Teatteri ja ystävät ovat kannatelleet minua näihin päiviin asti. Ne ovat tarjonneet hyväksyvän ja sallivan ympäristön silloin kun muu maailma ei ole sitä tehnyt, sanoo hämeenlinnalainen esiintyjä Miikka J. Anttila. 

Moninaisiin rooleihin ja työtehtäviin heittäytynyt, kovan työn kautta oppinut näyttelijä, esiintyjä ja tuottaja Miikka J. Anttila, 34, on viihtynyt jo vuosien ajan teatterien näyttämöillä ja mainoksissa, televisiossa ja elokuvarooleissa. 

Niissä hommissa hän on kuin kotonaan, mutta muualla on monesti toisin. 

— Minulla on ollut vahva ulkopuolisuuden tunne kaikkialla. Vain näytellessä olen tuntenut itseni ehjäksi ja kokonaiseksi, Anttila tunnustaa. 

Herkät kasvuvuodet olivat rankkoja. Etenkin yläasteella Miikkaa kiusattiin sanallisesti. Hänet jätettiin ulkopuolelle porukoista. 

— En muista lapsuudestani juuri mitään, nuoruudesta enemmän. Viime viikolla yksi koulukiusaaja tuli pyytämään anteeksi, mutten edes muistanut, mitä hän oli tuolloin tehnyt. 

Kouluaikoina Miikka itki usein. Hän oli katkera. Elämä tuntui epäreilulta. Hän käänsi ahdistuksensa sisään päin. Poika pakeni draamakerhoon ja teatteriin, joissa häntä ei kiusattu. 

— Siinä ympäristössä sain olla oma itseni. Teatteri oli turvallinen paikka työstää vaikeita asioita. Se oli pelastava ja hyvin terapeuttinen tekijä identiteettini kannalta. 

Luovu liiasta miellyttämisestä 

Miikan pahin pelko liittyi hylätyksi ja torjutuksi tulemiseen. Siitä syntyi tarve miellyttää muita, ehkä liika kiltteyskin. 

— Olen aikuisiällä yrittänyt opetella ulos miellyttämisestä, ihan terveessä hengessä. En ole muuttunut vanhan minäni vastakohdaksikaan. 

Terapiassa hän tajusi, ettei voinut mitenkään vaikuttaa kaikkiin olosuhteisiin ja ikäviin asioihin. 

— Minun oli täysin turha syyttää itseäni niistä asioista, joita en voinut valita, tai kokea niistä huonommuuden tunnetta. 

Toisten kurjaa käytöstä ei tarvitse enää kestää ja hyväksyä. 

— Hylätyksi ja torjutuksi tulemisen pelon takia annoin ihmisten käyttäytyä huonosti minua kohtaan. 

Miikka J. Anttilalle rohkeus tarkoittaa tänään avoimuutta ja riskiä, jonka ihminen ottaa paljastaessaan jotakin olennaista itsestään, vaikka pelkää. Hän kokee aiemmin jarrutelleensa liian monessa asiassa. 

— Olen jättänyt sanomatta asioita, ajatellut liikaa muita tai mitä muut ajattelevat minusta. Pidätellyt itseäni. 

Vapaudu ulkoa annetuista rooleista 

Isoja itsetuntemukseen liittyviä oivalluksia Miikka J. Anttilalle tarjosi vuonna 2017 ensi-iltansa saanut, Ria Katajan ohjaama ja Ofelia-ryhmän esittämä näytelmä Arjen yksinäiset. Kolme näyttelijää ja ohjaaja ammensivat käsikirjoitukseen aineksia omasta elämästään. 

Miikka lausui avainrepliikkinsä kohtauksessa, jossa esiintyjät riisuivat roolinsa pois ja jakoivat katsojille oman tarinansa suoraan. 

— Se oli hyvin puhdistava kokemus. 

Näyttelijä kertoi selviytyjän, suorittajan, miellyttäjän, viihdyttäjän ja tarkkailijan rooleistaan. Nämä roolit tulivat esiin sosiaalisissa tilanteissa, joissa hän yritti vältellä häpeän tunnetta. 

— Kun jokin näistä rooleista on valloillaan, kaikki ne asiat, mitä muilta ihmisiltä saan — vaikka katseen tai huomion — se menee sille roolilleni, eikä suinkaan aidolle minulle, joka sitä huomiota eniten tarvitsisi tai kaipaisi. 

Tietyt roolit ahdistavat Anttilaa, koska ne tuntuvat ahtailta. Esimerkiksi sukupuoliroolit määrittävät ihmisen persoonallisuutta. Ne luovat epätasa-arvoa, lokerointia ja normeja. 

Hän on oppinut vähitellen tunnistamaan omia roolejaan, joista osa on tullut ulkopuolelta, ja osan hän on itse kehittänyt. Miehen tavoitteena on luopua itsensä vertaamisesta muihin. Hän keskittyy seuraamaan omaa vaistoaan kavereiden, sukulaisten ja naapurien luomiin roolipaineisiin vastaamisen sijasta. 

On turha verrata itseään ikätovereihin, joilla on menestyksen merkit: omistusasunto, puoliso, perhe ja perinteet. Silloin tuntee itsensä vain epänormaaliksi. Hänelle ovat normaaleja asiat, jotka tuntuvat oikeilta. 

— Teen asioita, jotka tuntuvat hyvältä nyt. 

Sinun vuorosi loistaa 

Miikka J. Anttilan elämän kauneimpiin ja ikimuistoisimpiin kokemuksiin kuuluvat hänen 30-vuotisjuhlansa. Ystävät järjestivät ne, luonnollisesti turvallisessa teatterimiljöössä. 

Miikka epäili vahvasti, ettei juuri kukaan tulisi paikalle, mutta yhtäkkiä hän kohtasi yli sata ihmisistä eri elämänvaiheistaan ja työkuvioistaan. Ohjelma sisälsi useita esityksiä ja puheita. 

Näyttelijä Otto Kanerva lauloi hänelle Juha Tapion biisin Sinun vuorosi loistaa. Illan pääesiintyjä ja huipennus oli juhlakalun silloinen suosikkiartisti Laura Voutilainen. 

— Kaikki ne esitykset, mitä sain kuulla ja nähdä, niitä kuunnellessa kasvoin pituutta! Päällimmäinen tunne oli kiitollisuus. 

Juhlan sankari mietti, mikä kukin vieras oli opettanut ja antanut hänelle. 

— Kun mietin niitä puheenvuoroja, ja miten muut olivat nähneet minut, totta kai se antoi itseluottamusta ja -varmuutta. Se oli totaalinen hyväksytyksi tulemisen kokemus. Sen jälkeen omat siipeni ovat kantaneet paljon paremmin.

 Vuosikymmenen onnistuja 

Syntymäpäiviensä jälkeen Miikka J. Anttila ajatteli, että hänen elämänsä parhaat vuodet tulevat varmaankin olemaan 30—40-vuotiaana. 

— Tuntui, että vasta päälle kolmikymppisenä aloin elää nuoruuttani, mitä en tehnyt silloin kun muut ikätoverit. 

Vuonna 2018 Anttila valittiin Hämeenlinnassa ensimmäiseksi Vuoden Onnistujaksi. Hän oli ollut tekemässä osatuottajana ja näyttelijänä ensimmäistä omaa pitkää elokuvaa, Kyrsyä — Tuftland, ja pääsi sen siivittämänä Cannesin elokuvajuhlillekin. 

Tuo tunnustus tarkoittanee, että hämeenlinnalainen yhteisökin on hyväksynyt Anttilan sellaisenaan, arvostettuna ja pidettynä kotikaupungin poikana? 

— Totta, vaikken silloin ottanut asiaa siltä kannalta. Minulla on huijarisyndrooma. Ajattelin, että olisi ollut monia muita, joille palkinto olisi pitänyt myöntää. 

Huijarisyndroomaan vaikuttaa se, ettei hän ole valmistunut teatterikoulusta, vaan oppinut näyttelijäksi työn kautta. 

— Aina kun työssä tulee onnistumisia, ja tulen valituksi vaikka tv-sarjaan tai näytelmään, mietin miten onnistuin taas huijaamaan niitä! 

Nyt Miikalla on pieni rooli romanttisessa tv-komediassa Kullannuput. Hän on näyttelijänä ja yhtenä tuottajana taitoluistelumaailmaan sijoittuvassa elokuvassa Free Skate. Tuleva kesätyö on Rauman kesäteatterissa Pepe Willbergin lauluihin perustuvassa Elämältä kaiken sain -näytelmässä. 

— Toimin myös Hämeenlinnassa Amorin apulaisena Miia Raussin kanssa. Paikallisen ravintolan Rakkauden ilta -pikadeittailutapahtumassa me autamme ihmisiä rakastumaan toisiinsa — ja Hämeenlinnaan. 

Jälkimmäinen on osa Hämeenlinnan markkinointia. Tavoitteena on saada vierailijat tulemaan uudelleen. Anttila kehuu antaumuksellisesti hienon historian havinaa täynnä olevan kotikaupunkinsa vilkasta kulttuurielämää, kauneutta ja laajaa tapahtumatarjontaa. 

On tärkeää uskoa johonkin 

Kirkko on ollut Miikka J. Anttilalle keskeinen tapahtumapaikka monissa elämänkaareen liittyvissä juhlissa. Instituution sisällä asiat näyttävät menneen hänestä koko ajan parempaan suuntaan. 

— Kuulun kirkkoon, ja olen taipuvainen uskomaan, mitäpä sitä kieltämään. Minusta on tärkeää, että ihminen uskoo johonkin. 

Hän tykkäsi teininä kovasti rippikoulusta, ja toimi isosena. Hämeenlinnan kirkossa mies on näytellyt Luther! -musiikkinäytelmässä, jossa hän esitti tulisieluisen Martti Lutherin haastanutta Hieronymusta. 

— Käyn kirkossa jonkin verran, lähinnä konserteissa. Muistan aina kirkkoon mennessäni ihastella itse rakennusta, josta tulee rauhallinen olo. 

Jumalaa koskevat ajatukset liittyvät ”armoon, armollisuuteen ja luottamukseen ylipäätään”. 

Pahimpana korona-aikana esiintyjä pyysi jotain merkkiä. 

— Minulla oli ahdistava ja tukala tilanne. Katastrofi kosketti meitä kaikkia esiintyjiä, kun monet töistä lykkääntyivät. 

Miikka lähti aamulla kävelemään Turuntietä pitkin kotoaan töihin keskustaan. 

— Esitin pyynnön tai rukouksen, että jos ikinä joku Voima minua tässä tilanteessa kuulee, niin saisin merkin, jota en voi ohittaa ja jonka varmasti ymmärtäisin. 

Kohta vastaan tuli tuntematon mies, joka tervehti ohi kulkiessa: ”Moi, Miikka!” Muukalainen jatkoi, että heidän täytyisi ottaa selfie. 

Kysymyksessä oli kaima, pastori Miikka Anttila, joka tunnisti Miikka J:n kuvista. Heidät oli usein sekoitettu vuosien saatossa, postia ja palautteita myöten. 

— Tapaus vastasi täysin pyyntöäni merkin saamisesta. 

Mitä koet, että sinulle haluttiin sanoa? 

— Kyllä sinua kuullaan, Miikka. Et ole yksin maailmassa. Vastaukset ovat jo olemassa, vaikket oli vielä niitä nähnyt. Ei ole olemassa kysymystä, mihin ei olisi vastausta. 

Artikkeli Teatteri pelasti minut  julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kaikkien pitää skarpata

Kauden 2021–2022 alku oli niin katastrofaalisen tahmea, että HPK vaihtoi valmennusjohtonsa. Sitten päästiin taas voittoputkeen.

– Joka pelaajalle tuli stoppi: nyt pitää skarpata! Onneksi lumipallo alkoi vyöryä oikeaan suuntaan. Markus Nenosella oli keskeinen rooli joukkueen suunnanmuutoksessa. Hän toimii toista kautta HPK:n kapteenina. Henkinen johtaja näyttää treeneissä ja peleissä miehistölleen esimerkkiä tinkimättömästä työmoraalista ja sitoutumisesta, urheilullisesta asenteesta ja hyvän joukkuehengen luomisesta.

Nenosta pidetään yleisesti erittäin myönteisenä ihmisenä, joka suhtautuu kaikkiin pelikavereihin ystävällisesti ja kannustavasti.
– En ole kapteenina se äänekkäin kaveri. Enemmän omalla tekemisellä ja arjen työllä yritän olla esimerkki. Se on mun juttu.
– Pitää kunnioittaa kaikenlaisia persoonia. Mä olen rauhallinen, mutta porukka tarvitsee niitäkin, jotka höpöttävät koko ajan ja ovat kulmikkaampia. Ne virkistävät aina koppia, Nenonen kommentoi.

Miten kapteeniksi valitseminen vaikutti rooliin joukkueessa?
– Peleissä se vaikutti aluksi ehkä liikaakin. Kokeneemmat sanoivat, että älä ala liikaa miettiä ja stressata koko joukkueen puolesta. Oma tekeminen, oman ruutunsa hoitaminen peleissä on tärkeintä. Se auttaa eniten joukkuettakin. HPK:lla oli vaikea vaihe.
– Stressasin liikaa häviöitä ja koko hommaa. Huolehdin liikaa muista ja liian vähän itsestä. Huomasin olevani vähän pihalla peleissä ja piti petrata. Parempi tulos tulee, kun ei liikaa murehdi.

• MARKUS NENONEN
• Syntynyt 29. lokakuuta 1992, Jämsänkoskella.
• Pelinumero 28. Oikea laitahyökkääjä.
• Jyväskylän JYP:n, Vaasan Sportin ja Tampereen Tapparan kautta Hämeenlinnaan päätynyt Markus Nenonen on kasvanut HPK:n henkiseksi johtajaksi.

Upea kotiyleisö tukee

Puolisonsa Markus löysi reilu yhdeksän vuotta sitten Jyväskylästä, jossa pelasi tuolloin. Keskustan liepeillä asuva pariskunta on nauttinut lähes neljän vuoden ajan Hämeenlinnassa asumisesta, ja tänne he voisivat asettua peliuran jälkeenkin.

– Aulangon ja Ahveniston ulkoilumaastot ovat kovassa käytössä maastopyöräillen ja kävellen. Tykkään kovasti Hämeenlinnan kauniista luonnosta, josta pidetään hyvää huolta. Iän myötä noita asioita osaa arvostaa koko ajan enemmän. Kapteeni kiittää suuresti myös HPK:n upeaa kotiyleisöä, joka elää pelissä vahvasti mukana tunteella, pitää ääntä ja kannustaa.

– Se on meille pelaajille tosi tärkeä juttu! Kun koronarajoitusten jälkeen saimme taas maistaa ensimmäisessä pelissä kotiyleisön läsnäoloa, monet hyvät muistot tulivat mieleen. Kotiyleisö on ollut mahtavasti joukkueensa takana niin voittojen kuin taannoisen tappioputken aikana.

– Mulla on fiilis, että meidän tukena oltiin ja meihin uskottiin, että peli saadaan vielä käännettyä paremmaksi. Meitä ei hylätty tai jätetty. Saamme yleisön kannustuksesta aina lisää virtaa ja buustia silloin kun kaipaamme sitä. Myös joukkueen sisällä on yhteen hiileen puhaltamisen henki.

– Porukka on löytänyt hyvin toisensa ja sulautunut yhteen. Kaikki tajuavat, että yhteinen päämäärä on voittaa pelejä ja mennä eteenpäin. Joukossa on erilaisia persoonia, mutta jokainen uskaltaa olla omanlaisensa.

Älä purista liikaa mailaa

Joillakin jääkiekkojoukkueilla on henkinen valmentaja, eikä Markus Nenonen panisi pahakseen, vaikka sellainen oli HPK: nkin tukena. Hän suhtautuu psyykkiseen valmennukseen positiivisesti.

Itseään kapteeni psyykkaa henkisesti erityisesti pelipäivinä.
– Käyn päässä läpi asioita monesti koko päivän. Lämmittelyt valmistavat omaa mieltä siihen, että peli on tulossa. Muut asiat häviävät sitten mielestä, kun jäälle astelee.
– Koetan olla läsnä vain siinä hetkessä, etten miettisi liikaa. Vain muutama ydinasia on hyvä pitää muistissa. Muuten mieli kannattaa tyhjentää. Silloin ratkaisut tulevat vaistoilla ja takaraivosta, eikä niissä ole turhia viiveitä, jotka ajatteleminen toisi.

Tunteeko kokenut pelimies yhä jännitystä isoissa peleissä?
– Kyllä välillä jännittää normipeleissäkin. Olen pitänyt pientä jännitystä ihan hyvänä ja terveellisenä asiana. Se kertoo, että tekeminen on tärkeää. Liika jännitys saa – kirjaimellisesti – puristamaan mailaa turhan paljon.
– Yleensä se laukeaa, kun pääsee jäälle tai viimeistään ensimmäisen vaihdon kohdalla.

Kansainvälisissä jalkapallootteluissa pelaajat tekevät jos jonkinlaisia rituaaleja ristinmerkeistä taivasta kohti kiittämiseen. Jääkiekossa ei ole samanlaista kulttuuria. Uskonto näkyy lähinnä pukukopissa risteinä joidenkin pelaajien kaulassa.
– Mailaa pyöräytän ja kopautan jossain vaiheessa kopissa ennen peliä. Se tapaa tulee vaan aina ajattelematta.

Kaunis kastetilaisuus

Nenosen perheen elämä on muuttunut melkoisesti syksyllä syntyneen esikoisen ansiosta. Lapsen kanssa kaikki on mennyt mukavasti. Paljon opettelua ja totuttelua uuteen arkeen pariskunnalla on toki ollut. Tuore isä sanoo viihtyvänsä hyvin kotona.

– Vauvan kanssa olen oppinut olemaan yhä enemmän läsnä hetkessä. Ihmetellään pienokaista puolison kanssa ja ollaan vaan.
– On tämä kyllä hienoa aikaa. On mahtavaa katsella poikaa ja ihmetellä, miten se kasvaa joka päivä. Hymyä tulee ja pieniä naurunpyrskähdyksiä. Ne ovat aika onnellisia hetkiä. Pojan kastetilaisuus oli joulukuussa Nenosten kotona. Koronan takia paikalla oli papin lisäksi vain pieni porukka perheen läheisimpiä ihmisiä ja kummit.

– Jännitin vähän, miten vauva malttaa olla paikallaan ja itkeekö paljon, mutta hyvin se meni. Yhdessä oltiin ja laulettiin. Tilaisuus oli kaunis, ja kaikki sujui hyvin. Markuksella on vain myönteistä sanottavaa kirkollisista kokemuksistaan. Lapsena Jämsässä hän kävi koulun jälkeen seurakunnan iltapäiväkerhossa. Tähtihetkiä oli Monopelin peluu, jossa voittamisen vietti pääsi jo orastavasti valloilleen.

– Kerhosta on hyvät muistot, samoin kuin rippikoulusta, jonne ilmoittauduttiin taktisesti yhdessä kaverien kanssa. Leiriltä tulee mieleen lämmin tunnelma.

On tämä kyllä hienoa aikaa. On mahtavaa katsella poikaa ja ihmetellä, miten se kasvaa joka päivä. Hymyä tulee ja pieniä naurunpyrskähdyksiä. Ne ovat aika onnellisia hetkiä.

Ikimuistoinen hääpäivä

Nenoset menivät naimisiin elokuussa 2020.
– Vihkiminen kirkossa oli molemmille selkeä asia, ei siitä tarvinnut keskustella. Häät piti kerran siirtää, mutta loppukesästä koronan suhteen oli sopiva suvantohetki, ja juhliin pääsi yli sata sukulaista ja ystävää.
– Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Se oli ikimuistoinen päivä.

Kirkollisista juhlista joulu on pariskunnalle ”sellainen iso ja lämmin juhla”. Perinteeksi on tullut käydä Kauneimmissa joululauluissa.
– Jouluun kuuluu rauhoittuminen, ja kirkko on sellainen paikka, mistä saa lisää joulu- ja rauhoittumisfiilistä. Tykkäämme käydä kuuntelemassa joululauluja. Laulatko itsekin?
– Välillä innostun, kun on tuttuja biisejä. En tiedä, tuleeko miehestä miten paljon ääntä, mutta ainakin suu liikkuu, Markus naurahtaa.

Negatiivisia kokemuksia kirkko ei ole tarjonnut.
– Mulla on hyvä kuva ja fiilis kirkosta ylipäätään. Puolison kanssa mietittiin, että totta kai me halutaan kastaa kirkon jäseneksi myös meidän poika.
– Muistin siitä puhuttaessa, miten hyviä ja kivoja juttuja kirkon kerhot olivat mulle lapsena. Olen pysynyt kirkon jäsenenä – ja aion pysyäkin.

Artikkeli Kapteeni Markus Nenonen johtaa esimerkillä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Hengitin syvään ja vastasin sille tyypille, että ”mikä ikinä sua kalvaa, toivon että se menee nopeasti ohi ja sun olo alkaa helpottaa”. Vähän ajan kuluttua tuli vastaus: ”Kiitos.”

Vasemmistolaista väriä lauluissaan ja lausunnoissaan tunnustava, tyyliltään ronski ja rouhea aktivisti-taiteilija on tottunut rajuihin kommentteihin.

– Ymmärrän, että kun omat mielipiteet ovat välillä kärkeviä ja hieman provokatorisesti muotoiltuja, palaute voi olla kovaa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Mutta toisinaan palaute pysäyttää törkeydellään.

– Facebook-sivuilleni on kirjoitellut vuosia tyyppi, joka laittaa aivan luokattomia hyökkäyksiä. En ole bännännyt enkä vastannut mitään. Ehkä Palen boxi on sille ihmiselle rööri, mihin saa oksentaa ja vuodattaa pahan olonsa.

– Vihaviestit menevät joskus ihon alle ja jäävät vaivaamaan. Jälkikäteen saattaa tulla anteeksipyyntö, useimmiten lisää törkyä.

Stop someraivolle

Suorat tappouhkaukset, jotka ovat ”aika rajua settiä”, taiteilija ilmoittaa aina poliisille.

Hän tietää monien julkisuudessa esillä olevien naisten saavan huomattavasti inhottavampia ja vahingoittavampia vihaviestejä.

– Piispa Irja Askola, jota arvostan tosi korkealle, ja jonka kanssa olin paljon tekemisissä Suomi 100-jutuissa, sai paljon enemmän ja törkeämpiä viestejä kuin minä.

Viides maamme kirja -teoksessaan (2017) Paleface kritisoi yhä surkeammaksi muuttuvaa keskustelukulttuuria: some- raivoa ja verkkohäiriköintiä eli trollaamista, provokaatioita, jatkuvia ylilyöntejä ja ajattelemattomia tunteenpurkauksia.

Hän arvioi Trump-ilmiön syntyneen osittain siitä, että me rakastamme pahoittaa mielemme.

– Joku kiksi siitä tulee. ’Kattokaa mikä idiootti!’ Silloin pumppaamme ikävän ilmiön täyteen ilmaa ja tarjoamme sille yhä enemmän näkyvyyttä.

Räppärin havaintojen mukaan reilut kymmenen vuotta sitten vihapuhe yleistyi. Sen sietäminen kuuluu julkiseen ammattiin. Paleface koettaa olla käyttämättä energiaa ikävän palautteen märehtimiseen.

– On tärkeämpiäkin asioita. Kuten oman käyttäytymisen tarkkailu ja itsensä kehittäminen. Mulle on ollut yksi elämän suuria opetuksia ymmärtää olla jatkuvasti etsimättä vikoja toisista ihmisistä ja katsoa välillä peiliin.

Uskon asialliseen keskusteluun

Paleface huokaa hieman surullisesti sanoessaan, että hänen vanhempi tyttärensä voi jo googlailla isään liittyviä ikäviä kommentteja netistä.

– Mun pitää valmistella lapsia niihin.

Keskustelukulttuurin tason romahtaminen ala-arvoiseksi on syy, miksi mies lähti mukaan Erätauko-säätiön ja Ylen viisivuotiseen Hyvin sanottu -hankkeeseen.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta ja Hämeenlinnan kaupunki ovat mukana projektissa, joka pyrkii parantamaan suomalaisen keskustelun tasoa ja luomaan turvallisia keskusteluympäristöjä kaikille.

Hämeenlinnassa varttunut Paleface osallistui verkossa hankkeen avajaistilaisuuteen vanhan kotikaupunkinsa ja -seurakuntansa kanssa.

– Mielipiteeni ovat vahvoja, mutta viestin mielestäni yleensä aika asiallisesti. Olen saanut jo äidinmaidossa mallin, että puhutaan järkevästi ja antaudutaan keskusteluun eri tavalla ajattelevien kanssa.

Vähemmistöjen ja heikommassa asemassa olevien ihmisryhmien ääntä tulisi vahvistaa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Näiden tulisi saada puhua itse omasta puolestaan, eikä niin että muut puhuvat heidän päidensä yli, Paleface painottaa.

Hän kiinnittää huomiota myös sukupuolittuneeseen kieleen. Enää ei ole esimerkiksi tarpeellista puhua ammattinimenä pelkästään ”palomiehistä”, sillä alalla on naisiakin.

Jyrkkyys ärsyttää kirkossakin

Provokaatioita tuotetaan kristillisissäkin piireissä. Paleface huomauttaa, että jotkut kristityt vastustavat jyrkästi vähemmistöjen, jopa naisten tasa-arvoisia oikeuksia.

– Mustavalkoisimmat kannanotot ärsyttävät. Vaikka kirkossa on jo tehty paljon, on paljon vielä tekemistäkin näiden vanhanaikaista ajattelua edustavien ihmisten kanssa, jotka nostavat monilla karvat pystyyn.

Eri ihmisryhmien ankara tuomitseminen on samanlaista vihapuhetta kuin rasismi. Valitettavasti äärimmäiset kannat saavat niin kirkossa kuin yhteiskunnassakin suhteellisesti eniten huomiota, Paleface arvioi.

– Uutisvirrasta ja somesta jaetaan ja klikataan mieluummin provosoivia ajatuksia ja huonoja uutisia, joista me kimpaannutaan. Ne ruokkivat närkästymistä. Harmillisesti myös kirkollisesta keskustelusta ja teologisista ristiriidoista nousevat esiin nämä ärsyttävimmät ajatukset.

– Näen kuitenkin, että kirkolla voisi olla ihan relevantti paikka tässä ajassa myös yhteiskunnallisena keskustelijana.

Toisaalta kirkko näyttäytyi hyvässä valossa pakolaiskriisin keskellä.

– Työ pakolaisten auttamiseksi on osoitus lähimmäisenrakkaudesta ja solidaarisuudesta, jotka kuuluvat kristillisiin arvoihin. Myös kirkon globaaliin omatuntoon liittyvä pyrkimys auttaa heikompiosaisia puhuttelee.

Musiikin parantava voima

Paleface on havainnut kirkossa hyvää kehitystä esimerkiksi yhteiskunnallisen eriarvoistumisen vastaisessa työssä ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvon etenemisessä.

– Olen osallistunut tilaisuuksiin, jotka leikkaavat kirkon ja yhteiskunnan hitsauspistettä, ja seurannut mielenkiinnolla tervehdyttävää prosessia, jossa kirkko hakee omaa paikkaansa.

Kirkko kokonaisuudessaan on siirtynyt Palefacen mielestä paljon entistä monimuotoisemmalle, kaikkien ihmisten yhtäläisiä oikeuksia korostavalle linjalle.

Hengellistä antia taiteilija on ammentanut musiikin kautta.

Muutama vuosi sitten Paleface oli seuraamassa Higher Ground -gospelkuoron keikkaa. Mies nousi välillä seisomaan, huusi äänekkäästi kannustuksia ja jammaili tyttärensä kanssa.

– Mulla on paljon gospellevyjä. Koen musiikissa mielettömän parantavan voiman, ylentävän ja kohottavan fyysisen fiiliksen, on se tunnustuksel-lista tai ei. Joku toinen puhuu Pyhästä Hengestä.

– Ylistyslauluissa on maaginen taso. Kun Higher Ground-kuoro vetää sen jutun, siinä on veret seisauttava energia ja valtava lataus. Musiikilla on syvällisempiä tarkoituksia ja korkeampi tehtävä kuin kappaleiden myynti. Spirituaalinen ulottuvuus on mulle musassa relevantti.

Vastarintamies valon puolella

Kristuksen hahmo on Palefacen mielestä erittäin mielenkiintoinen yhteiskunnalliseltakin kannalta.

– Mua puhuttelee ajatus Kristuksesta syrjittyjen ja unohdettujen puolustajana ja suoran toiminnan miehenä, vähän provokaattorinakin. Nasaretin mies oli vastarintamies.

– Jeesus oli avoimessa kapinassa aikansa mätiä valtarakenteita vastaan, ja kritisoi niitä rajusti. Oma keskustelunaiheensa on, miten hänen edustamansa arvot päätyivät jossain historian vaiheessa valtarakenteiden haltuun.

Nyky-yhteiskunnassa vastenmielisin vihapuhe kohdistuu Palefacen mielestä maahanmuuttajiin. Äärimmäisen paradoksaalista on, että monet jyrkimmistä rasisti- ja nationalistipiireistä väittävät puolustavansa ”kristillistä valkoista kulttuuria”.

Muusikko muistuttaa Nasaretin miehen etnisestä taustasta. Vaikka eurooppalaisessa kirkkotaiteessa Jeesusta ryhdyttiin kuvaamaan valkoisena ja sinisilmäisenä miehenä, tämä oli todennäköisesti fyysiseltä olemukseltaan Lähi-idän ihminen – kuten useimmat muutkin Raamatun hahmot.

– Valkoista Kristusta käytettiin valkoisen ylivallan välineenä kolonialismin aikana. Tässä on kirkolla historiallista taakkaa.

  Kristinuskon parhaissa perinteissä tuosta taakasta on koetettu vapautua. Paleface siteeraa Martin Luther Kingiä: ”Viha halvaannuttaa, rakkaus vapauttaa. Viha hämmentää, rakkaus harmonisoi. Viha pimentää, rakkaus valaisee.”

  – Täytyy yrittää pysyä valon puolella, vaikka se on joskus vaikeaa.

Artikkeli Vihaviestit menevät ihon alle julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kristitty perheenäiti puolestaan ihmettelee, onko kouluopetus jotenkin vinossa.
– Alakoulussa opetetaan Raamatun kertomuksia kirjaimellisina tositarinoina. Minulla on ollut joskus surrealistinen olo, kun olen kuulustellut lastani kokeita varten uskonnon kirjasta. Esimerkiksi Vanhan testamentin myyttiset kertomukset tuntuvat hassuilta, jos niitä opetellaan kuin historiaa ja jätetään selvittämättä kertomusten tausta ja symboliikka.

Uskon ja Raamatun ymmärtämistä tukeva monitieteisyys ei näy äidin mielestä kunnolla myöhemmilläkään luokka-asteilla.
– Yliopistossa uskontoa tutkitaan esimerkiksi historian, arkeologian, psykologian, sosiologian ja kirjallisuustieteen keinoin, joten uskonnon ja tieteen näkökulmien ei tarvitsisi olla erossa toisistaan.

Tieto, järki ja usko voivat nivoutua yhteen

KOULU antaa yleissivistyksen eri tieteenalojen löydöistä. Sen myötä saattaa herätä kriittisiä uskonnollisia kysymyksiä.
Usko voi alkaa tuntua tyhmältä ja tiedevastaiselta, elleivät alakoulussa opetetut kristinuskon kertomukset jäsenny yhteen aikamme tiedon kanssa.
– Nuori voi joutua vaikean valinnan paikkaan: Jos laitan käteni ristiin, hylkäänkö samalla järkeni ja kaiken mitä tiede opettaa?
– Valkopartaiseen Jumalaan uskomisen lapsenomainen luonne nähdään jo varhain: 15–20-vuotiaana moni sanoo, ettei halua enää sitoutua siihen jumalakuvaan, kommentoi Jarmo Kokkonen.

Kirkon kasvatus- ja perheasioiden johtaja korostaa, että tieto, järki ja usko voivat nivoutua yhteen. Ne ovat samanaikaisesti mahdollisia maailman hahmottamistapoja.

Luottamus Jumalaan riittää

LAPSI voi kasvaa kohti niin sanottua ”aikuista uskoa”. Se ottaa tosissaan sekä tieteen ja tiedollisen ymmärryksen lisääntymisen että hengellisen pohdinnan myötä tulleet löydöt: näkymättömän uskon todellisuuden, joka haastaa koko ihmisen, tunteet, aistit, älyn, arvot ja elämän.

Myös ”lapsenusko”, sydämestä kumpuava turvallisuudentunne, on omistajalleen erittäin arvokas asia, ja moni sanoo liittyvänsä siihen mieluusti vielä aikuisenakin.

Kriitikot saattavat leimata luottavaisen lapsenuskon todellisuuspakoiseksi, naiviksi ja ajattelemattomaksi. Se, että elämä tuo perspektiiviä, ei kuitenkaan ole vastakkaista sen kanssa, että yksinkertainen usko ja luottamus Jumalaan riittää. Ihmisen sydämessä voi asua yhtä aikaa sekä lapsen että aikuisen usko.

Usko ja tiede voivat kulkea rinnakkain

KIRKON koulutuskeskuksen raamattukouluttaja Mika Aspinen tähdentää, että luterilaiset arvostavat suuresti järkeä, tietoa ja tiedettä.
– Tutkikoon tiede vain vapaasti Jumalan kädenjälkiä maailmassa. Melkein kaikki prosessit voidaan selittää tieteen kannalta.
– Kun annamme tieteen olla rauhassa tiedettä, annamme kunnian Jumalalle, joka on läsnä kaikessa, missä elämme, liikumme ja olemme.

Usko ja tiede voivat kulkea rinnakkain kuin vanha aviopari, Aspinen vertaa.
– Välillä on hyvä kulkea käsi kädessä, välillä on parempi pysyä vähän kauempana toisesta.
– Kumpikaan ei voi omistaa toista eikä hyväksyä toisen kaikkia tapoja, vaan molemmat saavat oman tilansa toteuttaa itseään. Puolisoiden on suostuttava myös kantojensa muuttamiseen.

Tiede vetoaa Aspisen mukaan moneen kriittiseen nuoreen, sillä se on avoin ja itseään korjaava systeemi.

Mutta niinhän ihmisen uskokin voi olla jatkuva kehitysprosessi.

Kannattaa kuunnella lapsen kysymykset loppuun asti

KRISTINUSKO ei ole yksi paketti, joka pitäisi ottaa sellaisenaan ja pysyä siinä samassa sisällössä. Käsitykset uskosta ja tiedot maailmasta voivat kasvaa ja kehittyä koko iän.– Jo Lutherin aloittamassa uskonpuhdistuksessa nähtiin, että uskonnossa oli paljonkin korjaamisen tarvetta.

Osa nuorista kaipaa analyyttisia vastauksia, Mika Aspinen huomauttaa.

Lapsi on hänen mielestään lähtökohtaisesti hyvä filosofi ja teologi, mutta osaammeko ottaa lapsen ja nuoren kysymykset vakavasti?
– Ehkä meillä on koko ajan takaraivossa ajatus siitä, miten lasta voitaisiin ohjata oikeaan suuntaan. Ihmetellään tässä nyt hetki, mutta tunnin lopussa saatte oikean vastauksen…

Aikuisen kannattaa kuunnella lapsen kysymykset loppuun asti, eikä antaa vaikutelmaa, että uskossa olisi patenttivastaukset kaikkeen, Aspinen neuvoo.

Samaan tapaan ajattelee Jarmo Kokkonen. – Arvoitus, joka pitää ratkaista, saattaa viedä lasta etsimisen tietä eteenpäin enemmän kuin se, että joka käänteessä kerrotaan varmuuden vuoksi se ratkaisu.

Pohditaan yhdessä

LUTERILAISEEN tapaan elää kristittynä kuuluu syvällinen harkinta, toteaa kirkon koulutuskeskuksen asiantuntija Marja Pesonen.

Hän kannustaa lapsia ja aikuisia kyselemään ja pohtimaan yhdessä kaikkia elämän ilmiöitä ja lähtemään älyllisiin leikkeihin.
– Lasten kanssa päästään luontevasti ihmettelemään luonnon, ihmisen ja Jumalan olemusta. Aikuisetkin voisivat välillä heittäytyä lasten kaltaiseen ihmettelyyn!

Vaikeita kysymyksiä tai vertailua tieteen ja uskon maailmojen välillä ei tarvitse pelätä.

Jeesuksen ajatus ”joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan kuin lapsi” tulkitaan usein siten, ettei lapsi kysele liikoja, vaan ottaa uskon vastaan noin vain pakettina.

Lapset kuitenkin myös kyselevät, ihmettelevät ennakkoluulottomasti asioita ja ovat ehdottoman kiinnostuneita totuudesta.

Elämän merkityksellisyyttä ja hengellisyyttä voi etsiä rauhassa

AIKUISEN tehtävä on kasvatustieteen maisteri Marja Pesosen mukaan mahdollistaa elämään ja itseensä luottavan lapsen kasvu. Tällöin hän voi heittäytyä turvallisesti tulevaisuuteen.

Kun lapsi kasvaa luottamuksen ja toivon ilmapiirissä, myös elämän syvää merkityksellisyyttä ja hengellisyyttä voidaan etsiä rauhassa.

Nykyään vanhemmat, koulu ja kirkkokin ovat usein yhtä ymmällään, pastori Mika Aspinen myöntää. – Jokainen pesee käsiään, kun ei osaa vastata maailmankatsomuksellisiin kysymyksiin.

Ilmastonmuutos masentaa monia.
– Kasvaako nyt ihmisiä, jotka ovat oppineet, että kaikki on turhuuksien turhuutta?
– Miten voisimme välittää kaksoisviestin, että meillä on tukeva pohja, jolle heittäytyä, ja kuitenkin voimme etsiä kaiken aikaa myös uutta tietoa, Aspinen kysyy.

Pappi Jarmo Kokkonen painottaa, että kaikissa olosuhteissa on kristillisestä näkökulmasta aina vahva toivon pohjavire. – Meillä on tulevaisuudenorientaatio: Jeesus Kristus on eilen, tänään ja iankaikkisesti.

Tieteen lahja luoduille

Kirkko ja tiede ovat historian aikana vahvasti kietoutuneet mutta toisinaan myös törmäilleet toisiinsa.

Nykyteologiassa ymmärretään, etteivät kristillinen ja tieteellinen maailmantulkinta ole vastakkaisia vaihtoehtoja, saati vihollisia.

Tätä lähtökohtaa korostaa netistä löytyvä, marraskuussa 2019 julkaistu kannanotto Tieteiden lahja – Piispojen puheenvuoro tieteiden arvosta ja tehtävästä Jumalan luomakunnassa.

Piispojen mukaan uskon ja tieteen näkökulmat voivat elää limittäin rakentavassa vuoropuhelussa ja olla luontevia osia ihmisen katsomusta.

Kristityillä ei ole syytä torjua tieteen tutkimustuloksia.

Uskolle Jumalaan on tilaa ja tarvetta. Moni etsii elämäänsä syvempää mieltä ja merkitystä, joita kristinusko tarjoaa.

Artikkeli Tarjolla lapsen ja aikuisen uskoa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Psyykeni on turvallisuushakuinen. Jos elantoni olisi keikkojen varassa, tilanne olisi vakava, sanoo basisti ja freeasiamies, leikkisää hengellisyyttä arvostava ”pastori” Jaakko Kämäräinen.

Monen bändin soitannalle taidokkaasti pohjan luonut basisti Jaakko Kämäräinen, 40, on vaikuttanut viime vuodet päätöikseen Suomen kovimpiin live-esiintyjiin lukeutuvassa Olavi Uusivirran yhtyeessä.

Orkesterille piti tulla kaikkien aikojen keikkakesä. Buukattuna oli 30 esiintymistä parhailta festivaaleilta. Keikkabussissa Tahkolta etelään ajaessa radiosta rysähti 12.3. 2020 hallituksen tiedote koronasta. Seuraavana päivänä oli ensimmäinen peruttu keikka.

– Alkushokin jälkeen on funtsittu, mitä nyt keksitään, ettei bändin toiminta pysähdy kokonaan, Kämäräinen kertoo.

Korona on koetellut monia toimialoja, mutta harvoja yhtä rankasti kuin keikkamuusikoita ja tekniikan väkeä, joiden palkka koostuu pitkälti live-esiintymisistä.

Kämäräinen tuntee alan ahdingon. Hän tekee toisen puolikkaan työstään Muusikkojen liiton freeasiamiehenä ja toisen työhyvinvointia tukevan Skaala-hankkeen projektipäällikkönä.

Siitä näkökulmasta nousee tiukka kritiikki päättäjien suuntaan. Esiintymismahdollisuudet on enimmäkseen kielletty, mutta yrittäjyyden rajapinnoilla häilyvät freelancerit ja kevytyrittäjät eivät saa juurikaan tavallisia työttömyysetuuksia.

– En usko, että päättäjillä on pahaa tahtoa meidän alamme työntekijöitä kohtaan, mutta ministerien tsemppiviestit eivät auta ihmisiä, jotka tippuvat yhteiskunnan turvaverkoista outoihin poimuihin.

Barbapapoille pettuleipää

Esiintyjät, taiteilijat, tapahtumien toteuttajat ja eri alojen freelancerit kestävät työn epäsäännöllisyyden takia tavallista enemmän epävarmuutta.

Olavi Uusivirran bändin jäsenet ovat vitsailleet siitä, miten muusikot ovat kuin Barbapapa-lastenkirjojen ja piirrossarjojen nimihahmot, jotka kykenevät muovautumaan mihin tahansa muotoon ja tilaan tarvittaessa.

– Meidät voi survoa vaikka pieneen laatikkoon. Otamme sen asennon, mikä annetaan, ja sinnittelemme siinä. Laitamme lisää pettua leipään. Korona on kuitenkin tyhjentänyt monien kassan. Ei ole näkyä tulevaisuudesta ja henkiset voimavarat on melkein syöty.

Musiikkialan murheita työkseen kuuntelevalla Kämäräisellä ei ole annettavanaan suoria, saati helppoja vastauksia. Hänestä tuntuu silti, että ihmisille on tärkeää, kun joku kuuntelee ja ymmärtää, mistä ongelmissa on kysymys.

– Kiukku laantuu usein jutellessa. Tulee kokemus, etten ole yksin, vaan meitä on iso ryhmä, joka on yhtä pahassa pulassa.

Basistia itseäänkin masentaa ja synkistää se, ettei pääse pitkään aikaan tekemään ominta työtään: keikoilla soittamista ja kiertämistä.

Säännöllistä palkkaa nauttiva kahden tyttären isä on toisaalta kiitollinen onnekkaasta tilanteestaan. Vaikka keikkojen puute on tuottanut isoja tulonmenetyksiä, perheen talous ei ole katastrofaalinen. Kirjastonhoitajana työskentelevä vaimokin on kuukausipalkalla.

– Tuntuu ristiriitaiselta sanoa, että olen nauttinut kotona olemisesta perheen kanssa. Ennen olin joka viikonloppu menossa tai tulossa ja välillä tosi uupunut.

Basistipastori Kämäräinen

Olavi Uusivirran bändissä on erilaisten maailmankatsomusten edustajia.

– Kaikki ovat valmiita keskustelemaan syvällisistäkin aiheista. Suuri osa keikkabussissa istuskelusta kuluu kuitenkin kevyempien asioiden äärellä ja tyhmille vitseille naureskellen.

Jaakkoa kutsutaan bändissä Pastori Kämäräiseksi. Sellainen hän voisi teoriassa ollakin. Espoolainen seurakuntanuori toimi aikanaan kymmenillä rippileireillä isosena, leirikitaristina ja kesäteologina.

– Musiikkini kumpuaa leirinuotiokitaroinnista.

Monen taiteilijan tavoin hänkin päätyi harrastuksen ja intohimon kautta kutsumustyöhönsä. Kämäräinen keikkaili vuosien ajan lukuisissa gospelyhtyeissä, muun muassa bass’n Helenissä. Nykyään hän on mukana myös vanhan gospelmiehen Mikko Kuustosen bändissä.

– Olin Juha Tapion bändissä ylimenokaudella, jolloin hän teki ”kuustoset” ja siirtyi esiintymään myös maalliselle puolelle. Juha sai melkoista myllytystä joiltain hengellisiltä piireiltä, joiden mielestä hän käänsi takkinsa.

– Juha näki oman potentiaalinsa ja halusi laajentaa yleisöään. Minulla on mieletön kunnioitus esimerkiksi Jaakko Löyttyä ja Pekka Simojokea kohtaan, mutta heidän tiensä on raskas valittavaksi, koska suomalaiset gospelpiirit ja -yleisöt ovat pienet.

Kirkko on mainettaan parempi

Teologian opiskelun Kämäräinen aloitti vuonna 2004. Samanaikainen työskentely muusikkona sai melkein jättämään kesken opinnot, mutta keikkataukojen aikana hän aktivoitui.

– Koin opiskelun tosi mielekkäänä ja yleissivistävänä. Freelancemuusikolle oli arvokasta vastapainoa, että elämässä oli jotain ihan muuta. En ole katunut pätkääkään, 12 vuoden jälkeen maisteriksi valmistunut mies toteaa.

Jaakko Kämäräinen sanoo löytäneensä itsestään kansankirkollisen perusseurakuntalaisen. Kirkko on hänestä monessa asiassa paljon mainettaan parempi.

– Kirkko tekee hyvää mutta hiljaista työtä, josta ei saa kiitosta. Tämä huomataan ehkä vasta siinä vaiheessa, jos se hyvä menetetään, on kyse sitten seurakunnan mammakerhosta, perheleiristä tai nuorisotyön monista muodoista.

Taiteilijan lähipiirissä on useita tiedostavia ja eettisesti hereillä olevia henkilöitä, jotka ovat eronneet kirkosta sen takia, ettei instituutio vastaa heidän moraalikäsityksiään ihmisten tasavertaisen kohtelun osalta.

Kristillisen rakkauden pitäisi Kämäräisen mielestä toteutua aidosti lähimmäisenrakkautena, joka ajaa kirjanoppineiden opillisten käsitysten yli.

– On surullista, ettei moni liitä tällaista rakkautta ja oikein tekemistä nyt kirkkoon, joka nähdään tiettyjen yksittäisten kantojen takia kalkkeutuneeksi ukkojärjestöksi, mitä se ei ole.

– Monet kirkon työntekijät joutuvat kamppailemaan tämän ongelman kanssa. Muutokset tapahtuvat kiusallisen hitaasti, koska jotkut pelkäävät lapsen menevän pesuveden mukana, jos joistakin uskonnollisista traditioista luovutaan, teologi linjaa.

Mystisen ytimen äärellä

Jaakko Kämäräinen on käynyt helsinkiläisen kotiseurakuntansa Oulunkylän jumalanpalveluksessa aina kun on ehtinyt. Monesti mies on sunnuntaiaamuisin vasta kotiutumassa keikkamatkoilta.

– Arvostukseni perusmessua kohtaan on korkealla. Koen saavani sen draaman kaaresta paljon. Huomaan kaipaavani sitä erityisesti nyt, kun messuun ei pääse.

Basisti on ollut kymmenisen vuotta mukana myös Tuomasmessussa soittajana. Se tuntuu luontevalta tavalta osallistua seurakunnan toimintaan.

Teologian maisteri tutki erittäin kiinnostavassa, netistä löytyvässä gradussaan kristillistä ”Paradoksin mystiikkaa” tanskalaisfilosofi Sören Kierkegaardin tuotannossa. Kirkon jatkuvuuden kannalta Kämäräinen pitää oleellisena sitä, että kristinuskon mystinen ydin säilyy ja voi hyvin.

Miten sen ytimen lähelle pääsee?

– Puhun kliseisillä kielikuvilla, kun sanon että laadukkaan hengellisen kirjallisuuden ja Raamatun äärellä voi kokea joskus kuivaksi käynyttä hengellisyyttä virvoittavan kasteen. Silloin huomaa, mitä on kaivannut ja mikä koskettaa syvältä.

Avaa hengelliset hanat

Joissakin kielissä soittamisesta ja leikkimisestä puhutaan samalla verbillä. Leikin ulottuvuus on muusikon mielestä tärkeä säilyttää myös hengellisyydessä.

– Kristinuskossa arvostetaan lapsenuskoa ja lapsenkaltaisuutta. Leikki kuuluu lapsille, joille ominainen uteliaisuus ja luottamus on hienoa myös hengellisyyden puolella.

Voimakkaimmat hengelliset elämyksensä muusikko on saanut taiteen kautta.

– Musiikki aiheuttaa joskus sellaisen reaktion ja liikuttumisen, joka avaa hengelliset hanat. Suojausten läpi voi mennä muukin kuin nimellisesti hengellinen musiikki.

Jazz-kitaristi Pat Methanyn selkeä ilmaisu ja Uusivirran bändissä soittavan kitaristi Timo Kämäräisen virtuoosimaiset soolot kertovat basisti Jaakko Kämäräiselle elämästä jotain olennaista siinä kuin Jaakko Löytyn gospel tai Nina Åströmin laulujen koskettava hengellisyys.

– Musiikkia ja hengellisyyttä yhdistää se, ettei niihin uppoutuva ihminen voi tulla koskaan valmiiksi tai täydelliseksi. Molempien lajien harrastajat rakastavat sitä, mitä tekevät.

Vanhojen muusikoiden koko olemuksesta ja silmistä näkyy usein into mennä eteenpäin ja kehittyä jatkuvasti. Matkanteko – Kämäräisen gradussaan tutkima Kierkegaard puhuu ”ihmiseksi tulemisesta” – on käynnissä ja kesken elämän loppuun saakka.

– Toivon, etten itsekään jämähdä koskaan paikoilleni ja kuvittele osaavani jo tarpeeksi, vaan säilytän uteliaisuuden, kiinnostuksen ja avarakatseisuuden sekä musiikin että hengellisyyden piirissä.

Artikkeli Pahinta on paikoilleen jämähtäminen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kultainen sääntö

Jeesuksen seuraamis- ja kääntymyskehotusten kirjo koostuu lukuisista yksityiskohtaisista vaatimuksista, jotka huipentuvat kultaiseen sääntöön: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.”

Sääntö nousee muiden Raamatun lakien yläpuolelle ja tarjoaa armollisen mahdollisuuden soveltaa sinänsä ehdottomia kieltoja ja käskyjä.
– Armahtavaisuus on tarpeen silloin, kun joudutaan vaikeuksiin Jumalan valtakunnan etiikan ja oman arkirealismin ja raadollisuuden kanssa. Ei ole tarkoitus, että ihminen tukahtuisi syntisyyteensä, vaan että hän kääntyisi ja tekisi parannuksen, Riekkinen tähdentää.

Vuorisaarnan absoluuttisiakin eettisiä ohjeita on osattava soveltaa siten, että ne pystytään ymmärtämään ja toteuttamaan rakkauden kaksoiskäskyn hengessä.
– Saarnasikermän tarkoituksena ei ole vain heijastaa ihmisen syyllisyyden ja vajavaisuuden varjokuvia tai korostaa pelastumista yksin armosta. Eettiset velvoitteet ovat kutsu konkreettiseen toimintaan, Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen tässä ja nyt.

Rakkauden sanoma rautalangasta

– Vuorisaarnassa Jeesus ohjaa meidät aivan kuin rautalangasta vääntäen rakkauden salaisuuden äärelle.

Auttamisen motiivit lähtevät rakkauden valtavasta voimasta, jota kehotetaan osoittamaan kaikille. Se merkitsee posken kääntämistä ja omastaan antamista. Rukousta pahantekijän ja panettelijoiden puolesta, Wille Riekkinen tulkitsee Vuorisaarnaa.

Ihannekuva rakkaudesta huipentuu häkellyttävään ja ylivoimaiselta tuntuvaan vaatimukseen: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”
– Viimeistään tässä vaiheessa huomaamme, ettei täydellinen rakkaus onnistu meiltä ihmisiltä. Anteeksiantamuksen, sovinnon ja rakkauden merkit ovat Jumalan rakkautta, jonka hän meissä synnyttää.
– Me emme pysty yksinkertaisesti herkeämään hyviksi. Mutta jos Kristus saa sijaa meissä ja oma itsekäs minämme suostuu astumaan taka-alalle, ihmeitä alkaa tapahtua. Me löydämme voiman ja motivaation kysellä Jumalan tahtoa, huomaamme lähimmäisemme ja löydämme elämän mielen, Riekkinen rohkaisee.

Löperö ummistaa silmänsä

Wille Riekkisen mielestä Mestarimme sanat rakkaudesta ohjaavat oivallisella tavalla koko kristittyjen tehtävää ja näkyä lähimmäisyydestä.
– Vuorisaarna ohjaa meidät kerta toisensa jälkeen kysymään, miten me kristittyinä voimme levittää uskoa, toivoa ja rakkautta tähän maailmaan. Miten lohtua, oikeudenmukaisuutta ja rauhaa?

Meidän on jatkuvasti kyseltävä, miten voisimme olla auttamassa kanssaihmistä, olipa hän lähellä tai kaukana, piispa muistuttaa.
– Rakkaus ei merkitse löperyyttä ja silmien ummistamista vääryyksiltä. Se merkitsee määrätietoista työtä, verkottumista muiden auttajien kanssa ja samalla suolana ja valona olemista.

Rakkauden ja rukouksen olemukseen kuuluu, ettei niistä tule tehdä numeroa, julkisesti esiteltävää tai ihasteltavaa hyvettä.

Kaikki muutkin kuin autuaat – armahtavaiset, hiljaiset, nälkäiset, rauhantekijät, vainotut ja itkevät – on kutsuttu Jumalan valtakuntaan.
– Vuorisaarna on siis selvää puhetta meille, jotka emme ole moitteettomia ja kaikessa onnistuneita. Päinvastoin, monesti olemme ahtaalla ja kuolemansyntien riepoteltavina. Pyhyys onkin Kristuksen vaikutuksen alaisena yhä syvempää synnin ja armon tuntoa.

Artikkeli Taivasten valtakunnan perustuslaki julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

KRISTILLISEN ETIIKAN ytimessä on Niko Huttusen mukaan Jeesuksen opetuksen kiteyttävä Vuorisaarna, joka löytyy Matteuksen (luvut 5–7) ja Luukkaan (6) evankeliumeista. – Esimerkiksi ajatus vihollisrakkaudesta, jonka pitäisi olla kristityille universaalin rakkauden ihanne, on aika poikkeava ja epätavallinen tässä maailmassa.

Isä meidän -rukouksen vaikutusta koko suomalaiseen kulttuuriin ei voi liioitella.
”Osoita nimesi pyhyys, anna valtakuntasi tulla ja tahtosi toteutua maan päällä samoin kuin taivaassa”, käännösehdotus kuuluu.
– Pyhitetty olkoon, tulkoon, tapahtukoon… Nykysuomessa tällaista tyyliä käytetään puhekielessä lähinnä silloin, kun johonkin myönnytään vastentahtoisesti. ”No, tulkoon sitten valtakuntasi, jos on ihan pakko.” Ilmaisu antaa väärän signaalin alkukieleen verrattuna, Huttunen kommentoi.

NIKO HUTTUNEN huomauttaa, että Johanneksen evankeliumissa Jeesuksesta puhutaan ylösnousemuksen perspektiivistä, taivaallisena Kristuksena, jonka ihmisyys on kaventunut.
– Johanneksen Jeesus on jo aika lailla irti tästä maailmasta. Yleisissä Jeesus-kuvissa muiden ihmisten joukosta erottuukin valkopukuinen ja kirkastunut hahmo. Johannes kuvaa Jeesusta paljon ylevämmin kuin Matteus ja Luukas, joiden Jeesus on huomattavasti inhimillisempi hahmo.
– Me olemme pyrkineet pois korkeatyylisestä kielestä, jota käytetään usein käännöskielessäkin. Jeesus voi puhua Vuorisaarnassa kuin tavalliset ihmiset. Hän saattaa sanoa vaikka: ”vilkaiskaapa taivaan lintuja”.

Artikkeli Vuorisaarnan Jeesus on lihaa ja verta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Vuorisaarna tarjoaa kiehtovan ja syvällisen mallin siitä, miten meidän tulee toimia aktiivisesti, mutta samalla luottaa ”pyhään huolettomuuteen”.

EHDIMMEKÖ vaikuttaa ajoissa ilmastonmuutokseen? Sulaako ikijää, vapauttaen mielettömät määrät kasvihuonekaasuja? Romahtavatko vanhat ydinreaktorit tai radioaktiivisen jätteen säiliöt? Tulvat, nälänhätä, pula puhtaasta vedestä…

Ympäristöahdistusta tutkinut Panu Pihkala tietää, että aikamme ongelmat vakavasti ottavilla ihmisillä on voimakkaita riittämättömyyden tunteita.

– Kilvoittelu voi olla uuvuttavaa. Riippumatta siitä, miten paljon teemme, ilmaston kannalta voisimme tehdä aina enemmän, Pihkala pohtii.

AUTUAITA OVAT ympäristömurheelliset ja ilmastoahdistuneet?

– Näin näkisin. Syvä huoli planeetan tilasta ei ole ylihuolehtimista vaan rationaalinen ja tolkullinen reaktio. Lamaannuttava ahdistus ei ole tietenkään toivottava tila.

Teologian tohtori Pihkala viittaa Vuorisaarnaan (Matt. 5–7), jonka eettinen opetus innostaa ihmisiä tekemään hyvää, tässä tapauksessa toimimaan luomakunnan vastuullisina tilanhoitajina.

Mikään ei oikeuta kristittyjä luonnonsuojelun suhteen laiskuuteen, toivottomuuteen tai passiiviseen olosuhteiden hyväksymiseen.

– Pakottaminen ja määräykset eivät toimi yhtä hyvin kuin omatuntoon perustuva hyvän tekeminen, joka on olennaista luonnosta huolehtimisessa. Kristinusko voi olla tässä valtava voimanlähde.

Vuorisaarnan autuaaksi julistamisissa Jeesus lupaa murheellisille lohtua jo tässä elämässä ja viimeistään aikojen lopussa.

JEESUS AVAA toisenkin toiveikkaan näköalan: Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta?

– Meillä on niin paljon asioita, mistä olla huolissaan. Ja kuitenkin: Katsokaa kedon kukkia. Onnellisuus, tulevaisuus ja toivo ovat tässä hetkessä.

– Jos ahdistumme jatkuvasti, menetämme toimintakykymme – ja ympäristön suojelemiseksi meidän on toimittava, Panu Pihkala linjaa.

TUTKIJA-PAPPI katsoo kristinuskon antavan eväitä toivon ja toimintakyvyn säilyttämiseen, sillä kristitty voi levätä pahimpienkin kriisien keskellä armon ja rakkauden varassa.
Vuorisaarna opettaa pyhää huolettomuutta: ei minulta mitään puutu.

Älkää siis huolehtiko huomispäivästä: se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.

Artikkeli Autuaita ovat ilmastoahdistuneet julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Jeesus on huomannut, että hänellä on hyvä ja oikea aika pitää tärkeä puhe. Yleisö haluaa kuunnella ja on tullut paikalle sitä varten.

 – Tämä on esimerkki kaikille puhujille, joilla on sanoma: Käytä hyväksi ne tilaisuudet, jotka sinulle siunaantuvat, sanoo puhetaidon ja retoriikan kouluttaja Antti Mustakallio.

Moni Vuorisaarnan (Matt. 5–7 ja Luuk. 6) sanonta elää vahvasti länsimaisessa kulttuurissa.

Älkää tuomitko. Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Kuinka näet roskan toisen silmässä, muttet hirttä omassasi? Varokaa vääriä profeettoja.

Mustakallion mukaan muutkin kuin kristityt tunnistavat, että Jeesuksen sanonnat ja eettiset opetukset ovat puhuttelevia. Siksi puhujien kannattaa käyttää niitä.

Esimerkiksi useimmat Yhdysvaltojen ykköspoliitikot, kuten Kennedy, Reagan ja Obama, ovat viitanneet Vuorisaarnaan tuon tuosta.

– Vuorisaarna on ehtymätön inspiraation lähde.

Jeesuksella olivat hallussa jo antiikista tutut retoriset keinot.

Autuaaksi julistamisissa jokainen virke alkaa samalla ilmaisulla. Autuaita ovat hengessään köyhät, murheelliset, kärsivälliset.

– Hienosti sommiteltu. Alkutoiston tekniikalla saadaan puheeseen rytmiä ja intensiteettiä. Tunnelma tiivistyy ja tilanne kiihtyy, Antti Mustakallio analysoi.

Hän pitää erityisen hienoina ilmaisuina kehotuksia katsoa taivaan lintuja ja kedon kukkia. Jos Jumala pitää niistä huolen, niin tottahan teistäkin! Vähempiarvoisesta, yleisesti tunnetusta tosiasiasta johdetaan yleinen periaate.

– Jeesus käyttää taitavasti ja mieleenpainuvasti myös metaforia: Te olette maan suola, maailman valo.

Osa opetuksista ei tunnu sopivan siihen, mitä nykyään ajatellaan. Esimerkiksi ajatus, ettei ihminen saa erota eikä naida hylättyä vaimoa, Mustakallio pohtii.

