Kristityt on kutsuttu ulos kaupunkien muurien sisältä ja leiritulien lämmöstä. Miten tämä liittyy missionaarisuuteen ja lähetettynä olemiseen? Pohdintaa sunnuntain Raamatun tekstien pohjalta.
Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään. Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen. Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden s Jumalan kansan koti-ikäväitä kaupunkia, joka tulee. Olkaamme sen tähden hänen välityksellään alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään. Älkää myöskään unohtako tehdä hyvää ja antaa omastanne, sillä sellaiset uhrit ovat Jumalalle mieleen. (Hepr. 13:12–16)
Tulevan sunnuntain teema, koti-ikävä, on viiltävän ajankohtainen.
Koti-ikävän tunteeseen on monen helppo samaistua. Se on kokonaisvaltainen kokemus siitä, että ei ole turvassa siellä missä on. Koti-ikävään liittyy usein voimattomuuden tai epävarmuuden tunne. Joku on joutunut vasten tahtoaan lähtemään kodistaan, toinen on tehnyt valintoja, joiden seurauksena vanhaa kotia ei enää ole eikä uuteen kotiin ole vielä saavuttu. On omilleen muuttoja ja erilleen muuttoja. Monen suvussa on evakkotarinoita, naapurustossa ja ystäväpiirissä maahanmuuttotarinoita. Matkaan lähtijöiden ja matkalta saapuvien koti-ikävä on käsin kosketeltava.
Kristillisen uskon horisontissa kaipuu ja toivo kietoutuneet toisiinsa. Jumalan valittu kansa on matkalla oleva kansa. Raamattu kuvaa monella eri tavalla Jumalan kansaa matkalla kohti luvattua tulevaisuutta. Tästä syystä kristityt ovat vuosisatoja kulkeneet ristisaatoissa ja pyhiinvaelluksilla ja lähteneet lähetettyinä julistamaan hyvää sanomaa kaikille luoduille (Mark. 16:15). Kristityn elämä on kulkemista ja matkalla olemista.
Myös tulevan sunnuntaina luettava Heprealaiskirje kehottaa kaikkia lähtemään liikkeelle. Astumaan ulos oman leirin turvasta ja tulemaan osaksi vaeltavaa Jumalan kansaa. ”Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia”. Kaupunginporttien ulkopuolella iskee koti-ikävä, mutta siellä on myös Kristus. Heprealaiskirje muistuttaa, että Jeesus kärsi juuri kaupunginportin ulkopuolella. Jos kristitty haluaa olla Jeesuksen luona, hänen on lähdettävä leirin ulkopuolelle. Kirkon olemus on juuri tässä ”leirin ulkopuolelle” lähtemisessä. Tätä kutsutaan joskus ”missionaarisuudeksi” tai ”lähetettynä olemiseksi”. Kirkon elämä on missionaarista tai lähetettynä olemista, koska kristityt on kutsuttu ulos kaupunkien muurien sisältä ja leiritulien lämmöstä. Matkalla meitä kutsutaan sekä tunnustamaan Jumalan nimeä, että olemaan unohtamatta tehdä hyvää ja antamaa omastamme.
Koko sunnuntain teemaa värittää ajatus nykyhetken ja tulevan ristiriidasta. Nykyhetkessä me olemme kaupunginporttien ulkopuolella kantamassa Kristuksen häväistystä – jossain tulevaisuudessa emme enää tunne kipuja vaan sydämemme täyttää ilo (Joh 16). Minusta on huomionarvoista, että kirkon tunnusmerkkinä on ulkopuolelle jääneen häväistyksen ja taakan kantaminen. Luther esitti, että kirkon tulee kärsiä ristin alla, jotta kirkko voisi tulla enemmän Kristuksen kaltaiseksi. Tässä ajassa Jumala on hylättynä kaupunginporttien ulkopuolella ja sinne Jumala kutsuu myös kansaansa. Jo nyt toivossa on läsnä ilo, joka peittää alleen matkan vaivat.
Vaeltavan Jumalan kansan koti-ikävä suuntautuu ennen kaikkea kohti tulevaa iloa. Jumala ei kuitenkaan ole vain matkan lopussa. Kaikki mikä on, on tullut Jumalasta ja palaa lopulta takaisin Jumalan luo. Koko luomakunta on suuntautunut kohti luvattua. Sunnuntain psalmitekstissä ”koko maa kumartuu eteesi, koko maa laulaa kiitostasi ja ylistää nimeäsi” (Ps. 66). Koti-ikävän yllättäessä kukaan ei ole yksin. Jesajan kirjan teksti kuvaa kuinka Jumala ”virvoittaa väsyneen ja antaa heikoille voimaa — he vaeltavat eivätkä väsy.” (Jes. 40).
Näin pääsiäisaikana alttari on edelleen puettu valkoisiin. Vaikka sunnuntain kirjetekstissä muistutetaan Jeesuksen kärsimyksestä kaupungin porttien ulkopuolella, viimeisen sanan saa kuitenkin evankeliumi, joka puhuttelee Jeesuksen seuraajia: ”Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää” (Joh. 16). Tätä kotia Jumalan kansa ikävöi. Tässä kodissa me saamme jo nyt asua.
Jaa artikkeli: