Kristillisessä perinteessä kynttilän liekki vertautuu jälleennäkemisen toivoon ja Jumalan valoon, joka valaisee myös kuoleman jälkeisen tien. Kynttilän sytyttäminen on myös rukouksen merkki – silloinkin, kun sanoja ei ole.

– Tarvitsemme yhteisiä rituaaleja. Ne ovat tärkeitä, kun suremme ja muistelemme, sanoo pappi Miina Karasti Jyväskylän seurakunnasta.

Marraskuun hämärän tullen hautausmaat täyttyvät läheistensä haudoilla vierailevista perheistä ja lämpimästä kynttilöiden valosta. Jokaisen kynttilän takana on ihminen ja elämäntarina.

– Se on huikea ajatus, kun katsoo pyhäinpäivän hautausmaiden loistoa.

 Hautausmaalla syntyy hyviä keskusteluita. -Miina Karasti

Hautausmaalla saa rauhoittua ja muistaa rakkaudella heitä, jotka eivät enää ole luonamme. Karastin perheen perinne on sytyttää kynttilä muualle haudattujen muistomerkillä, koska läheisten haudat ovat kaukana. Lapset kuulevat samalla tarinoita menneistä sukupolvista.

– Hautausmaalla syntyy hyviä keskusteluita ja samalla voi sanoittaa surua ja kuolemaa. Pyhäinpäivän perinne jatkuu lasten kautta, ja toivottavasti hekin siirtävät aikanaan muistonsa eteenpäin.

Retki hautausmaalle voi olla myös yhteisöllinen, kuten ylipuutarhuri Mervi Muinoselle.

– Saavumme sukulaisten kanssa yhdessä haudalle muistelemaan, hän kertoo.

Muinonen tuo tullessaan tavallisen pöytäkynttilän ja sytyttää sen metalliseen kynttilälyhtyyn. Jyväskylän seurakunnan ympäristövastaavana hän suosittelee samaa muillekin.

 Tuodut kynttilät tulisi myös muistaa hakea pois ja jätteet kierrättää. -Mervi Muinonen

– Kynttilöistä jää hautausmaille suuri määrä muovi- ja metallijätettä, hän huomauttaa.

Jätteen määrä on huomattava, kun ajattelee hautausmaita kautta maan. Pienillä valinnoilla on ympäristön kannalta iso merkitys, ja silti voi säilyttää tärkeän perinteen elävänä.

– Tuodut kynttilät tulisi myös muistaa hakea pois ja jätteet kierrättää, Muinonen kannustaa.

Muoviset hautakynttilät kuuluvat energiajätteeseen, koska muovin kierrätykseen kuoret eivät kelpaa steariinijäämien vuoksi. Metalliset osat kuuluvat metallinkeräyk-seen. Haudoille jätettyinä kynttilät houkuttelevat oravia ja lintuja, jotka levittävät muovijätettä ympäristöön. Lasiset hautakynttilät saattavat puolestaan rikkoutua, jolloin sirpaleet aiheuttavat vaaraa.

Led-kynttilöistä tulisi kierrättää patterit ja varsinainen kynttiläosa on sähkö- ja elektroniikkaromua (SER), jota vastaanotetaan maksutta suurissa kaupoissa sekä lajitteluasemilla.

Hautausmaan henkilökunta kerää kynttilöitä muistomerkeiltä ja sankarihaudoilta juhlapyhien jälkeen. Keväällä, kun lumi sulaa, kerätään kynttilät yksittäisiltä haudoilta.

– Loppuun palaneita kynttilöitä keräilemme ehtiessämme jo talvella. Loput jätteet siivotaan kevätsiivouksen yhteydessä.

Seurakunnan puutarhuri ohjaa jättämään muistelupaikalle tuotavien kynttilöiden väliin noin 10 senttimetriä. Näin vältetään kynttilämeren syttyminen roihuksi. Kynttilä pitää myös muistaa asettaa täysin palamattomalle alustalle.

Artikkeli Valo voittaa pimeyden julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kerro lyhyesti kuka olet ja mistä tulet?

Olen luterilainen kristitty, teologian maisteri sekä Kirkkohallituksen ulkoasianosaston, erityisesti Kirkon lähetystyön keskuksen kesäteologi. Tulen Pohjois-Pohjanmaalta, jossa olen asunut lähes koko elämäni. Kiinnostus kansainvälisyyteen on ollut elämässäni läsnä jo kauan, sillä pienellä paikkakunnalla tuntui, että maailmasta on paljon näkemättä ja kokematta. Kolmesta opintopaikkakuntavaihtoehdosta Joensuun, Helsingin ja Turun väliltä päädyin Joensuuhun. Rakastuin Joensuuhun pääsykoematkalla ja totesin, että sinne on päästävä.

Opiskelin läntisen teologian puolella Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa käytännöllistä teologiaa ja sosiologiaa, jonka lisäksi opin paljon paitsi omasta kirkostani myös ekumeniasta käytännössä. Itä-Suomen yliopiston teologian opiskelijoilla on erityinen mahdollisuus oppia sekä läntisestä että ortodoksisesta teologiasta niin akateemisten realiteettien kuin käytännön kohtaamistenkin kautta. Elokuussa 2022 Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokouksessa Karlsruhessa pääsin stuerttina osaksi uskomattoman innostavaa nuorten ja vähän vanhempienkin kristittyjen joukkoa, joka muistutti minua siitä, kuinka ihanan moninainen joukko meitä kristittyjä kaikkinensa onkaan.

Kesällä 2023 muutin pääkaupunkiseudulle silloisen harjoittelupaikan perässä, kun olin Kirkkohallituksessa ulkoasiain osastolla harjoittelussa. Sen jälkeen viimeistelin opintoni pääkaupunkiseudulta käsin.

Mitä töitä teet Kirkon lähetystyön keskuksessa kirkon ulkoasiain osastolla?

Tulin töihin Kirkon lähetystyön keskukseen valmistelemaan ennen kaikkea kirkon kansainvälisiä lähetyskumppanuusneuvotteluita, erityisesti nuorten aikuisten osallisuutta lisäävää stuerttiohjelmaa. On hienoa päästä koordinoimaan lähetyskumppanuusneuvotteluiden stuerttijoukkoa, kun itsellä on käytännön kokemusta siitä, miten avartavaa on päästä tapahtumien ytimeen. Omat stuerttikokemukseni suurissa yleiskokouksissa eivät myöskään aina olleet sujuvia, joten toivon, että voin ammentaa aiemmasta kokemuksesta viisautta tulevaa tapahtumaa varten!

Stuerttiohjelman lisäksi olen osa projektitiimiä ja järjestelen käytännön toteutukseen liittyviä asioita yhdessä muiden Kirkon lähetystyön keskuksen työntekijöiden, eniten projektikoordinaattori Maria Mountrakin kanssa. Jonkin verran töihini liittyy myös viestinnällisiä työtehtäviä. Olin viime syksynä neljä kuukautta viestintään keskittyvässä harjoittelussa Diakonia-ammattikorkeakoulussa, jossa tein paljolti hankeviestintää. Ehkä pääsen hyödyntämään jotain siellä opittua myös nykyisessä tehtävässäni!

Mikä kiinnostaa kirkon kansainvälisessä työssä?

Minua kiinnostaa moninaisuus kirkkojen, kulttuurien ja yksittäisten ihmisten välillä. Nuorena kasvoin monilla tavoin yksipuolisen kuvaston keskellä. Ensin tutustuin siihen, miltä näyttää luterilaisuus toisella puolella Suomea, sitten kysymys laajentui siihen, miltä kristinusko näyttää ympärilläni – sekä oman kirkkoni sisällä että laajemmin kirkkokuntien välillä. Nyt näkökulmani on laajentunut siihen, miten moninainen kristittyjen perhe onkaan ympäri maailmaa. Ja toisaalta, mitä erityisesti luterilaiset sisarukseni ajattelevat, mikä meitä yhdistää ja mikä toisaalta voi erottaa?

Kirkon kansainvälisessä työssä kiinnostaa tämän moninaisuuden huomioiminen kaikessa, mitä teemme. Miten meille kaikille voisi löytyä paikka kokea itsemme toivotuiksi ja arvostetuiksi? Ja kuinka meidän kaikkien lahjat voitaisiin saada kukoistamaan?

Mitä ajattelet lähetystyön asemasta kirkossa ja seurakunnissa?

Kirkossamme on paljon keskustelua työaloista. Kuinka yksi hoitaa yhtä puolta, toinen toista. Samaan aikaan kun resurssit supistuvat, joudutaan tekemään valintoja – mitä poistetaan, mikä muuttaa täysin muotoaan. Nimettyjä lähetyssihteerejä ja -koordinaattoreita on vähenevissä määrin. Toivoisin, että lähetystyötä ja erityisesti lähetyskasvatusta saataisiin osaksi tavallista arkea. Nimenomaan istutettuna kirkon kokonaisvaltaiseen työhön, ei omaksi osasekseen. 

Näkemykseni mukaan kirkkomme lähetystyö kokonaisuudessaan on kumppanuutta. Lähetystyötä tehdään monitasoisesti ja nähdäkseni kirkkoamme arvostetaan kumppanina ympäri maailmaa. Luulen, että moni pohtii sitä, miten lähetystyöstä voitaisiin kertoa todenmukaisesti, siten, että mielikuvat olisivat jotain muuta kuin käännyttämistä ja alistamista. Kirkkomme tekee sopimusjärjestöjensä kautta paljon hienoa työtä ympäri maailmaa, joka tavalliselta seurakuntalaiselta jää monesti kuulematta.

Mitä toivot tapahtuvan kirkon kansainvälisissä lähetyskumppanuusneuvotteluissa elokuussa 2024?

Toivon, että kumppanimme sekä Suomessa että ulkomailla saavat hyvän kokemuksen tapahtumasta ja kaikki sujuisi, kuten on suunniteltu. Ja että lähetyskumppanuusneuvotteluissa nimenomaan kumppanuus, molemminpuolinen oppiminen ja kirkon kokonaisvaltainen lähetys tulisivat esiin.

Stuerttikoordinaattorina toivoisin erityisesti, että nuoret stuerttimme oppivat uutta ja he saavat kokemuksen siitä, että heidän osallistumisensa lähetyskumppanuusneuvotteluihin on sekä tärkeää että toivottua. Stuertin tehtävät ovat todistetusti ponnahduslauta moniin kirkon tehtäviin niin Suomessa kuin ulkomaillakin, joten toivon, että kipinä kirkon kokonaisvaltaisen lähetyksen edistämiseen jatkaa kasvamistaan yhteisen tapahtuman äärellä.

Mitä haluat sanoa tämän jutun lukijoille?

Ekumenia ja kirkon missio ovat molemmat irrottamaton osa elämäämme kristittyinä. Haluaisin, että sanomaa kirkon kokonaisvaltaisesta lähetyksestä voitaisiin levittää ympärillemme niin lähellä kuin kauempanakin. Se on meidän kaikkien kristittyjen tehtävä.

Lisäksi pidän tärkeänä ekumeenisena toimintamallina, että enemmistökirkkoon kuuluvina voimme antaa kaikille kristityille tilaa ja kunnioitusta. Meidät Suomessa tunnetaan monilta osin ekumenian mallimaana, joten pidetään siitä kiinni.

Haluatko kutoa ulkomaisille kumppanivieraillemme villasukat? 

Jutun pääkuvassa Saara pitää käsissään lähetyskumppanuusneuvotteluille suunniteltuja villasukkia. Sellaiset halutaan lahjoittaa jokaiselle ulkomaisille kumppanivieraallemme. Lisätietoja ja kutomisohje: Lähetyskumppanuusneuvottelut 2024

TEKSTI: Saara Alamäki
JOHDANTO JA KYSYMYKSET: Risto Jukko
KUVA: Aarne Ormio

Artikkeli Kuinka saisimme kaikkien lahjat kukoistamaan? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

HEIKURA opiskeli Helsingin yliopistossa suomen kieltä ja kirjallisuutta. Hän toimi Ilmatieteen laitoksen viestintäpäällikkönä kymmenisen vuotta.
– Siirryin yritysmaailmasta julkishallintoon 2004 ja sain olla mukana ilmastonmuutosviestinnän huikeimmassa kehittämisvaiheessa. Toimintaympäristö oli todella innostava ja opettavainen. Taivashommia nekin, Heikura naurahtaa.

TEOLOGIAN opiskelunHeikura aloitti 45-vuotiaana.
– Vuoden kestäneellä vuorotteluvapaalla vuosina 2010–2011 pyörittelin mielessäni, olisiko toinen tutkinto mahdollista. Jälkikäteen olen tulkinnut, että tarve liittyi apologiaan – halusin uskon puolustamiseen lisää työkaluja.
– Opintojen aikana irtisanoin itseni Ilmatieteen laitokselta ja olin suuntaamassa seurakuntatyöhön. Istuin keväällä 2016 kirjoittamassa graduani, kun sisko soitti, että silloinen Kirkon tiedotuskeskuksen tiedotuspäällikön pesti oli auki. Hain ja sain paikan. Olihan se aikamoinen johdatus – kaksi minulle tärkeätä teemaa yhdistyivät: viestintä ja kirkko. Syksyllä 2020 siirryin sijaistamaan viestintäjohtajaa, ja kun paikka 2023 syksyllä tuli auki, oli selvää, että haen sitä, Heikura kertoo.

NYKYÄÄN Heikura luotsaa Kirkon viestinnän kokonaisuutta.
– Meillä tuotetaan Ylen suomenkieliset hartausohjelmat, vastataan kirkon valtakunnallisesta viestinnästä sekä kirkon yhteisistä verkkopalveluista ja tuotetaan seurakunnille Lukkari-verkkoalustaa. Työssäni painottuvat myös strateginen viestintä, viestinnän linjaukset, kirkon ilme- ja mielikuva-asiat sekä päätösviestintä, Heikura kertoo.
– Kirkon viestijät muodostavat tiiviin verkoston, jossa tehdään yhdessä ja jaetaan parhaita käytäntöjä. Seurakunnissa tehdään erinomaista viestintää vaihtelevin resurssein. Tärkeää on, että seurakunnan päättäjät ymmärtäisivät viestinnän merkityksen, jotta tavoitetaan myös ne, jotka eivät ole kirkon ”sisäpiirissä”, Heikura muistuttaa.

HEIKURA seuraa edelleen myös Valkealan seurakunnan viestintää.
– Sydämessä helähtää aina, kun törmään entisen kotiseurakunnan ihmisiin tai asioihin. Seuraan tietenkin myös Kolmisoihdun ja Utin Pilvenveikkojen toimintaa. Instagramissa peukutan erityisesti nähdessäni kuvan Valkealan kirkosta. Kyllä se on se rakkain kirkko, edelleen, Heikura hymyilee.
– Evankeliumin välittäminen on viestintää, kutsumista ja kohtaamista, eli viestintä on kirkon ydintoimintaa. Lisäksi yhä useampi ihminen kohtaa kirkon välillisesti, perinteisen tai sosiaalisen median välityksellä, joten myös niihin on satsattava. Meidän on oltava läsnä siellä, missä ihmiset ovat, puhuttava sitä kieltä, mitä ihmiset puhuvat ja tarjottava mahdollisuuksia hengellisyyden toteuttamiseen ja Pyhän kohtaamiseen monin eri tavoin, Heikura muistuttaa.
– Olen joka päivä kiitollinen, että saan olla tässä työssä, joka yhdistää kaksi minulle tärkeää asiaa, viestinnän ja kirkon. On huikeaa olla osa tätä laajaa yhteisöä, Eeva-Kaisa Heikura iloitsee.

Artikkeli Eeva-Kaisa Heikura on Taivaan asialla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

”Ajattelin lähinnä sellaista perinteistä lähetystyötä. Mutta se menikin eri reittiä”, Markku Kotila sanoo nyt, vuosikymmenten jälkeen.  

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun hän alkoi luotsata Suomen Pipliaseuraa. 

”Pipliaseurasta on Markun aikana kasvanut aidosti ekumeeninen järjestö, jota arvostetaan kirkkokentän laidasta laitaan”, kirjoitti vastikään Oulun piispa Jukka Keskitalo sosiaalisessa mediassa Kotilaa kiittäen.  

Markku Kotila toiminut sen saman 30 vuotta myös Kirkon lähetystyön toimikunnassa. Keskiviikkona hän tuli viimeistä kertaa toimikunnan kokoukseen, sillä on jäämässä asteittain eläkkeelle ja on aika luovuttaa vastuita seuraaville.   

”Maailma oli monessa suhteessa erilainen paikka tuolloin. Lähetystyön toimikunta oli tuolloin jo olemassa, mutta se työskenteli silloin hyvin eri periaattein.  Käytännössä se oli lähetysjärjestöjen keskustelufoorumi”, Markku Kotila kertoo.  

Tuohon aikaan suomalaisten lähetysjärjestöjen työhön ei ollut juurikaan seurantamekanismeja ja Kotilan mukaan seurakunnilta alkoi vähitellen tulla sen vuoksi kritiikkiä. Oli aika muotoilla toimikunnan työskentelytapoja uusiksi. 

Tanakampi työn ohjaus on hyväksi 

Vuosien saatossa lähetysjärjestöjen ja kirkon suhdetta on kehitetty. Lähetystyön toimikunta on nykyisin neuvoa antava asiantuntijaelin, jonka ytimessä ovat seurakunnat – järjestöillä on puolestaan läsnä- ja puheoikeus.  

” Lähetysjärjestöt palvelevat seurakuntia eikä toisinpäin. Edustin silloin tätä kantaa ja edustan edelleen. Pipliaseura on aina ollut kirkkojen ja seurakuntien järjestö,” Kotila sanoo.  

”Lähetystyön seuranta on ammattimaistunut. Esimerkiksi raportoinnin vaatimukset ovat kasvaneet,” hän sanoo.  

Nykyisin lähetysjärjestöt ja Kirkon ulkomaanapu tekevät kirkon kanssa määräaikaisen perussopimuksen viideksi vuodeksi kerrallaan. Siinä sitoudutaan piispainkokouksen hyväksymään lähetyksen peruslinjaukseen ja sen toimintaperiaatteisiin.  

”On tärkeää, että lähetystyö on piispainkokouksen alaista työtä. Kirkon ulkoasian osaston kanssa käytävät vuosittaiset ohjauskeskustelut takaavat, että järjestöjen työ on tanakammassa ohjauksessa kuin aiemmin. Mutta vielä on varaa tarkentaa. Tällä tavoin kirkolla on väline, jolla positiivisessa mielessä ohjataan kansainvälistä työtä.” 

Uudet lähetystyön ja kansainvälisen diakonian perussopimukset allekirjoitetaan toukokuun 2023 aikana taas seuraavaksi viideksi vuodeksi. 

Aina ajankohtainen lähetystyö 

Tämän ajan lähetystyö on vahvaa yhteistyötä ja kumppanuutta.  

”Me Pipliassa teemme työtä, jossa vaikutamme myös sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen kirkkojen elämässä ja yhteiskunnassa”, Kotila sanoo. On selvää, että maailmassa työnsarkaa riittää.  

Pipliaseurassa Markku Kotila on saanut työskennellä aina Raamatun äärellä. Vaikka Kotilan onkin tarkoitus höllentää tahtia ja uusi toiminnanjohtaja on jo nimitetty, hänellä on vielä innostava projekti, jossa voi olla mukana. Pipliaseura tekee nimittäin Vanhasta testamentista erityisesti mobiiliin soveltuvan käännöksen, jonka on tarkoitus valmistua vuoteen 2028 mennessä.  

”Sydäntä sykähdyttää, kun tehdään käännös käyttäjälähtöisesti.” 

Artikkeli ”Lähetystyön seuranta on ammattimaistunut” – Markku Kotila eläkkeelle Lähetystyön toimikunnasta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Ihmiset rukoilevat töiden, opiskeluiden, perheen ja parisuhteen puolesta, Jyväskylän seurakunnassa, Palokassa, aluekappalaisena toimiva Laine listaa.

– Aiemmin kirkossa jätettävä esirukouspyyntö on nykyään mahdollista jättää myös sähköisesti. Toimintatavat muuttuvat, mutta sisältö säilyy samana.

Nykyajan ihmistä koskettavia arkisia rukouksia löytyy muun muassa­ teoksesta Alkuja ja loppuja – Rukousten kirja (Kirjapaja, 2021). Kirjan rukoukset ovat suuren kirjoittajajoukon tulos, ja teoksen ovat toimittaneet kolme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappia, Meri-Anna Hintsala, Pirjo Kantala sekä Kaisa Kariranta.

– Ajattelimme ensin kolmikkona, että kirjoitetaan rukoukset itse, mutta aika pian hoksasimme, miten äänien rikkaus toisi kirjalle lisää käyttökelpoisuutta, Vartiokylän seurakunnassa seurakuntapastorina työskentelevä Kariranta muistelee kirjoitusprosessia.

– Jokainen kirjoittaja katsoo Jumalaan omasta näkökulmastaan, omista elämäntilanteistaan käsin. Näin saimme kasaan kaikkiin elämänvaiheisiin sopivia ääniä.

Sairaalapappina Helsingissä toimiva Kantala iloitsee siitä, että kirjan kansien väliin mahtuu koko elämänkaari.

Jos kokemusta yhteydestä Jumalaan ei tulisi, mitä järkeä olisi uskoa.

– Siellä on hyviä vastakohtia. Rukouksia rakastumisesta ja eroamisesta sekä lapsen saamisesta ja tyhjän sylin kokemuksesta, Kantala avaa.

– Kirjassa käsitellään asioita, jotka kirkossa on voitu kokea vieraiksi ja vaikeiksi. Aiheita ovat muun muassa abortti ja sateenkaarirakkaus.

Teija Laine kertoo, että vielä vuosituhannen vaihteessa seurakunnassa oli paljon voimakasta ja yhteisöllistä rukoustoimintaa, mutta rukoilusta on sittemmin tullut aiempaa rauhallisempaa ja henkilökohtaisempaa.

– Rukoustoiminta kuitenkin elää edelleen muun muassa rukousmessujen ja -piirien kautta.

Kirjan toimittaminen sai myös Karirannan ja Kantalan pohtimaan rukoilun merkitystä. Papin työssä rukouksen rooli on ilmeinen.

– Rukous on tavallaan minun hengellisyyteni hengitys, Kariranta sanoittaa.

Minulle rukous on Jumalan läsnäolon välähdys, kiitollisuuden tunne, tai katsahdus taivaalle.

– Rukoillessa tulee olo, että Jumala kuuntelee, ja että häntä kiinnostavat minun asiani. Jos kokemusta yhteydestä Jumalaan ei tulisi, mitä järkeä olisi uskoa.

Kantala on pohtinut viime aikoina paljon nimenomaan omaa, henkilökohtaista rukouselämäänsä.

– Kun on aina ollut toisen ja Jumalan välissä rukouksen välittäjänä, ja kantanut vastuuta siitä, että saa rukouksessa sanoitettua toisen hätää Jumalalle, sitä miettii, mikä merkitys rukoilulla on minulle itselleni, Kantala sanoo.

– Minulle rukous on Jumalan läsnäolon välähdys, kiitollisuuden tunne, tai katsahdus taivaalle.

"Vuodenaikojen Viisaus. Katselen puiden lehtiä. Ne leijailevat keltaisina, punaisina, ruskeina. Kouraisen värikkäitä juureksia keittiön altaassa ja raavin ne puhtaiksi keittoa varten. Punaisia, oransseja, vihreitä. Kiitos, Jumala, väriterapiasta. Kiitos luomakuntasi lahjoista. Siunaa meitä syksyn värikkäällä riemulla." 
– Syyssiunaus, Pirjo Kantala (Alkuja ja loppuja – Rukousten kirja) 

Artikkeli Arkisia asioita julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kaikkiaan Jyväskylän krematoriossa tuhkattiin viime vuonna 1 840 vainajaa, joka on 189 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Jyväskylän krematoriossa tuhkataan vainajia Jyväskylän lisäksi Keski-Suomen maakunnan alueelta ja Mikkelistä.

Seurakunnat ovat rakentaneet viime vuosina paljon erilaisia, kauniita uurnahauta-alueita.

Jyväskylän krematoriossa tuhkahautausten määrä on kymmenessä vuodessa yli kaksikertaistunut. Jyväskylän seurakunnan hautaustoimen päällikkö Antti Pekuri uskoo, että tuhkahautaukset yleistyvät entisestään. Käytännön syitä ovat muun muassa kantajien puute sekä vanhojen arkkusukuhautojen täyttyminen. Jos arkkupaikat ovat jo täynnä, on tuhkahautaus käytännössä ainoa vaihtoehto tulla haudatuksi sukuhautaan. Perinteisten hautapaikkojen ylläpito ja hoitaminen voi olla myös vaikeaa kaukana asuvien sukulaisten toimesta.

– Seurakunnat ovat rakentaneet viime vuosina paljon erilaisia, kauniita uurnahauta-alueita. Uusien alueiden käyttöönotto lisää tuhkahautauksia, Pekuri jatkaa.

Vainajia haudataan myös muualle kuin hautausmaille. Viime vuoden 1 840 tuhkatusta vainajasta 155 haudattiin muualle. Tuhkat voidaan sirotella tai haudata esimerkiksi mereen, järveen tai jonkin kiinteistön alueelle. Tämä edellyttää kuitenkin aina maan- tai vesialueen omistajan lupaa.

Jyväskylän seurakunnassa lähes puolet tuhkatuista vainajista haudattiin vanhoihin arkkusukuhautoihin, hieman yli kolmannes uurnasukuhautoihin ja loppu viidennes muistolehtoihin, sirottelualueille ja kolumbaarioon eli uurnaholviin.

Krematoriokapasiteetti ei jakaudu maassamme tasaisesti.

Koko maan osalta suuntaus on samanlainen kuin Jyväskylässä: tuhkausten määrä kasvaa. Viime vuoden osalta tilastoja ei ole vielä saatavilla, mutta Suomen Hautaustoiminnan keskusliiton pääsihteeri Matti Halme arvioi, että tuhkausten osuus kaikista hautauksista nousee jo yli 60 prosentin. Vuonna 2019 tuhkausten osuus oli koko maassa 57 prosenttia.

Osuudet vaihtelevat suuresti eri puolilla Suomea.

– Pääkaupunkiseudulla tuhkausprosentti on ollut jo pitkään noin 90, Halme sanoo.

Tuhkauksiin vaikuttaa osaltaan krematorioiden määrä.

– Krematoriokapasiteetti ei jakaudu maassamme tasaisesti. Krematorioita pitäisi saada lisää, jotta yhdenvertainen mahdollisuus tuhkaukseen asuinpaikasta riippumatta toteutuisi, Halme huomauttaa.

Miten koronavuosi on vaikuttanut hautauksiin, on vielä vaikea arvioida.

– Ehkä koronaepidemia on jonkin verran lisännyt tuhkauksia, Matti Halme sanoo.

Koronan vuoksi tuhkaus ei ole ollut välttämätöntä. Vainajat, joilla on todettu tai epäillään olleen koronavirus, on voitu haudata ja tuhkata tavanomaiseen tapaan. Vainajan tuhkaukseen on saatettu päätyä korona-ajan hautausjärjestelyjen vuoksi. Korona-aikana saattoväen määrä on jouduttu rajoittamaan vain lähiomaisiin.

– Ympäri Suomea on ollut tilanteita, joissa vainaja on ensin tuhkattu ja muistotilaisuus haluttu järjestää myöhemmin isommalla saattoväellä, Halme kertoo.

Kirkkona ajattelemme, että tärkeintä on, että vainaja siunataan ja voimme rukoilla yhdessä.

Näin on jossain määrin toimittu myös Jyväskylässä, Antti Pekuri vahvistaa.

– Tilanteet, joissa vainaja tuhkataan ja vasta sen jälkeen siunataan, ovat hienoisessa kasvussa. Näitä korona-aika on jonkin verran lisännyt.

Teologista estettä vainajan tuhkaamiselle ennen siunausta ei ole.

– Kirkkona ajattelemme, että tärkeintä on, että vainaja siunataan ja voimme rukoilla yhdessä. Onko vainaja tuhkattu ennen siunaamista, on toissijainen kysymys, joka liittyy enemmän tapoihin kuin teologiaan, asiantuntija Terhi Paananen kirkkohallituksesta toteaa.

Paananen uskoo, että kaikki hautaan siunaamiseen liittyvät tavat monipuolistuvat tulevaisuudessa.

Kriisiaika vahvisti jäsenyyden merkitystä

Jyväskylän seurakunnan jäsentilastot viime vuodelta ovat monelta osin myönteistä luettavaa. Kirkosta eroamisissa tapahtui notkahdus alaspäin. Viime vuonna kirkosta erosi 1 593 jäsentä, joka on lähes 300 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kirkkoon liittyneitä oli 556.

– Koronakriisin aikana jäsenmäärän kehitys on ollut varsin positiivista. Voi olettaa, että kriisiaika on jälleen vahvistanut monien mielissä kirkon jäsenyyden merkitystä, Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra Arto Viitala toteaa.

Jyväskylän seurakuntaan kuului vuoden lopussa 93 964 jäsentä. Seurakuntaan muuttaneissa ja pois lähteneiden määrässä ei tapahtunut suuria muutoksia.

– Kun otetaan huomioon myös kuolleiden määrä sekä muuttaneiden luvut, Jyväskylän seurakunnan jäsenmäärä pieneni noin 400 henkilöllä. Se on jokseenkin saman verran kuin yleensäkin viime vuosina, Viitala kertoo.

Kasteen sai 824 alle 1-vuotiasta lasta. Koronavuosi heijastui kastettujen määrään.

– Kastettujen luvussa on viime vuonna nähtävissä sellainen erityispiirre, että yli sadan lapsen kohdalla ristiäisiä siirrettiin koronan vuoksi tavanomaista myöhemmäksi, ja lapsi rekisteröitiin ensin väestötietoihin ilman kastetta. Nämä lapset näkyvät kirkkoon liittyneiden luvussa, joka on 80 henkilöä suurempi kuin edellisenä vuonna, Viitala selventää.

– Hyvin harvat ovat siis koronan vuoksi jättäneet lastaan kastamatta.

Kirkon tutkimuskeskus ennakoi, että vuonna 2020 Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyjien määrä nousee edellisvuodesta, ja kirkosta eronneiden määrä jäänee edellisvuotta alhaisemmaksi.

Kirkon kokonaisjäsenmäärään ennakoidaan viime vuosien tapaan maltillista, noin prosentin laskua. Kirkon tutkimuskeskuksen arvioiden perusteella kirkkoon kuului vuoden alussa noin 67 prosenttia väestöstä.

Koko kirkon jäsentilastot valmistuvat helmikuussa.

Artikkeli Tuhkausten määrä jatkaa kasvuaan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kolehtituotto romahti koronan seurauksena. Pahimpaan korona-aikaan maalis–toukokuussa jumalanpalveluksia ei järjestetty lainkaan, jolloin myös kolehdit jäivät keräämättä.

Suuri osa kolehdeista kerätään kaikissa seurakunnissa yhteisiin, kirkkohallituksen määrittämiin kohteisiin, muun muassa lähetystyön ja kansainvälisen diakonian hyväksi eri järjestöjen kautta. Osan kolehdeista seurakunnat voivat ohjata itse valitsemiinsa kohteisiin, esimerkiksi seurakunnan nimikkolähettien tai diakoniatyön hyväksi.

– Erityisesti pienemmille järjestöille koronatulojen romahtaminen on ollut valtava isku, Jyväskylän seurakunnan lähetyksen ja kansainvälisen työn asiantuntija Ulla Klemettinen kertoo.

Kolehtipyhän peruuntuminen merkitsee isoa lovea talouteen.

Yksi koronakevään rokottamista järjestöistä on Suomen Pipliaseura, joka tekee kansainvälistä raamattu- ja lukutaitotyötä. Järjestön varainhankinta perustuu pitkälti avustuksiin ja lahjoituksiin, joista kolehtituoton osuus on 11 prosenttia. Kun valtakunnallinen Pipliaseuralle osoitettu kolehtipyhä jäi huhtikuussa koronan jalkoihin, taloudellinen menetys oli huomattava.

