Nimeni on pastori Ashraf K. Tannous. Olen Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon pappi. Toimin pastorina evankelisluterilaisessa Reformaation kirkossa Beit Jalassa lähellä Betlehemiä. Tätä ennen toimin pastorina Beit Sahourissa. Tämän lisäksi olen toiminut kirkkoni nuorisopastorina yhdeksän vuoden ajan. Luovutan pian tämän vastuun kirkkomme nuorimmalle papille. Tällä hetkellä toimin myös kirkkomme yhteisen hallinnon tehtävissä.

Kuka olen? Olen ennen kaikkea ihminen, joka on luotu Jumalan kuvaksi ja Jumalan kaltaisuuteen, kuten kaikki muutkin ihmiset ympäri maailman heidän rodustaan, sukupuolestaan, kansallisuudestaan tai ihonväristään riippumatta. Syntyperältäni olen Palestiinan arabi. Apostolien tekojen toinen luku kertoo, että arabit asuivat Pyhässä maassa Jeesuksen aikana (Ap.t. 2:11). Periydyn universumin ensimmäisistä kristityistä. Kristinusko nousi tämän maan sydämestä. Esivanhempani vastasivat evankeliumin hyvän uutisen levittämisestä kaikkialle. On mahdollista, että esivanhempani olivat juutalaisia, jotka kääntyivät kristinuskoon ensimmäisellä vuosisadalla. Olen siis itsekin seemiläistaustainen enkä sen vuoksi milloinkaan antisemitisti. Israelin politiikasta keskusteleminen ei tee minusta antisemitistiä. Olen pakolainen, Lodin kaupungista (Raamatun Lydda) lähteneen pakolaisen lapsi. Hän joutui jättämään talonsa vuonna 1948. Kaiken tämän lisäksi olen luterilainen pappi.

Millainen tilanne Pyhällä maalla on nyt?

Tilanne on hyvin epäselvä. En tiedä, miksi kutsuisin sitä. Me emme lainkaan tiedä, mitä on tulossa. Tulevaisuus on hämärän peitossa. Seurakuntia uhkaa jatkuvasti niiden alueiden yksipuolinen liittäminen Israeliin, erityisesti Cremisanin laakson ja al-Makhrourin alueella. Ihmiset ovat ärsytettyjä ja peloissaan. He eivät voi tehdä muuta kuin odottaa kansainvälisen yhteisön väliintuloa ja rukoilla meidän kanssamme.  

Millainen on tavallinen työpäiväsi – jos tavallista on olemassa?

Koronaviruksen vuoksi en voi vierailla ihmisten luona. Vietän suurimman osan ajasta toimistossa ja yritän tehdä kirkon työtä sieltä käsin. Toivon, että voimme pian käynnistää uudelleen kirkon toiminnan, kuten pyhäkoulut, raamattupiirit ja rippikoulut samoin kuin säännölliset tapaamiset. Viime aikoina olen opiskellut paljon. Opiskelen yhdysvaltalaisen United Lutheran Seminaryn tohtoriohjelmassa. Opiskelen ja suoritan sen verkkokursseja.

Millaisena näet kristittyjen tulevaisuuden Palestiinassa ja Pyhällä maalla?

Kristittyjen tulevaisuus täällä on samanlainen kuin menneisyys. Olemme olleet täällä Jeesuksen ajoista alkaen ja kannamme edelleen kristinuskon aarretta ja valoa. Meitä on vähän, mutta emme katso määrään vaan laatuun. En halua valehdella ja väittää, että elämme taivaassa. Näin ei ole. Valitettavasti joidenkin itseään kristillisiksi kutsuvien kansainvälisten yhteisöjen käytännöt eivät auta meitä. Päinvastoin ne tekevät elämämme vaikeammaksi, kun ne eivät ota huomioon meidän olemassaoloamme Pyhällä maalla.

Mikä antaa sinulle toivoa ja iloa?

Emme saa toivoamme mistään paikasta tai maasta tai veljiltä ja siskoilta ulkomailla. Toivomme tulee suoraan taivaasta. Se on ”made in Heaven”. Siksi meillä on toivo ja ilo, vaikka elämme kärsimyksen sekä kovan ja julman todellisuuden keskellä. Kristus on meidän toivomme. Vakaa ja todellinen usko on toivomme ja ilomme. Kristillinen historia on toivomme ja ilomme.

Voimmeko me tukea ja auttaa teitä kristittyinä veljinä ja sisarina?

Mitä voitte tehdä? Haluan rohkaista teitä seisomaan ihmisyyden puolella epäoikeudenmukaisuutta ja epätasa-arvoa vastaan. Rohkaisen teitä vastustamaan epäoikeudenmukaista rauhaa ja vaatimaan sen sijaan oikeudenmukaista rauhaa kaikille tässä maassa. Älkää sulkeko silmiänne vaan tehkää se valinta, että olette todellisia ihmisiä, jotka taistelevat rauhan, oikeudenmukaisen sovinnon ja yhdenvertaisuuden puolesta. Kävelkää Jeesuksen askelissa. Hän taisteli kaikkia epäinhimillisiä kriisejä vastaan. Haluan lopuksi lainata Dietrich Bonhoefferia, jonka mukaan usko ilman toivoa on sairas. Haluan lisätä hänen ajatukseensa sen, että paitsi ilman toivoa, myös ilman oikeudenmukaisuuden, rauhan, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta toimimista sekä siltojen rakentamista usko on sairas.

Jumala siunatkoon teitä kaikkia.

Haastattelija: Jukka Helle
Käännös: Timo-Matti Haapiainen

Artikkeli Periydyn universumin ensimmäisistä kristityistä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Olen kiinnostunut kotimaisista pyhiinvaellusreiteistä ja muutamaan niistä aikaisemmin osallistunut. Viime vuonna luin Agricola-kävelystä ja päätin tänä vuonna lähteä matkaan mukaan. Minua viehättää ajatus, että saan kulkea kirkolta kirkolle, keväästä syksyyn, katsoen ja kuunnellen mitä kaikkea luonnossa tapahtuukaan. Pidän myös Agricola-kävelyn yksinkertaisuudesta; ilmoittaudut – ja tulet reppu selässä lähtöpaikalle. 

Tähän mennessä olen taivaltanut etapit : Pernajan Pyhän Mikaelin kirkko – Koskenkylä. Koskenkylä – Porvoon tuomiokirkko. Sipoon vanha kirkko- Vantaan Pyhän Laurin kirkko, Vantaan Pyhän Laurin kirkko – Espoon tuomiokirkko, Espoon tuomiokirkko – Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko – Inkoon Pyhän Nikolauksen kirkko, Inkoon Pyhän Nikolauksen kirkko – Karjaan Pyhän Katariinan kirkko.

Miten sää on suosinut kävelyjä?

Sää on suosinut kulkijoita varsin hyvin. Ensimmäisellä taipaleella meitä suosittiin myös vesi-, lumi- ja raekuuroin, mikä teki matkasta entistäkin luonnon läheisempää.

Matkaa tehdään porukalla. Keitä sinulla on ollut kaverina ja oletko tutustunut uusiin ihmisiin?

Tyttäreni on kulkenut kanssani yhden etapin, toinen tytär on tulossa kesäkuun viikonloppuna mukaan. Yhdellä etapilla oli mukana kaksi ystävääni. Koko päivän yhdessä kävellessä tutustuu myös uusiin ihmisiin.

Mikä näissä kävelyissä on parasta?

Paljon on ollut parasta; kevään eteneminen, vaikuttavat pyhät kirkkorakennuksemme, toiset kanssakulkijat ja heidän tarinoidensa kuunteleminen, ystävälliset ihmiset matkan varrella, ruumiillinen väsymys ja jalkojen rukous, historia ja kulttuuri matkamme varrella.

Reitit kulkevat keskellä luontoa. Mitä luonnossa liikkuminen sinulle merkitsee?

Luonnossa liikkuminen ja siellä oleminen on minulle tärkeää. Olin vuosia mieheni omaishoitajana ja elämämme oli hyvinkin rajoittunutta. 

”Luoja on kaikessa luodussaan” ja tätä kaikkea kiitollisena ihmettelen, katselen ja kuuntelen. 

Agricola-kävelyä kutsutaan suomalaiseksi pyhiinvaellukseksi. Mitä tämä sinulle merkitsee?

Pyhiinvaellus on minulle hiljaista kiireettömyyttä, pyhää huolettomuutta, luottamuksen yksinkertaisuutta, olemisen vapautta ja jakamisen iloa.

Se on matkaa itseeni ja itsestäni ulospäin.

Näitä kävelyetappeja järjestetään taas vielä pari kesäkuussa ja lisää elokuusta alkaen. Mitä haluat sanoa heille, jotka harkitseva mukaan tulemista?

Ole rohkea, lähde liikkeelle, olet lämpimästi tervetullut vaeltamaan!

Agricola-kävely, pyhiinvaellus Pernajasta Turkuun

Agricola-kävely sai alkunsa vuonna 2019, jolloin idean isä, laulaja Hannu Holma käveli reitin ensimmäistä kertaa. Holman esiäiti oli Mikael Agricolan sisko. ”Agricolan aikaan tytöillä ei ollut mitään asiaa koulutukseen. Pikkuveli sen sijaan lähetettiin jo 9-vuotiaana poikasena ensin Viipuriin, myöhemmin Saksaan saakka oppiin. Mitä Mikaelin sisko olisi taitanut tehdä, jos hän olisi päässyt kouluun, jää siis ikuiseksi arvoitukseksi”, Holma tuumiskelee.

Osallistumaan ehtii vielä. Seuraavat kävelyt ovat 12.6. Karjaa-Tenhola, 13.6. Tenhola-Perniö. Katso reitti, ajankohdat ja ilmoittaudu mukaan:  https://agricola.fi/agricolakavely Ilmoittautuneisiin otetaan yhteyttä kävelyn yksityiskohdista.

”Kuule Herra meidän nöyrät rukouksemme ja tee
palvelijoidesi matkasta onnellinen. Varjele meitä kaikissa tämän elämän
tienhaaroissa sinun rakkaan Poikasi, Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme
kautta.”

- Mikael Agricolan matkarukous

Edit: Lisätty tiedot kesäkuun kävelyistä.

Artikkeli Luottamuksen yksinkertaisuutta ja jalkojen rukousta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Olen 28-vuotta täyttänyt pitkän linjan järjestöaktiivi, triplamaisteri, tohtorikoulutettava ja juristi Vaasasta. Tällä hetkellä teen töitä tuomioistuimessa sekä kirjoitan väitöskirjaa ympäristöjärjestöjen roolista lainvalmistelussa ja oikeusprosesseissa.

Kuinka pitkään olet ollut Changemaker -verkostossa ja miten tulit liittyneeksi siihen mukaan?

Olen liittynyt kunnon aktiiviksi tänä vuonna; aiemmin kirjoitin joskus Globalistiin, mutten ollut sen enempää aktiivisena, koska viime vuoden johdin ympäristöjärjestö Maan ystävät ry:n hallituksen toimintaa. Liityin mukaan, koska olin aiemmin ollut päätoimittamassa Suomen vanhinta järjestölehti Hälläpyörää Helsingin yliopistolla ja aloin etsiä jotain uutta mielenkiintoista lehteä päätoimitettavaksi. Törmättyäni Changemakeriin ja Globalistiin touhu ns. vei sydämeni mukanaan.

Mikä Changemakerissa on parasta?

Changemakerissa on parasta arvomaailma ja se, että yhdessä on tekemässä porukka, joka oikeasti haluaa parantaa maailmaa.

Kuinka laajasta verkostosta on kyse?

Järjestössä on noin tuhat jäsentä, aktiiveja on muutamasta kymmenestä viiteenkymmeneen.

Mitä sinulle merkitsee se, että Suomen ev.-lut. kirkko haluaa kantaa vastuuta maailmalaajasti?

Minulle kristillisessä ajattelussa tärkeintä on ajatus lähimmäisen rakastamisesta. Koska maailma on nykyään globalisoitunut ja välimatkat ovat lyhentyneet, ei lähimmäisenrakkaus voi koskea enää vaan harvoja ja valittuja.

Mitä toivot, että Suomessa asuvat nuoret oppisivat maailman parantamisesta?

Toivon, että Suomessa asuvat nuoret kiinnittäisivät huomiota kulutusvalintoihinsa sekä siihen, että todellakin asumme lintukodossa. En arvosta esim. ns. pikamuotia ollenkaan, ja minusta on surullista seurata, kuinka nykypäivän some on täynnä kommentointeja siitä, kuinka me muka asuisimme diktatuurissa ja Suomessa ei olisi sananvapautta tai muitakaan ihmisoikeuksia. Suomen tilanne on globaalissa mittakaavassa erinomainen, ja niinpä meillä on velvollisuus auttaa muita esim. kehitysyhteistyön keinoin.

Changemakerit ovat alusta asti ottaneet kantaa erilaisiin asioihin. Onko tällainen kantaa ottaminen hyödyllistä?

Kannanottojen laatiminen on aina hyödyllistä. Jos ei ääntä pidä, niin mikään ei muutu.

Olette parhaillaan aktiivisia kuntavaalien suhteen. Mitä kuntatasolla voi tehdä, jotta koko maailman tilanne olisi parempi?

Kunnissa on syytä kiinnittää huomiota erityisesti ilmastopolitiikkaan. Meidän tulee kantaa vastuumme ilmastoasioissa sekä näyttää muille esimerkkiä siitä, millaista on ympäristöystävällinen päätöksenteko.

Millaisia kesäsuunnitelmia itselläsi on ja millainen on Changemakerien kesä?

Omat kesäsuunnitelmani liittyvät lähinnä väitöskirjan kirjoittamiseen, joten lomailulle saan sanoa heipat, paitsi olen sopinut lähteväni isäni seurassa katsomaan vihdoin ja viimein pandoja Ähtäriin. Changemakerin kesä on puolestaan yhdistelmä erilaisia tapaamisia sekä lomailuja, ainakin on puhuttu jo Changemaker-viikonlopun järjestämisestä, jos korona sallii.

Suomen Changemaker on osa kansainvälistä Changemaker-verkostoa, jonka toiminta alkoi Norjassa 1992. Suomen Changemaker on perustettu Kirkon Ulkomaanavun yhteyteen 2004.

Changemaker-verkosto on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja elämänkatsomuksellisesti avoin. Changemakereita yhdistää vahva halu vaikuttaa maailman kehitysongelmiin ja edistää globaalia oikeudenmukaisuutta.

#Luonnonpuolella, Changemakerien kuntavaalikampanja

Artikkeli Porukka, joka oikeasti haluaa parantaa maailmaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Olen 38-vuotias pastori, lähetystyöntekijä sekä perheen isä. Perheeseeni kuuluu aviopuoliso Mari sekä kolme kouluikäistä lasta. Vuosina 2009–2019 perheemme oli lähetystyössä Japanissa. Toimin siellä pienen seurakunnan kirkkoherrana ja työalueemme esimiehenä. Vaikutin myös paikallisessa luterilaisessa seminaarissa ja opetin raamattukoulussa.

Mitä työhösi kuuluu? Mikä työssäsi innostaa eniten? Mikä siinä on haastavinta?

Aloitin lokakuussa 2020 lähetysjohtajan sijaisena. Virallisesti astun Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen lähetysjohtajan tehtävään 1.1.2021. Lähetysjohtajana johdan koko liikettämme. Toisin sanoen vastaan liikkeemme toiminnasta kotimaassa ja ulkomailla sekä esimerkiksi liikkeemme teologisesta linjasta.

Sääntöjemme mukaan liikkeen tarkoituksena on edistää Jumalan valtakunnan leviämistä sekä oman kansamme että muiden kansojen keskuudessa johdattamalla ihmisiä Kristuksen tuntemiseen ja ohjaamalla heitä kasvamaan uskossa sekä toimimaan Jumalan valtakunnan työssä.

Evankeliumi innostaa minua. Olen innostunut myös siitä, että saan työni kautta tavata ja rohkaista monenlaisia ihmisiä ympäri Suomea ja maailmaa. Haastavinta on tässä vaiheessa nousta tehtävän vaatimalle tasolle – meillä on tällä hetkellä käynnissä useita aikaa vieviä muutos- ja uudistusprosesseja.

Kirkolla on kaikkiaan seitsemän lähetysjärjestöä, joiden kanssa kirkko on sopinut ns. perussopimuksen. Mitä erityislaatuista omassa järjestössäsi ja sen työssä on verrattuna muihin?

Kansanlähetys on enemmän kuin järjestö. Kansanlähetys on kansanliike. Toiminnassamme on koko historiamme ajan punoutunut vahvasti yhteen työ kotimaassa ja ulkomailla. Kansanlähetys ei toimi vain ulkomailla, vaan teemme laajaa opetus- ja evankelioimistyötä ympäri Suomea.

Samalla me olemme erityisesti lähettejä lähettävä järjestö. Myös tulevaisuudessa haluamme profiloitua järjestönä, joka lähettää lähetystyöntekijöitä maailmalle.

Uskomme kumppanuuteen lähetystyössä sekä siihen, että lähettien lähettäminen, jota yhteistyökirkot meiltä pyytävät, sitouttaa meidät liikkeenä vahvemmin ja määrätietoisemmin lähetyksen asiaan.

Mistä haet työhösi intoa ja virkistystä? Mitä lukijat eivät ehkä sinusta tiedä?

Harrastin lukioikäiseksi saakka kilpaurheilua, erityisesti alppihiihtoa. Iän myötä olen ymmärtänyt myös kuntoliikunnan, esimerkiksi kävelyn, arvon. Nykyään hölkkäily kotimaisemien poluilla on pääasiallisin liikuntamuotoni. Monesti kirkkaimmat ajatukset syntyvät pitkällä juoksulenkillä, kun ajatukseni saavat tuulettua vapaasti. Pidän edelleen erityisesti lumisista talvista ja haaveilen, että tänä talvena pääsisin myös hiihtämään.

Loppuviikosta voit lukea Kirkkomme Lähetyksestä Daniel Nummelan ajatuksia siitä, miten Kansanlähetyksen näky kirkon missiosta suhteutuu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen peruslinjaukseen Yhteinen todistus.

Artikkeli ”Uskomme kumppanuuteen lähetystyössä”, sanoo tuore lähetysjohtaja Daniel Nummela julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Olen 59-vuotias helsinkiläinen pappi, kirkolliskokousedustaja, kolmen aikuisen tyttären isä, kahden lapsen isoisä. Vaimoni Tiina toimii Suomen World Visionin toiminnanjohtajana. Olen toiminut koko 2000-luvun seurakuntapappina Helsingissä, viimeksi Pitäjänmäen seurakunnan kirkkoherrana. Sain pappisvihkimyksen ulkosuomalaistyöhön Dubliniin 37-vuotiaana vuonna 1998. Aiemmin samana vuonna olimme perheenä liittyneet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniksi.

Mitä työhösi kuuluu? Mikä työssäsi innostaa eniten? Mikä siinä on haastavinta?

Minut on kutsuttu palvelemaan Sansan asiantuntevaa ja työlle sitoutunutta henkilöstöä niin, että he onnistuvat toteuttamaan järjestön perustehtävää, evankeliumin levittämistä median avulla. Olen innostunut siitä, että saan olla saattamassa Sanaa. Uskon evankeliumin kokonaisvaltaisesti muuttavaan voimaan. Haastavinta on näin alussa tutustua kaikkiin työalueisiin ja niiden erityispiirteisiin. Myös henkilöstöasiat vievät jonkin verran aikaa, kun samaan aikaan luomme uutta strategiaa ja uudistamme organisaatiota.

Kirkolla on kaikkiaan seitsemän virallista lähetysjärjestöä, joiden kanssa kirkko on sopinut ns. perussopimuksen. Mitä erityislaatuista omassa järjestössäsi ja sen työssä on verrattuna muihin?

Sansa on medialähetysjärjestö. Se on tarkoittanut evankeliumin levittämistä aluksi radion, sittemmin television ja nyt enenevässä määrin erilaisten netti- ja mobiilialustojen kautta. Emme lähetä suomalaisia lähettejä tekemään tätä työtä, vaan tuemme kansainvälisten kumppanien välityksellä paikallisia kristittyjä, jotka puhuvat omaa kieltään omalle kansalleen ymmärrettävällä tavalla.

Mistä haet työhösi intoa ja virkistystä? Mitä lukijat eivät ehkä sinusta tiedä?

Minut tunteville ei tule yllätyksenä, että vastaus on golf. Kun pääsen vihreille niityille, tunnen olevani lähes paratiisissa. Golfissa seuraava lyönti on aina se kaikkein tärkein. Keskityn siihen, mikä on edessä. Virheistä sakotetaan, mutta niitä ei pidä jäädä märehtimään. Suosittelen lajia meditatiivisena ja hengellisenä kokemuksena.

Ensi viikolla Arto Antturi kirjoitus Medialähetys Sanansaattajasta kirkon yhteisen mission toteuttajana.

Artikkeli Medialähetys Sanansaattajien uusi toiminnanjohtaja on Arto Antturi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Synnyin Pohjois-Helsinkiin ja olen asunut koko ikäni pääkaupunkiseudulla lukuun ottamatta kuuden vuoden pätkää Vääksyssä. Sukupolvien takaisia juuria on siellä täällä, vahvimmat kenties Viitasaarella ja Ristiinassa. Nykyisin olen vantaalainen. Olen siis varsin tyypillinen pääkaupungin haalimien, suurten ikäluokkien ihmisten jälkeläinen.

Mitä uskonto sinulle merkitsee?

Olen tutustunut kristinuskon kautta siihen, mitä uskonto voi olla. Minulle kristinusko merkitsee paljon. Se on elämistä Jumalan ja ihmisten yhteydessä, tie, totuus, elämä, rauhaa ja rauhantyötä, kutsu oikeudenmukaisuuteen, kulttuuria, jatkuvaa oppimista, kauneutta, iloa, kärsimystä, mielenmuutosta, elämistä yhteiskunnan ja kirkon jäsenenä – ja paljon muuta.

Toisaalta ymmärrän sen, että tämä suomalaisena, ekumeenisena luterilaisena kristittynä elämisen kautta syntynyt tapa ymmärtää uskontoa on vain yksi tapa monien joukossa. Uskonnoissa ja niiden ulkopuolella on monia käsityksiä siitä, mitä uskonto on ja mitä se ei ole – mitä uskonnon piiriin kuuluu ja mitä siihen ei kuulu. Tämä tekee uskontojen kohtaamisesta sekä haasteellista että antoisaa. Kukin uskonto tulee kohdata omana itsenään. On toki hyvä myös kysyä sitä, missä määrin kohtaamme uskontoja ja missä määrin ihmisiä.

Milloin aavistit, että sinusta voisi tulla luterilaisen kirkon pappi?

Sähkötekniikan fuksina Otaniemessä. Koin kutsumuksen hakea lukemaan teologiaa nimenomaan ajatuksella pappeudesta. Olen kasvanut alusta asti luterilaisen kirkon yhteydessä, joten eri kirkkojen ja kirkollisten yhteisöjen välillä ei tarvinnut tehdä arviointia ja valintaa.

Olet kertonut, että perheestäsi osa on katolilaisia. Mitä se on tuonut elämääsi?

Kyllä, olen perheeni ainoa luterilainen. Jo opiskeluaikana katolinen teologia ja perinne antoivat paljon – mikä on toki ilmeistä, onhan läntisen kirkon yhteinen historia pitempi ajanjakso, kuin aika Lutherin ja kumppanien jälkeen. Graduni tein Pyhän Anselm Canterburylaisen ajatuksista, katolisen spiritualiteetin klassikot avautuivat Pauli Annalan (teologian tohtori ja dosentti, pitkäaikainen kouluttaja Helsingin yliopistossa) myötä.

Vaimoni ja hänen sukulaistensa sekä sittemmin poikieni myötä katolisuus on tullut entistä merkityksellisemmäksi. Osallistumme sekä katolisen että luterilaisen kirkon elämään. Katolisen perinteen viisaus on opettanut paljon. Myös uskontojen kohtaamiseen liittyen katolisella teologialla on paljon kokemusta ja sanottavaa.

Ekumeeninen perhe on tuonut jokapäiväiseen elämään myös kirkon kipupisteet, kuten jakautuneisuuden ja ehtoollisyhteyden puuttumisen. Tämä on lisännyt ymmärrystä niistä haasteista, joita liittyy kohtaamiseen rajojen yli. Myös niin sanottujen vähemmistöuskontojen – sivumennen sanoen termi on kyllä varsin koominen maailman suurimmista uskonnoista puhuttaessa – opetukseen liittyvät kysymykset ovat tulleet perheen myötä osaksi omaa kokemusmaailmaa.

Mitä ajattelet lasten uskontokasvatuksesta, mikä siinä on oleellista?

Ensimmäisenä nousee mieleen pyrkimys siihen, että ihminen voi tutustua autenttisesti sekä omaan perinteeseensä että muihin perinteisiin. Oman perinteen tunteminen on tie muiden perinteiden tuntemiseen, ja uskontojen ja katsomusten ymmärtäminen tukee maailman ymmärtämistä.

Uskontokasvatus on erittäin tärkeä osa ihmisen kasvua. Hyvä kasvatus antaa välineitä todellisuuden kohtaamiseen. Todellisuus on uskontojen ja katsomusten muokkaama, joten uskonto- ja katsomuskasvatus on merkittävää.

Sanoit, että tapasi ymmärtää uskontoa on vain yksi tapa monien joukossa Millä mielellä olet aloittanut työsi uskontojen kohtaamisen asiantuntijana?

Suurella mielenkiinnolla. Monet keskeiset ihmiset ja sisällöt ovat tulleet jossain määrin tutuiksi jo aiemmin. Uuden tehtävän myötä kohtaamisiin, yhteistyöhön ja omaan oppimiseen tulee uusi sävy. Uskontojen kohtaaminen on monella tavalla keskeinen asia tämän päivän ja tulevaisuuden maailmassa. Sen parissa tehty työ on työtä, jolla on merkitystä.

Mitä toiveita sinulla on Suomessa vaikuttavien uskonnollisten yhteisöjen suhteen?

Toivon luonnollisesti hyvää ja avointa vuorovaikutusta. Suomessa vaikuttavat uskonnolliset yhteisöt ovat varsin erilaisia, mitä tulee kokoon, resursseihin, ikään ja niin edespäin. Toivon, että myös niiden erilaiset toiveet ja odotukset suhteessa evankelis-luterilaiseen kirkkoon tulevat avoimesti esille.

Väitöskirjasi keskeinen teema on Jumalan lähetys (Missio Dei). Mitä tuo käsite mielestäsi antaa suhteessa uskontojen kohtaamiseen?

Missio Dei on – kuten uskontokin – monitulkintainen käsite. Useimmissa tulkinnoissa on lähtökohtana Jumala mission ensisijaisena toimijana ja mission ”omistajana”.

Kristityt osallistuva Jumalan missioon. Lähetettynä oleminen on monenlaisten rajojen ylittämistä ja astumista tuntemattomaan. Lähetettynä oleminen on myös seuraamista. Kristityille ennestään tuntemattomat alueet ovat alueita, joilla Jumala toimii jo. Esimerkiksi Apostolien teot on mainio kuvaus siitä, kuinka kristittyjen ymmärrys Jumalan toiminnasta kasvaa jatkuvasti, kun totutut rajat ylittyvät.

Uskonnot ja niiden seuraajat elävät Jumalan luomassa maailmassa, jossa Pyhä Henki tekee työtään. Jumala on läsnä, kun eri uskontojen seuraajat kohtaavat. Missio Dei haastaa tarkastelemaan, miten Jumala toimii tässä kohtaamisessa.

Mitä ajattelet siitä, että uskontojen kohtaamisen asiantuntijan tehtävä on kirkkohallituksessa sijoitettu Kirkon lähetystyön keskukseen?

Ymmärtääkseni tehtävän sijaintia määrittelee sisältöjen lisäksi organisaation historia. Lähetyksellä ja uskontojen kohtaamisella on paljon yhteistä historiaa. Niiden välillä on myös tietty jännite. Itse pidän sitä hedelmällisenä jännitteenä.

On myös hyvä huomata se, että uskontojen kohtaaminen on tämän päivän todellisuudessa osa muutakin toimintaa. Eri uskontoja ja niiden edustajia kohdataan kasvatuksen parissa, koulun ja kirkon yhteistyössä, kirkon toimituksissa, sielunhoidossa, kansainvälisissä yhteyksissä, kirkon yhteiskunnallisessa työssä ja monessa muussa yhteydessä. Monikatsomuksellinen todellisuus edellyttää kirkossakin yhteistyötä organisaatiorajojen yli.

Säveltämiäsi ja sanoittamiasi lauluja on julkaistu useissa kokoelmissa, mm. sävellys uudessa virsikirjan lisävihkossa (904). Mitä musiikki sinulle merkitsee?

Musiikki on tavalla tai toisella kulkenut mukanani aina. Viime vuosina tärkein musiikillinen ympäristö on ollut Suomen Lähetysseuran piirissä vaikuttava Jakaranda. Laulujen tekeminen on ollut tärkeä osa itseilmaisua.

Musiikilla on paljon myönteisiä vaikutuksia. Se rentouttaa, viihdyttää, antaa ajatuksia, haastaa kehittymään ja niin edespäin. Toisaalta haluan nähdä musiikin suurempana kuin hyötyjensä summana. Se on arvokasta itsessään ja ihmettelyni kohde.

Mitä muuta harrastat?

Pyrin liikkumaan aktiivisesti, ja siihen Länsi-Vantaa antaa hyvät mahdollisuudet. Lukeminen on myös tärkeää. Viime vuosina poikien harrastuksista on tullut harrastuksia minullekin. Musiikkiharrastuksissa pääsen jakamaan omia kokemuksia ja vinkkejä. Joskus niistä on enemmän hyötyä kuin toisinaan. Salibandykentän laidalla notkuminen on myös mukavaa puuhaa. On muuten pakko mainita, että aiempi jalkapallokentän laidalla seisominen oli uskontojen kohtaamisen kannalta mielenkiintoisempaa.

Onko sinulla joku motto tai lempiajatus?

Monessa elämänvaiheessa on pitänyt palata RUK:ssa opittuun viisauteen: Jos kartta ja maasto ovat eri mieltä, useimmiten maasto on oikeassa. Uumoilen sen sopivan myös uskontojen kohtaamisen todellisuuteen.

Artikkeli Jos kartta ja maasto ovat eri mieltä, useimmiten maasto on oikeassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tunnelma on sekä pettynyt että helpottunut. Olisimme itse halunneet jäädä työalueelle, mutta päätös evakuoinnista ja kotiuttamisesta tehtiin puolestamme. Se auttoi varmaan henkisesti suhtautumaan lähtemiseen. Emme kokeneet, että olisimme itse ”luovuttamassa”.

Minkälainen tilanne oli kentällä, kun lähditte?

Tilanne oli odottava. Koronaa oli valtion tietojen perusteella vähän. Rajoitukset alkoivat kuitenkin näkyä yhteiskunnassa. Ruoan hinta nousi, ihmisten pelkotaso alkoi nousta, valeuutiset (”fake news”) ja aggressiot ulkomaalaisia kohtaan lisääntyivät.

Minkälaisissa tunnelmissa hyvästelit paikalliset yhteistyökumppanit ja työtoverit?

Haikeissa, mutta toivon saattelemina.

Mitä teet Suomen jakson aikana?

Jatkan paikallisen kielen opiskelua ja osallistun järjestöni kotimaantyöhön. Tekemistä riittää rutkasti, mutta lomaakin on odotettavissa sekä lähimmäisten tapaamisia.

Mitä ilonaiheita sinulla on tällä hetkellä?

Herran huolenpito, joka näkyy konkreettisestikin. Kaikesta Jumala pitää huolen, vaikka joskus saammekin kulkea rankempien aikojen läpi.

Mitä murheita tai huolia?

Perheeni hyvinvointi, että asettuisimme hyvin Suomen elämään täksi aikaa. Etiopian puolesta olisi montakin esirukousaihetta: jännittyneen poliittisen tilanteen rauhoittuminen, väestöryhmien väliset jännitteet, korona, varjelusta heinäsirkkainvaasion haittavaikutuksilta ja mahdolliselta nälänhädältä.

Miten järjestönne on järjestänyt kotiuttamisenne?

Järjestö on pitänyt huolta lennoista, asunnosta ja hyvinvoinnistani. He ovat toimineet todella hyvin. Esimieheni ja lähettikuraattori ottavat palanneisiin yhteyttä ja seuraavat läheisesti tilannettamme.

Miten koronapandemia on jo tai tulee mielestäsi muuttamaan lähetystyötä?

Korona tulee avaamaan lisää ovia lähetystyölle, sillä hädän hetkellä ihmiset joutuvat miettimään, mihin elämässään turvaavat ja kantaako se turva. Jeesuksessa ja Hänen sovitustyössään löytyy oikea, kestävä turva. Nyt on sisä- ja ulkolähetyksen avainaikoja.  

Onko jokin Raamatunkohta ollut sinulle erityisen merkityksellinen koronapandemian aikana?

Monet kohdat puhuttelevat ja rohkaisevat koronapandemian aikana, mikään erityinen kohta ei nouse mieleen. Kun olimme Etiopiassa ja välillä epävarmuus jatkosta ja pelko valtasi mielen, silloin Sanan tutkiminen ja rukous antoivat ihmeellistä rauhaa.

Mitä olet oppinut Jumalasta kuluneen puolen vuoden aikana?

Jumala pitää huolen, kun Häneen turvaa. Vaikeudet tuntuvat aina tiivistävän suhdetta Jumalaan. 

Minkä viestin haluaisit antaa niille, jotka harkitsevat lähetystyöhön lähtemistä, mutta ovat huolissaan koronapandemian takia?

Tärkeintä on rukous ja Sanan tutkiminen – sitä kautta Herra puhuttelee sinua ja antaa sydämelle vastauksen. Jos Herra kutsuu, niin ota ihmeessä yhteyttä lähetysjärjestöön ja hakeudu heidän valmennuskurssilleen. Toki eri työalueilla on aina erisuuruisia riskejä, mutta työalueen valintaan pystyy itse vaikuttamaan järjestön kanssa. Lisäksi lähetysjärjestöt pitävät työntekijöistään huolta ja meidätkin on kutsuttu Suomeen siksi aikaa kunnes on taas sopiva palata.

Mikä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viesti tulisi olla korona-aikana?

Korona-aikana, kuten muulloinkin, kirkon tehtävä on tuoda ihmisille toivon sanoma Jeesuksessa. Hän on iankaikkinen toivomme ja turvamme, jota eivät sairaudet tai murheet murra. Jeesus on sovittanut syntimme ja uskossa Häneen meillä on iankaikkinen elämä. Tähän Jeesuksen sanomaan on tärkeä keskittyä: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani (Joh. 14:6).”

Mitä muuta haluaisit jakaa?

Vaikka välillä pelko ja ahdistus valtaavat mielen, niin katso Jeesukseen, tutki Sanaa ja rukoile – Hänessä löydät rauhan.

Kylväjän yhteistyökumppanin Etiopian työtä koskevan julkisuuspolitiikan mukaisesti emme julkaise perheestä muita tietoja, kuin sukunimen. Haatattelijana Kirkon lähetystyön keskuksen lähetysteologi Jukka Kääriäinen.

Artikkeli Lähetystyöntekijä korona-aikana: haikeina, mutta toiveikkaina julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Iina ja Jukka viettävät hopeahääpäiväänsä elokuussa. He iloitsevat mahdollisuudesta seikkailla ulkomailla, oppia uutta ja elää kristittynä paikassa, jossa kolme yksijumalaisen uskontoa kohtaavat.

Työntäyteisen vuoden jälkeen edessä on pian kesäloma Suomessa.

Takana on monelle tapaa poikkeuksellinen koronakevät. Miten korona muutti teidän työtänne ja arkista elämäänne?

Lähetystyötä Lähi-idässä jatkettiin kaiken aikaa. Niin kuin Suomessa myös täällä työ siirtyi etäyhteyksien varaan. Länsiranta suljettiin jo maaliskuun ensimmäisellä viikolla ja Israelissa kulkurajoitukset tulivat voimaan pari viikkoa myöhemmin. Kumppanimme löysivät uusia tapoja toimia: online-seminaareja järjestettiin ja kummikouluissamme tehtiin digiharppaus kerta heitolla. Viestit siitä, kuinka paljon nettiyhteyksien kautta tavoitettiin ihmisiä tai kuinka koulutyö eteni monista käytännön vaikeuksista huolimatta, loivat uskoa työn tarkoitukseen poikkeusolojen keskellä.

Jerusalemissa sijaitseva Suomen Lähetysseuran omistama Felm-keskus, jossa fyysisesti työskentelemme, hiljeni vieraista ja viikoittaisista ryhmistä. Nautimme hiljaisuudesta, aurinkoisista kevätsäistä ja lukuisista ruusuista puutarhassamme. Felm-keskuksen ylläpitotoimien ja Alatalon remontin loppuun saattaminen työllistivät, samoin pääsiäisen aikaan pommisuojassa ollut tulipalo. Muiden aluetiedottajien tavoin Lähetysseura lomautti Iinan, mutta lomautus purettiin, jotta keskuksen töitä voitaisiin hoitaa eteenpäin. Tiukimpana sulkuaikana meidän lisäksemme vain kiinteistötyöntekijämme Alex oli täällä töissä.

Kesäkuun alussa palkkasimme kaksi uutta työntekijää. Toinen heistä pitää keskusta siistinä ja toisen tehtäviin kuuluu keskuksen toimintojen koordinointi ja verkostojen luominen. Heidän myötään Felm-keskukselle on voitu kalenteroida kesän ajaksi toimintaa: seurakuntien jumalanpalveluksia, lasten leirejä ja naisten kieliryhmiä.

Miten vietätte lomaa? Mistä löydätte virkistystä?

Edessä on erittäin tarpeellinen kesäloma. Olemme tehneet töitä syyskuun alusta lähtien melko vähin resurssein ja oman työnkuvan on ollut pakko joustaa. Lomapäivät ovat menneet kieliopintojen parissa.

Lomalta haemme virkistystä suomalaisesta luonnosta sekä sukulaisten ja ystävien tapaamisesta. Arkiset liikuntaharrastukset saavat jatkua lomallakin.

Ulkomailla työskentelevälle loma kotimaassa merkitsee erityisesti läheisten ihmisten tapaamista ja etäisyyden tuoman ikävän lievittämistä. Koska asumme samassa paikassa, jossa työskentelemme, on lomalla tärkeä päästä irti arkisista kuvioista niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Mikä odottaa ensimmäisenä edessänne loman jälkeen?

Israelissa on menossa toinen korona-aalto, joten toivomme, että loman jälkeen tilanne on jo paranemaan päin ja pääsemme palaamaan takaisin työalueelle. Toivomme saavamme kolme vapaaehtoista sekä uuden lähetystyöntekijän joukkoomme syksyn aikana. Loman jälkeen saamme tietää myös tulevista muutoksista liittyen Lähetysseuran organisaatiouudistukseen ja yt-neuvotteluihin.

Artikkeli Loma kotimaassa merkitsee lähetystyöntekijöille läheisten ihmisten tapaamista ja ikävän lievittämistä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

LUCSA on yksi Luterilaisen Maailmanliiton kolmesta aluejärjestöstä Afrikassa. Jäseninä on 15 kirkkoa, noin kaksi miljoonaa luterilaista kymmenessä eteläisen Afrikan maassa. Järjestö kehittää ja avustaa jäsenkirkkojensa diakoniatyötä, teologista koulutusta ja kristillistä kasvatusta. Diakoniaosastoon kuuluu hiv/aids- ja malariaprojektit sekä pakolaisten ja maahanmuuttajien parissa tehtävä työ. Uusi hanke on sukupuolten tasa-arvoa edistävä Gender Justice, jota rahoittaa Suomen Lähetysseura ja Luterilainen Maailmanliitto.

Päivi: Vuosina 1998–2010 työskentelin Namibian evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyössä koulutustehtävissä, tukihenkilönä ja koordinaattorina. Palattuamme Namibiaan vuonna 2017 työskentelin diakonia- ja lähetystyön sekä sosiaalisten palvelujen suunnittelijana ja kehittäjänä Namibian evankelisluterilaisen kirkon läntisen hiippakunnan Mission, Diakonia and Social Services yksikössä kokonaisvaltaisen lähetysnäyn mukaisesti.

Vuoden 2019 lopulla siirryin työhön LUCSA:an, sukupuolten tasa-arvoa edistävään Gender Justice -hankkeeseen. Kartoitamme tilannetta jäsenkirkoissa ja suunnittelemme toimintaa näiden kanssa. Hankkeessa pyritään naisten aseman parantamiseen kirkossa ja yhteiskunnassa. Eteläisen Afrikan maissa on vallalla hyvin patriarkaalinen kulttuuri, joka näkyy myös kirkkojen arjessa. Erityisesti nyt koronapandemian aikana on kotiväkivalta lisääntynyt. Valitettavasti se usein kohdistuu naisiin. Pyrimme tietoisuuden lisäämiseen naisten oikeuksista ja tasa-arvosta sekä yritämme vahvistaa yhteisöjen vaikutusmahdollisuuksia. Tarvitaan puolesta puhumista ja koulutusta sekä kampanjoita, joissa asioita pidetään esillä ja samalla vahvistetaan paikallista kapasiteettia.

Sakari: Työhöni ELCIN-kirkon palveluksessa 12 vuoden (1998–2010) aikana sisältyi muun muassa musiikkikoulutusta ja jumalanpalveluksen uudistamista. Viimeiset kolme vuotta (2017–2020) tein työtä hiippakuntien musiikkitoimistojen vahvistamiseksi ja kirkon musiikkitoimiston perustamiseksi. Viime syksynä järjestimme kirkon musiikkijuhlat yli 20 vuoden tauon jälkeen.

Nykyinen tehtäväni on LUCSA:n uudessa tutkimus- ja kehittämishankkeessa, jossa kartoitetaan kirkkojen jumalanpalveluselämän, liturgiikan ja musiikin tilannetta sekä tarjotaan kehittämiskeinoja. Hanke on vasta alussa, mutta kunhan korona-tilanne sallii, kutsumme koolle alueellisia ja paikallisia työpajoja, joissa keskustellen etsimme yhteisiä keinoja jumalanpalveluselämän kehittämiseksi.

Haasteena on hitaasti uudistuva kirkkomusiikki ja liturgiikan sisältöjen heikko tuntemus jäsenkirkoissa. Toisaalta alueella kasvaa vapaiden suuntien seurakunnat, joiden teologia on usein hyvin kyseenalaista, mutta rytmikäs musiikki ja äänekäs julistustyyli vetoaa paremmin. Tämä, muiden seikkojen rinnalla, on vaikuttanut jäsenmäärien laskuun luterilaisissa kirkoissa. On tärkeää kysyä, miten afrikkalainen luterilainen identiteetti voisi vahvistua lähetystyön jäljiltä syntyneissä kirkoissa, joiden musiikki, virret ja liturgiset käytännöt on muualta tuotua joiden uudistamiseen ei ole taitoa tai puuttuu rohkeutta.

LUCSA:n päätoimisto sijaitsee Johannesburgissa, koordinoimme hankkeita Namibian Windhoekista käsin. ELCIN-kirkko on yksi LUCSA:n jäsenistä. Läsnäolomme Namibiassa tarjoaa mahdollisuuden olla edelleen suorassa yhteydessä vanhaan kumppaniimme, ELCIN-kirkkoon hankkeita suunnitellessamme.

Missä tunnelmissa olette palanneet Suomeen koronapandemian takia?

Tilanne on hyvin hämmentävä. Lähtö Namibiasta tapahtui nopeasti Suomen Windhoekin Suurlähetystön suosituksesta. Työt ja monet suunnitelmat keskeytyivät äkisti. Joitain niistä pyrimme siirtämään eteenpäin loppuvuoteen. Namibian koronatilanne on kehittynyt hitaasti. Alkuun näytti, että säikähdyksestä huolimatta tartunnat eivät leviäkään, mutta viimeaikaiset uutiset kertovat kuitenkin niiden lisääntyneen esimerkiksi rannikolla Walvis Bayn tiheästi asutuissa lähiöissä (maassa 76 tartuntaa, joista 55 aktiivia, 7740 testattua, kuoleman tapauksia ei vielä. Tiedonanto 24.6.2020 Namibian Terveysministeriö). Namibian hallitus ja terveysministeriö reagoivat mielestämme nopeasti ja olosuhteisin nähden tehokkaasti. Tiedotus pelaa hyvin, testausta järjestetään, sairaala- ja karanteenioloja on kehitetty.

Olemme tehneet työtämme täältä Suomesta etänä vähennetyllä työajalla. Onneksi on mahdollista olla yhteydessä videoneuvottelujen kautta myös kauaksi ja siten edistää hankkeita edes joiltain osin tänä haastavana aikana. Odotamme toiveikkaana paluuta Namibiaan ehkä elo-syyskuussa.

Miten järjestönne on hoitanut kotiuttamisenne?

Mielestämme Lähetysseura on hoitanut kotiuttamisen hyvin. Matkajärjestelyissä avustettiin, karanteeniasunto järjestyi ja henkistä tukeakin oli saatavana. Sisäinen tiedotus ja kommunikointi on koko ajan pelannut hyvin. Paluulento Windhoekista Frankfurtiin järjestyi Saksan hallituksen kotiuttamislennolla.

Miten teidän ”koronaelämänne” on sujunut täällä Suomessa?

Olemme olleet osa-aikaisesti lomautettuina taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Ymmärrämme tilanteen ja syyt siihen. Tuntuma työhön on säilynyt ja palaamme vuosiloman jälkeen taas hankkeiden pariin täysipäiväisesti. Kiitollisina terveydestä olemme seuranneet kevään tuloa ja nautimme juuri Suomen kauniista, vihreästi kesästä.

Miten koronapandemia on jo, tai tulee mielestä nnemuuttamaan lähetystyötä?

Tilanne on muuttunut niin nopeasti, että vaikutuksia ei ehkä vielä näy. Paloista koostuva kuva on vasta hitaasti muotoutumassa. Lähetyskannatuksessa todennäköisesti tullaan näkemään notkahdus. Sen suorat vaikutukset tuntuvat jo. Samaan aikaan paluu perusarvojen äärelle, siihen mikä elämässä näyttäytyy olennaisena, on nostanut auttamishalua. Tämä on nähtävissä tahtona auttaa lähimmäisiä täällä Suomessa esimerkiksi diakoniatyön kautta. Tämä on todella hienoa yhteisöllisyyttä!

Nousee myös kysymys: Miten tässä tilanteessa koetaan kansainvälistä vastuuta? Löytyykö esimerkiksi lähetysjärjestöjen kautta tehtävään humanitääriseen työhön varoja? Koronapandemia on globaali ilmiö, jossa olemme kaikki osallisia ja aika lailla samalla tavalla. Globaali ja lokaali tulevat nyt todeksi konkreettisesti. Jospa se yhdistäisi myös yhteiseen kokonaisvaltaiseen vastuuseen. Kristuksen ruumis on nyt COVID-19-positiivinen. Sillä on hengitysvaikeuksia ja kipuja, mutta se on autettavissa.

Onko jokin Raamatunkohta ollut teille erityisen merkityksellinen koronapandemian aikana?

Sekä Päivän tunnussanan että Sanan aika -kirjasen tekstit ovat ihmeellisesti tarjonneet lohtua ja sattuneet kohdalleen monena päivänä näinä aikoina. Palasimme Suomeen 1.4 ja kahden viikon karanteenin päättyessä 15.4 Päivän tunnussanan mukaan luimme 5. Moos 2:7 ”Herra, teidän Jumalanne on ollut teidän kanssanne, eikä teiltä ole puutunut mitään.” Vapun päivänä 1.5, koronauutisten vain jatkuessa, meitä lohdutti 4. Moos 11:23 ”Onko Herralle mikään mahdotonta!”

Mitä ilonaiheita teillä on tällä hetkellä? Mitä murheita tai huolia?

Tänä vuonna iloitsemme erityisesti siitä, että 9.7.2020 tulee kuluneeksi 150 vuotta ensimmäisten suomalaisten lähetystyöntekijöiden saapumisesta Ambomaalle, Omandongolle. Siitä alkoi yhteistyö, ystävyys ja edelleen jatkuva kumppanuus. Tästä vuorovaikutuksesta syntyi yhteistä historiaa. Tällä yhteistyöllä on laajalle levinneet seuraukset, jotka näkyvät myös Namibian ja Suomen välisissä valtiollisissa suhteissa. Tätä iloa ei poista se, että lähetysjuhlat Namibiassa piti siirtää ensi vuoteen, mutta sitä nostaa tietoisuus siitä, että iloitsemme yhdessä namibialaisen kirkon jäsenten kanssa.

Nyt, 150 vuoden jälkeen, kun katsotaan taaksepäin yhteistä historiaa, on hieno huomata se, miten Namibian evankelisluterilainen kirkko ELCIN on tukevasti omilla jaloillaan ja jatkaa työtään itsenäisesti. Kirkko kasvaa: nyt jo yli 850 000 jäsentä, kaksi hiippakuntaa ja kolmannen perustamisesta keskustellaan. Seurakuntia on noin 150 ympäri koko maata, noin 200 pappia ynnä muita työntekijöitä. Kirkko tekee lähetys- ja diakoniatyötä, sillä on oma hallinto ja strategia työhönsä. Tätä kehitystä on ollut hieno seurata. Haasteitakin toki on alati muuttuvassa yhteiskunnassa, mutta niihin osataan tarttua ja reagoida omien resurssien mukaan.

Kansainvälisiä kumppaneita edelleen tarvitaan, mutta niistä ei olla enää riippuvaisia samalla tavalla kuin ennen. Suhde suomalaisiin on erityinen. Osuuttamme kirkon kehittymisessä arvostetaan. Jos on yksi asia, josta suomalaisia lähetystyöntekijöitä aina kiitetään, niin se on se, että ”he toivat meille evankeliumin”. Mielenkiintoisa on nyt pohtia mitä seuraavat 150 tuovat tullessaan? Minkälaisen hahmon kumppanuus saa ja miten yhteistyötä jatketaan?

Ajatuksemme kulkevat työtovereiden ja ystävien luokse Namibiaan ja eteläiseen Afrikkaan. Seuraamme tilannetta siellä, samalla kuin seuraamme kotimaan asioita. Nämä kaksi todellisuutta kulkevat mukanamme koko ajan. Aika monta huokausta nousee armollisen Jumalan puoleen: Siunaa koko maailmaa!

Millaisia terveisiä haluatte lähettää Kirkkomme Lähetyslehden lukijoille?

Lähetys on Jumalan, joka tarvitsee meitä työtovereikseen. Tarvitaan niitä, jotka lähtevät ja niitä, jotka lähettävät. Arvostamme entistä enemmän kaikkea tukea jota ”kotijoukoilta” olemme saaneet, niin rukouksia, kuin henkistä ja taloudellista tukea. Keep it up!

Haastattelijana Kirkon lähetystyön keskuksen asiantuntija Vesa Häkkinen.

Artikkeli Iloa yhteistyöstä, ystävyydestä ja kumppanuudesta jo 150 vuotta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tämä aika Suomessa tuli minulle yllättäen ja valmistautumatta. Tulin Suomeen pikaiselle lomalle maaliskuun alussa tarkoituksenani palata reilun viikon jälkeen takaisin Etiopiaan. Tilanne Suomessa ja maailmalla muuttui kuitenkin hyvin nopeasti, enkä enää päässytkään palaamaan Etiopiaan loman päätteeksi. Vielä ei ole tiedossa, milloin paluu takaisin kentälle onnistuu.

Minkälainen tilanne oli kentällä, kun lähditte? Minkälaisissa tunnelmissa hyvästelit paikalliset yhteistyökumppanit ja työtoverit?

Maaliskuun ensimmäisinä päivinä oli vasta tullut uutisia eri puolilta maailmaa, mutta yhtään koronavirustapausta ei siihen mennessä ollut todettu Afrikassa. Myöskään lentokentillä koronaviruspandemian olemassaoloa ei juuri huomannut. Hyvästit jäivät vajaiksi, sillä oletin palaavani jo aivan pian takaisin ja tapaavani kaikki uudelleen.

Mitä teet Suomen jaksosi aikana?

Lääkärinä lähetyssairaalassa olen ollut töissä välillä yötä päivää ja seitsemänä päivänä viikossa. Aloitin siis Suomen aikani lepäämällä tiiviin työjakson jälkeen. Siihen olikin erityisen mukava tilaisuus, sillä olen viettänyt aikaani siskoni kodissa ja saanut lepäillä hänen muutaman kuukauden ikäinen tyttärensä sylissäni. Sen jälkeen olen ehtinyt tehdä monenlaista viestintää. Olen viimein päässyt myös tarttumaan uusien hoitokäytäntöjen ja ohjeistusten laatimiseen sairaalalle, mitä en ole ehtinyt päivystysvuorojen ohessa Etiopiassa tehdä. Valmiuslain tultua voimaan pohdin, määrätäänkö minut sen perusteella töihin Suomessa. Niin ei ole käynyt, mutta kenties kuitenkin käyn lyhyesti entisellä työpaikallani työskentelemässä pitääkseni osaamistani ajan tasalla.

Mitä ilonaiheita sinulla on tällä hetkellä? Mitä murheita tai huolia?

Iloitsen siitä, että kaiken tämän yllätyksellisyyden ja muutosten keskellä minulla on ollut rauha. Jumala on näyttänyt, että hänellä on tämä kaikki hallussaan ja hän on järjestänyt kaiken juuri niin kuin minulle on ollut hyväksi. Iloitsen myös upeasta tilaisuudesta saada viettää aikaa siskoni kanssa ja tutustua hänen tyttäreensä. Kannan huolta Etiopian tilanteesta ja siitä, saavatko sairastuvat kunnollista apua. Afrikan maissa vaikean koronavirustaudin saamisen riskiä lisääviä ongelmia on paljon enemmän kuin länsimaissa. Samaan aikaan koronaviruspandemian vuoksi määrätyt rajoitukset hankaloittavat ihmisten elämää ja esimerkiksi ruoan hankkimista. Normaalitilanteessakin lääkkeet, lisähappi ja monet muut asiat loppuvat sairaaloissa kesken, joten kuinka noissa maissa käykään, jos koronavirusepidemia iskee ankarasti.

Miten järjestönne on hoitanut kotiuttamisenne?

Kansanlähetyksessä jokaisen ulkomaantyöntekijän tilannetta on mietitty yksilöllisesti. Osa on kotiutettu nopeasti. Osa on jäänyt lähetyskentälle lentojen loppumisten myötä. Moni on kuitenkin jäänyt ihan sovitusti ja suunnitellusti ulkomaille, kun kyseessä on ollut terve ihminen ja maa, jossa terveydenhuolto on hyvällä tasolla. Minua helpotti se, ettei tarvinnut itse miettiä, missä vietän tämän erikoisen korona-ajan vaan työnantaja totesi selkeästi, ettei tässä tilanteessa ole mahdollista palata kentälle. Jos olisin ollut tätä pohtimassa Etiopiassa, olisin todennäköisesti kokenut, että lääkärinä minun kuuluu jäädä auttamaan. Jumala kuitenkin suunnitteli toisin.

Miten koronapandemia on jo, tai tulee, mielestäsi muuttamaan lähetystyötä?

En osaa vielä sanoa, miten pandemia tulee muuttamaan lähetystyötä. Se on selvää, että aineellisen avun tarve tulee olemaan tavallista suurempi. Toivon myös, että nykytilanteen aiheuttama digitaalisen viestinnän lisääntyminen lisää lähettäjien ja lähetystyöntekijöiden välistä yhteydenpitoa ja yhteistyötä lähettävien seurakuntien kanssa.

Onko jokin Raamatunkohta ollut sinulle erityisen merkityksellinen koronapandemian aikana? Mikä, ja miksi?

Ollessani lentokoneessa Etiopiasta lähtiessäni, luin meneillään ollutta Raamatun lukusuunnitelmaani. Juuri tuona hetkenä Raamatun kohtana oli psalmi 91, jossa puhutaan Jumalan varjeluksesta ja siitä, kuinka minun ei tarvitse pelätä ruttoa yöllä eikä päivällä liikkuvaa kulkutautia. Nyt, kun koko maailma on elänyt poikkeuksellista aikaa ja moni on kärsinyt siitä, ettei voi tavata läheisiään, on tuntunut myös, että Saarnaajan kirjan 3. luku puhuu tästä ajasta ja voi lohduttaa monia. Siinä muun muassa sanotaan, että läheisistä erossa olemisellakin on aikansa. Jumala tietää tämänkin ajan ja saamme luottaa häneen.

Mitä olet oppinut Jumalasta kuluneen puolen vuoden aikana?

Vielä Etiopiassa ollessani sain nähdä, kuinka täsmälleen Jumalan suunnittelemalla paikalla olen saanut olla. Hän oli valmistellut minua juuri tuota sairaalaa varten ja sairaalassa oli odotettu juuri minua. Niin Etiopiassa kuin Suomessa olen tämän viimeisen puolen vuoden aikana saanut moneen kertaan kokea, kuinka Jumala johdattaa ja järjestää pienimpiäkin yksityiskohtia. Esimerkiksi useasti töissä menin osastolleni jonkin mitättömän pienen asian takia tai minut soitettiin jonkin ns. tarpeettoman asian takia sinne. Usein miten saavuinkin paikalle juuri, kun oli ilmaantunut vakava hätätilanne, johon tarvittiin välittömästi apuani. Jumala on siis monin tavoin näyttänyt, kuinka selkeästi hän voi johdattaa ja järjestää kaikki asiat.

Minkä viestin haluaisit antaa niille, jotka harkitsevat lähetystyöhön lähtemistä mutta ovat huolissaan koronapandemian takia?

Olen viime viikkoina iloinnut siitä, että olen saanut kuulla uusista lähtijöistä. Niin meidän elämämme kuin koronapandemiakin on Jumalalla tiedossa ja hänen käsissään. Meidän tarvitsee vain kysellä ja Jumala haluaa vastata! Elämäni varrella ratkaisuja juuri tautien ja turvallisuuden kannalta miettiessä, ovat Jumalan vastaukset ja vahvistukset tuntuneet erityisen selkeiltä. Samaa olen kuullut muiltakin. Esimerkiksi, kun itse olen miettinyt, miten joku on töissä vaaralliselta tuntuvassa paikassa, tuo ihminen on kertonut, kuinka selkeän lupauksen ja sanan Jumala on antanut juuri hänelle juuri tuolle paikalle lähtemiseen. Tämän maailmassa vallitsevan poikkeuksellisen tilanteen takia on tarve myös evankeliumille ja Jumalan rakkaudelle ja rohkaisulle entistä suurempi. Siten on jokaisen kristityn ja seurakunnan tärkeää jatkaa lähetystyön ja -järjestöjen tukemista, vaikka oma arkikin kenties tuntuu aiempaa haastavammalta.

Mikä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viesti tulisi olla korona-aikana?

“Älä pelkää.” Meidän tulisi voida rohkaista ihmisiä etsimään vastauksia ja lohdutuksia Raamatun sanasta. Sieltä löydämme Jeesuksen ja sen todellisen toivo, joka yltää kuolemankin yli.

Mitä muuta haluaisit jakaa?

Toivon ja rukoilen, että moni löytäisi tämän ajan keskellä henkilökohtaisen suhteen pelastajaamme Jeesukseen. Toivon, että moni Jeesuksen jo tunteva voisi kokea, mitä on elää vielä syvemmin Hänen yhteydessään myös arjen keskellä.

Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys on työskennellyt runsaat 50 vuotta Etiopiassa, Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon kumppanina. Maria Karjalainen on työskennellyt maassa vuodesta 2017. Häntä haastatteli Kirkon lähetystyön keskuksen lähetysteologi Jukka Kääräinen.

Artikkeli Lähetystyöntekijä korona-aikana: yllättäen ja valmistautumatta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.