– Perinteisesti pyhiinvaellus tapahtuu aina suhteessa pyhään, kuinka sen kukin sitten ymmärtää. Siinä kuljetaan ulos itsestä kohti jotakin suurempaa, elämän merkitystä ja uudistumista, sanoo hiippakuntasihteeri, pastori ja psykoterapeutti Jaana Räntilä.

Pyhiinvaelluksen voi Räntilän mukaan tehdä, vaikka ei kokisi itsessään suurta hengellisyyttä tai hurskautta. Sen sijaan tosissaan on hyvä olla, että jaksaa kulkea syvemmälle sisimmässään.

– Matka alkaa sisäisestä kutsusta. On halu löytää itsensä laajemmin ja syvemmin, tarkistaa suuntaa sekä saada uutta ymmärrystä itsestään, ihmissuhteistaan ja suhteestaan Jumalaan.

Pyhiinvaellus on vuosituhantinen uskonnollinen perinne, joka on viime vuosina löydetty uudelleen myös länsimaissa. Pyhiinvaellus on paitsi matka johonkin pyhänä pidettyyn paikkaan, myös tapa etsiä syvempää yhteyttä Jumalaan ja omaan sisimpäänsä.

– Nykypäivän elämänmenossa on monia sellaisia piirteitä, jotka saavat ihmiset kaipaamaan merkitystä ja sen löytämistä, minkä varassa viime kädessä elää. Moniarvoinen yhteiskunta ei enää tarjoa itsestään selviä totuuksia, jotka kaikki saisivat perintönä, Jaana Räntilä sanoo.

Matkanteko tähtää vanhasta luopumiseen, jotta uusi mahdollistuisi.

Monesti konkreettiselle pyhiinvaellukselle lähdetään elämänvaiheessa, jossa tarvitaan uutta näkökulmaa tai ollaan siirtymässä uuteen. Pyhiinvaellus voi olla yhteisöllinen kokemus, mutta sen voi mainiosti tehdä yksinkin.

– Moni lähtee pyhiinvaellukselle esimerkiksi avioeron jälkeen, mutta aina me työstämme jotakin, vaikka ei olisi suurta elämänkriisiä. Matkanteko tähtää vanhasta luopumiseen, jotta uusi mahdollistuisi.

Usein halu uudistua nousee kaipauksesta, joka saa kulkemaan kohti päämäärää. Aina ihminen ei edes tiedä, mitä kaipaa, sisimmässä vain tuntuu tyhjältä tai levottomalta.

– Vanha kristillinen ajatus on, että meidän kaipuumme on vastausta siihen, että Jumala kaipaa meitä ensin.

Räntilän mukaan ihminen oppii parhaiten tunnistamaan tunteitaan, toiveitaan ja tarpeitaan suhteessa, jossa itseään voi peilata toiseen. Pyhiinvaelluksella peilinä toimii Jumala.

– Kulkiessa voi käydä läpi asioita, jotka ovat jääneet omassa elämässä pieniksi, vanhoiksi ja kuluneiksi. Samalla voi luopua asioista, joilla ei enää ole merkitystä.

Jaana Räntilän mukaan pyhiinvaellus on prosessi, jolla on useimmiten tietoinen alku ja loppu. Vaikka pyhiinvaelluksen voi tehdä myös aivan tutussa ympäristössä, sen tekemisessä auttaa pieni etäisyys tavanomaisesta ja arkisesta.

Rauhallinen ympäristö kuten luonto ohjaa keskittymään. Kristillisestä näkökulmasta jo luonto itsessään julistaa Jumalan suuruutta ja hyvyyttä.

– Menen usein rauhoittumaan meren rannalle, missä näkee kauas. Samanlaista rauhaa voi kokea myös järven rannalla tai korkealla näköalapaikalla, josta avautuvat laajat maisemat.

Vanhat rakennukset, kirkot ja kappelit voivat olla hyviä pyhiinvaelluksen ympäristöjä. Myös hautausmaat ovat hyviä paikkoja pohtia sitä, miten kaikki on katoavaa ja mikä merkitys on tällä hetkellä, joka ei ole vielä kadonnut.

– Minua ravitsee kaikki vanha, joka kutsuu pinnalta syvemmälle ja kertoo, että ohikiitävän kronologisen ajan läpi kulkee toinen aika, Jumalan ikuinen aika. En ole vain tikittävän kellon orja, vaan minulla on elämässä syvempiä juuria.

Pyhiinvaeltajaa auttaa Räntilän mukaan keskittynyt, avoin, utelias ja levännyt mieli. Nykypäivän ihmiselle se on usein melkoinen haaste, kun huomio sinkoilee ärsykkeestä toiseen. Toisaalta lepo saattaa myös löytyä matkan varrelta.

– Ihminen on hyvin kokonaisvaltainen, joten ruumiin liike auttaa mieltä. Jos ei kykene kävelemään, pyhiinvaelluksen voi tehdä mielessään. Silloin vaikka musiikki voi olla apuna.

Tekipä pyhiinvaelluksen liikkuen tai mielessään, kuunteleminen on tärkeää. Sisimmästä nousevia ajatuksia voi kuunnella Jumalan edessä.

– On hyvä kysyä, missä tällä hetkellä elämässäni olen, mikä on totta minulle tässä ja nyt, missä Jumala on tässä kaikessa, mikä on suhteeni häneen ja mihin hän minua kutsuu.

Kävellessä voi toistaa lyhyttä raamatunkohtaa, sovittaa sen askelten tahtiin ja kysellä, mitä Jumala haluaa sen kautta sanoa.

On hyvä kysyä, missä tällä hetkellä elämässäni olen, mikä on totta minulle tässä ja nyt.

Päivän tapahtumat voi myös vaeltaa läpi Jumalan edessä. Mielessä voi käydä läpi vaikeita asioita sekä ilon ja voiman lähteitä, pyytää ja antaa mielessään anteeksi, kiittää Jumalaa kaikesta hyvästä sekä pyytää siunausta ja voimaa tuleviin päiviin.

– Samalla on hyvä mietiskellä raamatunkohtia rukouksen tavoin. Esimerkiksi psalmin 23 äärellä voi pohtia, mitkä ovat olleet omassa päivässä vihreitä niittyjä tai pimeitä laaksoja. Siten sana pääsee laskeutumaan sydämeemme ja saa mahdollisuuden toimia.

Lomat ovat luontevia aikoja pyhiinvaeltajan mielentilan saavuttamiseen, mutta kuinka löytää lepo myös arjen kiireiden ja huolten keskellä? Räntilän mukaan koko elämä voi olla pyhiinvaellusta, jos sen tekee tietoisena suhteestaan Jumalaan.

– Raamattu, rukous, ehtoollinen ja uskovien yhteys syventävät suhdettamme Jumalaan. Jos niille varaa aikaa, se pitää meidät pyhiinvaeltajina.

Pyhiinvaelluksen kokemuksia voi harjoitella pienin askelin. Työmatkalla voi kulkea metsikön tai puiston läpi, muistaa Jumalan läsnäolon ja lausua pienen rukouksen. Hiljentyä voi myös pyörällä tai autolla ajaessa. Ruokatunnilla voi hakeutua rauhalliseen paikkaan, bussipysäkillä tai vaikka kauppareissulla voi etsiä mielestään raamatunkohdan.

– Arkeen on hyvä luoda hengitystaskuja, joissa tietokoneen, kännykän, työn ja perheen vaatimukset ovat hetken kauempana. Näissä hetkissä voi kuulostella itseään ja Jumalaa ja sanoa, että tässä olen sinun kanssasi ja sinä olet minun kanssani, Jumala, tässä me kohtaamme.

Myös kotiin voi rakentaa pienen tilan, joka muistuttaa Jumalan läsnäolosta arjessa. Se voi olla vaikka ikoni seinällä tai pihalla kasvava puu, jonka juurella hiljentyy.

Buen Camino, hyvää tietä

Pastori Jorma Vilkon pitkäaikainen unelma pyhiinvaelluksesta toteutui, kun hän vaelsi syyskuussa Santiago de Compostelan reittiä 173 kilometriä 11 päivän aikana.

Santiago de Compostela on kuuluisa ja suosittu pyhiinvaelluskohde. Uskotaan, että siellä sijaitsee apostoli Jaakobin hautapaikka. Reitti on ollut yksi merkittävimpiä kristillisiä pyhiinvaellusreittejä keskiajalta saakka.

Jorma Vilkon vaellus alkoi Ranskasta Pyreneiden vuoriston Saint-Jean-Pied-de-Portin kylästä. Reitin varren kylissä ja kaupungeissa kirkollinen elämä tuntui nivoutuvan arkeen. Joka kylässä isomman tai pienemmän kivikirkon kellot kertoivat ajan kulumisesta.

Vilkko käyttää näkövammansa vuoksi valkeaa keppiä. Vaelluksella opas piteli kepin toista päätä, ja Vilkon vapaassa kädessä vaellussauva vakautti askellusta. Valkoinen keppi herätti kiinnostusta ja kannustusta. Ihmiset olivat ystävällisiä.

– Pääsimme majoittumaan ruuhkasta huolimatta ja saimme erityisen hyvää kohtelua, Vilkko muistaa.

Kävellessä oli aikaa ajatella.

Jorma Vilkko aisti luontoa reitin varrella – tuoksuja, ääniä ja auringon lämpöä. Ilmassa tuoksuivat anis ja vuoristomänty. Matkakumppanit kuvailivat vehreitä maisemia, jotka muuttuivat vähitellen kumpuilevaksi peltomaaksi. Vastaan tuli viinitarhoja ja oliivilehtoja. Lyhyet nousut ja jyrkät laskut muistuttivat kristityn vaelluksen mutkia, myötäleitä ja ylämäkiä.

– Reitti ja luonto sen ympärillä olivat ihmeelliset. Toisinaan kuljimme kuin vihreässä tunnelissa, kun puiden oksat kaareutuivat tien ylle. Nautin hiljaisuudesta ja lintujen laulusta, vaikka vaeltajia riitti toisinaan jonoksi asti.

Simpukkamerkkejä reitin varrella oli helppo seurata eikä eksymisen vaaraa ollut. Reitti vaihteli kärrytiestä sorastettuun polkuun ja asfalttitiehen, eikä vaatinut kulkijalta huippukuntoa. Kokemus oli erilainen kuin tavallinen vaellus. Reitillä matka tuntui tärkeämmältä kuin päämäärä. Vaeltajat toivottivat toisilleen Buen Camino, hyvää tietä.

Kävellessä oli aikaa ajatella, ja matkan hengellinen ulottuvuus ja hiljaisuus nostivat Vilkolle pohdittavaa pitkäksi aikaa.

Artikkeli Taivaan ja maan välillä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Aina ihminen ei edes tiedä, mitä kaipaa, sisimmässä vain tuntuu levottomalta.

Kaipaus saa liikkeelle

Pyhiinvaellus on vuosituhantinen uskonnollinen perinne. Se on paitsi matka johonkin pyhänä pidettyyn paikkaan, myös tapa etsiä syvempää yhteyttä Jumalaan ja omaan sisimpäänsä.

– Nykypäivän elämänmenossa on monia sellaisia piirteitä, jotka saavat ihmiset kaipaamaan merkitystä ja sen löytämistä, minkä varassa viime kädessä elää, Jaana Räntilä sanoo.

Monesti konkreettiselle pyhiinvaellukselle lähdetään elämänvaiheessa, jossa tarvitaan uutta näkökulmaa tai ollaan siirtymässä uuteen.

– Aina me työstämme jotakin, vaikka ei olisi suurta elämänkriisiä. Matkanteko tähtää vanhasta luopumiseen, jotta uusi mahdollistuisi.

Aina ihminen ei edes tiedä, mitä kaipaa, sisimmässä vain tuntuu tyhjältä tai levottomalta.

– Vanha kristillinen ajatus on, että meidän kaipuumme on vastausta siihen, että Jumala kaipaa meitä ensin.

Räntilän mukaan ihminen oppii parhaiten tunnistamaan tunteitaan, toiveitaan ja tarpeitaan suhteessa, jossa itseään voi peilata toiseen. Pyhiinvaelluksella peilinä toimii Jumala.

Jumalan aika ei tikitä

Rauhallinen ympäristö kuten luonto ohjaa pyhiinvaeltajaa keskittymään.

– Menen usein rauhoittumaan meren rannalle, missä näkee kauas. Samanlaista rauhaa voi kokea myös järven rannalla tai korkealla näköalapaikalla, josta avautuvat laajat maisemat.

Vanhat rakennukset, kirkot ja kappelit voivat olla hyviä pyhiinvaelluksen ympäristöjä. Myös hautausmaat ovat hyviä paikkoja pohtia sitä, miten kaikki on katoavaa ja mikä merkitys on tällä hetkellä, joka ei ole vielä kadonnut.

– Minua ravitsee kaikki vanha, joka kutsuu pinnalta syvemmälle ja kertoo, että ohikiitävän kronologisen ajan läpi kulkee toinen aika, Jumalan ikuinen aika. En ole vain tikittävän kellon orja, vaan minulla on elämässä syvempiä juuria.

Pyhiinvaeltajaa auttaa Räntilän mukaan keskittynyt, avoin, utelias ja levännyt mieli. Nykypäivän ihmiselle se on usein haaste, kun huomio sinkoilee ärsykkeestä toiseen. Lepo saattaa löytyä matkan varrelta.

– Ihminen on hyvin kokonaisvaltainen, joten ruumiin liike auttaa mieltä. Jos ei kykene kävelemään, pyhiinvaelluksen voi tehdä mielessään. Silloin vaikka musiikki voi olla apuna.

Sisimmästä nousevien ajatusten kuunteleminen on tärkeää.

Kävellessä voi toistaa lyhyttä raamatunkohtaa, sovittaa sen askelten tahtiin ja kysellä, mitä Jumala haluaa sen kautta sanoa.

En ole vain tikittävän kellon orja, vaan minulla on elämässä syvempiä juuria.

Hengitystaskuja arkeen

Lomat ovat luontevia aikoja pyhiinvaeltajan mielentilan saavuttamiseen, mutta kuinka löytää lepo myös arjen kiireiden ja huolten keskellä? Räntilän mukaan koko elämä voi olla pyhiinvaellusta.

– Raamattu, rukous, ehtoollinen ja uskovien yhteys syventävät suhdettamme Jumalaan. Jos niille varaa aikaa, se pitää meidät pyhiinvaeltajina.

Pyhiinvaelluksen kokemuksia voi harjoitella pienin askelin. Työmatkalla voi kulkea metsikön tai puiston läpi ja muistaa Jumalan läsnäolon. Kauppareissulla voi etsiä mielestään raamatunkohdan.

– Arkeen on hyvä luoda hengitystaskuja, joissa tietokoneen, kännykän, työn ja perheen vaatimukset ovat hetken kauempana. Näissä hetkissä voi kuulostella itseään ja Jumalaa ja sanoa, että tässä olen sinun kanssasi ja sinä olet minun kanssani, Jumala, tässä me kohtaamme.

HITAUS ◌ Kengät ovat pyhiinvaeltajalle hitauden vertauskuva. Ne ohjaavat oikealle tielle ja hidastavat kiirettä. ”Sinun puoleesi minä käännyn – opeta minulle tie, jota kulkea!” (Ps. 143:8)

HILJAISUUS ◌ Simpukka kertoo hiljaisuudesta. Se ohjaa pyhiinvaeltajaa pois metelistä hiljaisuuteen ja hyviin ajatuksiin.
”Sinä hallitset meren pauhun, tyynnytät
aaltojen tyrskyn.” (Ps. 89:9)

RUKOUS ◌ Lyhty muistuttaa rukouksesta. Se valaisee
ympäristöä, sisintä sekä tietä pyhän lähteille. ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” (Ps. 119:105)

Artikkeli Pyhiinvaeltaja kulkee taivaan ja maan välillä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kaikki alkaa siitä, että on autiota ja tyhjää. Vain Jumalan henki liikkuu syvien vetten päällä pimeydessä. Ja sitten tulee valo.

Jos oikein tarkkoja ollaan, luomiskertomuksia on kaksi. Ensimmäinen kertoo maailman luomisesta kuudessa päivässä. Toinen kuvaa tapahtumia vähän eri järjestyksessä ja ihmisen suhdetta luomakuntaan ja Jumalaan.

– Luomiskertomukset ovat ikivanhoja selityksiä maailman synnystä, jotka on kirjattu muistiin vasta paljon myöhemmin. Vaikka niissä kuvataan ikiaikaista kokemisen tapaa, niillä on viestinsä kaikkina aikoina, sanoo ekoteologiaan perehtynyt tutkija ja pappi Pauliina Kainulainen.

Luomiskertomukset ovat ikivanhoja selityksiä maailman synnystä, jotka on kirjattu muistiin vasta paljon myöhemmin.

Syvyydessä on luovuuden lähde

Luomiskertomukset ovat Kainulaisen mukaan uskon muinaista kieltä, jota ei pidä suoraan rinnastaa moderniin luonnontieteen kieleen. Yllättäviä yhtäläisyyksiäkin on: alussa on vesi, ja sitten alkaa pikkuhiljaa kehittyä yhä monimutkaisempia elämänmuotoja.

– Mielestäni voi hyvin arvostaa molempia käsityksiä elämän synnystä ja kehityksestä. Raamatun äärellä lukijan tehtävänä on kysyä kertomuksen merkitystä.