– Tämän vuoden kolehtituotoiksi olimme varovasti budjetoineet 250 000 euroa. Kolehtipyhän peruuntuminen merkitsee isoa lovea talouteen, Pipliaseuran seurakuntapalvelun johtaja Antti Siukonen vahvistaa.

Säästötoimet ovat johtaneet muun muassa koko henkilöstön lomautuksiin ja moniin muihin sopeutustoimiin kulujen karsimiseksi.

Korona-aika on pakottanut järjestöt pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja lahjoitusten turvaamiseksi.

– Pipliaseuran tukemissa kohdemaissa tilanne on paljon vaikeampi, joten se motivoi miettimään ja etsimään uusia lahjoituskanavia ja -keinoja. Teimme jo keväällä seurakunnille tukisivun, jossa kerroimme eri vaihtoehdoista kolehtipyhän esillä pitämiseksi. Teimme myös video- ja muuta materiaalia seurakuntien käyttöön, Siukonen kertoo.

Pipliaseurassa on panostettu myös tekstiviesti- ja MobilePay-lahjoittamiseen.

– Kampanjoihin osallistuminen seurakuntien Facebook-sivujen kautta ei ole vielä lyönyt läpi, vaikka Facebook-lahjoittaminen muuten on kasvussa, Siukonen toteaa.

Myös Jyväskylän seurakunnassa on mietitty erilaisia lahjoitustapoja perinteisen kolehdin rinnalle. Ulla Klemettisen mukaan kolehtikohteen esillä pitäminen seurakunnan suorana verkossa lähetettävien jumalanpalvelusten yhteydessä on mahdollista toteuttaa.

– Jos kolehdin saavalla järjestöllä on rahankeräyslupa, verkkolähetyksessä voidaan mainita lahjoittamismahdollisuudesta, Klemettinen tarkentaa.

Toistaiseksi mobiililahjoittamista on käytetty vielä vähän.

Parhaillaan seurakunnissa mietitään, miten järjestää joulunajan Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet. Yhteislaulutilaisuuksissa annetut lahjoitukset ovat olleet merkittävä tulonlähde Suomen Lähetysseuralle.

– Selvää on, ettei Kauneimpia joululauluja pystytä järjestämään edellisvuosien tapaan suurina yhteislaulutilaisuuksina, Klemettinen toteaa.

Lähetysseura onkin kehittänyt yhdessä seurakuntien kanssa vaihtoehtoisia tapoja tilaisuuksien toteuttamiseksi.

– Kauneimpien joululaulujen yhteydessä on jo ollut mahdollista tehdä mobiililahjoituksia, mutta tarvitaan vielä markkinointia, että lahjoituksia opitaan tekemään tätä kautta. Toistaiseksi mobiililahjoittamista on käytetty vielä vähän, mutta toivottavasti tänä jouluna se olisi tapa osallistua keräykseen, Klemettinen pohtii.

Artikkeli Korona kuritti kolehtituottoja julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Piispantarkastus on nykyään piispan ja muun Lapuan hiippakunnan henkilöstön johdolla tapahtuva seurakunnan toiminnan ja hallinnon tarkastelu, tiivistää Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra Arto Viitala.

Piispantarkastus sisältää kohtaamisia työntekijöiden, luottamushenkilöiden, yhteistyökumppaneiden ja seurakuntalaisten kanssa. Tämän lisäksi piispa Simo Peura seurueineen tapaa vierailun aikana muun muassa Jyväskylän kaupungin, sairaanhoitopiirin, Jyväskylän yliopiston ja median edustajia.

– Koronatilanne aiheuttaa tiettyjä rajoituksia ohjelmaan. Myös tilaisuuksien kokoa on ollut pakko rajoittaa. Useita tilaisuuksia voi kuitenkin seurata myös suorana verkossa, Viitala kertoo.

Piispantarkastus huipentuu piispanmessuun, joka on seurakunnan yhteinen juhla.

Edellinen piispantarkastus pidettiin Jyväskylän seurakunnassa kymmenen vuotta sitten.

Piispantarkastus

Seurakuntalaisille avoimia tilaisuuksia ovat:

• Aloitushartaus ke 23.9. klo 9 Kaupunginkirkossa
• Oi riemun rikkautta -konsertti pe 25.9. klo 18 Taulumäen kirkossa
• Piispanmessu su 27.9. klo 10 Taulumäen kirkossa

Tilaisuudet ovat katsottavissa suorana myös Henki &elämän Youtube-kanavalla.

Seuraavia tilaisuuksia voi seurata koronatilanteen vuoksi vain verkossa Henki & elämän Youtube-kanavalla:

• Keskustan alueseurakunnan toimitilojen siunaus to 24.9. klo 13 Valtiontalossa
• Paneelikeskustelu pe 25.9. klo 13. Keskustelun aiheena on Mitä hyvää voisimme oppia poikkeusajoista? Paneelissa ovat mukana yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger Jyväskylän yliopistosta, Kelan tutkimuspäällikkö Signe Jauhiainen ja erikoistutkija Terhi Tuukkanen lapsiasiavaltuutetun toimistosta.

Artikkeli Piispa Simo Peura Jyväskylässä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Synnyin Pohjois-Helsinkiin ja olen asunut koko ikäni pääkaupunkiseudulla lukuun ottamatta kuuden vuoden pätkää Vääksyssä. Sukupolvien takaisia juuria on siellä täällä, vahvimmat kenties Viitasaarella ja Ristiinassa. Nykyisin olen vantaalainen. Olen siis varsin tyypillinen pääkaupungin haalimien, suurten ikäluokkien ihmisten jälkeläinen.

Mitä uskonto sinulle merkitsee?

Olen tutustunut kristinuskon kautta siihen, mitä uskonto voi olla. Minulle kristinusko merkitsee paljon. Se on elämistä Jumalan ja ihmisten yhteydessä, tie, totuus, elämä, rauhaa ja rauhantyötä, kutsu oikeudenmukaisuuteen, kulttuuria, jatkuvaa oppimista, kauneutta, iloa, kärsimystä, mielenmuutosta, elämistä yhteiskunnan ja kirkon jäsenenä – ja paljon muuta.

Toisaalta ymmärrän sen, että tämä suomalaisena, ekumeenisena luterilaisena kristittynä elämisen kautta syntynyt tapa ymmärtää uskontoa on vain yksi tapa monien joukossa. Uskonnoissa ja niiden ulkopuolella on monia käsityksiä siitä, mitä uskonto on ja mitä se ei ole – mitä uskonnon piiriin kuuluu ja mitä siihen ei kuulu. Tämä tekee uskontojen kohtaamisesta sekä haasteellista että antoisaa. Kukin uskonto tulee kohdata omana itsenään. On toki hyvä myös kysyä sitä, missä määrin kohtaamme uskontoja ja missä määrin ihmisiä.

Milloin aavistit, että sinusta voisi tulla luterilaisen kirkon pappi?

Sähkötekniikan fuksina Otaniemessä. Koin kutsumuksen hakea lukemaan teologiaa nimenomaan ajatuksella pappeudesta. Olen kasvanut alusta asti luterilaisen kirkon yhteydessä, joten eri kirkkojen ja kirkollisten yhteisöjen välillä ei tarvinnut tehdä arviointia ja valintaa.

Olet kertonut, että perheestäsi osa on katolilaisia. Mitä se on tuonut elämääsi?

Kyllä, olen perheeni ainoa luterilainen. Jo opiskeluaikana katolinen teologia ja perinne antoivat paljon – mikä on toki ilmeistä, onhan läntisen kirkon yhteinen historia pitempi ajanjakso, kuin aika Lutherin ja kumppanien jälkeen. Graduni tein Pyhän Anselm Canterburylaisen ajatuksista, katolisen spiritualiteetin klassikot avautuivat Pauli Annalan (teologian tohtori ja dosentti, pitkäaikainen kouluttaja Helsingin yliopistossa) myötä.

Vaimoni ja hänen sukulaistensa sekä sittemmin poikieni myötä katolisuus on tullut entistä merkityksellisemmäksi. Osallistumme sekä katolisen että luterilaisen kirkon elämään. Katolisen perinteen viisaus on opettanut paljon. Myös uskontojen kohtaamiseen liittyen katolisella teologialla on paljon kokemusta ja sanottavaa.

Ekumeeninen perhe on tuonut jokapäiväiseen elämään myös kirkon kipupisteet, kuten jakautuneisuuden ja ehtoollisyhteyden puuttumisen. Tämä on lisännyt ymmärrystä niistä haasteista, joita liittyy kohtaamiseen rajojen yli. Myös niin sanottujen vähemmistöuskontojen – sivumennen sanoen termi on kyllä varsin koominen maailman suurimmista uskonnoista puhuttaessa – opetukseen liittyvät kysymykset ovat tulleet perheen myötä osaksi omaa kokemusmaailmaa.

Mitä ajattelet lasten uskontokasvatuksesta, mikä siinä on oleellista?

Ensimmäisenä nousee mieleen pyrkimys siihen, että ihminen voi tutustua autenttisesti sekä omaan perinteeseensä että muihin perinteisiin. Oman perinteen tunteminen on tie muiden perinteiden tuntemiseen, ja uskontojen ja katsomusten ymmärtäminen tukee maailman ymmärtämistä.

Uskontokasvatus on erittäin tärkeä osa ihmisen kasvua. Hyvä kasvatus antaa välineitä todellisuuden kohtaamiseen. Todellisuus on uskontojen ja katsomusten muokkaama, joten uskonto- ja katsomuskasvatus on merkittävää.

Sanoit, että tapasi ymmärtää uskontoa on vain yksi tapa monien joukossa Millä mielellä olet aloittanut työsi uskontojen kohtaamisen asiantuntijana?

Suurella mielenkiinnolla. Monet keskeiset ihmiset ja sisällöt ovat tulleet jossain määrin tutuiksi jo aiemmin. Uuden tehtävän myötä kohtaamisiin, yhteistyöhön ja omaan oppimiseen tulee uusi sävy. Uskontojen kohtaaminen on monella tavalla keskeinen asia tämän päivän ja tulevaisuuden maailmassa. Sen parissa tehty työ on työtä, jolla on merkitystä.

Mitä toiveita sinulla on Suomessa vaikuttavien uskonnollisten yhteisöjen suhteen?

Toivon luonnollisesti hyvää ja avointa vuorovaikutusta. Suomessa vaikuttavat uskonnolliset yhteisöt ovat varsin erilaisia, mitä tulee kokoon, resursseihin, ikään ja niin edespäin. Toivon, että myös niiden erilaiset toiveet ja odotukset suhteessa evankelis-luterilaiseen kirkkoon tulevat avoimesti esille.

Väitöskirjasi keskeinen teema on Jumalan lähetys (Missio Dei). Mitä tuo käsite mielestäsi antaa suhteessa uskontojen kohtaamiseen?

Missio Dei on – kuten uskontokin – monitulkintainen käsite. Useimmissa tulkinnoissa on lähtökohtana Jumala mission ensisijaisena toimijana ja mission ”omistajana”.

Kristityt osallistuva Jumalan missioon. Lähetettynä oleminen on monenlaisten rajojen ylittämistä ja astumista tuntemattomaan. Lähetettynä oleminen on myös seuraamista. Kristityille ennestään tuntemattomat alueet ovat alueita, joilla Jumala toimii jo. Esimerkiksi Apostolien teot on mainio kuvaus siitä, kuinka kristittyjen ymmärrys Jumalan toiminnasta kasvaa jatkuvasti, kun totutut rajat ylittyvät.

Uskonnot ja niiden seuraajat elävät Jumalan luomassa maailmassa, jossa Pyhä Henki tekee työtään. Jumala on läsnä, kun eri uskontojen seuraajat kohtaavat. Missio Dei haastaa tarkastelemaan, miten Jumala toimii tässä kohtaamisessa.

Mitä ajattelet siitä, että uskontojen kohtaamisen asiantuntijan tehtävä on kirkkohallituksessa sijoitettu Kirkon lähetystyön keskukseen?

Ymmärtääkseni tehtävän sijaintia määrittelee sisältöjen lisäksi organisaation historia. Lähetyksellä ja uskontojen kohtaamisella on paljon yhteistä historiaa. Niiden välillä on myös tietty jännite. Itse pidän sitä hedelmällisenä jännitteenä.

On myös hyvä huomata se, että uskontojen kohtaaminen on tämän päivän todellisuudessa osa muutakin toimintaa. Eri uskontoja ja niiden edustajia kohdataan kasvatuksen parissa, koulun ja kirkon yhteistyössä, kirkon toimituksissa, sielunhoidossa, kansainvälisissä yhteyksissä, kirkon yhteiskunnallisessa työssä ja monessa muussa yhteydessä. Monikatsomuksellinen todellisuus edellyttää kirkossakin yhteistyötä organisaatiorajojen yli.

Säveltämiäsi ja sanoittamiasi lauluja on julkaistu useissa kokoelmissa, mm. sävellys uudessa virsikirjan lisävihkossa (904). Mitä musiikki sinulle merkitsee?

