” Uskonnoissa ja niiden ulkopuolella on monia käsityksiä siitä, mitä uskonto on ja mitä se ei ole – mitä uskonnon piiriin kuuluu ja mitä siihen ei kuulu. Tämä tekee uskontojen kohtaamisesta sekä haasteellista että antoisaa”, sanoo Timo-Matti Haapainen. Hän aloitti syyskuussa uskontojen kohtaamisen asiantuntijan tehtävässä kirkon ulkoasiain osastolla. Kirkkomme Lähetys kyseli hänen mietteitään uusien haasteiden edessä.
Timo-Matti Haapiainen, mistä olet kotoisin?
Synnyin Pohjois-Helsinkiin ja olen asunut koko ikäni pääkaupunkiseudulla lukuun ottamatta kuuden vuoden pätkää Vääksyssä. Sukupolvien takaisia juuria on siellä täällä, vahvimmat kenties Viitasaarella ja Ristiinassa. Nykyisin olen vantaalainen. Olen siis varsin tyypillinen pääkaupungin haalimien, suurten ikäluokkien ihmisten jälkeläinen.
Mitä uskonto sinulle merkitsee?
Olen tutustunut kristinuskon kautta siihen, mitä uskonto voi olla. Minulle kristinusko merkitsee paljon. Se on elämistä Jumalan ja ihmisten yhteydessä, tie, totuus, elämä, rauhaa ja rauhantyötä, kutsu oikeudenmukaisuuteen, kulttuuria, jatkuvaa oppimista, kauneutta, iloa, kärsimystä, mielenmuutosta, elämistä yhteiskunnan ja kirkon jäsenenä – ja paljon muuta.
Toisaalta ymmärrän sen, että tämä suomalaisena, ekumeenisena luterilaisena kristittynä elämisen kautta syntynyt tapa ymmärtää uskontoa on vain yksi tapa monien joukossa. Uskonnoissa ja niiden ulkopuolella on monia käsityksiä siitä, mitä uskonto on ja mitä se ei ole – mitä uskonnon piiriin kuuluu ja mitä siihen ei kuulu. Tämä tekee uskontojen kohtaamisesta sekä haasteellista että antoisaa. Kukin uskonto tulee kohdata omana itsenään. On toki hyvä myös kysyä sitä, missä määrin kohtaamme uskontoja ja missä määrin ihmisiä.
Milloin aavistit, että sinusta voisi tulla luterilaisen kirkon pappi?
Sähkötekniikan fuksina Otaniemessä. Koin kutsumuksen hakea lukemaan teologiaa nimenomaan ajatuksella pappeudesta. Olen kasvanut alusta asti luterilaisen kirkon yhteydessä, joten eri kirkkojen ja kirkollisten yhteisöjen välillä ei tarvinnut tehdä arviointia ja valintaa.
Olet kertonut, että perheestäsi osa on katolilaisia. Mitä se on tuonut elämääsi?
Kyllä, olen perheeni ainoa luterilainen. Jo opiskeluaikana katolinen teologia ja perinne antoivat paljon – mikä on toki ilmeistä, onhan läntisen kirkon yhteinen historia pitempi ajanjakso, kuin aika Lutherin ja kumppanien jälkeen. Graduni tein Pyhän Anselm Canterburylaisen ajatuksista, katolisen spiritualiteetin klassikot avautuivat Pauli Annalan (teologian tohtori ja dosentti, pitkäaikainen kouluttaja Helsingin yliopistossa) myötä.
Vaimoni ja hänen sukulaistensa sekä sittemmin poikieni myötä katolisuus on tullut entistä merkityksellisemmäksi. Osallistumme sekä katolisen että luterilaisen kirkon elämään. Katolisen perinteen viisaus on opettanut paljon. Myös uskontojen kohtaamiseen liittyen katolisella teologialla on paljon kokemusta ja sanottavaa.
Ekumeeninen perhe on tuonut jokapäiväiseen elämään myös kirkon kipupisteet, kuten jakautuneisuuden ja ehtoollisyhteyden puuttumisen. Tämä on lisännyt ymmärrystä niistä haasteista, joita liittyy kohtaamiseen rajojen yli. Myös niin sanottujen vähemmistöuskontojen – sivumennen sanoen termi on kyllä varsin koominen maailman suurimmista uskonnoista puhuttaessa – opetukseen liittyvät kysymykset ovat tulleet perheen myötä osaksi omaa kokemusmaailmaa.
Mitä ajattelet lasten uskontokasvatuksesta, mikä siinä on oleellista?
Ensimmäisenä nousee mieleen pyrkimys siihen, että ihminen voi tutustua autenttisesti sekä omaan perinteeseensä että muihin perinteisiin. Oman perinteen tunteminen on tie muiden perinteiden tuntemiseen, ja uskontojen ja katsomusten ymmärtäminen tukee maailman ymmärtämistä.
Uskontokasvatus on erittäin tärkeä osa ihmisen kasvua. Hyvä kasvatus antaa välineitä todellisuuden kohtaamiseen. Todellisuus on uskontojen ja katsomusten muokkaama, joten uskonto- ja katsomuskasvatus on merkittävää.
Sanoit, että tapasi ymmärtää uskontoa on vain yksi tapa monien joukossa Millä mielellä olet aloittanut työsi uskontojen kohtaamisen asiantuntijana?
Suurella mielenkiinnolla. Monet keskeiset ihmiset ja sisällöt ovat tulleet jossain määrin tutuiksi jo aiemmin. Uuden tehtävän myötä kohtaamisiin, yhteistyöhön ja omaan oppimiseen tulee uusi sävy. Uskontojen kohtaaminen on monella tavalla keskeinen asia tämän päivän ja tulevaisuuden maailmassa. Sen parissa tehty työ on työtä, jolla on merkitystä.
Mitä toiveita sinulla on Suomessa vaikuttavien uskonnollisten yhteisöjen suhteen?
Toivon luonnollisesti hyvää ja avointa vuorovaikutusta. Suomessa vaikuttavat uskonnolliset yhteisöt ovat varsin erilaisia, mitä tulee kokoon, resursseihin, ikään ja niin edespäin. Toivon, että myös niiden erilaiset toiveet ja odotukset suhteessa evankelis-luterilaiseen kirkkoon tulevat avoimesti esille.
Väitöskirjasi keskeinen teema on Jumalan lähetys (Missio Dei). Mitä tuo käsite mielestäsi antaa suhteessa uskontojen kohtaamiseen?
Missio Dei on – kuten uskontokin – monitulkintainen käsite. Useimmissa tulkinnoissa on lähtökohtana Jumala mission ensisijaisena toimijana ja mission ”omistajana”.
Kristityt osallistuva Jumalan missioon. Lähetettynä oleminen on monenlaisten rajojen ylittämistä ja astumista tuntemattomaan. Lähetettynä oleminen on myös seuraamista. Kristityille ennestään tuntemattomat alueet ovat alueita, joilla Jumala toimii jo. Esimerkiksi Apostolien teot on mainio kuvaus siitä, kuinka kristittyjen ymmärrys Jumalan toiminnasta kasvaa jatkuvasti, kun totutut rajat ylittyvät.
Uskonnot ja niiden seuraajat elävät Jumalan luomassa maailmassa, jossa Pyhä Henki tekee työtään. Jumala on läsnä, kun eri uskontojen seuraajat kohtaavat. Missio Dei haastaa tarkastelemaan, miten Jumala toimii tässä kohtaamisessa.
Mitä ajattelet siitä, että uskontojen kohtaamisen asiantuntijan tehtävä on kirkkohallituksessa sijoitettu Kirkon lähetystyön keskukseen?
Ymmärtääkseni tehtävän sijaintia määrittelee sisältöjen lisäksi organisaation historia. Lähetyksellä ja uskontojen kohtaamisella on paljon yhteistä historiaa. Niiden välillä on myös tietty jännite. Itse pidän sitä hedelmällisenä jännitteenä.
On myös hyvä huomata se, että uskontojen kohtaaminen on tämän päivän todellisuudessa osa muutakin toimintaa. Eri uskontoja ja niiden edustajia kohdataan kasvatuksen parissa, koulun ja kirkon yhteistyössä, kirkon toimituksissa, sielunhoidossa, kansainvälisissä yhteyksissä, kirkon yhteiskunnallisessa työssä ja monessa muussa yhteydessä. Monikatsomuksellinen todellisuus edellyttää kirkossakin yhteistyötä organisaatiorajojen yli.
Säveltämiäsi ja sanoittamiasi lauluja on julkaistu useissa kokoelmissa, mm. sävellys uudessa virsikirjan lisävihkossa (904). Mitä musiikki sinulle merkitsee?
Musiikki on tavalla tai toisella kulkenut mukanani aina. Viime vuosina tärkein musiikillinen ympäristö on ollut Suomen Lähetysseuran piirissä vaikuttava Jakaranda. Laulujen tekeminen on ollut tärkeä osa itseilmaisua.
Musiikilla on paljon myönteisiä vaikutuksia. Se rentouttaa, viihdyttää, antaa ajatuksia, haastaa kehittymään ja niin edespäin. Toisaalta haluan nähdä musiikin suurempana kuin hyötyjensä summana. Se on arvokasta itsessään ja ihmettelyni kohde.
Mitä muuta harrastat?
Pyrin liikkumaan aktiivisesti, ja siihen Länsi-Vantaa antaa hyvät mahdollisuudet. Lukeminen on myös tärkeää. Viime vuosina poikien harrastuksista on tullut harrastuksia minullekin. Musiikkiharrastuksissa pääsen jakamaan omia kokemuksia ja vinkkejä. Joskus niistä on enemmän hyötyä kuin toisinaan. Salibandykentän laidalla notkuminen on myös mukavaa puuhaa. On muuten pakko mainita, että aiempi jalkapallokentän laidalla seisominen oli uskontojen kohtaamisen kannalta mielenkiintoisempaa.
Onko sinulla joku motto tai lempiajatus?
Monessa elämänvaiheessa on pitänyt palata RUK:ssa opittuun viisauteen: Jos kartta ja maasto ovat eri mieltä, useimmiten maasto on oikeassa. Uumoilen sen sopivan myös uskontojen kohtaamisen todellisuuteen.
Jaa artikkeli: