– Monikulttuurisuus näkyy yhteiskunnassamme myös jouluna. Maailma on tullut lähemmäs ja samalla pirstaloitunut, pohtii Kuokkalan alueseurakunnan seurakuntapastori Minna Korhonen.

Vaikutteita on toki saatu aina. Jouluun liittyvät herkut ovat tulleet suomalaisten juhlapöytään pääasiassa Ruotsin kautta. Piparkakut ja glögi olivat pitkään vain herrojen herkkua, käytettiinhän niissä kalliita mausteita, eikä riisipuurokaan ollut kaiken rahvaan ulottuvilla.
Jouluaatto on ortodokseilla ja katolisilla edelleen paastopäivä, jolloin syödään kasviksia ja kalaa. Vasta joulupäivänä siirrytään lihansyöntiin. Suomalaisten jouluateria perustuu samaan taustaan kasvispitoisine laatikoineen ja suolakaloineen.

Perinteet muuttuvat

Monikulttuurisuuden myötä suomalainen joulu muuttaa muotoaan. Eri puolilta maailmaa Suomeen saapuneet ihmiset tuovat tullessaan oman uskontonsa, omat kansalliset tapansa ja perinteensä. Uusia tapoja toivat esimerkiksi Karjalan evakot karjalanpiirakoineen ja karjalanpaisteineen. Nyt ne ovat osa monien suomalaisten jouluruokapöytää.

Samalla tavalla eri kulttuuritaustaisten sukujen yhdistyessä myös perinteet sulautuvat toisiinsa ja synnyttävät uusia tapoja.

– Kun erilaiset kulttuurit kohtaavat, moni uskontoon ennen välinpitämättömästi suhtautunut muistuttaa olevansa kristitty ja korostaa suomalaista kulttuuriperintöä. Erilaisuus panee kysymään, kuka minä olen, ja samalla se vahvistaa identiteettiä, toteaa Minna Korhonen.

Tavarahuippu saavutettu

Joululahjaperinne rantautui Suomeen 1800-luvulla Ruotsista, jolloin häijy pakanallinen nuuttipukki syrjäytettiin ja suomalainen joulupukki ryhtyi jakamaan lapsille lahjoja.

Joulun alkuperäinen sanoma on helppo ohittaa, kun ostoshysteria tempaa mukaansa. Vilpitön halu tuottaa toisille mielihyvää muuttuu suorittamiseksi tavarahelvetissä.

– Kun Suomi vaurastui sotavuosien jälkeen, vanhemmat tahtoivat antaa lapsille parempaa kuin itse olivat saaneet, ja tämä näkyi myös jouluna, Korhonen uskoo.

Nyt kalliita lahjoja ostetaan, ettei lasta kiusattaisi koulussa tai kotipihalla. Oli lahjoihin sitten varaa tai ei.

Korhonen epäilee, että länsimaisessa lahja- ja kulutushysteriassa on saavutettu huippu. Monet ekologisesti ajattelevat nuoret eivät jatka edellisten sukupolvien tavaranpalvontaa, vaan toteuttavat jo nyt kierrätysperiaatetta, välttävät ympäristöä kuormittavia hankintoja ja pitäytyvät kasvisruuassa.

Kaipuu pyhään

Tulevien vuosikymmenien aikana arvostetaan enemmän elämyksiä ja kokemuksia. Luterilaisuus riisui joulusta paaston, joka oli tärkeä osa juhlaan valmistautumista.

Korhosen mukaan joulua ei kannatakaan lähestyä järjen kautta, vaan on tunnustettava ihmisen kaipuu pyhään.

– Jouluna halutaan kokea jotain arkea suurempaa ja pyhempää. Kun Luther toi pyhän arkeen, etsitään nyt joulurauhaa, elämyksiä ja tunnelmaa kirkon lisäksi luonnosta ja erämaamökeistä, Korhonen miettii.

Kasvatusvastuu kodilla ja kirkolla

Koululaitos on tähän asti pitänyt huolta siitä, että jouluevankeliumi ja joulun tapahtumat ovat tulleet tutuiksi. Koulujen juhlasaleissa on nähty tuhansia joulukuvaelmia.

Maria, Joosef, seimen lapsi, paimenet, enkelit, jopa itämaan tietäjät ovat nousseet lavalle ja jättäneet vahvan muistijäljen ainakin esittäjiinsä.
Joulunäytelmien ja jouluseimiasetelmien tausta on katolilaisuudessa. Niiden tarkoituksena oli tehdä joulu kansalle läheiseksi ja tutuksi.

– Uskonnollinen kasvatus siirtyy Suomessa kokonaan kodin ja kirkon vastuulle, jos koulu ei sitä jatkossa tee. Tulevaisuudessa joulun kristillisen taustan tunteminen ei ole itsestäänselvyys kaikille, jos näistä asioista ei koulussa puhuta, Korhonen ennustaa.

Toistaiseksi kuitenkin katsotaan, että joulukuvaelmat, Tiernapojat ja Enkeli taivaan -virsi ovat osa kulttuuriperintöämme, eikä niitä ole useimmista kouluista karsittu.

Joulun tunnusmerkit säilyvät

Kun pakanallisia juhlapäiviä on ensimmäisellä tuhatluvulla kristillistetty, juhlapäivien viettoon on jäänyt eri kulttuureissa kansan omia perinteitä. Roomalaisten muinainen keskitalven valonjuhla Saturnalia on yksi niistä juhlista, jonka ajoituksesta ja yhteydestä jouluun on kiistelty.
Minna Korhosen mielestä on turha pohtia sitä, syntyikö Jeesus todella joulukuun 25. päivä.

– Päivämäärän ei tarvitse olla historiallinen fakta. Tärkeintä on, että ihmiskunta on sopinut yhteisen päivän, jolloin Jeesus-lapsen syntymää juhlitaan, eikä juhlan ulkoisilla yksityiskohdilla ole merkitystä.

Korhonen uskoo, että vaikka maailma muuttuu, säilyvät jatkossakin joulunvieton yhteiset tunnusmerkit: seimen lapsi, joululaulut, hyvä ruoka, tähti kuusen latvassa ja lahjojen antaminen.

Lähde: www.suomalainenjoulu.fi/joulun-perinteet

Artikkeli Jotain arkea pyhempää julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Olemme maapallon kestävyyden näkökulmasta puolustus- ja korjaustaistelussa. Tulevien 15 vuoden aikana ihmiskunta päättää, minkä kokoinen katastrofi meitä kohtaa. Sen suuruus riippuu digitalisaation etenemisestä ja siitä, kuinka hyvin valtiot ymmärtävät asian vakavuuden, hän arvioi.

Digitalisaatiolla Halava viittaa uudenlaisiin tuotannon tapoihin, esimerkiksi keinoälyn ja robottien hyödyntämiseen. Niiden avulla voidaan korjata maapallon kriittisiä ongelmia, kuten sitä, riittääkö tuleville sukupolville puhdasta vettä, ilmaa ja ruokaa tai miten luodaan kestäviä liikennejärjestelmiä.

Suomi selviää hyvin

Optimistiksi tunnustautuva Halava uskoo, että Suomi selviää murroksesta hyvin.

– Meillä on korkea koulutustaso, teknologiamyönteisyyttä, yhteiskuntarauha ja toimivat systeemit. Olemme pieni ja yhtenäinen kansakunta, jonka tehtävä on näyttää tietä.

Suomalaiset siirtyvät elämäntyylillisesti lähemmäksi luontoa.

– Kaupungistumisen jälkeen ihmiset etsivät entistä vahvempaa luontopresenssiä eli yhteyttä luontoon. Jyväskylän kaltainen keskikokoinen kaupunki, missä omasta kodista pääsee helposti luontoon, on selkeästi ihanteellinen tulevaisuuden asuinpaikka. Ja jos haluaa tehdä töitä Helsingissä, sinne pääsee täältä hyperloop-tyyppisellä sukkulalla putkea pitkin 20 minuutissa, visioi Halava.

Työssä tapahtuu jättimäinen muutos. Ihmisen ja koneen rajapinta määritellään kaikissa ammateissa uudestaan. Likaiset, raskaat ja pakkotoisteiset osiot siirretään koneille, ja ihmisen tehtävistä tulee artistityötä. Radikaalisti muuttuvat Halavan mukaan esimerkiksi taksinkuljettajan, pankkivirkailijan ja lipuntarkastajan työtehtävät.

Yksilöiden ehdoilla

Helsingin yliopiston kulutustutkimuksen professori Mika Pantzarin mielenkiinto kohdistuu tulevaisuudessa siihen, mikä pysyy samana. Yksi tällainen on vastavuoroisuusperiaate.

– En kiistä, etteikö tekoäly toteutuisi jossain muodossa, mutta ihmisyyteen liittyvät asiat jäävät helposti teknologisten innovaatioiden varjoon. Meidän yhteiskunta ei toimisi, jos meillä ei olisi sukupolvittaista vastavuoroisuutta – sitä, että me hoidamme omat lapset ja he hoitavat meidät.

Kulutustutkimuksessa on tutkittu viime aikoina paljon ihmisten yksilöllisiä rytmejä.

– Tiedämme, että ihmisen tarkkaavaisuudessa tapahtuu vuorokauden aikana valtavia vaihteluita. Siksi myös yhteiskuntaa tulisi kehittää yksilöiden ehdoilla. Ihmisten oman potentiaalin toteuttaminen tulisi mahdollistaa. Tämä ei tarkoita onnellisuuden maksimointia, vaan sitä, että jokaisessa on erityistä, ja se tulisi löytää.

Pantzar myöntää, että hänen tulevaisuuskuvansa on aika optimistinen.

– Minua vaivaa optimismi, mikä johtuu siitä, että olen elänyt 60-luvun Tapiolassa, missä katsottiin kennedyläiseen edistyksen maailmaan, professori naurahtaa.

Mikä on oikeasti tärkeää?

Jotta ihmisten erityisyyttä voitaisiin hyödyntää yhteiskunnassa, politiikassa pitäisi Pantzarin mielestä miettiä sitä, mikä ihmisille on oikeasti tärkeää.

– Meillä puhutaan poliittisista asioista abstraktein termein, mutta harva poliitikko sanoo, että meidän pitäisi satsata yksinäisyyden vähentämiseen tai siihen, että nukumme riittävästi, hän jyrähtää.

Pantzar uskoo ihmisyyden paluuseen myös kulutuksessa.

– Siinä on näkyvissä vastavoimia, jotka korostavat merkityksellisyyttä ja konkretiaa kaiken virtuaalisen touhun vastapainoksi. Syntyy hitaan ruuan kaltaisia vastaliikkeitä, ja ihmiset haluavat kohdata toisiaan ja pelata vaikka lautapelejä.

Kirkon asema muutoksessa

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuutta on Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Veli-Matti Salmisen mukaan hyvä tarkastella kahdesta näkökulmasta: siitä, minkälainen kirkko on instituutiona ja mikä on sen paikka ihmisten elämässä.

Kirkon asema yhteiskunnassa on ollut muutoksessa jo jonkun aikaa. Sen merkitystä kyseenalaistetaan, ja kirkosta erotaan enemmän kuin sinne liitytään. Muutoksen tuulet eivät ole Salmisen mukaan vähenemään päin.

– Pitkällä aikavälillä emme voi puhua kansankirkosta, koska entistä pienempi osa suomalaisista kuuluu kirkkoon. Tämä ei kuitenkaan heikennä kirkon asemaa yhteiskunnassa. Uskon, että kirkko osallistuu tulevaisuudessa entistä enemmän arvokeskusteluihin, myös yhteiskunnallisesti tärkeissä neuvottelupöydissä.

Kirkkoon kuuluu noin 70 prosenttia suomalaisista. He pitävät kirkon arvoja, toimituksia ja auttamistyötä tärkeänä. Kirkkoon kuulutaan myös kulttuuriperinnön vuoksi.

– Iso osa haluaa kuulua kirkkoon, vaikka ei suoranaisesti sitoudu kirkon oppiin tai katso olevansa mitenkään erityisen uskonnollinen, Salminen kertoo.

Luterilainen identiteetti säilyy

Hän arvioi, että jatkossa yhä suurempi osa suomalaisista ei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan.

– Sellainen suuntaus on nousemassa, että ollaan mukana erilaisissa uushenkisissä yhteisöissä, joissa tunnetaan yhteenkuuluvuutta. Niissä voi olla viitteitä esimerkiksi kristinuskoon, mutta ne eivät suoranaisesti kiinnity mihinkään tiettyyn uskontoon.

Vaikka yhteys kirkkoon löystyy, Salminen uskoo luterilaisten periaatteiden näkyvän suomalaisten arjessa jatkossakin.

– Työntekemisen arvostaminen, oikeudenmukaisuus ja toisten auttaminen liittyvät vahvasti suomalaiseen ja luterilaiseen identiteettiin, riippumatta siitä, kuuluuko kirkkoon vai ei, hän summaa.

Artikkeli Suomen seuraavat 100 vuotta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Sopimattomasta käytöksestä on syytetty vuosien varrella muitakin kirkonmiehiä – myös luterilaisen kirkon piirissä. Mediaa ovat kuohuttaneet milloin seksuaalissävytteiset tekstiviestit, milloin naisten seksuaalinen ahdistelu eduskuntaa myöten.

Median esiin nostamissa, kirkkoon liittyvissä seksikohuissa ei ole Helsingin yliopiston tutkijatohtorin Eetu Kejosen mukaan mitään uutta.

– Tällaista on aina ollut, ja todennäköisesti mediassa paljastuneet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu.

Silti jokainen kohu hämmentää, sillä kirkossa tai kirkon piirissä toimivilta henkilöiltä odotetaan yhä moraalisesti enemmän kuin niin sanotuilta tavallisilta ihmisiltä.

– Kirkonmiehiin ja -naisiin liitetään alitajuisesti tietynlaisia odotuksia ja puhtauden oletuksia. Me kuvittelemme heidän olevan vähän parempia ihmisiä kuin me tavalliset tallaajat. Kun näin ei olekaan, se tuntuu nololta ja ikävältä, vaikka ihmisiähän me kaikki olemme, Kejonen huomauttaa.

Kirkonmiehiin ja -naisiin liitetään alitajuisesti tietynlaisia odotuksia ja puhtauden oletuksia.

Ilmiö liittyy myös seksuaalisuuden normittamiseen. Seksuaalisuuteen suhtaudutaan kirkon piirissä yhä melko pidättyväisesti ja konservatiivisesti.

– Kun sanat ja teot ovat ristiriidassa keskenään, syntyy herkullinen juttu, johon media mielellään tarttuu.

Seksuaalisuus kirkolle vaikea asia

Seksuaalisuus on kirkolle yhä asia, josta on helpompi vaieta. Heteronormatiivisuutta ja avioliittosidonnaista seksuaaliopetusta korostava kirkko on joutunut monesti törmäyskurssille aikaisempaa moniarvoisemmassa yhteiskunnassa, jossa mikään seksuaalisuuteen liittyvä ei tunnu olevan enää tabu.

Vielä muutama vuosikymmen sitten saatoimme Kejosen mukaan elää yhtenäiskulttuurissa kristillisten arvojen mukaan, mutta nyt ihmisten erilaiset elämänvalinnat haastavat perinteisen mallin elää.

– Sosiaalinen media, netti ja mainonta ovat vaikuttaneet siihen, että seksuaalisuudesta uskalletaan puhua avoimemmin. Siihen nähden kirkko näyttäytyy yhä normittavana ja vanhanaikaisena instituutiona, Kejonen sanoo.

Kejosen mukaan luterilaisessa kirkossa on kuitenkin huomattavasti helpompi olla sinut oman seksuaalisuutensa kanssa kuin vaikkapa 10–15 vuotta sitten.

– Luterilainen kirkko on muuttunut avoimempaan ja moniarvoisempaan suuntaan esimerkiksi suhteessa homoseksuaalisuuteen, herätysliikkeistä ja niiden suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen väitellyt Kejonen toteaa.

Yliseksuaalistuminen tuo ongelmia

Perheneuvonnan johtaja Sirpa Salo on huomannut, että seksuaalisuus on monelle vaikea asia.

Salo työskentelee Jyväskylän Perheasiain neuvottelukeskuksessa, jossa seksuaalisuutta koskevia kysymyksiä käsitellään myös parisuhdetyössä.

Salon mielestä yhteiskunnan yliseksuaalistuminen aiheuttaa uudenlaisia ongelmia. Ihmisillä on toisinaan kohtuuttomia odotuksia ja myös väärinkäsityksiä seksuaalisuuden toteuttamisessa.

– Välillä joudumme pohtimaan missä kulkevat rajat seksuaalisuuden toteuttamiselle parisuhteessa. Kumppania ei voi vaatia sellaiseen seksuaaliseen tekoon, mikä ei tunnu hänestä hyvältä. Jokaisen ihmisen pitäisi myös kyetä toimimaan sekä parisuhteessa että sen ulkopuolella niin, ettei vahingoita ketään omalla käyttäytymisellään.

Yhteiskunnan yliseksuaalistuminen on johtanut siihen, että seksuaalisuuden syvempi merkitys on hämärtynyt.

– Seksuaalisuus on ihmisten välisen rakkauden ja kohtaamisen kanava, joka parhaimmillaan syventää ihmissuhdetta.  Seksuaalisuus on Jumalan lahja, Salo huomauttaa.

Puhdistava vaikutus

Tutkijatohtori Eetu Kejonen näkee median esiin nostamissa kirkon ”seksikohuissa” jotain hyvääkin, vaikka jokainen häirintätapaus on liikaa.

– Kohuilla voi pitkällä tähtäimellä olla myös puhdistava vaikutus. Kun media nostaa asioita esille, ne huomataan ja pahan kierre voidaan todennäköisesti myös pysäyttää. Silloin uhritkaan eivät jää yksin, Kejonen sanoo.

Nautittava, kahlittava, säädeltävä

Lasten syntyminen on jokaiselle ihmisyhteisölle elämän ja kuoleman kysymys. Silti monilla yhteisöillä, uskonnoilla ja kulttuureilla on haitallisia perinteitä, jotka lyövät pahasti korville tätä tavoitetta. Suurin osa perinteistä kahlitsee naisia.

Pari- ja seksuaaliterapeutti Pirkko Brusilalla ja Väestöliiton asiantuntija Elina Korhosella on ilmiölle selitys. Uskontokulttuurit ovat syntyneet primitiivisillä aikakausilla, jolloin naisen seksuaalisuutta on pidetty pelottavana. Monissa kulttuureissa ajatellaan, että mies omistaa naisen.

Seksuaalisuuden säätelyllä on hyväkin tavoite: sen varmistaminen, että ihmiset eivät ole täysin viettiensä vietävissä.

Kaikista maailmanuskonnoista löytyy sekä seksuaalisuuden kontrollia että elämänläheistä nautinnon korostusta. Elina Korhonen ei arvioi, mikä uskonnoista on paras ja mikä huonoin lisääntymisterveyden ja naisen kannalta.

– Se riippuu enemmän tulkinnasta kuin uskonnon teksteistä.

Korhonen huomauttaa, että mitä patriarkaalisempi yhteiskunta on, sitä sortavampi uskonnon tulkinta siellä vallitsee. Kun naiset saavat toimivaltaa talous-ja työelämässä, he saavat äänensä kuuluville myös uskonnon tulkitsijoina.

Pirkko Brusila on pari- ja seksuaaliterapeutti ja naistentautien erikoislääkäri. Hänen mukaansa vahingollisin tapa, joka rikkoo naisten oikeuksia, on tyttöjen silpominen. Hän törmäsi ilmiöön, kun somalipakolaiset tulivat Suomeen 1990-luvulla. Synnytyksiä hoitaneella henkilökunnalla oli vastuullinen paikka kertoa perinteen vahingollisuudesta. Kunnioittava vuorovaikutus oli tärkeää.

– Lisäksi tarvitaan jämptiä suhtautumista. Pitää sanoa selkeästi, että lainsäädäntömme ei tätä hyväksy.

Myös ehkäisykielto vahingoittaa naisia.

– Meilläkin on ryhmittymiä, joilla on tiukat säädökset ja ankarat asenteet niistä poikkeavia kohtaan.

Naisten asema ottanut takapakkia

Hiukset piiloon, käsivarret piiloon, kaapu päälle. Siinä yhden laidan säädöksiä naisille. Istu auton konepellille bikineissä ja levitä jalat. Laita webbikamera päälle ja riisu pusero. Siinä länsimaista todellisuutta.

Seksuaalisesti liberaali länsi ei saa Brusilalta täysiä pisteitä. Hän uskoo, että pedofilia ja seksuaalisesti loukkaava väkivalta ovat lisääntyneet, koska meillä on rajaton ”kaikkea saa tehdä” -asenne.

– Opiskelin 70-luvulla, ja pedofilia oli tuolloin äärimarginaalista. Lasten hyväksikäyttöä on ollut aina, mutta vähemmän, kun on ollut kunnioitus toista ihmistä kohtaan.

Naisten asema on ottanut takapakkia.

– Miten saisimme sellaisen kasvatuksen, että lapsi oppii kunnioittamaan itseään ja toista? Että toisen kehoon ei kosketa ilman lupaa.

Brusila toivoo hyvien arkipäivän käytöstapojen ryhtiliikettä.

– Että kohdellaan ihmisiä kunnioittavammin. Seksuaalisuus on siinä mukana, sen tajuaminen, että se on jokaisen herkintä omaa aluetta, ei yhteiskäytettävää.

Elina Korhonen näkee huolestuttavia ilmiöitä, jotka ovat vahvistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.

– Konservatiiviseen uskontulkintaan nojaava liike vaikuttaa epä­edullisesti naisten seksuaaliterveyteen. Liike vahvistuu esimerkiksi Puolassa, Maltassa, Irlannissa ja Portugalissa. USA:ssa toimii vaikutusvaltaisia evankelikaalisia ryhmiä, jotka toimivat myös Afrikassa.

Konservatiiviset liikkeet korostavat perinteisiä perhearvoja eivätkä ota huomioon monimuotoista todellisuutta. Niitä leimaa naisen kontrollointi ja homofobia.

Korhosen mukaan länsimaissa on menty pieleen ulkonäön liikakorostuksessa.

– Ja netissä on asioita, joiden näkemiseltä toivoisi lasten säästyvän.

Artikkeli Kun sanat ja teot riitelevät julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.