– On ollut lohduttavaa olla yhteydessä kansainvälisesti muiden pappien, erityisesti naisten kanssa. He ovat suurimpia tukijoitani ja olen voinut kysyä heiltä käytännön kysymyksiä, kuten miten kohdata naisten pappeutta vastaan olevat ihmisiä, hän kertoo.

Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilainen kirkko on erityisesti tehnyt yhteistyötä Kuopion hiippakunnan kanssa. Kuopion piispa Jari ja hänen delegaationsa osallistuivat Sallyn pappisvihkimykseen, jonka jälkeen piispa Jari oli yhteydessä Sallyn kanssa.

– Arvostan, että piispa Jari soitti minulle hieman vihkimyksen jälkeen, miten minulla menee ja miten voin, Sally muistelee.

Ihmisten parissa

Pappeudessa on Sallyn mukaan ehdottomasti parasta ihmisten kanssa työskentely. Erityisen palkitsevana hän mainitsee kohtaamiset nuorten parissa, jotka hän tuntee jo opintojaan edeltävältä ajalta. Lapsuutensa ja nuoruutensa papin perheessä kasvanut Sally oli usein mukana pyhäkouluissa ja muussa seurakunnan toiminnassa.

Hän kertoo, että moni pyhäkoulusta tuttu lapsi on nyt kasvanut viisaaksi, välittäväksi nuoreksi. Sally on tärkeä esikuva ja esimerkki erityisesti kirkkonsa nuorille naisille. Naiset kuulemma myös vitsailevat, vihdoin papistossa on joku, joka ymmärtää heitäkin.

Sallyn toiveena olisi tuoda kirkkoonsa neuvontapalveluita ja lisätä tietoa siitä, että papin puheille voi mennä monissa ongelmatilanteissa. Kyllä ongelmatilanteissa nykyäänkin voi jutella papin kanssa, mutta virallisesti sitä ei pidetä esillä tai tueta.

– Meidän yhteiskuntamme ei ole vielä valmis sille, mutta toivon että tulevaisuudessa ihmiset pystyisivät avoimemmin puhumaan ongelmistaan sen sijaan, että piilottelisivat niitä kotona itsekseen, Sally pohtii.

Ennen kuin Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon on mahdollista kehittää pidemmän aikavälin tukipalveluita, on alueen akuutti kriisi ratkaistava.

– Olemme kaikki erittäin väsyneitä ja meillä on haasteita jaksaa. Kirkkona olemme toivo ihmisille, jonka vuoksi keskitymme sen toivon ylläpitämiseen usein enemmän kuin omaan hyvinvointiimme.

Sallyn kotikirkon, Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon työtä tekevät ovat haastavassa tilanteessa. Sally kertoo, että hän löytää toivoa erityisesti seurakuntansa ihmisistä.

– He jaksavat tulla kirkkoon joka sunnuntai ja vaikka he ovat menettäneet perheenjäseniä, heidän uskonsa Jumalaan kannattelee heitä surunkin läpi, Sally kertoo.

Sinnikästä yhteistyötä

Luterilaiset, mutta ylipäätään kristityt ovat Sallyn kontekstissa Pyhällä maalla vähemmistössä. Hän kehuu ekumeenista yhteistyötä alueella – hänen mukaansa kirkot tekevät yhteistyötä, yhtenä esimerkkinä maailman rukouspäivän kunniaksi suunnitellut tapahtumat.

Rukouspäivän kunniaksi alueen kirkkojen ja seurakuntien naisia kokoontuivat yhteen suunnittelemaan jumalanpalveluksia, jotka järjestettiin eri yhteisöjen tiloissa. Oli sattumaa, että maailman rukouspäivän aihe oli viime maaliskuussa Palestiina. Yhteen tuleminen oli osoitus sinnikkäästä, ekumeenisesta pyrkimyksestä, jota alueen kristityt rakentavat. Yhteistyö on tärkeää mutta haastavaa, sillä alueella eletään kriisin keskellä monin eri tavoin.

– Meidän on hankala päästä yhteen, mutta olemme kuitenkin tässä kaikki yhdessä. Pohdimme paljon, millä tavoilla voimme tukea seurakuntalaisia. On hankala löytää tapoja tukea toisiamme, kun kaikki elävät tilannetta eri tavoin.

Kumppanuus ja yhteistyö nousevat esiin, kun tarkastellaan lähetystyötä nykypäivänä. Siitä huolimatta Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon näkökulmasta maailman kirkot, heidän kumppaninsa menivät kuitenkin lokakuussa hiljaisiksi.

– Valitettavasti jotkut kirkot ovat ottaneet meihin etäisyyttä, koska olemme palestiinalainen kirkko. Toki monet kirkot ottivat meihin yhteyttä, mutta tukea ei selkeästi ollut tarpeeksi. Satuttavinta on kuulla kumppanikirkkojemme toimijoista, jotka kertovat asioita totuuksina ymmärtämättä meidän kontekstiamme kunnolla, Sally kertoo.

Hän jatkaa, ettei kirkon koskaan tulisi valita, ”kenen” puolella olla, vaan keskittyä puolustamaan inhimillisyyttä ja ihmisoikeuksia. Voimme kaikki olla sitä mieltä, että ihmisten tappaminen ja lasten kuolemat ovat väärin.

Mitä me täällä Suomessa voisimme tehdä?

Sally ajattelee, että yksittäiset ihmiset voivat toimia palestiinalaisten äänenä. Voi joskus tuntua, että yksittäinen seurakuntalainen ei voi tehdä paljoa tilanteen parantamiseksi, mutta Sally rohkaisee jokaista levittämään tietoa.

– Älkää unohtako meitä. Älkää lakatko puhumasta meistä. Tällä hetkellä tarvitsemme ainoastaan, että Israel lopettaisi sodan. Sota on jo jatkunut liian kauan, Sally sanoo.

– Tulkaa vierailulle, ehkei nyt mutta myöhemmin. Ja jos vierailullasi näet epäoikeudenmukaisuutta, älä pysy siitä hiljaa, hän jatkaa.

Artikkeli ”Älkää lakatko puhumasta meistä”, pyytää pastori Sally Azar julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tänä vuonna GCF juhli jo 25-vuotista taivaltaan, kun se järjesti neljännen kansainvälisen kokoontumisensa (Global Gathering) Ghanan Accrassa 16.-19.4.2024 ja ensimmäisen nuorten ennakkokokoontumisen edeltävinä päivinä. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon delegaatiota johti piispa Matti Repo ja mukana olivat kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen ja TM Saara Alamäki. Muita osallistujia Suomesta olivat Suomen ortodoksisesta kirkosta TM Maria Mountraki ja Suomen Helluntaikirkosta TT Sanna Urvas ja TT Harri Koskela.

Global Christian Forumin tarkoituksena on tuoda erilaiset kristityt yhteen oppimaan, kuuntelemaan ja jakamaan omasta perinteestään ja taustastaan. Yhteen tuleminen ei perustu oman kirkon opin puolustamiselle tai teologiselle väittelylle. Foorumi ei siis käy perinteistä tai virallista ekumeenista dialogia, vaan toiminta perustuu ymmärryksen lisäämiselle. GCF:n metodina on Faith Stories (Uskon tarinat).

Mitä ovat Uskon tarinat?

”Joillekin todistukset ovat säännöllinen osa kristillistä elämää; Toiset saattavat pitää tätä tehtävää vieraampana ja ehkä jopa hieman pelottavana.” (Sharing of Faith Stories in Groups: A Guide for Participants)

Foorumin muista ekumeenisista elimistä erottava tekijä on alusta asti ollut uskon tarinoiden jakamisen metodi, joka pyrkii tuomaan kristittyjä yhteen uudella tavalla. Kaikki kristityt eivät innostu teologisista keskusteluista tai toteuta jumalanpalveluksiaan samalla tavalla, mutta kaikki kristityt kulkevat matkaansa Kristuksen kanssa.

Uskon tarinoiden jakaminen toteutetaan pienissä ryhmissä, joissa on maksimissaan 15 osallistujaa. Pienryhmä pyritään kokoamaan mahdollisimman moninaisesta ihmisjoukosta, jossa on osallistujia eri kirkkokunnista, perinteistä, sukupuolista, maista ja alueista ja jotka ovat keskenään eri ikäisiä. Moninaisten ryhmien kautta metodi toimii kaikista hedelmällisimmin.

Ryhmässä jaetaan oma henkilökohtainen matka Kristuksen seuraajana tai jokin tietty hetki tai ajatus sen matkan varrelta. Oman tarinan kertominen on tärkeää, mutta jopa tärkeämpää on kuunnella muiden ryhmän jäsenten kertomuksia. Jokaisella on noin seitsemän minuuttia aikaa jakaa oma tarinansa ja foorumi suosittelee, ettei omaa kertomusta kannata suunnitella liikaa etukäteen. Siinä missä teologinen dialogi tai jumalanpalvelusperinne on hyvin moninaista ja jopa erottavaa, Uskon tarinat pyrkii metodina tuomaan näkyväksi kristittyjä yhdistävää tekijää, Kristusta.

Vaikka henkilökohtaisia tarinoita jakamalla jokainen ihminen kertoo itsestään, hän heijastaa myös ympärillään olevaa yhteisöä. Foorumin ohjeet myös kehottavat muistamaan, että nämä tarinat on tarkoitettu siihen, että voimme nähdä toisemme Kristuksessa ja Kristuksen toisissamme.

Mitä metodi voi tuoda ekumeeniselle liikkeelle?

Global Christian Forum on syntynyt tarpeesta huomioida, ketkä puuttuvat pöydän ympäriltä. ”Perinteinen”, teologiseen opinpohdintaan liittyvä ekumenia ei saa kaikkia kristittyjä keskustelemaan keskenään, jolloin on hyvä pohtia, millä metodeilla edustavuutta voidaan lisätä. Uskon tarinoiden käytössä voi toisaalta olla haasteena, että henkilökohtaisen tarinan, ”todistuspuheenvuoron” kertominen voi olla vierasta ja haavoittavaa aivan uudella tavalla.

Uskon tarinat metodina voivat avata uudenlaisen oven ekumeeniseen kanssakäymiseen eri kristittyjen välillä. Virallisia teologisia dialogeja ei pystytä käymään kaikkien kesken, eivätkä kaikki kirkot ja yhteisöt ole niihin valmiita, mutta uskon tarinoiden kautta voidaan tehdä yhteistyötä ja tulla yhteen.

Yhteen tulemisen merkitys on äärimmäisen tärkeää polarisoituneessa maailmassa. Mitä tarkoittaakaan, että toisen keskustelijan voikin nähdä tittelien ja roolien tai kirkon ohi hieman paremmin lähestyttävänä, toisena kristittynä.

Lopuksi kysymmekin, millaisissa konteksteissa menetelmää voitaisiin Suomessa hyödyntää? Olisiko uskon tarinoiden avulla mahdollista rikkoa jäätä uusien siltojen rakentamiseksi? Voit tutustua Faith Stories-metodin ohjeisiin englanniksi: https://globalchristianforum.org/wp-content/uploads/2020/05/Sharing_of_Faith-Story_Guide_Participants.pdf

Artikkeli Uskon tarinoita ja uudenlaista yhteyttä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kerro lyhyesti kuka olet ja mistä tulet?

Olen luterilainen kristitty, teologian maisteri sekä Kirkkohallituksen ulkoasianosaston, erityisesti Kirkon lähetystyön keskuksen kesäteologi. Tulen Pohjois-Pohjanmaalta, jossa olen asunut lähes koko elämäni. Kiinnostus kansainvälisyyteen on ollut elämässäni läsnä jo kauan, sillä pienellä paikkakunnalla tuntui, että maailmasta on paljon näkemättä ja kokematta. Kolmesta opintopaikkakuntavaihtoehdosta Joensuun, Helsingin ja Turun väliltä päädyin Joensuuhun. Rakastuin Joensuuhun pääsykoematkalla ja totesin, että sinne on päästävä.

Opiskelin läntisen teologian puolella Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa käytännöllistä teologiaa ja sosiologiaa, jonka lisäksi opin paljon paitsi omasta kirkostani myös ekumeniasta käytännössä. Itä-Suomen yliopiston teologian opiskelijoilla on erityinen mahdollisuus oppia sekä läntisestä että ortodoksisesta teologiasta niin akateemisten realiteettien kuin käytännön kohtaamistenkin kautta. Elokuussa 2022 Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokouksessa Karlsruhessa pääsin stuerttina osaksi uskomattoman innostavaa nuorten ja vähän vanhempienkin kristittyjen joukkoa, joka muistutti minua siitä, kuinka ihanan moninainen joukko meitä kristittyjä kaikkinensa onkaan.

Kesällä 2023 muutin pääkaupunkiseudulle silloisen harjoittelupaikan perässä, kun olin Kirkkohallituksessa ulkoasiain osastolla harjoittelussa. Sen jälkeen viimeistelin opintoni pääkaupunkiseudulta käsin.

Mitä töitä teet Kirkon lähetystyön keskuksessa kirkon ulkoasiain osastolla?

Tulin töihin Kirkon lähetystyön keskukseen valmistelemaan ennen kaikkea kirkon kansainvälisiä lähetyskumppanuusneuvotteluita, erityisesti nuorten aikuisten osallisuutta lisäävää stuerttiohjelmaa. On hienoa päästä koordinoimaan lähetyskumppanuusneuvotteluiden stuerttijoukkoa, kun itsellä on käytännön kokemusta siitä, miten avartavaa on päästä tapahtumien ytimeen. Omat stuerttikokemukseni suurissa yleiskokouksissa eivät myöskään aina olleet sujuvia, joten toivon, että voin ammentaa aiemmasta kokemuksesta viisautta tulevaa tapahtumaa varten!

Stuerttiohjelman lisäksi olen osa projektitiimiä ja järjestelen käytännön toteutukseen liittyviä asioita yhdessä muiden Kirkon lähetystyön keskuksen työntekijöiden, eniten projektikoordinaattori Maria Mountrakin kanssa. Jonkin verran töihini liittyy myös viestinnällisiä työtehtäviä. Olin viime syksynä neljä kuukautta viestintään keskittyvässä harjoittelussa Diakonia-ammattikorkeakoulussa, jossa tein paljolti hankeviestintää. Ehkä pääsen hyödyntämään jotain siellä opittua myös nykyisessä tehtävässäni!

Mikä kiinnostaa kirkon kansainvälisessä työssä?

Minua kiinnostaa moninaisuus kirkkojen, kulttuurien ja yksittäisten ihmisten välillä. Nuorena kasvoin monilla tavoin yksipuolisen kuvaston keskellä. Ensin tutustuin siihen, miltä näyttää luterilaisuus toisella puolella Suomea, sitten kysymys laajentui siihen, miltä kristinusko näyttää ympärilläni – sekä oman kirkkoni sisällä että laajemmin kirkkokuntien välillä. Nyt näkökulmani on laajentunut siihen, miten moninainen kristittyjen perhe onkaan ympäri maailmaa. Ja toisaalta, mitä erityisesti luterilaiset sisarukseni ajattelevat, mikä meitä yhdistää ja mikä toisaalta voi erottaa?

Kirkon kansainvälisessä työssä kiinnostaa tämän moninaisuuden huomioiminen kaikessa, mitä teemme. Miten meille kaikille voisi löytyä paikka kokea itsemme toivotuiksi ja arvostetuiksi? Ja kuinka meidän kaikkien lahjat voitaisiin saada kukoistamaan?

Mitä ajattelet lähetystyön asemasta kirkossa ja seurakunnissa?

Kirkossamme on paljon keskustelua työaloista. Kuinka yksi hoitaa yhtä puolta, toinen toista. Samaan aikaan kun resurssit supistuvat, joudutaan tekemään valintoja – mitä poistetaan, mikä muuttaa täysin muotoaan. Nimettyjä lähetyssihteerejä ja -koordinaattoreita on vähenevissä määrin. Toivoisin, että lähetystyötä ja erityisesti lähetyskasvatusta saataisiin osaksi tavallista arkea. Nimenomaan istutettuna kirkon kokonaisvaltaiseen työhön, ei omaksi osasekseen. 

Näkemykseni mukaan kirkkomme lähetystyö kokonaisuudessaan on kumppanuutta. Lähetystyötä tehdään monitasoisesti ja nähdäkseni kirkkoamme arvostetaan kumppanina ympäri maailmaa. Luulen, että moni pohtii sitä, miten lähetystyöstä voitaisiin kertoa todenmukaisesti, siten, että mielikuvat olisivat jotain muuta kuin käännyttämistä ja alistamista. Kirkkomme tekee sopimusjärjestöjensä kautta paljon hienoa työtä ympäri maailmaa, joka tavalliselta seurakuntalaiselta jää monesti kuulematta.

Mitä toivot tapahtuvan kirkon kansainvälisissä lähetyskumppanuusneuvotteluissa elokuussa 2024?

Toivon, että kumppanimme sekä Suomessa että ulkomailla saavat hyvän kokemuksen tapahtumasta ja kaikki sujuisi, kuten on suunniteltu. Ja että lähetyskumppanuusneuvotteluissa nimenomaan kumppanuus, molemminpuolinen oppiminen ja kirkon kokonaisvaltainen lähetys tulisivat esiin.

Stuerttikoordinaattorina toivoisin erityisesti, että nuoret stuerttimme oppivat uutta ja he saavat kokemuksen siitä, että heidän osallistumisensa lähetyskumppanuusneuvotteluihin on sekä tärkeää että toivottua. Stuertin tehtävät ovat todistetusti ponnahduslauta moniin kirkon tehtäviin niin Suomessa kuin ulkomaillakin, joten toivon, että kipinä kirkon kokonaisvaltaisen lähetyksen edistämiseen jatkaa kasvamistaan yhteisen tapahtuman äärellä.

Mitä haluat sanoa tämän jutun lukijoille?

Ekumenia ja kirkon missio ovat molemmat irrottamaton osa elämäämme kristittyinä. Haluaisin, että sanomaa kirkon kokonaisvaltaisesta lähetyksestä voitaisiin levittää ympärillemme niin lähellä kuin kauempanakin. Se on meidän kaikkien kristittyjen tehtävä.

Lisäksi pidän tärkeänä ekumeenisena toimintamallina, että enemmistökirkkoon kuuluvina voimme antaa kaikille kristityille tilaa ja kunnioitusta. Meidät Suomessa tunnetaan monilta osin ekumenian mallimaana, joten pidetään siitä kiinni.

Haluatko kutoa ulkomaisille kumppanivieraillemme villasukat? 

Jutun pääkuvassa Saara pitää käsissään lähetyskumppanuusneuvotteluille suunniteltuja villasukkia. Sellaiset halutaan lahjoittaa jokaiselle ulkomaisille kumppanivieraallemme. Lisätietoja ja kutomisohje: Lähetyskumppanuusneuvottelut 2024

TEKSTI: Saara Alamäki
JOHDANTO JA KYSYMYKSET: Risto Jukko
KUVA: Aarne Ormio

Artikkeli Kuinka saisimme kaikkien lahjat kukoistamaan? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.