– Me teemme helposti Jeesuksesta omien toiveidemme ja mielikuviemme ihannehahmon. Vuorisaarna haastaa meidät terveellä tavalla painimaan haastavienkin ajatusten kanssa. Miksi Jeesus sanoo näin? Mitä minä itse ajattelen?

Vuorisaarna oli varmasti yleisölleen yllättävä, tuore ja puhutteleva kokemus, Antti Mustakallio uskoo.

Nasaretilaisen retoriikka on radikaalia. Hän ei viittaa vain yleisesti hyväksyttyyn tietoon, vaan myös omaan jumalalliseen auktoriteettiinsa. ”Teille on opetettu näin, mutta minä sanon teille.”

Helmiä ei heitetä sioille.

– Asenne ei ole aneleva: ”Hei, kuunnelkaa, mulla on oikeasti hyvä juttu!”, vaan Jeesus edellyttää kuulijoilta kiinnostusta. Ne, jotka pitävät hänen puhettaan arvokkaana, kuulevat ja ymmärtävät sanoman.

Johdatteleva kysymys: Onko Jeesus puhetaidon kouluttajan näkökulmasta nerokas, suorastaan jumalainen puhuja?

– Kyllä. Vuorisaarna teki valtavan vaikutuksen jo omana aikanaan ja koskettaa edelleen.

– Jeesusta ei alettu seurata vain vallankumouksellisen sanoman takia, vaan myös siksi että hän osasi esittää sen mullistavalla tavalla, Mustakallio vastaa.

Artikkeli Kaikkien aikojen puhe vuorella julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Voin vain iloita musiikin luomisesta. Joskus olen ollut täysin jumissa, ja silloin kateus, mustasukkaisuus ja muut tummasävyiset fiilikset ovat täyttäneet minut.

– Kun työ pääsee pulppuamaan vapaasti, negatiiviset tunteet katoavat, Mariska kertoo kiitollisena.

Meidät on tehty myyteistä

Tyylilajien yli aina ilkikurisesti hyppinyt, herkän ja roisin ilmaisun välillä taiteillut muusikko pysyttelee uutukaisellaan pitkälti kunnianhimoisessa ja suureellisessa popissa. Tausta punkin, räpin, hiphopin ja iskelmän parissa välähtelee.

Teksteissä antiikin mytologiat ja kristinuskon suuri kertomus lyövät iloisesti kättä.

– Näistä suurista ja kiehtovista myyteistä meidät on tehty, ja ne vaikuttavat alitajunnassamme. Vanhat tarinat saavat aina uuden muodon.

Uskonto oli koulussa Mariskan lempiaine, mutta hän erosi kirkosta 18-vuotiaana. Instituutio tuntui vieraalta punkpiireissä.

Vanhat tarinat saavat aina uuden muodon.

Paluu kirkon jäseneksi tapahtui 25-vuotiaana, kun Mariskaa pyydettiin kummiksi.

Henkisen kasvun motivoijat

Kolme vuotta sitten syntyneen lapsensa Mariska vei kasteelle.

 – Lapsen kasvatus tapahtuu esimerkin kautta. Hoidan häntä niin hyvin kuin osaan ja teen joka päivä parhaani, mikä ei ole aina paljon.

– Lapsen takia koetan myös työstää oman pääni tai pikemminkin sieluni paremmin kasaan nyt kun minulla on muutoksen motivaattori vieressäni.

Nainen pyrkii kohtaamaan rohkeasti ne ongelmat, jotka ovat varjostaneet elämää.

– Ikävien asioiden toistuminen on alkanut ottaa niin paljon päähän, että niiden juurisyitä on ollut pakko selvittää. Mielen vyyhti on vähitellen auennut.

Isä meidän on hyvää läppää

Mariska teki lapselleen oman iltarukouksen.

– Juttelemme Jeesuksestakin.

Taiteilija tunnustautuu kristityksi. Hän lukee Isä meidän -rukouksen lähes päivittäin, sillä ”siinä riittää aina miettimistä ja on hyvät läpät”.

– Muut rukoukseni ovat freestyle-hommia.

– Aina kun olen ollut heikkona ja murheen murtamana, olen saanut suurimman avun rukouksen kautta: ”Jumala, auta mua!” Jeesus menee murtuneisiin sydämiin, Mariska uskoo.

Jeesus menee murtuneisiin sydämiin.

Mestaripiirroksen mehiläiset

Herkkä taiteilija aistii hengellisen todellisuuden läsnäolon, joka siirtyy joskus lauluihinkin.

– Mestaripiirroksen ja Minä sinua vaan -tekstien syntytarinat ovat näkypohjaisia, Anna Puun ja Jenni Vartiaisen jättihittien sanoittaja selvittää.

Mestaripiirroksen alkunäyssä oli mehiläisiä.

– Tajusin, että nuo ihmeelliset ja mahtavat pörriäiset ovat vedenpitävä todiste Jumalan olemassaolosta!

– Sain mieleeni laulun loppulauseen: ”Niille jotka yhä epäilevät Luojaa, sanon vastaukseksi vain, että jos ne edes kerran näkis sinut, kaikki rupeis uskomaan.” Vaihdoin sanoituksessa mehiläiset ihmiseen, lauluntekijä paljastaa.

Onko Luojasta tullut tabu?

Mariska valitsi Mestaripiirroksen näytteeksi työstään, kun häntä pyydettiin antamaan sanoitusesimerkkejä äidinkielen oppikirjaan.

Kirjan työryhmän mielestä teksti on ”helppo tulkita tunnustukselliseksi”, ja se torjuttiin.

”Onko totta, että koulujen linjaus vähänkin uskontoa hipaisevissa aineissa on näin tiukka? Onko Luojasta tullut tabu? Missä nuoret oppivat pohtimaan uskontoihin liittyviä aiheita?” Mariska kyseli blogissaan.

Muusikon mielestä kansamme sivistys on huteralla pohjalla, jos lapsilta kielletään kosketus muuhun kuin maalliseen. Neuvostoliiton mallin mukaisesti ilman Jumalaa edetään kohti ”hemmetinmoista henkistä ja hengellistä köyhyyttä”.

– Jos kristinuskosta ei voi puhua kuin mittatikulla mitattavissa olevin termein, kasvattajat eivät voi käsitellä hengellisiä asioita. Näin synnytetään arvotyhjiötä.

– Jokainen Elsa-Pekka voi aikanaan päättää, mihin uskoo, mutta joku pohja täytyy olla, mihin peilata omaa identiteettiä, Mariska kommentoi jupakkaa.

Jos kristinuskosta ei voi puhua kuin mittatikulla mitattavissa olevin termein, kasvattajat eivät voi käsitellä hengellisiä asioita.

Hän muistuttaa, että moni popbiisi sisältää jotain sakraalia. Kuulijoilla kun on pyhän nälkä.

– Kun taivaallisesta on tullut tabu koulussa ja yleisessä keskustelussa, niin biisinkirjoittajat sentään rohkenevat vielä pyrähdellä pyhän mailla.

Mainioin ja yksinäisin juhla

Joulu on muusikolle aikaa, jolloin voi parhaimmillaan rentoutua perheen parissa.

– Jos on hyvä meininki, se on mitä mainioin juhla, mutta jos on yksinäinen fiilis, sekin korostuu jouluna.

– Iso juhla voi olla hyvin surullinen silloin, kun ihminen ei ole voimissaan. Heikossa hapessa ei halua nähdä muita ihmisiä. Minäkään en ollut parina jouluna kunnossa, vaan rukoilin vain voimia.

Mariska kertoo kokeneensa joulujen koko kirjon: ”Yksin, kahdestaan mutsin kanssa himassa, jossain jengissä. Jouluja itkien, jouluja nauraen, baarissa, ei ensinkään joulua viettäen.”

– Joulubaari ei ole paha paikka. Oli helppo mennä toisten pöytiin. Ihmisillä oli avoimempi suhtautuminen lähimmäisiin. Koin sen ihanana.

Jouluja itkien, jouluja nauraen, baarissa, ei ensinkään joulua viettäen.

Jouluun liittyy ihanteellisia kuvia siitä, miten juhlaa vietetään oikein. Oli Mariskallakin joskus sellaisia visioita, mutta hän oppi tarkastelemaan asiaa vallitsevan tilanteen läpi.

– Kun hyväksyn lähtötilanteen, en toivo liikoja. Yritän löytää sen hyvän, mikä on kulloisessakin elämäntilanteessa. En enää vertaa elämääni johonkin ulkoa annettuun – muka ideaaliin. Sillä siitä turhasta paineesta pääsee.

– Tämä ajatus kirkastui pitkällisellä treenauksella. Se vaati paljon funtsimista, aika monta kyyneltä ja koko tunteiden skaalan läpi käymisen, Mariska myöntää.

Lue Kotikirkko-lehdestä pidempi versio Mariskan haastattelusta.

Artikkeli Mariska pyrähtelee pyhän mailla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.