Joskus vähemmän on enemmän. Kun virikkeitä ei ole liikaa, voi iloa löytää vaikka oksanpätkästä. Mitä kaikkea sillä voikaan tehdä: sörkkiä mutaa, läiskytellä vettä, heittää keihästä, piirtää maahan. Vain mielikuvitus on rajana.

Ennen vanhaan vanhemmat eivät lasten kanssa paljoa leikkineet. Aikuisten aika meni pääasiassa työn tekemiseen, kodin hoitamiseen ja leivän tuomiseen pöytään. Lapset melskasivat ulkona keskenään. Ei ollut kännyköitä joilla kysellä, missä lapset menevät. Joskus kotiintuloaika unohtui, mutta nälkä porsaan kotiin ajoi. Lapsetkin saivat melko nuorena vaihtaa käpyhevoset talikoihin ja piiloleikit kasvimaan kitkemiseen. Vaikka aika oli eri, lasten tarpeet olivat varmasti samat kuin tänä päivänä. Tarve tulla aikuisen huomaamaksi, isän ja äidin rakastamaksi. Että saisi viettää aikaa vanhempiensa kanssa.

Raamatussa on hieno kohta siitä, kuinka ennen ihmiseksi syntymistä Jumalan Poika ”leikkii isänsä edessä”. Tuon Sananlaskujen kirjan sana jättää paljon tilaa mielikuvitukselle ja erilaisille tulkinnoille. Mitä se on, kun Jumalan Poika leikkii Taivaan Isän edessä.

Olin läsnä, kun hän pani taivaat paikoilleen ja asetti maanpiirin syvyyksien ylle… jo silloin minä, esikoinen, olin hänen vierellään, hänen ilonaan päivät pitkät, kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään. Maan kiekko oli leikkikalunani, ilonani olivat ihmislapset. (Sananl. 8:27,30-31)

Jumalan Pojalle riitti leikkikaluksi ”maan kiekko”. Tuo Raamatunkohta kertoo hienolla tavalla siitä, kuinka koko maailma on Jumalan Lahja meille. Kuin suuri leikkikenttä täynnä mahdollisuuksia. Leikkikenttä alkaa kotiovelta, koko maailma on meillä tutkittavana. Eikä kauas tarvitse mennä. Suuri seikkailu löytyy ihan läheltä, yhdessä koko perheen kanssa. Siispä eväät mukaan ja metsään!

Artikkeli Eväät mukaan ja metsään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.