Jukka Kääriäinen on asunut elämästään vain joitain kuukausia Suomessa. Nyt hän on aloittanut työnsä Kirkon lähetystyön keskuksen lähetysteologina ja kertoo tässä päällimmäisiä ajatuksiaan uudesta elämänvaiheesta.
Jukka Kääriäinen, olet aloittanut lähetysteologin työt kirkkohallituksessa, Kirkon lähetystyön keskuksessa (KLK) tammikuun lopulla. Mikä on tiesi tähän tehtävään?
Muutin perheeni kanssa (vaimo Laura, tyttäret Jemina 11-v. ja Aliina 9-v.) vuodenvaihteessa Suomeen Taiwanilta, jossa olimme Suomen Lähetysseuran kautta lähetystyössä viimeiset seitsemän vuotta. Toimin siellä China Lutheran Seminaryssa teologisena kouluttajana. Opetin systemaattista teologiaa, Lutherin teologiaa sekä saarnaoppia. Itse asiassa työpaikka Taiwanilla oli paluu lapsuudenkotiini, sillä synnyin ja kasvoin samassa kaupungissa (Hsinchu).
Kirjoitettuani ylioppilaaksi kansainvälisestä koulusta suuntasin Yhdysvaltoihin, jossa vietin 19 vuotta koulunkäynnin ja kirkollisen työn merkeissä. Muuttaessamme Yhdysvalloista Taiwanille vietimme muutamia kuukausia Suomessa vuonna 2011. Tätä jaksoa lukuun ottamatta olen asunut koko elämäni ulkomailla. KLK:n johtajan Jaakko Rusaman yhteydenotto viime syksynä ja tiedustelu mahdollisesta kiinnostuksestani lähetysteologin työpaikaan tuli suurena yllätyksenä. Olimme kuitenkin jo reilun vuoden pohtineet mahdollista muuttoa. Tähän oli kaksi syytä: Lähetysseuran päätös lopettaa työ Taiwanilla tulevina vuosina, sekä huoli ikääntyvistä vanhemmistani Suomessa. Kun Jaakko tarjosi lähetysteologin sijaisuutta ja ilmoitti että tammikuussa tulisi aloittaa KLK:ssa, syksystämme tuli vilkas. Kolmessa kuukaudessa vanha koti purettiin, hoidin syyslukukauden akateemiset velvoitteeni loppuun ja tavaramme lähetettiin rahdissa Suomea kohti. Saavuimme Suomeen uudenvuodenaattona. Perheemme elämässä alkoi uusi vaihe ja seikkailu.
Minkälainen suhde sinulla on ollut Suomeen tähän mennessä?
Kuten mainitsin, olen lähetyslapsi ja asunut koko elämäni ulkomailla tähän asti. Tästä syystä suhteeni Suomeen on aina ollut monimutkainen. Vaikka olen suomalainen ja suomi on äidinkieleni, kansainvälisenä ”matkalaukkulapsena” identiteettini on aina koostunut kolmesta palasesta: suomalaisesta, kiinalaisesta sekä amerikkalaisesta. Lapsena kävimme Suomessa joka kolmas kesä. Avioliiton myötä (vaimoni Laura on myös suomalainen lähetyslapsi) siteeni Suomeen ovat vahvistuneet entisestään. Olemme viimeiset 17 vuotta käyneet joka kesä Suomessa.
Miltä elämä Suomessa on tähän asti tuntunut?
Seikkailulta! Olemme perheenä asettuneet hyvin uuteen kotiimme. Lasten koulunkäynti paikallisessa suomalaisessa koulussa – ensimmäistä kertaa elämässään – on alkanut hyvin, vaikka tulivatkin kesken lukuvuoden luokalleen. Onhan tässä tietysti riittänyt kulttuurishokkia, jota osasin odottaa, mutta perheeni onnistunut sopeutuminen Suomeen alkuviikkoina ja työyhteisön lämmin henki ja vastaanotto ovat auttaneet jaksamaan. Omalla kohdallani koen, että en ole maahanmuuttaja eli ”mamu” (en ole ulkomaalainen) enkä paluumuuttaja eli ”pamu” (en ikinä lähtenyt Suomesta ulkomaille), vaan ”mu”—globaali suomalainen, joka on määrätietoisesti valinnut muuton Suomeen! Veikkaan että meitä ei ole kovin montaa. Perheenä olemme nauttineet runsaslumisesta talvesta, Suomen puhtaudesta, järjestäytyneisyydestä sekä siitä, että TV ohjelmat näkyvät reaaliajassa (eikä netissä viiveellä, kuten Taiwanilla).
Väittelit Yhdysvalloissa katolilaisessa Fordham yliopistossa teologian tohtoriksi luterilaisesta missiologiasta. Mitä oivalluksia löysit missiologisen tutkintosi kautta?
Väitöskirjani otsikko on: Lähetys nousee Jumalan lupauksesta (Mission shaped by promise). Väitteeni on kolmiosainen: Jos evankeliumin perusluonne on lupaus, ja jos evankeliumin olemuksen tulisi ohjata lähetystä, niin silloinhan lähetyksenkin perusluonne ja -olemus perustuu lupaukseen. Kun tarkastelemme Jumalan lähetystä, kirkon lähetystä sekä kokonaisvaltaista lähetystyötä lupauksen näkökulmasta luulen, että se kirkastaa monia asioita, jotka ehkä muista näkökulmista eivät ilmene yhtä kirkkaasti. Jos Jumalan lupauksien voima kantaa meidän monenlaista ja monimuotoista lähetystyötä, niin silloin lähetys ja lähetystyö voidaan kokea lahjana. Silloin siihen osallistuminen on meille ilo ja riemu, eikä käskyn suorittamisen taakka. Toki lähetyskäsky on olemassa ja voimassa, mutta lupaus tuo korvaamattoman ainutlaatuisen myönteisen voiman, lohdutuksen, turvallisuuden ja rauhan Jumalan lähetyksen toteuttamiseen.
Mitä vahvuuksia tuot lähetysteologin tehtävään?
Tietysti runsas ja monipuolinen kansainvälinen kokemukseni on arvokas pääoma. Lähetyslapsen identiteetistä ja ajattelutavasta pystyn asettumaan ja ymmärtämään monia eri näkökulmia, niiden vahvuuksia sekä vajavaisuuksia. Uskon, että kysyn haastavia ja jopa uusia kysymyksiä, koska tulen tehtävääni ja Kirkkohallitukseen Suomen kontekstin ulkopuolelta, tuorein silmin. Monipuolinen työkokemukseni kirkon missiossa (lähetystyön tekijä, teologinen kouluttaja, seurakuntapastori, opiskelijapastori) on myös arvokasta.
Mitkä ovat mielestäsi nykypäivän lähetystyön haasteet ja mahdollisuudet?
Vähän riippuu mistä paikasta tai kohderyhmästä on kyse. Lähetysjärjestöjen taloudelliset paineet sekä lähtevien lähetystyöntekijöiden määrän lasku ovat todellisia haasteita. Yleisesti ottaen haasteet läntisellä pallonpuoliskolla ovat maallistuminen ja sekularisoitunut yhteiskunta. Tähän lisäisin vielä kristityn identiteetin epäselvyyden tai, tarkemmin sanottuna, itsestäänselvyyden. Kuten Dean Inserra toteaa: “Ihmiset, jotka sanovat olevansa kristittyjä, mutta joilta puuttuu ymmärrys evankeliumista, ovat todellinen haaste evankelioinnille.”
Kiteyttäisin näkemykseni näin—evankeliumin olemuksen, voiman ja moniulotteisuuden yhä syvempi pohtiminen, ymmärrys sekä viestittäminen ovat tärkein asia. Keskitytään tärkeimpään asiaan ja pidetään se tärkeimpänä! Mikä on tämän ”ristin hullutuksen” (I Kor. 1:18) merkitys minulle, yhteiskunnalleni ja maailmalle tänään? Miten Jumalan pelastava hulluus ja heikkous (I Kor. 1:25) aidosti kohtaa, terävästi haastaa ja yllättää nykyihmisen niin, että hän kuulee evankeliumin ”uutena” ja ”hyvänä” sanomana (”evankeliumi” sanan alkuperäinen merkitys)? Tässä riittää haasteita ja pohtimista lähetystyölle sekä ulkomailla että kotiseurakunnissamme.
Kristuksen evankeliumi ylittää ja hajottaa meille rakkaat luokittelut liberaaleihin, edistyksellisiin, konservatiiveihin tai johonkin muuhun.
Evankeliumi ei ole minkään yhden porukan omaisuutta, vaan ylittää ennakkoluulomme ja jatkuvasti yllättää ja haastaa meitä jokaista. Tästä muutama esimerkki. Kutsuuko evankeliumi ihmisiä katumuksen tekoon ja henkilökohtaiseen uskoon (konservatiivinen vakaumus) vai yhteiskunnalliseen ja globaaliin oikeudenmukaisuuteen (liberaali vakaumus)? Kyllä! Onko evankeliumilla selvä opillinen sisältö (konservatiivinen vakaumus) vai onko sillä vahva eettinen ulottuvuus (liberaali vakaumus)? Kyllä. Niin kuin Jumalan pyhyys ja toisaalta rakkaus ja armo kohtasivat Kristuksen ristillä, samoin evankeliumin voimalla (Room. 1:16) on aina henkilökohtainen (”hengellinen”) sekä yhteiskunnallinen (”maallinen”) ulottuvuus. Tätä kokonaisvaltainen lähetystyö tarkoittaa. Toivoisin että tällaisesta vakaumuksesta kirkossa voisimme yhdessä, nöyrästi ja toisin ajattelevia kunnioittaen, viedä Kristuksen ilosanomaa niille, jotka eivät ole sitä vielä kuulleet ja joilla on monenlaisia tarpeita.
Jaa artikkeli: