David Marshall on laatinut Kirkkojen maailmanneuvoston raamattuopetusten sarjaan ajankohtaisen kirjoituksen korona-pandemian vaikutuksista kirkon ja yksittäisten ihmisten elämään. Abrahamin kutsu: siunauksia ja testejä kirkolle Marshall avaa hienolla tavalla sitä, mihin Aabrahamille annettu siunaus kutsuu meitä ja mitä kaikkea se voikaan meille merkitä erityisesti haastavina aikoina.
Herra sanoi Abramille: »Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.» Niin Abram lähti Herran käskyn mukaan, ja Loot lähti hänen kanssaan. Harranista lähtiessään Abram oli seitsemänkymmenenviiden vuoden ikäinen. (1. Moos. 12:1-4)
Kyse ei ole vain minusta
Olemme oudossa maisemassa. Yksistään kirkon elämässä jokainen pandemian aikainen sunnuntai on tuonut aivan uusia kokemuksia. Kyltit kirkon ovella viestivät, etteivät tietyt ihmiset saa tulla sisään. Kehotus jättää rauhan tervehdyksen kättely pois (jonka tunnustan aiemmin jättäneeni huomiotta pari kertaa, ja nyt tiedän, etten todellakaan saisi tehdä niin…) ja ensimmäistä kertaa elämässäni ehtoollispalvelut, joissa meille ei jaeta viiniä.
Aina, kun katson ryhmäkuvaa, haluan ensin nähdä, miltä itse näytän siinä. Näytänkö hyvältä? Hienoa – kaikki kunnossa. Sama on tämän viruksen kohdalla. Miltä se näyttää minun kannaltani? Hyvä on, saan sen todennäköisesti, kuten yli puolet maailmasta, mutta käsittääkseni se ei ole liian vakava minulle, vaimolleni tai terveille pojillemme.… Vähitellen alan katsoa suurempaa kuvaa. Entä 80-vuotias äitini ja muut iäkkäät tai sairaat sukulaiset, ystävät, tämän yhteisön jäsenet? Entä etätyöskentely ja vain aika ajoin käynti työpaikalla? Tutut toimintamallit ovat muuttuneet nopeasti. Itsekeskeisyyteni on tullut haastetuksi ja toivottavasti alan nähdä koko kuvan. Alan ymmärtää, että terveydenhuoltojärjestelmä on pian ylikuormitettu, yritykset alkavat romahtaa jne. Kyse ei ole vain minusta.
Se, mikä on totta minusta, itsekeskeisestä yksilöstä, pätee myös meihin kansakuntina. Amerikkalainen epidemiologi kommentoi kaukonäköisessä haastattelussaan näin: ”Me amerikkalaiset olemme usein tottuneet siihen, että kauheita asioita tapahtuu muualla maailmassa.” Olemme saattaneet nauraa tai pilkata Donald Trumpin ’Amerikka ensin’ (America first) -mantraa, mutta sydämessämme me kaikki sanomme: ’Minä ensin, kansani ensin’. Kyllä, tässä maailmassa on väkivaltaa, ruttoa ja muita kauheita asioita – oi Jumala, armahda kaikkia noita köyhiä ihmisiä – mutta, oi Jumala, pidä tuo kaikki turvallisella etäisyydellä minusta ja kansastani.”
Canterburyn entinen arkkipiispa Rowan Williams puhui Ghanan yliopistossa helmikuussa 2020 koronaviruskriisistä. Rinnastaessaan sen jatkuvaan ympäristökriisiin hän tajusi, että virus ei lue karttoja. Niin ei tee myöskään ilmastonmuutos eikä vahingot, joita se aiheuttaa miljoonille ihmisille. Virus ei kiinnitä huomiota poliittisiin rajoihin. Se kohtelee ihmiskuntaa tasavertaisin ehdoin. Nämä kriisit muistuttavat meitä siitä, että olemme toisiimme yhteydessä oleva todellisuus. Kaikkein epätoivotuimmalla tavalla fyysinen maailma opettaa meille joitain teologisia totuuksia, totuuksia Jumalasta ja itsestämme. Kykenemmekö kuuntelemaan?
Aabraham kertomuksen tilanne
Raamatun kertomus Abrahamin kutsusta puhuu tässä yhteydessä meille jotain tärkeää siunauksesta. Jumala sanoo Abrahamille: ”Mene maahan, jonka minä sinulle näytän. Teen sinusta suuren kansakunnan ja siunaan sinua … niin että sinusta tulee siunaus. Siunaan niitä, jotka siunaavat sinua. . . ja teissä kaikki maan sukukunnat siunataan. ”
Jumala siunaa Abrahamia ja asettaa hänet siunaukseksi maailmalle.
