Suru voi yllättää tai hiipiä keskuuteen hiljaa. Sen käsittelemiseen ei ole yhtä oikeaa ohjetta. Oppilaitospappi Hanna-Leena Kevätsalo-Vuorio tietää, että suru on paitsi yksityinen myös yhteinen kokemus. Yhteisöllisen surun muodostavat yhteisön jäsenten omat tunteet ja kokemukset.
-Koulussa esiintyy mielestäni kahdenlaista yhteisöllistä kuoleman surua: opiskelijan kuolemaan liittyvää surua ja henkilökunnan jäsenen kuolemaan liittyvää surua. Kuitenkin nämä molemmat vaikuttavat koko koulun yhteisöön, Kevätsalo-Vuorio sanoo.
Yhteisössä jokaisella on oma tapansa käsitellä surua. Jollekin kuolemantapaus voi olla lähipiirinsä ensimmäinen, joku on saattanut joutua kohtaamaan jo useita menetyksiä. Kuoleman edessä oman elämän rajallisuuden ja haurauden taju sekä itse surukokemus aktivoituvat.
Kuoleman edessä oman elämän rajallisuuden ja haurauden taju sekä itse surukokemus aktivoituvat.
Aikuinen on saattanut tulla jo sinuiksi sen kanssa, että kaikkien elämä on yhtä haavoittuva. Ensimmäistä kertaa kuolemaa surevalle nuorelle voi kuitenkin tulla järkytyksenä, että oma ja lähipiirin elämät ovat yhtä hauraita. Siksi on tärkeä muistaa, että jokaisen reaktio suruun voi olla lähtökohtaisesti hyvin erilainen.
Yksilön kokemusta ei yhteisössä voi väistää ja se vaikuttaa yhteisölliseen suruun. Jotkut tarvitsevat surulomaa, mutta monelle nuorelle surua on helpompi ilmentää tekemisen ja puhumisen kautta. He saattavat haluta sytyttää kynttilän, viedä kukkia, perustaa kuolleen muistoksi Facebook-sivun tai koota vainajasta kuvia.
-Koulussa suru heijastuu kuin veteen heitetty kivi, jonka ympärille muodostuu renkaita. Renkailla on eri ihmisiä. Sisemmillä renkailla, lähellä menehtynyttä, ei kuitenkaan välttämättä ole vain läheisimmät ystävät, vaan niillä saattaa olla myös etäisempiä ihmisiä, jotka kokevat surun voimakkaasti. Surun kokemus on yksilöllinen.
Koulussa suru heijastuu kuin veteen heitetty kivi, jonka ympärille muodostuu renkaita.
-Suru heijastuu myös muihin kouluihin. Kaikilla on yhtäläinen oikeus suruun. Oppilaitoksissa on tärkeä tietää, mistä yhteisöllisessä surussa on kyse ja miten sitä käsitellään. Oikealla tiedolla on suuri merkitys. Jos koulun pihan lippu on puolitangossa tai kynttilöitä sytytetään, tulee kaikkien tietää, mistä on kyse. Huhumylly on surua häiritsevä riski.
Suru voikin karata käsistä ja tällöin aikuisella tulee olla herkkyyttä tunnistaa riskit ja asettaa surulle oikeanlaiset rajat.
-Suruun ei voi jäädä vellomaan. Yhteiseen suruun vaikuttaa paljon se, kuinka yhteisössä johto ja yhteiset normit ja asenteet ottavat surusta otetta. Annetaanko surulle tilaa vai tukahdutetaanko se ”nyt kävi näin” -asenteeseen. Kun nuori tulee kotiin kertomaan yhteisössä tapahtuneesta surusta, on tärkeää kuinka tieto otetaan vastaan.
Suru jättää naarmun, mutta sitä voidaan katsoa hyväksyvästi.
-Se mitä pappina voin surun keskelle surun rakenteiden tukemisen ja tarpeiden tunnistamisen lisäksi tuoda, on toivon näkökulma: Elämä ei pääty kuolemaan, vaan se jatkuu taivaassa kuoleman jälkeen. Kun surua on käsitelty, yhteisö selviää.
Oli surun syy mikä tahansa ja sureva kuka tahansa, suru jättää aina yksilöön ja yhteisöön elinikäisen jäljen.
-Suru jättää naarmun, mutta sitä voidaan katsoa hyväksyvästi. Naarmu saa olla. Vielä vuosienkin jälkeen jokin tuoksu, kuva tai paikka voi tuoda surun takaisin, mutta kun siitä voi päästää irti ja katsoa sen muistoa kiitollisena, surukokemus on hyväksytty osaksi elämää.
Jaa artikkeli: