Välillä kaipaan tuttuja ja hymyileviä kasvoja kaupassa niin paljon, että en jaksa kohottaa katsettani toisia kohti. On helpompaa katsella hyllyjä ja lattioita kuin pettyä maskin taakse piiloon jääviin kasvoihin. Joskus päätän toimia toisin ja hymyillä kaikille. Mutta eiväthän he sitä näe.

Kohtaamisten merkitys on kirkastunut minulle tämän kaiken keskellä. Jos jään liian yksin, olen vaarassa jättäytyä yksinäisyyteen. Tätä kierrettä murtavat ilo, kun saan maskien ansiosta istua juttelemassa ihmisten kanssa samassa huoneessa, ja riemu, kun saan nähdä videoyhteydellä tutun ihmisen ilmeet. Tuiki tavalliset kohtaamiset kotona ja lenkkipolulla ovat arkeni keidashetkiä.

Perheneuvoja Sini Rantakari pohtii maskien aikaa myös videolla täällä.

Artikkeli Kun hymyt jäävät piiloon julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.