Niinkin suuri yhteenliittymä kuin Luterilainen maailmanliitto (LML) – 150 jäsenkirkkoa 99 maasta – tuottaa asiakirjoja, joiden sanoitus tuntuu joskus oudolta ja vieraalta. Näin, vaikka itse asiat olisivat ymmärrettäviä. LML:n 13. yleiskokouksen teemakirja onnistuu kuitenkin yllättämään. Keskeiset ajatukset toimivat erinomaisesti kielikuvina, joiden avulla kuvataan hyvinkin konkreettisia, tunnistettavia ja ajankohtaisia teemoja. Tässä kirjoituksessa keskitytään teemakirjan ajatukseen kirkosta, ihmiskunnasta ja koko luomakunnasta ”ruumiina” (body), joka on sekä rikas ja monimuotoinen, myös rikkiraastettu, haavoitettu ja paljas, silti myös siunauksen ja hyvien lahjojen paikka. [kuva Aasian esikokouksesta]
Ajankohtaisia haasteita meillä ja maailmalla
Syksyn ensimmäisessä piispainkokouksessa piispa Kaisamari Hintikka kuvasi oman kirkkomme ja yhteiskuntamme kannalta osittaain näitä samoja teemoja otsikolla ”Miksi vaikenemme?” Sisällissotamme, toinen maailmansota ja sitä seurannut Neuvostoliiton vaikutusvalta maahamme tai vaikkapa saamelaisten kohtelu ovat valitettavia esimerkkejä vaikenemisen ja ulossulkemisen perinteestä. Hän kysyykin oivallisesti, ketä haavoitamme nyt? Onneksi olemme oppineet vähitellen myös puhumaan yhdessä.
Nämä kotoisat esimerkit sopivat hyvin niihin pohdintoihin, joita Luterilaisen maailmanliiton yleiskokous nostaa esiin puhuessaan ruumiillisuuden, hengellisyyden ja toivon näkökulmista. Ruumiillisuutta sanoitetaan vahvasti:
Kolmannentoista yleiskokouksen teema ”Yksi Ruumis, Yksi Henki, Yksi Toivo,” heijastaa kirkon tärkeää tarvetta tunnustaa Jumalan antama ruumiillisuuden lahja sekä Jumalan luomien ruumiiden moninaisuuden arvo ja arvokkuus. Se haastaa myös kirkon ahkerasti etsimään totuutta, sovintoa ja haavoittuneiden ruumiiden parantumista. (Study Guide, 11)
Ruumiillisuutta lähestytään sekä arkitodellisuutena, josta piirretään globaalia näkökulmaa, että teologisena ulottuvuutena, jossa sekä Kristuksen ihmiseksi syntyminen että luterilainen sakramenttiteologia ja ristinteologia pääsevät keskiöön.
Arkitodellisuudessakin on sekä varjonsa että valonsa. Totta on – sekä maailmassa kokonaisuutena että kirkossa erikseen – se, että tämä ”ruumis” on monella tapaa kärsimyksen paikka. Kristuksen ruumis oli väkivallan paikka. Hyljeksittynä, ulkopuolelle suljettuna, halveksittuna, ristille naulittuna Kristus huusi kärsimyksessään. Tänään monilla maailman alueilla Kristuksen ruumis, kirkko, on vainottu. Lisäksi kristittyjen välinen hajaannus jatkaa Kristuksen ruumiin ristiinnaulitsemista. Hajaantumiset johtavat tuomitsemiseen ja kärsimykseen, ulossulkemiseen ja väkivaltaan. Risti sovinnon paikkana, ehtoollispöytä yhteyden paikkana, ovat pois suljettuja. Siksi Kristus yhä huutaa kärsimystään.
Globaalista näkökulmasta kirkko ei voi ummistaa silmiään sodalta, väkivallalta, syrjinnältä ja vihalta: kaikki tämä pyrkii vahingoittamaan, tappamaan, kieltämään ruumiin arvon, ja siten oikeudet, arvokkuuden, hengityksen ja itse elämän.
Rikkinäisyys ja kärsimys on usein rakenteellista
Teemakirja avaa erikseen rodun, etnisyyden ja sukupuolen takia toteutuvan ihmisarvon riiston ja näiden synnyttämän kärsimyksen. Historia on täynnä kertomuksia, jotka luokittelevat ja marginaalisoivat ihmisiä etnisyyden, rodun, luokan tai sukupuolen perusteella. Jos sen sijaan katsoisimme toisiamme oleellisen identiteetin näkökulmasta eli luotuina, joilla on luontainen arvo siksi, että jokainen on Jumalan kuva, olisi mahdotonta oikeuttaa kenenkään väärinkäyttöä, loukkaamista, syrjintää tai sulkemista ulos.
Maailmassa ei ole paikkaa, joka olisi koskematon systeemiseltä rodun ja poliittisen ideologian synnyttämältä syrjinnältä. Kolonialismi ja sen synnyttämät rakenteet vaikuttavat yhä monella tapaa.
Raamatun fundamentalistiset tulkinnat, alistavat teologiset opetukset, kirkolliset käytännöt, kulttuurit ja naisten oikeudet yhteiskunnassa ovat erityisiä huolenaiheita. Naisten sorto usein oikeutetaan ympäröivällä kulttuurilla ja normeilla. Sama koskee sukupuolten moninaisuutta tai avioliittokäsityksiämme. Jokaisella ihmisellä on Jumalalta saatu arvokkuus. Kirkon tulisi vaatia tätä arvokkuutta kunnioitettavan eikä olla niiden joukossa, jotka harjoittavat väkivaltaa, olipa se sitten sanoissa tai teoissa. Jeesuksen Kristuksen evankeliumi – armon vapauttama – kyseenalaistaa kulttuuriset normit, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa. Evankeliumi aina haastaa kulttuurimme.
Ihmiskunnan ruumiin kärsimyksiä näemme myös pakosta syntyvän siirtolaisuuden ja sairauksien leviämisen muodossa. Vuonna 2020 maailmassa oli 281 miljoonaa kansainvälistä siirtolaista. Näiden joukossa ne miljoonat, jotka jättävät kotinsa etsiäkseen turvaa tai turvapaikkaa konfliktin, väkivallan tai ihmisoikeusrikkomusten vuoksi omaa perhettään tai ihmisryhmäänsä kohtaan. Monet joutuvat siirtymään ekologisten tai taloudellisten elinkeinojen menetyksen vuoksi. Toiset taas joutuvat jättämään kotinsa epäoikeudenmukaisen maanvaltauksen, vankeuden tai ihmiskaupan vuoksi. Tämä kaikki vaikuttaa heihin kokonaisvaltaisesti, sekä ruumiiseen että henkeen.
Teemakirja muistaa myös planeettaamme, luomakuntaamme ruumiina. Tämän maailmamme kärsimyksestä saamme jatkuvasti uusia uutisia. Teemakirja vaikuttaa tässä kohtaa jopa runolliselta:
Kuulemme hiljaisuuden hedelmättömistä tai menetetyistä elinympäristöistä.
Raskaan koneiston melua, joka poistaa vuorten huippuja ja metsiä syvää kaivostoimintaa varten.
Kuulemme kalojen hengittämisen vaikeutta haalistuneiden koralliriuttojen keskellä ja valtameri, en syvyyksiä, joiden hapen säilyttämiskyky ohenee.
Kuulemme eläinten huudot, jotka tulipalojen, metsien hävittämisten ja jatkuvasti pienenevien luonnontilojen takia pakenevat etsimään suojaa, ruokaa, uutta paikkaa asettaa poikasensa ja löytääkseen liikkumisen vapauden. (Study Guide, 16)
Uusin silmin: kirkko toivon merkkinä
Augsburgin tunnustuksen (keskeinen luterilainen tunnustuskirja) mukaan kasteessa uudesti syntyminen avaa ovet luottamukselle. Kaste kutsuu meitä syvään kunnioitukseen ihmisolentoja ja heidän ruumiitaan kohtaan, mukaan lukien ne, jotka ovat erilaisia kuin me itse, sillä heissä ja heidän ruumiissaan näemme Jumalan.
Paavalin mukaan kirkko Kristuksen ruumiina on toivon merkki: ”Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen.” (Room. 8:20–21). Kirkon kautta Jumala kutsuu kaikki kansat ja luomakunnan keskinäiseen yhteyteen. Yksilöt ja uskonyhteisöt, perheet ja yhteiskunnalliset elimet, poliittiset rakenteet ja ekosysteemit ovat kaikki osa luomakuntaa (oikoumene).
Luterilaisille tärkeä ristinteologia kuvataan tässä yhteydessä ruumiillisuudesta käsin. Risti paljastaa lupauksen, joka auttaa meitä näkemään Jumalan rakastavan läsnäolon ihmisen kokemuksessa. Sillä, ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme” (Joh. 1:14). Jeesuksen todellinen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus paljastavat, että meidänkään ruumiitamme (yksilöiden ja yhteisöjen) ei voi erottaa kolmiyhteisen Jumalan rakkaudesta Kristuksessa Jeesuksessa.
Paavali käyttää ruumiin kuvaa kääntääkseen hierarkkisen logiikan, joka oli luokitellut naisruumiit ”heikommiksi” kuin miesten ruumiit. Hänen vetoomuksensa antaa etusija ”heikommille” jäsenille paljastaa, kuinka epäoikeudenmukaista on arvottaa mitä tahansa Jumalan luotua voiman tai vallan määritelmin (1. Kor. 12:12–27 / Gal. 3:26–28). Ristinteologia kumoaa valtioiden ja finanssimarkkinoiden logiikan, jotka luokittelevat asioita ”heikommiksi” tai ”vahvemmiksi” fyysisen, poliittisen tai taloudellisen vahvuuden mukaan. Jeesus paljasti, että voima täydellistyy ”heikkoudessa”.
Kirkon läsnäolo maailmassa ihmisten muodostamana yhteisönä, joka ylittää etnisyyteen, kansallisuuteen, talouteen, rotuun ja sukupuoleen perustuvan erilaisuuden, on radikaalia kritiikkiä sellaisille poliittisille, sosiaalisille ja taloudellisille järjestelmille, jotka eivät ymmärrä monimuotoisuuden voimaa ja rikkautta.
Luterilainen maailmanliitto on aina ymmärtänyt evankeliumin palvelun käsitteen kautta. Maailmassamme on monta rohkaisevaa tarinaa, jotka osoittavat kuinka rikkinäisiä suhteita parannetaan ja särkyneille ruumiille annetaan uusi toivo. LML:n palvelutyö jatkaa yhä myötätuntoista työtä hajallaan olevien, marginaalissa olevien ja syrjittyjen ihmisten ja yhteisöjen hyväksi ympäri maailmaa.
Luterilainen maailmanliitto on perustettu 1947. Siihen kuuluu nykyisin 150 jäsenkirkkoa. Se kokoaa yhteen runsaat 75 miljoonaa luterilaista 99 maasta, valtaosan kaikista maailman luterilaisista. LML:n pääsihteerinä on vuodesta 2021 toiminut virolainen Anne Burghardt. LML:n yleiskokous on järjestetty Suomessa kerran, vuonna 1963 ja liiton puheenjohtajan toimi vuosina 1970–1977 Mikko Juva. Tänä vuonna kokoukseen osallistuu yli 350 virallista edustajaa, joiden joukossa 10 suomalaista arkkipiispa Tapio Luoman johdolla. Heidän lisäkseen Suomesta osallistuu joukko muita asiantuntijoita.
Yleiskokouksen teemakirja: Introducing the Thirteenth Assembly and its Theme | lwfassembly.org)
Yleiskokouksen kotisivut: One Body, One Spirit, One Hope | (lwfassembly.org)
Kirkkomme Lähetyksessä ilmestynyt myös: Luterilaisen maailmanliiton 13. yleiskokous Puolassa: Yksi ruumis, yksi Henki, yksi toivo
Jaa artikkeli: