Tomi Karttunen

Since the 1960s, European churches have wrestled with their identity and mission in increasingly secular and pluralistic societies, where the traditional status of Christianity has been challenged. Churches are seeking new ways to be missional communities. Discussions have emerged around the internal secularization of churches and the dominance of ethics in preaching. It seems that even many pastors feel uncertain when speaking about God and spirituality. At the same time, younger generations—especially Generation Z—appear more open to spiritual questions and even to traditional Christian
teachings than their predecessors. Undoubtedly, the climate crisis, wars, and societal polarization have intensified the need to reflect on life’s deeper questions. There is a growing need for hope and spiritual guidance.

It is therefore timely and valuable that the CPCE General Assembly approved the study document Christian Speaking of God in 2024 as a resource for Protestant churches in Europe. The text takes seriously both the modern, practical context and the shared tradition of Christian faith from a Reformation perspective.

The starting point is not only rooted in Reformation theology but also ecumenical, drawing from Scripture and the Nicene-Constantinopolitan
Creed. As stated in chapter 4:
“We can speak of God, in Christ, only in such a way that we speak of the God of Israel as the Father, of Jesus as the Son and of the Holy Spirit. In other words, we speak of God in a trinitarian way” (para 33). “The Trinitarian Creed aims at preserving simultaneously this distinction between Father, Son, and Holy Spirit and expressing the divine unity (1 Cor. 8:5–6)” (para 35). “Scriptural binitarian (1 Cor. 8:6) and later trinitarian (2 Cor. 13:13; 1 Tim. 3:6; 1 Pet. 3:18–22) speech about God is not mere speculation but rather an interpretation of the revelation of God in the Son through the Spirit. The challenge of Christian speech about the triune God and the divine self-revelation in Jesus is to receive as Lord and God the Jesus who speaks from the Bible and through the proclamation of the Gospel” (para 38).

Chapter 5 explores how God acts in the world — a topic that often raises questions. It also discusses divine election, God’s powerful work especially on the cross, and the idea of change in God out of faithfulness. These themes are presented in a theologically rich yet generally accessible way. Chapter 6 focuses on God speaking to us in worship, while chapter 7 addresses our speech to and with God in prayer and praise. Chapter 8 expands the discussion to Christian
speech in the public and political spheres. Chapter 9 considers private and professional contexts, chapter 10 explores contemporary culture, and chapter 11 reflects on ecumenical and interreligious dialogue from the perspective of speaking of God.

The “Conclusions” part emphasizes that the document is both encouraging and critical, including self-critique. It aims to be positive yet realistic, approaching the theme of Christian speaking of God from both theological and practical perspectives. The approach is rooted in faith and church communities, not solely academic, which I find both welcome and necessary.

The methodology of the study is both traditional and, one might say, postliberal: it takes the perspective of faith communities seriously while remaining open to critical theological developments of recent decades and their constructive outcomes. The foundations of Christian theology — Scripture and the Creeds — are upheld. As the document concludes:

“190. Our speaking of God returns again and again to its sources, that is, to the Bible and the confessional writings, including their history and context. It approaches these sources in the context of worship and prayer while looking ahead to the fulfilment of creation.” The perspective is not limited to internal church discourse but is open to dialogue and missional renewal: “194. Protestant churches aim to bring people together from the depths and corners of their yearning and suffering to their transformation in prayer and praise…”

Although the document does not explicitly highlight the relevance of the Nicene faith in the context of the 1700th anniversary of the Nicene Ecumenical Council, the connection is easy to recognize. The intention to seek Christian unity and proclaim the apostolic gospel ecumenically today aligns with the affirmation of the 6th Faith and Order World Conference in Wadi El Natrun, Egypt (24–28 October
2025):
“12. Some question the importance of doctrine. Radical relativism argues that teaching about truth is irrelevant and divisive. We affirm that what we believe about God informs how we live and relate to others. Our shared belief in the Trinity as a communion of love enables and requires us to engage honestly with doctrinal and religious difference. Human beings, created in the image of God, are called to reflect that Trinitarian communion in how they love God, each other and God’s creation.”

I highly recommend this document not only for students and church workers but for anyone interested in the foundational truths of Christian faith and life from a Christian and protestant perspective.

Download article as PDF: Christian Speaking of God – A Helpful andTimely Document from the Communionof Protestant Churches in Europe (PDF)

Artikkeli Christian Speaking of God – A Helpful and Timely Document from the Communion of Protestant Churches in Europe julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tästä käy selvästi ilmi, minkä tähden kokous oli kutsuttu ja mikä sen tehtävänä oli, nimittäin uskon opinkappaleen, se on Kristuksen oikean, todellisen jumaluuden, säilyttäminen vastoin Ariuksen uutta viisautta… evankeliumin kirjoittaja p. Johannes ja p. Paavali, Pietari sekä muut apostolit ovat meille horjumattomana perustuksena ja puolustuksena, koska heille Pyhä Henki on sen ilmoittanut ja julkisesti taivaasta antanut, ja heiltä on kirkko sen saanut ennen [Nikean] kirkolliskokousta ja samoin itse kirkolliskokous. Sillä he ovat kaikki, kun Arius alkoi esittää oppiansa, samoin kuin tuo kirkolliskokouskin, puolustaneet itseänsä Raamatun ja etenkin p. Johanneksen evankeliumin avulla, kuten Athanasiuksen ja Hilariuksen kirjat osoittavat.

Ennen kuin käsittelen Nikean kirkolliskokousta ja uskontunnustusta ja sen nykymerkitystä lienee paikallaan sanoa muutama sana sen juurista Uuden testamentin, apostolien ja apostolisten isien, liturgisen tradition sekä varhaiskirkon teologisten suunnannäyttäjien kirjoituksissa ja todistuksessa. Lue Dos TT. Tomi Karttusen koko alustus: Ilmoitetun salaisuuden äärellä. Nikean kirkolliskokous 325 Jumala-uskon ytimen ilmaisijana (PDF).

Artikkeli Ilmoitetun salaisuuden äärellä. Nikean kirkolliskokous 325 Jumala-uskon ytimen ilmaisijana julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24.2.2022 ja sen ideologinen perustelu hätkähdytti etenkin läntistä maailmaa. Kun sama lännenvastainen asetelma konflikteineen näyttää toistuvan yhä uudelleen, on syytä kysyä, miten voitaisiin Venäjällä käynnistää ”menneisyydenhallinnan” projekti, joka purkaisi mytologisoituneita uhkakuvia ja vastakkainasettelua tukevaa identiteettiä ja avaisi tien kohti kestävämpää rauhaa?

Lue Tomi Karttusen artikkeli kokonaisuudessaan: Rusin kaste ja isovenäläisyys. Venäjän ortodoksisen kirkon nykylinjausten aatteellinen tausta ja uudistumisen mahdollisuudet? (pdf)

Artikkeli Rusin kaste ja isovenäläisyys. Venäjän ortodoksisen kirkon nykylinjausten aatteellinen tausta ja uudistumisen mahdollisuudet? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

1990-luvulla alkoi korostua uusien seurakuntien istuttaminen (church planting) osana Englannin kirkon strategiaa. Tämä merkitsi siirtymistä perinteisistä parokiaaliseurakunnista verkostomaisiin seurakuntiin. Vuoden 2004 ”Mission-Shaped Church” -raportti korosti kirkon missionaarisuutta kuluttajalähtöisessä kulttuurissa, ja painotti evankeliumin inkulturaatiota eli sen sopeuttamista nykykulttuuriin ilman kristillisten arvojen hylkäämistä. Raportissa esitettiin käytännön ehdotuksia seurakuntien istuttamiselle ja kirkon mission toteuttamiselle.

Missionaarinen lähestymistapa on muovannut Englannin kirkon strategiaa kohti moninaisuutta ja dynaamista yhteistyötä erilaisten seurakuntaelämän muotojen välillä, mikä näkyy myös tuoreiden ilmausten (fresh expressions) nousussa. Tämä strategia on auttanut kirkkoa vastaamaan paremmin nykypäivän haasteisiin ja säilyttämään merkityksensä moniarvoisessa ja sekularisoituneessa ympäristössä.

Lue dos. TT Tomi Karttusen koko artikkeli: Englannin kirkon uudistushankkeet eurooppalaisena tiennäyttäjänä (pdf)

Artikkeli Englannin kirkon uudistushankkeet eurooppalaisena tiennäyttäjänä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Suomen Adventtikirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäi
set teologiset neuvottelut käytiin Tampereella 25.–26.1.2024. Keskustelut
aloitettiin torstaina adventtikirkon tiloissa Tampereen kristillisen koulun
yhteydessä. Illalla järjestettiin ekumeeninen iltakirkko Tampereen adventtikirkossa. Toisena päivänä kokoonnuttiin Tampereen piispantalossa.
Suomen Adventtikirkon valtuuskunnan puheenjohtajana toimi kirkko
kunnanjohtaja Aimo Helminen ja muut jäsenet Atte Helminen, Timo Flink,
Ida Nab ja Kaarina Villa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon valtuuskuntaa johti piispa Matti Repo, ja muina jäseninä osallistuivat Tomi Karttunen
(siht.), Vilma Niemi ja Kaisa Yrjölä.

Teeman käsittely

Oppikeskustelujen teemana oli ”Mitä voimme Suomessa sanoa yhdessä
luterilaiset ja adventistit -raportin (1998) perusteella?”. Tämän asiakirjan
pohjana ovat Luterilaisen maailmanliiton ja Seitsemännen päivän adventistien käymät keskustelut globaalilla tasolla. Keskustelujen ensimmäisenä päivänä alustivat johtava asiantuntija, dosentti Tomi Karttunen sekä kirkkokunnanjohtaja Aimo Helminen.

Tomi Karttunen kävi alustuksessaan läpi luterilaisesta näkökulmasta
adventistien kotisivullaan esittämiä opillisia ja hengelliseen elämään liittyviä linjauksia nostaen esiin yhteistä pohjaa ja eroja opetuksessa sekä
kansainvälisissä keskusteluissa käsiteltyjä kristillisen uskon keskeisiä kohtia
ja keskustelujen pohjalta esitettyjä suosituksia luterilaisille ja adventisteille.
Vahvistui näkemys, että meillä on paljon yhteisessä uskossa kolmiyhteiseen
Jumalaan ja Herraan Jeesukseen Kristukseen. Esimerkiksi oppi uskonvan
hurskaudesta, käsitys pelastuksesta yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden kuuluu jaettuun kristilliseen perintöön, samoin Raamatun
arvovallan korostaminen uskon ylimpänä ohjeena. Raamatuntulkinnassa ja
tulkintaperinteessä on toki eroja. Samoin esimerkiksi käsityksissä kasteesta ja ehtoollisesta ja kirkon virasta sekä kirkko-opista on yhteistä pohjaa
mutta myös eroavaisuuksia. Asetelma on esimerkiksi kastekysymyksessä
samantyyppinen kuin luterilaisten keskusteluissa muiden baptistista kastekäsitystä edustaneiden kumppanien kanssa. Luterilaiset ja adventistit
opettavat molemmat Uuden testamentin pohjalta kasteen ja uskon kuuluvan yhteen ja uskon olevan luonteeltaan Jumalan lahja.

Luterilaista perinnettä kirjaimellisempi raamatuntulkinta tulee esiin
vaikkapa adventistien tulkinnassa luomiskertomuksesta sekä toisaalta
käsityksessä kuolemasta ja eskatologisista, lopunajallisista tapahtumista,
vaikka suurissa linjoissa liitymme yhteiseen kristilliseen uskonperintöön.
Luterilaisten tunnustuskirjojen (CA 17) oppituomio tuhatvuotisen valtakunnan opista ei sovellu adventistien tulkintaan Johanneksen ilmestyksen
luvuista 20–21.

Adventistit arvostavat 1500-luvun reformaation ja Martti Lutherin perintöä. Heille keskeinen liikkeen johtohahmo ja innoittaja on profeetaksi
kutsuttu Ellen G. White (1827–1915), mutta hänenkin kirjoituksiaan tulee
adventistien mukaan arvioida ja koetella Raamatun pohjalta. Adventistit
määrittelevät uskontunnustuksekseen pyhän Raamatun, mutta he suhtautuvat myönteisesti vanhan kirkon kolmeen uskontunnustukseen ja niiden
edustamaan Kristus-keskeiseen kolminaisuususkoon. Uskontunnustukset
eivät ole heillä liturgisessa käytössä, ja joidenkin niiden kohtien suhteen
he esittävät kysymysmerkkejä.

Aimo Helminen totesi, että Suomen Adventtikirkossa he arvostavat Suomessa vallinnutta kristillisyyttä, jossa he tunnistavat erityisesti evankelis-luterilaisen kirkon merkittävän vaikutuksen kansamme historiassa ja myös
nykyisyydessä. Yhteyttä on johdonmukaisesti rakennettu niin kirkkojen johdon kesken kuin laajasti eri paikkakunnilla. Yhteinen rukous ja keskustelut
ovat lähes poikkeuksetta olleet myönteisiä ja toisiamme kunnioittavia. Yhteistyö eri kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen kanssa on ollut luontevaa ja
läheistä jo vuosikymmenien ajan. Yhteistyön muodot ja intensiteetti ovat
vahvistuneet vuosien saatossa.

Helminen totesi voivansa yhtyä siihen Karttusen esitelmässään esittämään arvioon, että enemmän on niitä asioita, jotka meitä yhdistävät kuin
sitä, mikä meitä erottaa. Painotuseroja, jopa näkemyseroja on löytynyt,
ja niitä voidaan varmasti löytää lisääkin, kun keskustelu syvenee ja menee yksityiskohtiin. Tärkeintä on kuitenkin, että monissa suurissa asioissa
jaamme Raamatun ja uskonpuhdistuksen perinnön. Adventtikirkko näkee
itsenä yhtä lailla osaksi Kristuksen kirkon suurta jatkumoa, mutta etsii myös
suhdetta siihen mikä se kokee olevan mahdollisimman lähellä sitä minkä
Jeesus antoi opetuslapsilleen ja josta tuli apostolista uskoa.

Raamatun erilaisien tulkintojen takia adventtikirkko on pyrkinyt yhteisesti hyväksyttyjen opinkohtien kautta määrittelemään uskon perusteet
Kristus-keskeiseksi selitykseksi siitä mihin he uskovat. Määritelmät eivät
kuitenkaan ole kiveen hakattuja, vaan he katsovat, että on oltava valmiita
ottamaan vastaan uutta valoa, jos Pyhä Henki niin johtaa. Myös adventtikirkon sisällä on erilaisia painotuksia suhteessa opinkohtien tulkintoihin,
vaikka kirkossa pyritäänkin keskimääräistä suurempaan yksimielisyyteen,
jolla katsotaan rakennettavan koko kirkon yhteyttä ja vahvistettavan sen
itseymmärrystä ja missiota.

Helminen totesi, että kiinnostavia keskustelunaiheita luterilaisille ja adventisteille Suomessa voisivat olla esimerkiksi seuraavat aiheet:

1. Reformaation perintö molemmissa kirkoissa
2. Raamatun arvovalta suhteessa uskoon
3. Miten ihminen pelastuu?
4. Jumalan käskyt ja lepopäiväkysymys
5. Raamatusta nouseva eskatologia ja sen profetioiden tulkintaperiaatteet

Käsitykset kristittyjen yhteyden edistämisestä

Piispa Matti Repo kysyi esitelmässään, näkevätkö Suomen luterilaiset
enemmistöasemastaan käsin toiset kristityt oikein. Onko meidän aivan liian
helppo tuudittautua omaan tyytyväisyyteemme ja kuvitella mielikuvamme
vastaavan todellisuutta oman ryhmämme ulkopuolisesta maailmasta?
Repo nosti esiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ekumeenisen toimintalinjauksen vuoteen 2026 Ovet auki ykseydelle ja yhteydelle linjaukset,
jotka liittyvät kirkon strategiaan. Siinä todetaan muun muassa näin: ”Kirkon
ykseyden ja yhteyden vahvistaminen tuke oman kirkkomme missionaarisuutta ja kirkkojen yhteistä todistusta ja palvelua. Tärkeä osa sitä on eri
kristillisten perinteiden tarjoaman rikkauden, voimavarojen ja verkostojen
huomioon ottaminen yhteisen mission haasteisiin vastattaessa. Luterilaisuus ja ekumeenisuus kuuluvat yhteen.” ”Yhteistyössä toisten kirkkojen
kanssa ja toisiltamme oppien toimimme niin, että jokainen voisi kokea
seurakuntayhteyden voimavarakseen ja kirkon jäsenyyden merkitykselliseksi koko elämänkaarensa ajan.”

Repo korosti, että ekumeenisen toiminnan perustavoite eli Kristuksen
kirkon näkyvä ykseys ei merkitse kirkkojen yhteen sulautumista vaan niitä erossa toisistaan pitävien erilaisuuksien sovittamista yhteisen uskon
ja tehtävän pohjalta, niin että eri perinteet voivat tuoda oman antinsa
apostolisen evankeliumin eteenpäin välittämiseen yhdessä toisten kanssa
entistä paremmin. Voimme liittyä KMN:n Karlsruhen yleiskokouksen 2022
muotoiluun: ”Me kutsumme toisiamme julistamaan yhdessä uskoa, jonka
jaamme, että Jumalan rakkaus Kristuksessa todellakin johtaa kirkkomme
kohti näkyvää ykseyttä. Sitoudumme vahvistamaan toisiamme muuttavassa
opetuslapseudessa.”

Adventtikirkon kanssa luterilaisilla on jo hengellinen yhteys, mutta samalla opettelemme vielä tuntemaan toisiamme. Jo nyt saadun kokemuksen
valossa meillä on yhteinen usko kolmiyhteiseen Jumalaan ja pelastukseen
yksin armosta uskon kautta Kristuksen tähden. Olemme tulleet liitetyiksi
hengellisellä tavalla samaan Kristuksen ruumiiseen, vaikka emme olekaan
sitä saman historiallisesti järjestäytyneen kirkon jäseninä. Emme kiirehdi
tavoittelemaan ehtoollisyhteyttä, mutta voimme suositella paikallisen yhteistyön muotoja, kuten evankelioimisen tai diakonian hankkeita.
Atte Helminen alusti adventtikirkon yhteistyösuhteista. He ovat Suomen Ekumeenisen Neuvoston tarkkailijajäsen ja osallistuvat varsin aktiivisesti sen toimintaan. Suomen vapaakristillisessä neuvostossa Suomen
Adventtikirkko on toiminut jäsenenä vuodesta 1993 alkaen. Monen luterilaisen seurakunnan kanssa on yhteistyötä esimerkiksi taannoisen mediamission, alfa-kurssien, katuevankelioinnin, missiokahvilan ja rukous- ja
muiden yhteiskristillisten tapahtumien tai raamattupiirien muodossa. Paikoin on myös pastorien aamiaistapaamisia. Joissakin paikoissa yhteistyö
toisten seurakuntien kanssa tekee adventistienkin toiminnan mahdolliseksi.
Vantaalla adventtikirkko on käynnistänyt OIKOS-yhteisön, joka on tuonut
nuoret aikuiset eri seurakunnista yhteen tekemään yhteistyötä. Liperissä
yhteistyöpalavereissa eri seurakuntien kanssa on mukana myös kunnanhallitus. Yhteistyötä on ollut myös tilojen käytössä, kuorotoiminnassa ja avustustyössä. Paikoin yhteistyö on ollut varovaista paikallisen kirkkoherran
linjanvedon vuoksi.

Adventistien näkökulmasta vuosien kokemus yhteistyöstä käytännön
tasolla on osoittanut sen, että yhteistyö on hedelmällistä siellä missä eri
kirkkojen pastorit ja työntekijät tuntevat toisensa ja oppivat luottamaan
toisiinsa yhteisen dialogin ja sen kautta syntyvän yhteisen ajattelun kautta.
Yhteinen ajattelu johtaa kulttuurin muutokseen ja rohkeuteen astua oman
perinteisen reviirin ulkopuolelle. Ekumeeninen toiminta ei ole itseisarvo
vaan niiden hedelmien korjaamista, joita me kirkkoina yhdessä voimme
yhteiskunnassa saada aikaiseksi evankeliumin tähden. Meidän tulee lisätä
kirkkojemme missionaarisuutta yhdessä ja erikseen. Osa tätä on yhteisöllisyyden ja keskinäisen rakkauden vahvistaminen. Tarvitaan keskustelua toimintakulttuurin muuttamiseksi. Tarvitaan rohkeutta, uskoa ja luotta musta muutosjohtamiseen.

Valtuuskunnan antamat suositukset omille kirkkokunnilleen

Luterilaisesta näkökulmasta voimme todeta, että olemme vuosien saatossa oppineet tuntemaan adventistit veljinä ja sisarina Kristuksessa Jeesuksessa, joiden kanssa voimme kokea kristittyjen yhteyttä. Adventistit
ovat vakiintuneesti mukana Suomen kristillisten kirkkojen tapaamisissa
ja vuorovaikutuksessa yhteyden, todistuksen ja palvelun vahvistamiseksi.
Voimme suomalaisina luterilaisina ja adventisteina yhtyä Luterilaisen maailmanliiton ja Seitsemännen päivän adventistien globaalin dialogin vuonna 1998 julkaiseman raportin suosituksiin, joihin olemme tutustuneet ja jotka
monelta osin muistuttavat luterilaisen kirkon Suomessa käymiä keskusteluja protestanttisten kirkkojen kanssa. Tältä pohjalta esitämme seuraavaa:

1. a. Luterilaisten ei tule pitää seitsemännen päivän adventistien kirkkoa
   lahkona vaan vapaakirkkona ja maailmanlaajuisena kristillisenä yhteisönä.
   Tämä suositus perustuu sekä adventistien käsitykselle vesikasteesta kolmiyhteisen Jumalan nimeen, mikä luterilaisille merkitsee sitä, että kaste on
   pätevä, että edelleen yhteiselle vakaumukselle siitä, että ”uskollisia kristittyjä voi olla toisissakin kirkoissa” ([ALC-raportti, kohta] II, Ekklesiologia),
   näkemys, joka on yhdenmukainen luterilaisten kanssa (CA VIII).
   b. Meillä on luterilaisina ja adventisteina laaja yksimielisyys Raamatusta
   kristillisen uskon ylimpänä normatiivisena perustana ja Kristuksesta seurakunnan päänä. Tunnustuskirjat ovat luterilaisille johdettuja uskon normeja (norma normata). Vastaavasti Ellen G. Whiten kirjoitukset edustavat adventisteille Raamatusta johdettua arvovaltaa, joka on koeteltava Raamatulla.
2. Tämän yhteisymmärryksen perusteella kehotamme adventisteja ja luterilaisia julkisessa opetuksessaan ja teologisessa kasvatuksessaan esittämään toisen uskonyhteisön näkemyksen seurakunnan arvovallasta totuudenmukaisesti ja ilman polemiikkia sekä tavalla, joka vastaa heidän omaakäsitystään.
   On tärkeää antaa Raamatulle etusija julistuksessa ja noudattaa sen sanomaa jokapäiväisessä elämässä. Pidämme henkilökohtaista Raamatun
   tutkimista olennaisena osana kristillistä elämää ja rohkaisemme seurakuntiemme jäseniä osallistumaan yhteiseen Raamatun tutkimiseen.
3. Suositamme, että luterilaiset ja adventistit rohkaisevat ja vaalivat neuvottelevaa yhteydenpitoa koko kristillisen yhteisön hyväksi ja ihmiskunnan parhaaksi. Useista yhteistoiminnan alueista, joilla yhteinen todistus
   on mahdollinen, voidaan mainita:
   a. ihmiskunnan kärsimyksen lievittäminen
   b. uskonnonvapautta edistävät hankkeet
   c. kirkon työntekijöiden tapaamiset
   d. yhteiset rukoustapahtumat
   e. raamattuseurojen toiminta
4. Meillä on jo hyvää yhteistyötä Suomen Ekumeenisen Neuvoston piirissä
   sekä vuosittaisissa kohtaamisissa kirkkohallituksen, Suomen vapaakristillisen neuvoston ja Frikyrklig samverkanin edustajien kesken. Suositamme,
   että näiden kohtaamisten lisäksi luterilaiset ja adventistit kokoontuvat
   tarpeen vaatiessa kahdenvälisiin neuvotteluihin tutkiakseen molempia
   osapuolia kiinnostavia aiheita sekä tekevät mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä myös paikallisseurakuntien tasolla. Monella paikkakunnalla on jo
   hyvää yhteistyötä, ja sitä rohkaisemme jatkamaan ja edelleen kehittämään.
5. Kirkon lähetystehtävä, missio, on perustava osa kirkon olemusta. Otamme luterilaisina ja adventisteina osaa kolmiyhteisen Jumalan missioon
   pitämällä tarjolla evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta sanoin ja teoin,
   uskossa ja rakkaudessa. Tavoitteenamme tulee olla vahvistaa kirkkojemme
   missionaarisuutta yhdessä ja erikseen.

Keskustelujen jatko

Hyvän aloitustapaamisen ja käytyjen keskustelujen pohjalta todettiin, että
keskusteluja on syytä jatkaa. Sovittiin, että seuraava tapaaminen on alkuvuodesta vuonna 2026 luterilaisten isännöimänä ja siitä eteenpäin mahdollisesti kolmen vuoden välein. Aiheena on seuraavalla kerralla ”eskatologia ja hermeneuttiset tulkintaperiaatteet”.

Pääset lukemaan koko Reseptio-lehden 1/2024 osoitteesta Reseptio-lehti – EVL Plus.

Artikkeli Suomen Adventtikirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon I teologinen dialogi 25.–26.1.2024 Tampereella julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.