Tämä tekstini pohjautuu yhdessä kirjoitettuun muistiinpanojen ja havaintojen
kokonaisuuteen. Merkittävintä itselleni oli oivaltaa, kuinka eroavaisuuksista huolimatta
ekumeenisella ja uskontojen välisellä dialogilla on paljon yhteistä.

Yhteiset käsitteet vai tavoitteet?

Seminaarissa keskusteltiin ekumeenisen ja uskontojen välisen dialogin yhtenä lähtökohtana ekumeenisessa liikkeessä käytettyä käsitettä ”ykseys”. Pohdimme, voiko ykseyden olettaa olevan tavoitteena myös dialogin muilla osapuolilla, ja mitä ykseys kenellekin tarkoittaa. Seminaarin osallistujista suurin osa ei kannattanut ekumeenisessa dialogissa lähtökohtana oleva ykseyden asettamisesta myös uskontojen välisessä dialogissa tavoitteeksi. Osallistujat näkivät ekumeenisessa ja uskontojen välisessä dialogissa ykseyttä oleellisempana tavoitteena esimerkiksi yhteisen vaikuttamistyön, yhteisen työn yhteisön parhaaksi.

Yhteisen vaikuttamistyön asettamista tavoitteeksi tukee uskonnollisten yhteisöjen elämä samassa yhteiskunnassa, poliittisen ja yhteiskunnallisen toiminnan samanlainen konteksti sekä tahto ja tarve aikaansaada yhteiskunnallisesti näkyvää toimintaa ja vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Sekä ekumeenista että uskontodialogia tarvitaan myös koko ihmiskunnan yhteisten haasteiden, kuten esimerkiksi koronapandemian tai ilmastonmuutoksen, torjumiseksi. Tärkeässä asemassa on myös uskontojen välinen rauhantyö sekä paikallisella että globaalilla tasolla. Dialogin tavoitteiksi on tällöin mahdollista asettaa huomion kiinnittäminen esimerkiksi moraalin ja etiikan kysymyksiin, kulttuuri- ja juhlaperinteisiin, ihmisoikeuksiin sekä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden torjuntaan.

Erilaisuus lähtökohdissa ja edellytyksissä

Seminaarin alustaja professori Felix Körner havahdutti osallistujat tunnistamaan erilaisuuden ekumeenisen ja uskontojen välisen dialogin lähtökohdissa ja edellytyksissä – laadussa, mahdollisuuksissa, tiedossa toisesta osapuolesta sekä resursseissa. Ekumeenisiin dialogeihin osallistujalla on usein akateemista ja teologista osaamista, tietoa toisen osapuolen opista, pyhistä teksteistä sekä kulttuurisesta ja historiallisesta kontekstista, ja dialogiin osallistujia sekä tiloja dialogin järjestämiselle on useita. Samanlaisia lähtökohtia ei ole uskontojen välisessä dialogissa.

Tähän erilaisuuteen olisi hyvä kiinnittää huomiota, jotta dialogi olisi yhdenvertaisempaa. On hyvä pohtia tarkemmin, kenen aloitteesta, tavoitteista ja tarpeista dialogia käydään. Huomio tulisi kiinnittää myös siihen, että tunnistaa, kuka puuttuu vuoropuhelutilanteesta. Onko joku jäänyt tai jätetty ulkopuolelle? Näihin keskeisiin kysymyksiin olisi syytä kiinnittää huomiota kaikessa ekumeenisessa ja uskontodialogissa, jota käydään eri tasoilla niin paikallisyhteisöjen kuin uskonnollisten yhteisöjen tasoilla sekä Suomessa että muualla maailmassa.

Dialogi on tapa tehdä ja oppia

Huomion kiinnittäminen ekumeenisen ja uskontojen välisen dialogia yhtäläisyyksiin voi toimia inspiraattorina kehitettäessä seurakuntien dialogitoimintaan uusia mahdollisuuksia, osallistujia, tavoitteita ja metodeja. Dialogin tasoiksi seminaarissa esitettiin kolme erilaista: kasvokkain, selät vastakkain ja vierekkäin. Miten nämä tasot voisivat näkyä käytännössä seurakuntien toiminnassa?

Paikallisesti ja alueellisesti voisi luoda uusia mahdollisuuksia ihmisille tulla yhteen ja tutustua toisiinsa ja kannustaa toimimaan yhdessä tärkeiksi tunnistettujen asioiden puolesta. Vuosittain toistuvia teemaviikkoja voisi hyödyntää nykyistä monipuolisemmin. Kirkkojen sosiaalieettinen toiminta nousee esille Kristittyjen ykseyden rukousviikolla tammikuussa ja Vastuuviikolla lokakuussa, uskontojen välinen dialogi Uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikolla helmikuun alussa ja Luomakunnan aika alkusyksystä korostaa vastuuta ympäristöstä.

Seminaarissa moni totesi dialogin olevan uusi normaali, tapa tehdä teologiaa ja oppia. Jos eri kouluasteilla ja tutkintoihin johtavissa ammatillisissa ja akateemisissa opinnoissa voisi tutustua dialogin eri elementteihin, dialogin eri metodit tulisivat tutuksi kaikille. 

Omasta kutsumuksesta käsin

Sekä ekumeenisessa että uskontojen välisessä dialogissa on kyse ihmisten välisestä vuoropuhelusta, jossa kukin puhuu omasta puolestaan ja oman taustansa näkökulmasta käsin. Jokaisella on oikeus kuulla toisen sanat omasta näkökulmasta käsin sekä mahdollisuus oppia toisen esittämistä kysymyksistä, vaikka ne kuulostaisivat kuinka kapeakatseisilta tai jopa turhilta tahansa.

Dialogin edellytyksenä on ihmisyyden moninaisuutta arvostava asenne, valmius ymmärtää toista ja kiinnostus toista ihmistä kohtaan. Dialogin tavoitteena ei ole yhdenmukaisuus, samanmielisyys tai yksimielisyys. Dialogin perustana on tahto rakentaa luottamusta, turvallista tilaa, jossa kukin dialogin osapuoli voi kokea tulevansa hyväksytyksi omana itsenänsä, omasta identiteetistään ja kutsumuksestaan käsin.

Artikkeli Ekumeeninen ja uskontojen välinen dialogi – yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.