LAINA Sunin ensimmäiset muistot liittyvät Helsingin matkaan, kun hän oli viisivuotias.
– Minua puri ihan yllättäen aitan alta esiin hiipinyt kissa, hän muistelee.
– Siihen aikaan pelättiin, että ne kantavat vesikauhua.
Tytön isä ampui kissan ja Laina-tyttö lähti mummon kanssa Helsinkiin sairaalaan saamaan hoitoa mahdollisen tartunnan ehkäisemiseen.
Väsyttävien pistosten lisäksi Suni muistaa sen, että mummo teki hänelle uuden mekon Helsingissä olon aikana.
– Mekko oli tosi mieluinen, Suni näyttää mustavalkoista valkokuvaa, jossa hän seisoo mekko päällään.
Sairaalareissun lisäksi Suni – omaa sukua Hulkkonen – muistaa 20-luvulta Venäjältä, varsinkin Kronstedtista tulleet pakolaiset. He saivat ruokaa ja tekivät talossa ahkerasti töitä.
– Me asuimme maalaistalossa Saikkolan Taka-Anttilassa ja meillä oli ruokaa yllin kyllin, Suni kertoo.

KUN Suni meni pienenä tyttönä kiertokouluun isältä saamansa uuden aapisen kanssa, hän osasi jo lukea ja kirjoittaa.
– Mummo ja isä opettivat, hengellisistä kirjoista, Suni muistelee.
Kiertokoulun jälkeen tyttö kävi vielä kansakoulua Rehulassa.
– Sinne oli kuuden kilometrin matka – siis ihan sopiva taival käveltäväksi. Suni naurahtaa.
– Koulussa – kuten kiertokoulussakin – oli kaiken ikäisiä oppilaita. Monet tulivat sen vuoksi, että olivat menossa rippikouluun ja siellä piti osata lukea.
Tiedonhaluinen tyttö lähetettiin vuonna 1929 oppikouluun Lappeenrantaan.
– Lyseoon menin, ei silloin muita oppikouluja ollutkaan.
Samassa koulussa opiskeli myös Tope eli Toivo Suni, josta tuli myöhemmin Lainan aviomies.

ENNEN naimisiinmenoa piti kuitenkin hankkia ammatti. Koska Suni oli hento ja kaitaluinen, ajateltiin, ettei hänestä ole maatilan jatkajaksi. Vaikka käsityöt olivat nuoren naisen intohimo, hän päätyi opiskelemaan karjatalousopistoon Kuopioon ja oli töissä Meijeriliitossa Satakunnassa kolme vuotta.
– Sitten palasin Etelä-Karjalaan, Suni kertoo.
– Tope oli opiskellut kansakoulunopettajaksi, mutta veri veti häntä liike-elämään, Suni kertoo.
– Sunilla hän oli töissä sen ajan, minkä kerkesi ennen kuin piti mennä sotaväkeen ja palvelukseen.
Nuori pari meni kihloihin vuonna 1939, ja avioliitto solmittiin toiveikkaan välirauhan aikana vuonna 1940.

TALVISODAN jälkeen maajoukkojen miehiä koulutettiin ilmavoimiin ja rakuuna Toivo Suni lähti myös Kauhavalle tähystysoppiin.
– Se oli kesäkuuta 1941, Suni muistelee.
– Juhannuksena kurssi loppui, mutta Tope sanoi puhelimessa, että hän ei voinut vielä palata kotiin, sillä hänellä on tehtävää kurssin jälkeen.
Enempää ei sotilas voinut asiasta kertoa.
Osoittautui, että se oli viimeinen kerta, kun Laina Suni kuuli puolisonsa äänen: tämän kone ammuttiin alas 7.8.1941. Laina jäi leskeksi vain reilun vuoden avioliiton jälkeen. Hän odotti silloin tytärtään, Marjattaa.
– Tietenkin se oli kovin raskasta, Suni muistelee.
– Mieheni jäi sinne Venäjän puolelle Uukunniemelle kahden toverinsa – pudotetun koneen lentäjän ja pommittajan – kanssa ja heidät peiteltiin häthätää hiekalla.
Kun Suomi myöhemmin valloitti takaisin talvisodassa menetettyjä maita, myös Topen hauta avattiin ja mies tuotiin kotimaan multaan. Lappeenrannan seurakunnan kappalainen Oskar Paarma siunasi Toivo Sunin ja kastoi Marjatan samana päivänä helmikuussa 1942.

SUNIT asuivat Lappeenrannassa ennen sotaa, mutta Laina tyttärineen vietti paljon aikaa kotitilalla Saikkolassa perheensä luona, kun kaupunkia pommitettiin. Hän muistaa kuitenkin hyvin, miten Koulukadulla oli pommisuoja, jonne paettiin hälytyksen tullessa.
– Sota oli raskasta kaikille ja toivon, että sellaista ei enää tulisi, hän huokaa.
Leskeksi jäätyään Laina Suni meni töihin ja työskenteli 34 vuotta Suni Oy:ssä kassanhoitajana ja kirjanpitäjänä.
– Meille oli opetettu kirjanpidon alkeita koulussa, mutta loppujen lopuksi työ opetti tekijäänsä, hän naurahtaa.
Työajoista on jo 40 vuotta ja Laina Suni on itsekin ihmeissään, että on elänyt niin pitkään.
– 90-vuotispäivilläni ajattelin, ettei näitä juhlia enää monia tule, hän hymyilee.
Toisin kuitenkin kävi: 100-vuotisjuhlia vietettiin neljän ikäpolven voimin ja nyt on tulossa jo viides sukupolvi. Laina Suni kuuntelee äänikirjoja Leirissä olevassa kodissaan ja suunnittelee Ruotsin matkaa.
– Kovasti pyytävät kylään, vaikka minusta ei oikein enää ole minkään tekijäksi, hän naurahtaa.
– En oikein jaksa enää käydä sotaveteraanien tilaisuuksissakaan, kun kuulo on mennyt vähän huonoksi.
Tytär hymyilee ajatellen, ettei kieltäytyminen tule kuulonkaan: virkeä ja vikkelästi liikkuva suvun päämies on mitä tervetullein vieras kaikkialle.

Kuva:  Yli 100-vuotias Laina Suni kuuntelee keinutuolissaan äänikirjoja klassikoista nykyproosaan.

Artikkeli Vanhempi kuin Suomi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.