Musiikki on tavalla tai toisella kulkenut mukanani aina. Viime vuosina tärkein musiikillinen ympäristö on ollut Suomen Lähetysseuran piirissä vaikuttava Jakaranda. Laulujen tekeminen on ollut tärkeä osa itseilmaisua.

Musiikilla on paljon myönteisiä vaikutuksia. Se rentouttaa, viihdyttää, antaa ajatuksia, haastaa kehittymään ja niin edespäin. Toisaalta haluan nähdä musiikin suurempana kuin hyötyjensä summana. Se on arvokasta itsessään ja ihmettelyni kohde.

Mitä muuta harrastat?

Pyrin liikkumaan aktiivisesti, ja siihen Länsi-Vantaa antaa hyvät mahdollisuudet. Lukeminen on myös tärkeää. Viime vuosina poikien harrastuksista on tullut harrastuksia minullekin. Musiikkiharrastuksissa pääsen jakamaan omia kokemuksia ja vinkkejä. Joskus niistä on enemmän hyötyä kuin toisinaan. Salibandykentän laidalla notkuminen on myös mukavaa puuhaa. On muuten pakko mainita, että aiempi jalkapallokentän laidalla seisominen oli uskontojen kohtaamisen kannalta mielenkiintoisempaa.

Onko sinulla joku motto tai lempiajatus?

Monessa elämänvaiheessa on pitänyt palata RUK:ssa opittuun viisauteen: Jos kartta ja maasto ovat eri mieltä, useimmiten maasto on oikeassa. Uumoilen sen sopivan myös uskontojen kohtaamisen todellisuuteen.

Artikkeli Jos kartta ja maasto ovat eri mieltä, useimmiten maasto on oikeassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Keskustelunaiheeksi nousi myös seurakuntarakenneuudistus. Kirkon paikallistason hallintorakenteen kehittämisestä jätettiin kirkolliskokouksessa kaikkiaan kolme eri aloitetta. Hallintovaliokunnan pohdittavaksi lähetettiin muun muassa esitys, jossa ehdotetaan hiippakuntien ja seurakuntayhtymien yhdistämistä.

Kirkolliskokouksessa päätettiin lisätä Kirkon keskusrahaston tämän vuoden talousarvioon kolme miljoonaa euroa seurakuntien taloudelliseen tukemiseen ja yksi miljoona kirkollisten järjestöjen taloudelliseen tukemiseen koronaviruspandemiasta selviytymiseen.

1. Mikä oli mielestäsi kirkolliskokouksen tärkein anti?
2. Mikä asia jäi mietityttämään?

Tuulia Kuntsi
Avara kirkko -valitsijayhdistys

1. Olo on kuin olisi maistellut uusia makuja. Ensituntuma joiltain osin viehättää, mutta jokin vielä pistää makustelemaan tarkemmin. Tärkein anti oli uusiin ihmisiin tutustuminen. Tulemme erilaisista taustayhteisöistä ja näkökulmia on monia. Vain kunnioittaen omasta poikkeavaa näkemystä voi luoda ratkaisuja kiperiinkin kysymyksiin. Avioliittokysymys on juuri sellainen. Emme tehneet mitään päätöksiä avioliittokäsityksen laajentamiseksi, koska tällä kertaa perehdyimme piispojen kirjeeseen, jossa oli esitetty erilaisia malleja edetä asiassa.

2. Kirkon uudistuminen mietityttää. Jätetyt aloitteet ja todella mielenkiintoiset puheenvuorot kertovat uudistustarpeesta. Ne koskivat muun muassa avioliittoon vihkimistä, kun toinen puolisoista ei kuulu kirkkoon, ehtoollisen viettämistä, seurakuntien rakennetta ja kenttäpiispan asemaa. Minut valittiin lakivaliokuntaan. Voisi kuvitella, että tylsempää hommaa voi etsiä, mutta ihan rehellisesti sanoen nautin tällaisesta työstä.

Kirsi Pohjola
Avara kirkko -valitsijayhdistys

1. Kirkon toiminnan ja seurakuntalaisten elämän kannalta merkittävin päätös oli, että alamme työstämään seurakuntien rakenneuudistusta. Aloite kulkee nimellä hiippakuntien ja seurakuntayhtymien yhdistäminen, vähän harhaanjohtava nimi tosin. Olen kovasti innoissani, kun hallintovaliokunnassa pääsen rakentamaan visioita talous- ja hallintomalleista, missä paikallisseurakuntien energia voi keskittyä yhteisöjen rakentamiseen.

2. Toivon, että avioliittokysymys ratkaistaisiin mahdollisimman pian. Ihan liikaa aikaa ja energiaa menee siihen, kun eri kantoja edustavat puhuvat omista tunteistaan ja Raamatun tulkinnoistaan. Tärkeintä olisi katsoa ulos- ja eteenpäin. Aloitteiden pitäisi hengittää ulkopuolista elämää, ei kirkolliskokousedustajien sisäistä maailmaa. Vaikka avioliitto- ja virkakysymyksessä niin sanotusti ohipuhutaan, niin vastakkainasettelu ei ole näkyvissä muutoin. Avioliitto- ja virkakannoissa ääripäitä edustavat juttelevat iloisesti yhdessä, ja vielä tärkeämpää, yhdessä tekemisen henki on vahvaa.

Erkki Puhalainen
Seurakuntaväki-valitsijayhdistys

1. Alkaneen nelivuotiskauden työskentelyyn vaikuttavat edustajien valinnat eri tehtäviin ja valiokuntiin. Toimintakertomusten ja tilinpäätösten hyväksymistä lukuun ottamatta valtaosa tehdyistä esityksistä ja aloitteista jää valiokuntien työstettäväksi seuraaviin kokouksiin.

2. Parin erityisesti teologisen kysymyksen kohdalla puheenvoroissa esille noussut mielipiteiden jakautuneisuus. Erityisesti se tuli esille piispainkokouksen kirkolliskokoukselle lähettämässä vastauksessa avioliittokäsityksen laajentamisesta. Osalle kirjeessä todettu nykyinen ”näkemys avioliitosta naisen ja miehen välisenä” ja pappien velvollisuutena sitoutua siihen on luovuttamaton. Osa avioliittonäkemykseen sitoutuneista olisi taas ollut valmis hyväksymään vihkimisoikeuden ja osa olisi ollut valmis muuttamaan avioliittonäkemyksen sukupuolineutraaliksi. Kyseessä ei siis nyt ollut päätösasia, mutta asia noussee varmasti esille jonkun esityksen tai aloitteen ja siitä laadittavan mietinnön pohjalta, ja ratkaisu tullee hajottamaan kirkkoa.

Artikkeli Avioliittokäsitys jakaa yhä kirkolliskokousta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.