Vastaääni

Tie etiopialaisella maaseudulla

Jos Johannes Kastaja oli vastaääni, mikä oli sitä vastapäätä? Tienraivaaja osoittaa itsestään poispäin. Millaiseen odotukseen hän meitä johdattaa ja millaista ääntä kuulemaan? Kolmannen adventin tekstien äärellä pohdiskelua.

Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron
valtatie meidän Jumalallemme! (Jes. 40: 3)

Tämä Jesajan kirjasta lainattu huudahdus on toisen adventin antifoni. Antifonille löytää hakukoneilla helposti kaksi selitystä. Toisen mukaan kyse on päivän psalmiin liittyvästä kehyslauseesta. Sellaisena se näkyy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rukoushetkissä. Toinen (ortodoksien suosima selitys) lähtee kreikankielen merkityksestä: ”toinen ääni” tai ”vastaääni”.

Oli kyseessä kumpi tahansa, se vie ajatukseni siihen, millä tavalla tuo Johannes Kastajan suuhun laitettu Jesajan kirjan kohta ohjaa ajattelua. Häneltähän tivattiin sekä hänen omaansa että Jeesuksen roolia. Kysyjät olivat selkeästi hieman hämillään:
”Rabbi, nyt on ruvennut kastamaan myös se mies, joka oli kanssasi Jordanin toisella puolen ja josta annoit hyvän todistuksen. Kaikki menevät hänen luokseen.” (Joh. 3:26)

Henkilö, jonka olisi luullut ennemminkin liittyvän Johannes Kastajan seuraajiin, vetääkin nyt ihan omaa juttuaan – ja samalla enemmän ihmisiä, kun Kastaja konsanaan. Miten tässä näin pääsi käymään?

Mission ytimeen kuuluvat ilo ja jakaminen korvautuvat kovin helposti kateudella ja kamppaamisella. Tällaiseen Johannes ei suostu. Siksi tuo kehyslause – tai tässä kohtaa jopa ”vastaääni” – onkin niin merkitsevä. Johannes väistyy tietoisesti sivummalle, eikä ole niin kovin tarkka omasta maineestaan. Hän osoittaa oleelliseen, Jeesukseen.

Tähän tähtää myös koko adventtiajan merkitys: odotamme Messiasta. Odotus voi toteutua monella tavalla, kuten kirkkokäsikirja opastaa: ”Kristus tulee yhä uudestaan, eri tavoin. Hän tuli lihaksi, hän tulee läsnäolevaksi sanassa ja sakramentissa, hän tulee aikojen lopulla. Joka päivä saamme pyytää häntä ja Jumalan valtakuntaa tulevaksi sekä omaan elämäämme että kaikkialle maailmaan.”

Tätä vahvaa missionaarista näkymää katsoessa on samalla tiedostettava, että me, omassa kirkossamme, täällä Suomessa olemme etuoikeutettuja odotuksessamme. Meidän on verrattain helppo pohtia kaikkia näitä messiasodotuksen eri vivahteita. Siellä, missä evankeliumia ei ole kuultu tai jokapäiväistä leipää on vain harvoin tarjolla tai missä ihmisarvo ei juurikaan toteudu, odotuksen sävy on toisenlainen.

Mihin antifoni meitä silloin ohjaa, mikä on sen vastaääni? Johannes Kastaja antaa meille yhden esimerkin. Hän julisti kääntymistä ja parannuksen kastetta. Nyt hän on valmis tarkistamaan suuntaa ja näkemään, että jokin muu on oleellisempaa. Siksi hän osoittaa Karitsaan, joka ottaa pois maailman synnin.

Evankeliumi on evankeliumia vain, jos se vastaa kuulijan tarvetta. Anteeksiantoa tarvitsee varmasti jokainen. Mutta joku tarvitsee tänään myös puhdasta vettä ja ravitsevaa ruokaa, joku vapautta sanoa ääneen mielipiteensä tai rohkeutta puuttua asioihin, jotka sitovat ihmisiä. Ja joku sitä, että synnit julistetaan anteeksi. Oli evankeliumin vaikutus mikä tahansa, Johannes vakuuttaa, että kannattaa mennä Jeesuksen luo.

Kunpa osaisinkin tasoittaa tietä oikeaan suuntaan.

Jaa artikkeli: