Tai hetkinen – kirjan ideahan on osoittaa, että meillä kaikilla on enemmän yhteyksiä Irakiin kuin tiedämmekään… Ainakin jos on juutalainen, kristitty tai muslimi, sillä kaikki nämä uskonnot katsovat edustavansa jatkumoa Kaldean Urista liikkeelle lähteneeseen Abrahamiin.

Ketkä ovatkaan irakilaisia?

Kahden virran maa on yllättävä vaikkakin hyvin ymmärrettävä veto uuteen suuntaan, sillä katoliseen kirkkoon kuuluva Anton väitteli taannoin Helsingin yliopistossa Joseph Ratzingerin uskontoteologiasta. Uutta kirjaa varten Anton on kahlannut läpi ison määrän assyriologian, eksegetiikan sekä itäisen kirkkohistorian alan kirjallisuutta ja kirjoittanut auki irakilaisuuden pitkän narratiivin.

Anton puhuu tietoisen anakronistisesti ”irakilaisuudesta”. Kyseessä on herättelevä tyylikeino, jonka tarkoitus on saada lukijan katse kiinnittymään Irakin alueen historialliseen merkitykseen. Anton ei näet piilottele sitä, miten epäselvä on nykyirakilaisten suhde muinaisen Kaksoisvirtainmaan kulttuureihin. Kirjan loppupuolella tämä konkretisoidaan tarjoamalla lukijalle lyhyt johdanto kaldealaisten, syyrialaisten, assyrialaisten ja aramealaisten välisiin identiteettikiistoihin tai paremminkin nimikiistoihin, joita käydään niinkin lähellä kuin Ruotsissa aina jalkapallopelejä myöten.

Kahden virran maa sisältää hyvin suuren määrän sellaista tietoa, joka on meillä jäänyt katveeseen. Etenkin teologian näkökulmasta Irakin pitkän historian huomioiminen on välttämätön korjausliike Eurooppa-keskeiseen perintöömme.

Ensinnäkin kristittyjen Vanhana testamenttina tuntemat heprealaiset kirjoitukset ovat syntyneet tiiviissä vuorovaikutuksessa muinaisen Mesopotamian kulttuurien kanssa. Tämä on toki tuttua kaikille Vanhan testamentin eksegetiikkaan perehtyneille. Mutta Anton esittää viiltävän terävän väitteen myös uuden testamentin osalta (s. 114): ”[Paavali] asettaa juutalaisuuden ’irakilaisen’ (abrahamilaisen) ilmoituksen radikaalisti sen ’egyptiläisen’ (mooseslaisen) esihistorian edelle. Siinai on sulkeissa; kristityn esikuva on urilainen uskovainen.”

Penkoessaan kristinuskon irakilaisia juuria, Anton hyödyntää paljon suomalaista tutkimusta. Sitähän on, sillä varsinkin assyriologian emeritusprofessori Simo Parpolan elämäntyö on vienyt Suomen assyriologian maailmankartalle.

Toiseksi keskeiseksi teemaksi Kahden virran maa nostaa itäisen kirkkohistorian, jota pidän erityisen tärkeänä antina. Liian usein unohdetaan, että kristinusko levisi varhain myös Rooman imperiumin vihollisen eli Persian alueelle. Kaksoisvirtain alueella kristityt elivät vähemmistönä aluksi zarathustralaisten ja myöhemmin islamilaisten hallitsijoiden alaisuudessa.

Idän kirkko tunnetaan länsimaisessa kirkkohistorian kirjoituksessa nestoriolaisena kirkkona, mutta Anton valaisee hyvin sen itsenäisiä juuria. Lisäksi hän piirtää kuvaa myös monofysitismin piiriin laskettavan syyrialais-ortodoksisen perinteen vaiheista.

Omat käsitykset menneestä kannattaa päivittää

Kuten kirjasta käy ilmi, itäisen kirkkohistorian historia on perin monimutkaista ja lukija voi varautua sellaisiin juonen käänteisiin, jotka pudottavat nopeasti kyydistä, jos ei ole tarkkaavainen. Yksityiskohtia tärkeämpää on kuitenkin asemoida omaa ajatteluaan uusiksi ainakin kahdessa kohdassa: Ensinnäkin itäiseksi mieltämämme ortodoksinen kristillisyys on itse asiassa osa läntistä kirkkohistoriaa. Ja toiseksi Khalkedonin konsiilin 451 piirtämät rajalinjat perustuivat pitkälti valtapolitiikkaan ja kielellisiin ongelmiin, joten jos jollain on vielä mielikuva kristologisesti ”harhaoppisista” idän kirkoista, käsitys kannattaa päivittää.

Kirjaan sisältyy myös tekstinäytteitä idän kristillisiltä ajattelijoilta, joita suomeksi ovat kääntäneet idän kirkkohistoriaan perehtyneet professorit Jouko Martikainen ja Serafim Seppälä.

Emil Antonin Kahden virran maa on kirja, jota voi suositella tuiki tarpeellisena yleissivistysprojektina. Mutta globaalista kristinuskosta ja kirkon lähetyksestä kiinnostuneille se on suorastaan välttämätöntä lukemista muistuttaen siitä, että kristinusko on jo vanhastaan aasialainen uskonto – tai Antonin termein ilmaistuna paremminkin ”irakilainen”.

Kirjoittaja Jyri Komulainen on Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija, joka on erikoistunut aasialaiseen teologiaan.

Artikkeli Tutkimusmatka kristinuskon irakilaisille juurille julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.