Tämä on Jumalan vastaus syntiin, väkivaltaan ja jakautumiseen, jotka leviävät kaikkialle hyvään luomakuntaan. Ensimmäisen Mooseksen kirjan alusta luemme Aadamin ja Eevan kapinallisesta tottelemattomuudesta, Kainista, joka murhaa veljensä Abelin, sellaisesta inhimillisestä pahuudesta Nooan aikana, että Jumala katui koko ihmisen luomista, ja lopulta Baabelin torniin liittyvästä, itsestään liikoja kuvittelevasta ylpeydestä ja sitä seuraavasta kaaoksesta.
Jumala loi kauniin, yltäkylläisen maailman ja asetti meidät sen sydämeen, meidät, jotka on tehty Jumalan kuvaksi, ollaksemme viisaita luomakunnan hoitajia. Mutta me jätimme huomiotta Jumalan ja Jumalan tahdon ja niin kaikki hajosi. Jumala asetti meidät elämään nauttiaksemme yhdessä Jumalan siunauksesta ja vastavuoroisen riippuvuuden tuomasta rakkauden siunauksesta. Valitettavasti emme valinneet riippuvuutta toisistamme vaan riippumattomuuden Jumalasta ja toisistamme. Niinpä me menetimme siunauksen.
Jumala rakastaa luomaansa. Jumala tahtoo palauttaa menetetyn siunauksen ja siihen oleellisesti liittyvän vastavuoroisen riippuvuuden. Tämän ennallistamishankkeen Jumala aloitti kutsumalla yhden ihmisen, Aabrahamin. Jumala siunasi Aabrahamia ja lupasi pitää hänet ja hänen kansansa rakkaudessa ja uskollisuudessa ikuisesti. Mutta alusta alkaen Jumala sanoi hänelle: ”Aabraham, tämä ei koske vain sinua ja kansaasi. Siunaan teitä, jotta olisitte siunaukseksi muille. Annan sinulle, jotta sinä voit antaa. Minä asetan valoni teihin, jotta teistä ja kansastanne tulisi valo maailmalle. ” Jumalan siunauksella on tämä ulospäin suuntautuva vaikutus; se työntää meitä kohti sitä siunattua riippuvuustilaa, joka on Jumalan hyvän tahdon ytimessä koko luomakunnalle.
Kertomus meidän ajassamme
Tämä tarina siitä, miten Jumala siunaa Abrahamia ja asettaa hänet siunaukseksi maailmalle, puhuu meille. Se puhuu meille aikana, jolloin ihmisinä usein hylkäämme Jumalan tarkoittaman vastavuoroisen riippuvuuden, ja turvaudumme itsekkyydessä kaavailtuihin linnoihimme. Linnoituksemme eivät kuitenkaan pidä poissa viruksia tai ilmastonmuutoksen aiheuttamaa lämpötilojen ja vedenpinnan nousua. Siispä meidän on uudelleen opittava vastavuoroinen riippuvuus, jonka Jumala on tarkoittanut ihmisyhteisölle.
Jumalan lupaus siunauksesta Aabrahamille ja hänen kauttaan muille, avartuu Jeesuksessa Kristuksessa koskemaan kaikkia ihmisiä. Jeesus, ristiinnaulittu ja ylösnoussut Herramme ja Vapahtajamme, on Jumalan ennallistamishankkeen keskus. Hän saattaa meidät jälleen tuntemaan Jumalan rakkauden sekä keskinäisen riippuvuuden toisiimme ja kaikkiin ihmisiin kautta luomakunnan.
Tätä on aina tarkoittanut se, että on osa kirkkoa. Sitä se tarkoittaa tänäänkin keskellä tätä kriisiä: olla itse siunattu Jumalan rakkaudella Jeesuksessa Kristuksessa ja olla siunauksena maailmalle. Tämä tarkoittaa rakastavan keskinäisen riippuvuuden, kunnioituksen ja palvelemisen mallintamista maailmassa. Ja tämä voi muokata myös kansojen välisiä suhteita.
Kristittyinä voimme luottaa tähän identiteettiin ja Kristuksessa meille annettuun kutsumukseen. Samalla tämä luottamus antaa meille mahdollisuuden kurkottaa omien yhteisöjemme ulkopuolelle ja kunnioittavan yhteistyön hengessä toimia muiden kanssa Jumalan maailman hyväksi. Juutalaisille Jumalan kutsu ja Aabrahamin siunaus ovat edelleen perustavanlaatuisia, ja heidän uskonsa tuottaa vahvan vaatimuksen toimia maailman parantamiseksi. Siinä meidänkin tulisi pyrkiä tekemään yhteistyötä missä ikinä voimme.
Abrahamilla on myös suuri merkitys muslimeille, ja heidänkin kanssaan kristityt voivat löytää yhteisen syyn taisteluun yhteiseksi hyväksi. Kuten Kirkkojen maailmanneuvosto ja Paavillinen uskontojen välisen dialogin neuvosto äskettäin julkaistussa yhteisessä asiakirjassaan on vahvistanut, kristittyjen tulisi etsiä mahdollisuuksia työskennellä solidaarisesti kaikkien muiden yhteisöjen kanssa haavoittuneen maailman parantamiseksi, varsinkin tämän COVID- 19 pandemian aikana.
Koettelemuksen aika
Mitä kirkkoyhteisölle sitten tarkoittaa, että se on Jumalan siunaama ja siunaukseksi muille tänä haastavana aikana?
Meidän on tunnustettava ne ongelmat ja häiriöt, jotka liittyvät joidenkin kirkon normaalien elämänpiirteiden keskeytymiseen. Tuskallista ironiaa on siinä, että toimiakseen laajemman yhteisön hyväksi, kirkon on omaksuttava lääketieteellisesti välttämättömät sosiaalisen etäisyyden käytännöt. Aiemmin lainaamani epidemiologi tri Lisa Gilbert vahvistaa, että on typerää ja itsekästä olla noudattamatta näitä tapoja huolellisesti. Mutta hän tunnistaa myös niiden tuomat menetykset. Kristillinen usko on sakramentaalista, fyysistä toimintaa. Seurakuntamme elämää kaventaa nyt se, että emme voi jakaa yhteistä ehtoollista, ettemme voi kätellä tai jakaa rauhan suudelmaa. Gilbert sanoo: ”Voimme tajuta, että [tällaiset käytännöt] ovat erittäin, erittäin hyviä, mutta samalla ne eivät ole itse Jumala. Jatkamme jumalanpalveluksia läpi tämän ajan, mutta ehkä eri tavoin kuin aiemmin. Toivottavasti tämä on vain väliaikaista. Ei ole niin, että tästä tulee kirkon [pysyvä] tila – ikään kuin tulisimme aina olemaan kaukana toisistamme. . . Tulemme edelleen suremaan niiden kanssa, jotka surevat ja itkemään niiden kanssa, jotka itkevät. Ja sitten myöhemmin jatkamme niitä jumalanpalvelustapoja, jotka ovat hyviä sielullemme ja ruumiillemme. ”
Tämän koettelemuksen aikana meidän on oltava valmiita tavallistakin enemmän suremaan niiden kanssa, jotka surevat ja itkemään niiden kanssa, jota itkevät. Olkaamme omassa yhteisössämme tarkkaavaisia sen suhteen, mitä tarpeita on toisilla – käytännöllisiä tai lääketieteellisiä, henkisiä tai hengellisiä tarpeita. Aabrahamin tavoin meidän on kuitenkin oltava siunaukseksi myös muulle maailmalle. Eräs seurakuntamme jäsen kertoi minulle tilanteesta, jollaista hän ei ollut koskaan aikaisemmin kokenut koko elämänsä aikana. Tämä tapahtui Sveitsissä: tuntematon vanha, ahdistunut, sairas henkilö pyysi pitämään kättään junassa. Saattoi olla vain sattumaa, että tämä tapahtui juuri tänä aikana, mutta näyttää siltä, että tapahtuma symboloi ympärillämme kasvavia tarpeita ja niitä tilanteita, joihin myötätuntoamme kutsutaan. Tulevina päivinä ja viikkoina luulen, että voimme kaikki odottaa enenevässä määrin jotain tällaista.
Ammentamalla rauhaa ja voimaa saamastamme siunauksesta ja etsimällä mahdollisuuksia laajaan yhteistyöhön, rukoilkaamme, että tuomme Jumalan siunauksen muille.
Rukous
Koko luomakunnan Jumala, Sinä teit liiton Abrahamin kanssa, siunaten häntä ja tekemällä hänet siunaukseksi. Ristiinnaulitun ja ylösnousseen Jeesuksen kautta olet avannut tuon liiton kaikille kansoille ja lähettänyt meidät löytöretkelle, innokkaina löytämään sinut jokaisesta uudesta paikasta ja tilanteesta. Täytä meidät siunauksillasi ja vahvista sydämemme, mielemme ja ruumiimme, jotta me, kirkkosi, voisimme siunata kaikkia perheitä maan päällä. Aamen.
Alkuperäinen kirjoitus on luettavissa osoitteessa:
https://www.oikoumene.org/en/resources/documents/wcc-programmes/the-call-of-abraham-blessings-and-testings-for-the-church
Pastori, tohtori David Marshall toimii Kirkkojen maailmanneuvoston uskontojen välisen vuoropuhelun ohjelmajohtajana. Hän on vastuussa erityisesti kristittyjen ja juutalaisten sekä kristittyjen ja muslimien välisistä suhteista. Aiemmin hän on toiminut Canterburyn arkkipiispan avustajana (Anglikaani kirkko), opettajana St Paulin yliopistossa (Limuru, Kenia), Edinburghin yliopistossa ja Georgetownin yliopistossa.
Suomenkielinen teksti: Vesa Häkkinen
Jaa artikkeli: