pelipäivinä.
– Käyn päässä läpi asioita monesti koko päivän. Lämmittelyt valmistavat omaa mieltä siihen, että peli on tulossa. Muut asiat häviävät sitten mielestä, kun jäälle astelee.
– Koetan olla läsnä vain siinä hetkessä, etten miettisi liikaa. Vain muutama ydinasia on hyvä pitää muistissa. Muuten mieli kannattaa tyhjentää. Silloin ratkaisut tulevat vaistoilla ja takaraivosta, eikä niissä ole turhia viiveitä, jotka ajatteleminen toisi.

Tunteeko kokenut pelimies yhä jännitystä isoissa peleissä?
– Kyllä välillä jännittää normipeleissäkin. Olen pitänyt pientä jännitystä ihan hyvänä ja terveellisenä asiana. Se kertoo, että tekeminen on tärkeää. Liika jännitys saa – kirjaimellisesti – puristamaan mailaa turhan paljon.
– Yleensä se laukeaa, kun pääsee jäälle tai viimeistään ensimmäisen vaihdon kohdalla.

Kansainvälisissä jalkapallootteluissa pelaajat tekevät jos jonkinlaisia rituaaleja ristinmerkeistä taivasta kohti kiittämiseen. Jääkiekossa ei ole samanlaista kulttuuria. Uskonto näkyy lähinnä pukukopissa risteinä joidenkin pelaajien kaulassa.
– Mailaa pyöräytän ja kopautan jossain vaiheessa kopissa ennen peliä. Se tapaa tulee vaan aina ajattelematta.

Kaunis kastetilaisuus

Nenosen perheen elämä on muuttunut melkoisesti syksyllä syntyneen esikoisen ansiosta. Lapsen kanssa kaikki on mennyt mukavasti. Paljon opettelua ja totuttelua uuteen arkeen pariskunnalla on toki ollut. Tuore isä sanoo viihtyvänsä hyvin kotona.

– Vauvan kanssa olen oppinut olemaan yhä enemmän läsnä hetkessä. Ihmetellään pienokaista puolison kanssa ja ollaan vaan.
– On tämä kyllä hienoa aikaa. On mahtavaa katsella poikaa ja ihmetellä, miten se kasvaa joka päivä. Hymyä tulee ja pieniä naurunpyrskähdyksiä. Ne ovat aika onnellisia hetkiä. Pojan kastetilaisuus oli joulukuussa Nenosten kotona. Koronan takia paikalla oli papin lisäksi vain pieni porukka perheen läheisimpiä ihmisiä ja kummit.

– Jännitin vähän, miten vauva malttaa olla paikallaan ja itkeekö paljon, mutta hyvin se meni. Yhdessä oltiin ja laulettiin. Tilaisuus oli kaunis, ja kaikki sujui hyvin. Markuksella on vain myönteistä sanottavaa kirkollisista kokemuksistaan. Lapsena Jämsässä hän kävi koulun jälkeen seurakunnan iltapäiväkerhossa. Tähtihetkiä oli Monopelin peluu, jossa voittamisen vietti pääsi jo orastavasti valloilleen.

– Kerhosta on hyvät muistot, samoin kuin rippikoulusta, jonne ilmoittauduttiin taktisesti yhdessä kaverien kanssa. Leiriltä tulee mieleen lämmin tunnelma.

On tämä kyllä hienoa aikaa. On mahtavaa katsella poikaa ja ihmetellä, miten se kasvaa joka päivä. Hymyä tulee ja pieniä naurunpyrskähdyksiä. Ne ovat aika onnellisia hetkiä.

Ikimuistoinen hääpäivä

Nenoset menivät naimisiin elokuussa 2020.
– Vihkiminen kirkossa oli molemmille selkeä asia, ei siitä tarvinnut keskustella. Häät piti kerran siirtää, mutta loppukesästä koronan suhteen oli sopiva suvantohetki, ja juhliin pääsi yli sata sukulaista ja ystävää.
– Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Se oli ikimuistoinen päivä.

Kirkollisista juhlista joulu on pariskunnalle ”sellainen iso ja lämmin juhla”. Perinteeksi on tullut käydä Kauneimmissa joululauluissa.
– Jouluun kuuluu rauhoittuminen, ja kirkko on sellainen paikka, mistä saa lisää joulu- ja rauhoittumisfiilistä. Tykkäämme käydä kuuntelemassa joululauluja. Laulatko itsekin?
– Välillä innostun, kun on tuttuja biisejä. En tiedä, tuleeko miehestä miten paljon ääntä, mutta ainakin suu liikkuu, Markus naurahtaa.

Negatiivisia kokemuksia kirkko ei ole tarjonnut.
– Mulla on hyvä kuva ja fiilis kirkosta ylipäätään. Puolison kanssa mietittiin, että totta kai me halutaan kastaa kirkon jäseneksi myös meidän poika.
– Muistin siitä puhuttaessa, miten hyviä ja kivoja juttuja kirkon kerhot olivat mulle lapsena. Olen pysynyt kirkon jäsenenä – ja aion pysyäkin.

Artikkeli Kapteeni Markus Nenonen johtaa esimerkillä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.