HEIKURA opiskeli Helsingin yliopistossa suomen kieltä ja kirjallisuutta. Hän toimi Ilmatieteen laitoksen viestintäpäällikkönä kymmenisen vuotta.
– Siirryin yritysmaailmasta julkishallintoon 2004 ja sain olla mukana ilmastonmuutosviestinnän huikeimmassa kehittämisvaiheessa. Toimintaympäristö oli todella innostava ja opettavainen. Taivashommia nekin, Heikura naurahtaa.

TEOLOGIAN opiskelunHeikura aloitti 45-vuotiaana.
– Vuoden kestäneellä vuorotteluvapaalla vuosina 2010–2011 pyörittelin mielessäni, olisiko toinen tutkinto mahdollista. Jälkikäteen olen tulkinnut, että tarve liittyi apologiaan – halusin uskon puolustamiseen lisää työkaluja.
– Opintojen aikana irtisanoin itseni Ilmatieteen laitokselta ja olin suuntaamassa seurakuntatyöhön. Istuin keväällä 2016 kirjoittamassa graduani, kun sisko soitti, että silloinen Kirkon tiedotuskeskuksen tiedotuspäällikön pesti oli auki. Hain ja sain paikan. Olihan se aikamoinen johdatus – kaksi minulle tärkeätä teemaa yhdistyivät: viestintä ja kirkko. Syksyllä 2020 siirryin sijaistamaan viestintäjohtajaa, ja kun paikka 2023 syksyllä tuli auki, oli selvää, että haen sitä, Heikura kertoo.

NYKYÄÄN Heikura luotsaa Kirkon viestinnän kokonaisuutta.
– Meillä tuotetaan Ylen suomenkieliset hartausohjelmat, vastataan kirkon valtakunnallisesta viestinnästä sekä kirkon yhteisistä verkkopalveluista ja tuotetaan seurakunnille Lukkari-verkkoalustaa. Työssäni painottuvat myös strateginen viestintä, viestinnän linjaukset, kirkon ilme- ja mielikuva-asiat sekä päätösviestintä, Heikura kertoo.
– Kirkon viestijät muodostavat tiiviin verkoston, jossa tehdään yhdessä ja jaetaan parhaita käytäntöjä. Seurakunnissa tehdään erinomaista viestintää vaihtelevin resurssein. Tärkeää on, että seurakunnan päättäjät ymmärtäisivät viestinnän merkityksen, jotta tavoitetaan myös ne, jotka eivät ole kirkon ”sisäpiirissä”, Heikura muistuttaa.

HEIKURA seuraa edelleen myös Valkealan seurakunnan viestintää.
– Sydämessä helähtää aina, kun törmään entisen kotiseurakunnan ihmisiin tai asioihin. Seuraan tietenkin myös Kolmisoihdun ja Utin Pilvenveikkojen toimintaa. Instagramissa peukutan erityisesti nähdessäni kuvan Valkealan kirkosta. Kyllä se on se rakkain kirkko, edelleen, Heikura hymyilee.
– Evankeliumin välittäminen on viestintää, kutsumista ja kohtaamista, eli viestintä on kirkon ydintoimintaa. Lisäksi yhä useampi ihminen kohtaa kirkon välillisesti, perinteisen tai sosiaalisen median välityksellä, joten myös niihin on satsattava. Meidän on oltava läsnä siellä, missä ihmiset ovat, puhuttava sitä kieltä, mitä ihmiset puhuvat ja tarjottava mahdollisuuksia hengellisyyden toteuttamiseen ja Pyhän kohtaamiseen monin eri tavoin, Heikura muistuttaa.
– Olen joka päivä kiitollinen, että saan olla tässä työssä, joka yhdistää kaksi minulle tärkeää asiaa, viestinnän ja kirkon. On huikeaa olla osa tätä laajaa yhteisöä, Eeva-Kaisa Heikura iloitsee.

Artikkeli Eeva-Kaisa Heikura on Taivaan asialla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

LEHTINEN vihittiin papiksi 2003. Hän työskenteli kymmenen vuotta Kiteellä, myös kirkkoherrana. 2014 hänet valittiin Iitin seurakuntaan ja pari vuotta myöhemmin Kuusankoskelle.

Lehtinen oli seurannut kirkolliskokouksen toimintaa päätöksentekotasolla perehtymällä tulevaisuusvaliokunnan mietintöön. Toukokuun kirkolliskokous siirrettiin koronatilanteen vuoksi elokuulle. – Kasvomaskit olivat käytössä, turvavälit kunnossa, ylimääräinen ohjelma oli karsittu. Yhteinen veisuu jäi messua lukuun ottamatta puuttumaan, Lehtinen kertoo.

Keskustelu oli vilkasta. Ohjelmassa oli kirkon kannalta kipeitäkin asioita. – Vaikka kirkossa jotakin tuntuukin menneen rikki, toivoa on. Tämän kirkolliskokouksen kokoonpano vaikuttaa kompromissihakuisemmalta kuin aikaisemmat.

”Sirpaleista tulee uutta, jos me niin haluamme. Mitä yhdessä rakennammekin, tiedän, että tunnistamme siinä Kristuksen. Tunnistamme siinä kirkon, vaikka saumat korjaamisen jäljiltä tulevat siinä näkymään.” Näin edustaja Lehtinen päivitti viimeisenä kokousiltana.

Lehtinen valittiin kirkolliskokouksen kanslia- ja käsikirjavaliokuntiin. Työ jatkuu hyvinkin pian, sillä seuraava kirkolliskokous on jo marraskuussa. Lehtinen valittiin myös hiippakuntavaltuuston varapuheenjohtajaksi.

Kirkossa Mirva Lehtiselle on tärkeää suuren hiljaisen enemmistön äänen kuunteleminen. 
– Ääripäät huutavat. Kuka kuulee häntä, joka kutoo hiljaa sukkaa ja kiikuttaa kassillisen kastesukkia tai leipomiaan pullia lähetysmyyjäisiin? Miten kirkossa osataan suhtautua kaikkiin tasapuolisesti?

JOUKO LEPPÄSELLÄ on vuosien kokemus vaikuttamisesta niin kunnan kuin kirkonkin puolella. Vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä aikoinaan perheen mukana eronnutta Leppästä kosiskeltiin jo 2000-luvun alussa politiikkaan. – Viinikaisen Sakke soitteli joskus 2010-luvun alussa ja pyysi seurakuntavaaleihin. Totesin, että kun seurakunta kutsuu, silloin mennään.

Hiippakuntavaltuusto kokoontui ensimmäistä kertaa kesäkuussa. Ohjelmassa oli järjestäytymistä ja tiliasioita. – Kokousta edelsi messu Mikkelin maaseurakunnan kirkossa. Oli virkistävää päästä ehtoolliselle ensi kertaa koronakevään aikana, Leppänen kertoo.

Kirkon suurin haaste on Jouko Leppäsen mukaan selkeä. – Jumalan Sanan levittäminen ja juurruttaminen niin, että evankelis-luterilaisten seurakuntien jäsenmäärä kasvaisi.

Kirkolliskokous aloitti kautensa

Kirkolliskokous järjestettiin 10.-14.8.2020 Turussa poikkeusoloissa. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa samaa sukupuolta olevien parien avioliitto-oikeutta. Helsingin piispa Teemu Laajasalo totesi, että avioliittokysymyksessä on lopulta kyse kirkon yhtenäisyydestä, sillä jos kukin erimielinen ryhmä pitää omasta linjastaan täysin kiinni, pahimmassa tapauksessa kirkko voi jopa hajota.

Kirkolliskokouksessa käsiteltiin lisäksi kolme aloitetta seurakuntarakenteiden kehittämisestä, ja nämä aloitteet lähetettiin hallintovaliokunnan käsiteltäviksi. Edustaja-aloitteissa puolestaan käsiteltiin ehtoollisjumalanpalvelussäännösten muuttamista, kirkon tilastoinnin vähentämistä sekä konfirmaation ja kodin siunaamisen kaavojen uudistamista.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko vieraili kirkolliskokouksessa keskiviikkona 12.8., ja totesi evankelis-luterilaisen kirkon olevan Suomessa tärkeä henkisen tasapainon vahvistaja. Hän kiitti kirkon diakoniatyötä ja osallistumista kriisityöhön.

Artikkeli Vaikuttajat tositoimiin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

KUUSAMOSTA kotoisin oleva Kukkonen aloitti opiskelut Sibelius-Akatemiassa vuonna 1972. Hän suoritti ylemmän asteen kanttorintutkinnon lisäksi myös laulunopettajan sekä diplomilaulajan tutkinnot. Ensimmäinen kanttorinvirka alkoi Järvenpäässä vuonna 1976 ja Kouvolaan tie toi vuonna 1989. Kuusankosken seurakuntaan Kukkonen siirtyi 1994.

Kukkonen on johtanut useita kuoroja. – Järvenpään Mieslaulajia luotsasin 32 vuotta, Kouvolan Mieskuoron taiteellisena johtajana olin 10 vuotta ja Kouvolan Laulua johdin 19 v. sekä Kuusankosken Kirkkokuoroa vuodesta 1994 lähtien. Kirkkokuoro on ollut oikea käteni ja porukka on sitoutunutta. Osa laulajista on ollut mukana koko ajan siitä asti, kun olen sitä johtanut, Kukkonen kehuu omiaan.

Maineikas 20 vuotta sitten perustettu Kuusankosken Kirkkomusiikkiviikko on myös Kukkosen luomus.

Paitsi kuoromies, Kukkonen on myös tuottelias säveltäjä. Hänen kynästään on lähtenyt noin 150 laulua ja satoja sovituksia kuoroille ja orkesterille. 

KIRKKOMUSIIKKIVIIKOLLA kuullaan Kuusankosken kirkossa Kukkosen säveltämä Markus-passio. Kuoron laulajat on koottu Kymenlaakson eri kuoroista ja sitä säestää yhdeksänhenkinen orkesteri.

Markus-passio on Kukkosen lempilapsi, joka ei kuulemma valmistu koskaan. 
– Se pulpahtaa aina välillä pintaan ja saa uusia lisäosia. Sanat ovat etupäässä suoraan Markuksen evankeliumista. ”Nouskaa, lähtekäämme! Katso se, joka kavaltaa minut, on lähellä.”
– Esittävässä kokoonpanossa on kuoron ja solistien lisäksi jousikvartetti, huilu, basso, kosketinsoittimet ja kaksi lyömäsoittajaa sekä kaksi tekstinlukijaa. Passiossa on erilaisia musiikkityylejä, jotka törmäilevät toisiinsa sulassa sovussa, klassisesta kuorolaulusta jopa rokahtaviin 1960- ja 70-lukujen kevyen musiikin tuuliin saakka. Teos on laulajien ja soittajien keskuudessa erittäin pidetty. Toivon yleisön ottavan sen hyvin vastaan.

MARKUS-PASSION lisäksi Kukkonen on säveltänyt runsaasti musiikkia sekä kirkollisiin että vähän maallisempiinkin tarpeisiin. 
– Olen ollut mukana lukuisilla äänitteillä johtajana, soittajanaja tuottajana sekä säestänyt maammeeturivin taiteilijoita. Nyt kuoronjohtaminen saa jäädä. Kanttorintuurauskeikkoja saatan tehdä, jos tarvetta on, Jarmo Kukkonen kertoo.
– Olen saanut palvella ihmisiä, olla kulkemassa heidän rinnallansa niin ilossa kuin surussa. Kuusankosken seurakunnassa on vuosittain muutama hautaus, jonne ei tule papin, kanttorin ja suntion lisäksi ainuttakaan saattajaa. Silloin minulla on tapana laulaa ”Yksin en kulje, en hetkeäkään”. 

Eläkkeellä Jarmo Kukkonen suunnittelee harrastavansa enemmänkin liikuntaa, muun muassa golfia päivittäisten koiranulkoilutuslenkkien lisäksi.

Kuusankosken 20. Kirkkomusiikkiviikko

Konsertit Kuusankosken kirkossa:

Ma 16.11. klo 18 Rautasuon stipendirahaston jakotilaisuus ja Pohjois-Kymen Musiikkiopiston puhallinorkesterin konsertti.
Ti 17.11. klo 18 Pohjois-Kymen Musiikkiopiston laulunopiskelijoiden konsertti.                         
Ke 18.11. klo 19 Kouvola Big Band, johtaa Timo Jaakkola.
To 19.11. klo 19 Grex Musicus -gospelkonsertti, johtaa Marjukka Riihimäki.
Pe 20.11. klo Nuoret urkurit -konsertti Kuusankosken kirkossa.
La 21.11. klo 18 Markus-passio. Säveltänyt ja johtaa Jarmo Kukkonen. Kuusankosken kirkkokuoro ja orkesteri.
Su 22.11. klo 15 ja 18 Club For Five. (Jos koronatilanne muuttuu järjestetään vain klo 18 konsertti.)

Artikkeli Markus-passion ensiesitys Kirkkomusiikkiviikolla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

PETRI opiskeli Sibelius-Akatemiassa, teki lauluja ja oli mukana tekemässä Agricolan kirkon joka pyhäistä Tuomasmessua.
– Siihen aikaan ei ollut valmista materiaalia kovinkaan paljoa, joten moni messulaulusovitus piti tehdä itse. Kyllä sitä energiaa silloin nuorena piisasi, Petri naurahtaa.

Petri palasi opettajan virkaan vielä vuodeksi, mutta tie oli jo valinnut miehen. Hän otti riskin ja jätti opetustyön. Ensilevy oli ilmestynyt vuonna 94 ja unelma toisesta levystä alkoi elää. Sittemmin levytyksiä onkin syntynyt lähes vuosittain. 13 soololevyä, useita kokoelmia ja teemalevyjä. Kultaa ja platinaa on sadellut. Parhaimmillaan ja aidoimmillaan Petri Laaksonen on kuitenkin live-esiintyjänä.
– Konserttitilanteen välitön kontakti yleisöön antaa voimaa sekä kuulijoille että minulle. Haluan tarjota kuulijoilleni kiitokseksi mieliinpainuvan illan laulujeni parissa.

25-VUOTISJUHLAKIERTUEELLA kuullaan Petrin rakastetuimpia lauluja. Kokoonpanossa on Petrin ja pianon lisäksi parin-kolmen hengen yhtye. Kouvolalaisilla Petrin musiikin ystävillä on tilaisuus nauttia konsertista Kuusankosken kirkossa marraskuun 24. päivänä, Kirkkomusiikkiviikon päätöskonsertissa klo 18.
– Kuusankosken kirkko on minulle tuttu konserttipaikka ja olen iloinen, että konserttini on otettu osaksi Kuusankosken Kirkkomusiikkiviikkoa. Nyt kun arkeen paluu ihanan kesän jälkeen häämöttää, minulla on edessäni vaikea valinta laulujeni runsaudensarvesta. Olen tavattoman kiitollinen siitä, että olen saanut jo neljännesvuosisadan ajan toteuttaa lapsuuteni ja nuoruuteni haavetta, Petri toteaa.

VIIMEISEN vuoden aikana Petri Laaksosta on työllistänyt Gospel Gentlemen -kiertue yhdessä Jaakko Löytyn ja Pekka Simojoen kanssa.
– Takki oli aika tyhjä joulukonserttirumban ja kiertueen jälkeen. Palautuminen on hitaampaa kuin kolmekymppisenä, Petri myöntää.

Petri ei ole koskaan kokenut olevansa julistaja.
– Olen enemmänkin ymmärtäjä ja vierellä kulkija. Lauluni käsittelevät elämää, kuolemaa, lohdutusta, ihmistä, Jumalaa… Viimeisin levyni In memoriam – Elät aina minussa ja sen jälkeinen konserttikiertue auttoivat käsittelemään omien menetysteni jättämää tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunnetta, Petri kertoo.

Juhlakiertueen jälkeen Petri aikoo käydä innokkaasti uuden materiaalin kimppuun.
– Sävellystyö alkaa aina nollasta. Jos terveyttä ja elinvuosia suodaan, minulla on edessäni vielä monia työvuosia. Leiviskää pitää hoitaa, kun se kerran on suotu, Petri Laaksonen muistuttaa.

KUUSANKOSKEN KIRKKOMUSIIKKIVIIKKO 18.-24.11.2019
Konsertit Kuusankosken kirkossa:
Ma 18.11. klo 18 Avajaiskonsertti
Kuusankosken Kirkkokuoro ja T. Rautasuon musiikkitilin stipendien jako. Vapaa pääsy.
Ti 19.11. klo 18 Puhaltajien ilta
Pohjois-Kymen musiikkiopiston nuorten puhallinsoittajien konsertti, johtaa Ari Heinonen. Mukana Kymi Wind Band I sekä vaskikvintetin ja puupuhaltajien esityksiä. Liput 10 €.
Ke 20.11. klo 19 Sakari & Pietilä Duon konsertti
Saksofonitaiteilija Esa Pietilän ja urkutaiteilija Pétur Sakarin virtuoosinen konsertti. Tunnettuja teoksia eri aikakausilta yllätyksellisesti versioiden ja improvisoiden. Liput 10 €.
To 21.11. klo 19 Rakkaudesta-konsertti
Koloratuurisopraano Marika Hölttä ja pianisti Juho Lepistö, piano. Rakkaita suomalaisia lauluja, kauniita kirkkoteoksia sekä hieman oopperaakin. Liput 10 €.
Pe 22.11. klo 19 Maan korvessa kulkevi –konsertti
Kristiina Brask, laulu, Mikko Tuomi, kitara ja Ossi Jauhiainen, piano & laulu. Vanhoja virsiä ja uusia hengellisiä lauluja raikkain sovituksin. Liput 10 €.
La 23.11. klo 17 Laulutuuli-konsertti
Pekka Laukkarinen trio laulaa lapsikuorolaisten kanssa. Vauhdikas konsertti uusien Laulutuuli-laulujen seurassa. Liput 10 €.
Su 24.11. klo 18 Täällä Pohjantähden alla – Petri Laaksosen 25-vuotisjuhlakonsertti.
Kauneimpia lauluja Laaksosen tuotannosta 25 vuoden varrelta. Liput 20 €.

Artikkeli Petri Laaksonen laulaa elämästä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Valkeala onkin Helteelle tuttu ja rakas paikka jo vuosikymmenten takaa.
– Vietin tässä isäni rakentamassa mökissä lapsuuden kesäni, Helle kertoo ja näyttää ympärillä siintäviä Valkealan kartanon maita.

Sisällä meitä odottelee puoliso Kristiina Vähäkangas, jonka kanssa Arto muutti alkukeväästä Valkealaan. Perheen uusi tulokas syntyi pariskunnan yhdeksäntenä hääpäivänä.
– Olemme kotiutuneet Valkealaan hyvin, Kristiina kertoo.

Arto Helle viettää parhaillaan vuosilomapäiviä edellisestä työpaikastaan Lahden seurakuntayhtymästä. Valkealassa hän aloittaa kesäkuun alussa ja virkaanasettaminen on elokuun 25. päivänä.

PITKÄÄN jalkapallovalmentajanakin toiminut Helle lupaa olla joukkuepelaaja myös Valkealassa. – Aion heti alkuun jututtaa kaikki työntekijät ja luottamushenkilöt. Myös seurakuntalaisia on tärkeää kuunnella.

Helteen ydinosaaminen on kirkon varhaiskasvatuksen saralla.
– Kristillinen kasvatus onnistuu parhaiten kotona. Seurakunta on tukemassa, mutta ei voi ottaa kokonaisvastuuta. Miten seurakunta voisi tukea arkea perheissä, Helle pohdiskelee ja kehuu esimerkiksi Helsingin seurakuntayhtymässä käytössä olevaa Pienelle parasta -materiaalipakettia.
Seurakunta lähestyy lapsiperhettä ennen kastetta, kasteen jälkeen sekä lapsen täyttäessä kolme ja kuusi vuotta.

– Kristillinen varhaiskasvatus alkaa jo elämän alussa. Vauva otetaan syliin, hänen tarpeisiinsa vastataan, hänelle puhutaan, vaikkei hän mitään siitä ymmärtäisi, vähitellen alkaa tulla vastetta, Helle selittää ja kuulostelee samalla perheen iltatähden heräilyäännähtelyä kuistilta.
Suloinen tyttövauva on nukkunut leppeässä kevättuulessa pitkät päiväunet. Neiti Helle, jonka nimeä emme vielä tiedä, kastetaan rukoussunnuntaina seurakunnan jäseneksi.

TOIMITUKSET ovat Helteelle papintyön merkityksellisistä antia.
– Kirkollisten toimitusten yhteydessä kohdataan ihmisiä ihan eri tasolla kuin muuten. Ei siinä kysellä, onko hengellisyys tärkeää, Helle muistuttaa.

Hän sanoo haluavansa olla ”mahdollistaja” ja auttaa seurakuntalaisia löytämään omat lahjansa.
– Kirkkomme on liian vaatimaton sen suhteen, mitä kaikkea hienoa se tarjoaa. Se on ehkä turhan kangistunut kaavoihin ja oppiin. Ajattelu ja teologia on ylikorostunutta. Rakenteet ja oikeassa oleminen eivät voi olla ytimessä, Helle toteaa ja toivoo enemmän tilaa elämälle, Hengelle ja luovuudelle.

– Messu on seurakuntaelämän keskus, mutta siinäkin pitää löytää mahdollisuuksia osallisuuden kokemukselle. Valkealassahan on kokeiltu jumalanpalvelusryhmiä. Musiikki on myös tärkeää. Pitää olla herkkä kuulemaan ihmisten toiveita, Helle muistuttaa ja peräänkuuluttaa yhdessä tekemisen tsemppihenkeä, joka on aina ollut Valkealan väelle luontevaa.

– Meiltä pitää löytyä rohkeutta ķokeilla uusia asioita. Seurakunta voisi näkyä enemmän ihmisten arjessa ja esimerkiksi kirkon tiloja voisi antaa rohkeammin jäsenten käyttöön, Helle maalailee.

HELLE käy nöyränä kohti tulevaa palvelutehtävää.
– Valkealassa on potentiaalia! Kylien vahvuudet pitää tuoda esiin myös seurakuntaelämässä. Kinkeriperinne on vahva. Haetaan yhteistä tietä ja etsitään tapoja osoittaa, että kirkko välittää, Arto Helle toteaa.

Kahvit on juotu, ja juttutuokio alkaa olla päätöksessä. Nuori neiti ei ole kovin kiinnostunut kuvaajasedälle poseeraamisesta, vaan päästää mitä hurmaavimman haukotuksen. Lappalan rannalla asuu onnellinen perhe ja toivotamme heidät lämpimästi tervetulleiksi Valkealaan ja Kouvolaan.

Su 25.8. klo 10 Messu Valkealan kirkossa. Kirkkoherra Arto Helteen virkaanasettaminen, piispa Seppo Häkkinen. Lauluyhtye Versio avustaa. Kirkkokahvit srk-keskuksen yläsalissa.

Kirkkoherranvaali on pitkä prosessi

Hakuajan päättymisestä vaalipäivän menee vähintään puolisen vuotta. Kirkkoherran viran kelpoisuusehtona evankelis-luterilaisessa kirkossa on pastoraalitutkinto ja seurakuntatyön johtamisen tutkinto.

Hakuajan päätyttyä tuomiokapituli tutkii, täyttääkö hakija kelpoisuusehdot. Niihin kuuluu pätevyyden lisäksi kielitaitovaatimuksia. Kelpoisiksi todetuille hakijoille määritellään vaalisijat, joita on enintään kolme. Niin sanottua ylimääräistä vaalisijaa ei enää ole.

Seuraavassa vaiheessa ehdokkaat antavat vaalinäytteen eli toimittavat jumalanpalveluksen. Ennen puhuttiin vaalisaarnasta. Seurakuntalaisille annetaan mahdollisuus tutustua ehdokkaisiin myös esimerkiksi keskustelutilaisuuksissa. Nykyään myös sosiaalisella medialla on oma rooliinsa vaalikampanjoinnissa.

Kirkkoherra valitaan joko suoralla kansanvaalilla tai vuoden 2014 jälkeen myös kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto voi valita kirkkoherran.

Valkealan seurakunnan prosessi oli poikkeuksellisen pitkä ja mutkikas. Kirkkoherra Marko Marttila haki ja valittiin Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin hiippakuntadekaanin virkaan, mutta virantäytöstä valitettiin. Valkealan kirkkoherran virkaa ei voitu laittaa auki valitusprosessin ollessa kesken, joten virkaa hoiti vt. kirkkoherra Merja Larvi yli kahden vuoden ajan.

Valkealan uusi kirkkoherra Arto Helle aloittaa työnsä 1.6.ja vihitään virkaansa 25.8.2019.

Artikkeli Arto Helle tulee Valkealaan kuin kotiin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Pappeus oli luonteva jatko lehtoriudelle heti sen tultua mahdolliseksi.
– Lehtorina olin saanut jo muun muassa jakaa ehtoollista ja konfirmoida. Osallistuin Mikkelin hiippakunnassa järjestettyyn ordinaatiokoulutukseen keväällä 88. En mahtunut ensimmäiseen vihkimykseen, mutta sitten tuli kapitulista kysely, haluaisinko vihkimyksen samaan aikaan erään lähetystyöntekijän kanssa. Niin minut vihittiin pappisvirkaan 30.3.1988.

Minna Tanska lähti opiskelemaan teologiseen 1985. Pappisura ei siinnellyt silmissä vielä pitkään aikaan.
– Valmistumisen jälkeen elin vuosia onnellisena äitiyshuumassa. Valmistuin keskelle lamaa, joten työllisyysnäkymät seurakunnissa olivat sangen heikot. Sain olla vuoden ajan uskonnon tuntiopettajana Elimäellä vuosina 98-99 ja se oli hyvä kokemus, joka pani miettimään ”mikä minusta tulee isona”. Opettajan pätevyys olisi pitänyt hankkia, joten se ajatus jäi. Valkealaan avautui puolikas papinvirka Pentti Smedsin jäätyä osa-aikaeläkkeelle ja kun tarvetta oli, minut vihittiin papiksi keväällä 2000, Tanska kertoo.

Minna Tanska työskenteli pappina Valkealassa syksyyn 2001 saakka ja siirtyi sieltä Elimäen seurakuntaan.

Päivi Sipponen kertoo ihmisten suhtautuneen yllättävänkin suopeasti hänen pappeuteensa, vaikka hän oli evankelisen opiston rehtori ja SLEYn virallinen kanta naispappeuteen oli kielteinen.
– Yksi ihminen kertoi kirjeessä minun harhaantuneen ja vaati minua luovuttamaan pappiskirjani piispa Toiviaiselle. Toivo Rapeli ja Paavo Telaranta, jotka olivat edeltäjiäni Sairalan opiston rehtorin virassa tukivat minua ja hyvää kannustusta tuli myös Nurmeksen evankelisen opiston rehtori Kyllikki Tiensuulta, Sipponen kertoo.

Molempia naisia yhdistää ilo ja kiitollisuus pappiskutsumuksesta ja kirkon virasta.
– Saamme tehdä tätä työtä Luojan meille antamien lahjojen varassa, omilla persoonillamme. Monenlaisten kipujen kanssa kamppailevien ihmisten rinnalla saamme työssämme kulkea ja välillä median välittämä kuva kirkosta, jossa vaan ollaan erimielisiä, tekee surulliseksi, Minna Tanska toteaa.
– Olen saanut kulkea moniin työtovereihin verrattuna helpon tien. Olen saanut iloita työrauhasta ja yhteistyöstä myös eri tavalla ajattelevien kesken. Moni naispappeutta vierastanut ja vastustanut henkilö on ajan mittaan sopeutunut ajatukseen täysin, Päivi Sipponen muistuttaa.

Artikkeli Pappisnaiset tuntevat iloa ja kiitollisuutta virastaan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Farmaseutti ja laulunopettaja Helena Berg aloitti lauluopinnot verraten myöhään, vasta kolmekymppisenä. Kipinä syttyi 90-luvun lopulla Sävelsiskot-kuorossa, jota johti Maarit Salo.

– Minulla oli valtava hinku laulaa. Heli Puustinen oli ensimmäinen laulunopettajani ja myöhemmin olin Pohjois-Kymen musiikkiopiston aikuispuolella Seppo Kuopan opissa seitsemän vuotta. Ystävä kannusti hakemaan Lahteen laulupedagogipuolelle ja sieltä valmistuin musiikkipedagogiksi, Berg kertoo.

Bergiltä kuullaan muun muassa Bachin Erbarme dich -aaria (suomeksi Armahda minua) Matteus-passiosta.

– Bachin musiikki on niin uskomattoman kaunista ja juuri tuo Erbarme dich kosketti minua heti ensikuulemalta. Päätin jo silloin, että tuon minä haluan joskus laulaa. Bachia laulaessa saa olla jonkin suuremman välikappaleena ja tuntuu, kuin pääsisi koskettamaan taivasta, Berg kuvaa.

Helena Berg on kotiseurakunnassaan Anjalankoskella kysytty laulaja ja hän esiintyy mielellään kirkoissa. Suomalaisen gospelin ystäväksi tunnustautuva Berg laulaa klassisen lisäksi mielellään myös pop-jazz-tyyppistä musiikkia.

Pääsiäisen aika on Bergille rauhoittumisen ja pohdiskelemisen aikaa.

– Perheen kanssa vietetty aika on tärkeää, mutta koen usein juuri pääsiäisen aikaan tarvetta ajatella asioita uudestaan. Se on tietyllä tavalla uudestisyntymisen aikaa, kun pääsiäisenä muutenkin juhlitaan elämän voittoa kuolemasta, Helena Berg toteaa.

Ristin juurella -konsertti Käpylän kirkossa 30.3. klo 18. Valerijs Avramenko ja jousikvartetti, Terhi Solanterä, Mari Lehtinen, Helena Berg ja Suvi Suokas, laulu. Svetlana Lilitckaia, piano. Ohjelma 10 €

Artikkeli Bachin musiikki puhuttelee pääsiäisenä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Yksi seminaarin luennoitsijoista on opetusneuvos Sakari Viinikainen, joka julkaisi viime kesänä kirjan Rautatiesota. Kirja käsittelee sotaa Kouvolan ja lähiseudun tapahtumia painottaen ja tuo esiin sen ankaruuden erityisesti rivimiesten näkökulmasta.

Sakari Viinikainen eli lapsuutensa lähellä Tommolan ”veripeltoja”.
– Ei niistä tapahtumista puhuttu. Lapset olivat jossakin määrin tietoisia, että ”siellä on tapahtunut joskus jotain pahaa”, mutta aikuiset eivät puhuneet asiasta. Vielä 1970- ja 80-luvuilla sisällissodasta ei juuri keskusteltu, Viinikainen kertoo.
– Nuorison takia näistä tapahtumista pitää puhua. On mahdotonta ymmärtää nykyisyyttä, jos ei ymmärrä historiaa. Me paheksumme esimerkiksi Balkanilla tapahtuneita hirmutekoja näkemättä, että sama voi tapahtua missä tahansa muuallakin, Sakari Viinikainen muistuttaa.

Toimittaja Mirja Turunen oli 25 vuotta sitten haastattelemassa opettaja Irja Wahermaa, joka oli sisällissodan aikaan neljätoistavuotias. Waherma kertoi, miten sodan päätyttyä Kouvolan aseman lähellä valkoisten ruumiita kaivettiin joukkohaudoista ja punavangit laitettiin pesemään niitä. Ihmisiä virtasi paikalle tunnistamaan omaisiaan. Irjan äiti vei tyttärensä katsomaan tapahtumaa, koska hän hartaana uskovaisena halusi muistuttaa elämän varjopuolista.
– Aluksi ajattelin, että nyt vanhuksella menevät asiat sekaisin. Mielessä oli kuvia ruumiskasoista, mutta Kuusankoskella. Siellä teloitettiin ihmisiä kasapäin sodan jälkiselvittelyissä ja surmatut olivat punaisia, eivät valkoisia. Siihen aikaan, 90-luvun alussa kirjoitettiin paljon punaisten kärsimyksistä. Oli yllätys saada tietää kotipaikan olleen punaisten harjoittaman terrorin synkimpiä Suomessa. Kävi ilmi, että Irja Waherman näkemät ruumiit oli nostettu niin sanotusta veripellosta, joka sijaitsi lähellä nykyistä Käpylän kirkkoa, Mirja Turunen kertoo.

Turunen sai tästä haastattelusta kimmokkeen lähteä tutkimaan sisällissodan tapahtumia tarkemmin ja juuri Kouvolassa.
– Tarkoitukseni ei ollut tehdä väitöskirjaa, mutta aihe vei mukanaan. Kirjoitin tutkimusprosessin aikana muutaman jutun Kouvolan Sanomiin ja pyysin tietoja sodan silminnäkijöiltä. Yhteyttä ottaneissa oli taustaltaan sekä punaisia että valkoisia ja sain arvokasta muistitietoa. Tutkimukseeni suhtauduttiin pääosin kannustavasti, mutta sain myös kuulla syytöksiä sodan haavojen auki repimisestä.

Varsinaiset sotatapahtumat eivät ulottuneet Kouvolaan, mutta väkivalta ja siviiliväestöön kohdistunut terrori oli rajua. Kouvolassa teloitettiin noin 250 ihmistä, puolet punaisia ja puolet valkoisia. Turusen kirja Veripellot: sisällissodan surmatyöt Pohjois-Kymenlaaksossa 1918 poiki lukuisia yhteydenottoja uhrien omaisilta, jotka kaipasivat vastauksia. Miksi läheinen teloitettiin, missä hänen hautansa on?

Seurakunta on osoittanut aktiivisuuttaan sovinnon puolestapuhujana aiemminkin, Mirja Turunen muistuttaa.
– Vuonna 2005 Mikkelin piispa siunasi Kouvolassa teloitetut punaiset. Vastaavia tilaisuuksia on ollut harvassa seurakunnassa, joiden alueella oli paljon teloituksia. Kouvolan siunaustilaisuudella oli symbolinen merkitys laajemmaltikin. Kuulin eräiden omaisten sanovan, että tapahtumille pantiin perheessä ikään kuin piste, Mirja Turunen kertoo.

Artikkeli Sisällissota on myös Kouvolan historiaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Virsi on kuin side, jolla käyttäjä vaalii yhteyttä elämän tärkeisiin hetkiin ja ihmisiin sekä oman elämänkaaren sisällä eri elämänvaiheisiin ja tapahtumiin. Virsi johdattaa käyttäjänsä myös elämän perustavanlaatuisimpiin kysymyksiin. Virrellä on paljon ihmistä hoitavia, eheyttäviä ja kasvattavia vaikutuksia.

Turvallisuuden tunne oli tutkimuksen mukaan tavallisin virsiin liittyvä tunnekokemus.
– Virsi välittää Jumalan elävän huolenpidon laulajalle. Erään haastateltavan sanoin ”virsi on kuin teltta tai sadetakki, jonka laulaja on päälleen vetänyt, sen alla on turvallista, tuli mitä tulikaan”, tutkimuksessa todetaan.

Savonlinnassa luokanopettajaksi opiskeleva Maija Rautasuo on kuusankoskelaista kanttorisukua, joten suhde virsiin on kasvanut luontevaksi ihan pienestä pitäen. Rautasuo on kasvanut virsien vaikutuspiirissä. Laulajanura alkoi hänen tätinsä Hanna Rautasuon johtamassa lapsikuorossa.
– Kun virsilauluun on tottunut pienestä pitäen, en ole koskaan pitänyt virsiä mitenkään paatoksellisina, Rautasuo toteaa ja myöntää, ettei nykyään laula virsiä enää kovin paljoa. Rautasuon enkelimäisen kuulasta sopraanoa kuulee kyllä nykyäänkin kirkoissa niin penkissä kuin esiintyjän paikalla.

Rautasuon rakkaimmat virret liikkuvat jouluakselilla, ja kuten niin monella suomalaisella myös Rautasuolle melankolia on ”se juttu”. – Mitä surumielisempää, sen parempaa, Rautasuo hymyilee ja mainitsee suosikkivirsistään monelle rakkaan ”Maa on niin kaunis”, jota Rautasuon musikaalisella perheellä on tapana jouluisin veisata kirkkomaalla. Äänissä, totta kai.
-Muista kuin jouluvirsistä ”Käy yrttitarhasta polku” onnistuu joka kerta kouraisemaan jostain syvältä, Rautasuo tunnustaa.

Nuorempana Rautasuo keikkaili bändinsä kanssa ja he tekivät omia sovituksia virsistä.
– ”Niin kuin peura janoissansa” oli eräs suosikeistamme.
– Olen kiitollinen vanhemmilleni, että he ovat johdattaneet minut virsien pariin jo pienenä ja opettaneet suhtautumaan niihin myönteisesti.

– Virret ovat tarinoita, tuntemuksia käännettyinä musiikin kielelle, Maija Rautasuo määrittelee.

Artikkeli Virsillä on hoitava voima julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Jeesuksen roolia oli todella hienoa, mutta myös haastavaa tehdä. Jeesukseen hahmona liittyy niin paljon erilaisia mielikuvia ja pyhyyttä, että sen esittäminen tuntuu helposti vähän uhkarohkealta, Lindroos toteaa. – Hyvästä ohjauksesta on ollut suuri apu ja Hynnisen kanssa työskentely oli aivan ainutlaatuinen kokemus. Niin hienoa uraa tehneeltä, upealta taiteilijalta sain sellaista opastusta ja mallia, mitä ei mistään muualta voi saada.

Lindroosin nimi on oopperapiireissä tuttu. Kristianin isä on basso Petri Lindroos ja isoisä tenori Peter Lindroos. Ura oopperan parissa ei silti ollut itsestäänselvyys Kristianille.

– Nuorena olin innokas kitaristi ja haaveilinkin enemmän rockmuusikon urasta. 16 -vuotiaana tapahtui kuitenkin täyskäännös, kun kuuntelin isoisäni Peter Lindroosin äänitteitä ja sain siitä kipinän ruveta laulamaan, Kristian Lindroos kertoo.

Lindroos on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin kandidaatiksi ja valmistelee parhaillaan maisterin opintojaan. Hän on debytoinut kaksi vuotta sitten Firenzen oopperatalossa ja laulanut Suomessa lukuisissa konserteissa. Kirkko-oopperan jälkeen Lindroosilla on tulossa lukuisia lied-konsertteja eri puolilla Suomea ja myös suurten orkestereiden solistin tehtäviä.

Rakkauden ateria -teoksen ohjaa ja dramatisoi nuori kuopiolainen freelance-ohjaaja Veera Airas ja hänen käsialaansa on myös oopperan libretto, joka pohjautuu suoraan Johanneksen evankeliumin lukuihin 13–16. Produktion teologisena asiantuntijana on toiminut itsekin Lutheria tutkinut Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen. Teoksen on säveltänyt Sibelius-Akatemiasta juuri valmistunut säveltäjä Matti Heininen ja teoksen urkurina toimii musiikin tohtori Jan Lehtola. Teoksen lavastus on ideoitu Leonardo da Vincin Viimeisen ehtoollisen pohjalta. Kirkko-oopperan kantaesitys oli Kuopion tuomiokirkossa 10. huhtikuuta. Teoksen on tuottanut Luterilaisen Kulttuurin Säätiö yhdessä Suomalaisen Kamarioopperan kanssa.

Artikkelikuva: Kristian Lindroos esittää Jeesusta Rakkauden ateria -kirkko-oopperassa.

Artikkeli Kristian Lindroos astuu Jeesuksen sandaaleihin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.