On arvioitu, että ensimmäinen luomiskertomus on kirjoitettu 400-luvulla eKr. ja toinen 800- tai 900-luvulla eKr.

Raamatun alkukertomuksissa on yhtäläisyyksiä muun muassa sumerilaisten ja babylonialaisten luomismyyttien kanssa, kuten alkukaaos, vesi sekä ihmisen luominen maasta.

– Erojakin on. Raamatun luomiskertomus ei ole väkivaltainen eivätkä luomakunnan osat ole itsessään jumalia, vaan Jumala luo kaiken. Kiinnostavaa on se, kuinka syvyys ja kaaos ovat luomisen edellytys. Siksi myöskään ihmismielen syvyyksiä ei tarvitse pelätä.

Syvyys ja kaaos ovat luomisen edellytys. Siksi myöskään ihmismielen syvyyksiä ei tarvitse pelätä.

Kunnioituksesta seuraa rajan taju

Kainulaisen mielestä Raamatun kuvausta maailman luomisesta on usein tulkittu liian ihmiskeskeisesti.  Kertomuksen huipentuma ei ole ihmisen vaan lepopäivän luominen. Ihmisen yhteys maahan ja luontoon on perustavanlaatuinen, sillä hänet luotiin tomusta samana päivänä kuin maaeläimet.

– Tämä on todella ajankohtainen näkökulma nyt, kun puhutaan ekologisesta kriisistä, eläinten kohtelusta ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä.

Toisen luomiskertomuksen mukaan Jumala asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan maata. Tämän tasapainoisen kumppanuuden hakeminen on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan.

Raamattu korostaa luomakunnan itseisarvoa ja Jumalan läsnäoloa kaikessa luodussa. Luonto on pyhä, mutta ei itsessään jumalallinen.

– Meidän tulisi tietoisesti irrottautua siitä ajatuksesta, että ihmisellä on rajaton valta käyttää hyväkseen luomakuntaa. Kun ymmärtää luonnon pyhyyden, siitä seuraa kunnioitus ja rajan taju.

Luomiskertomus antaa luvan myös iloon ja nautintoon. Jumala näki, että luomistyö oli hyvä. Ihminen saa liikkua luonnossa, etsiä siitä lohtua ja kiittää.

– Uuden testamentin valossa luomisen aamu rinnastuu kauniisti ylösnousemuksen aamuun. On äärettömän toivoa antava ajatus, että Jumala pystyy kumoamaan kaikki tuhoavat voimat, kuolevaisuuden ja katoavaisuuden.

Kun ymmärtää luonnon pyhyyden, siitä seuraa kunnioitus ja rajan taju.

Artikkeli Luomiskertomus juhlii luomakunnan pyhyyttä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Sitten paratiisiin luikertaa pahuus. Käärme houkuttelee naisen syömään hyvän ja pahan tiedon puusta, ja nainen tarjoaa miehellekin.

Kielletty hedelmä maistuu makoisalta, mutta sitä seuraavat häpeä, peittely ja karkotus. Ihana elämä paratiisissa on ohi.

Kertomus on puhutteleva kuvaus synnin psykologiasta. Synti ei houkuttele meitä sarvet päässä, vaan näyttää houkuttelevalta ja kiehtovalta. Vasta jälkeenpäin silmät avautuvat.

Vanhan testamentin syntiinlankeemuskertomus selittää suurta mysteeriä: jos Jumala on hyvä ja kaikkivaltias, kuinka maailmassa voi olla niin paljon pahaa.

– Vastaus on, että emme tiedä. Raamattu kuitenkin kertoo, kuinka paha tuli maailmaan, sanoo pappi ja teologian tohtori Eero Junkkaala.

Keskenään taistelevien hyvien ja pahojen jumalien sijasta Raamatussa on vain yksi Jumala, joka on kaikkivaltias ja hyvä. Persoonallinen paha on selvästi Jumalan alapuolella.

– Pahan tulo maailmaan ei ole sattumaa eikä virhe. Pahakin palvelee Jumalan suunnitelmia, vaikka emme sitä ymmärrä. Jumala kääntää lopulta kaiken hyväksi.

Kaunis synti

Koko paratiisi annettiin ihmisten nautittavaksi, yhtä puuta lukuun ottamatta. Pahan ensimmäinen repliikki Raamatussa on: ”Onko Jumala todella sanonut: ’Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta’?”

– Tämä kuvaa hyvin pahan olemusta: se vääristelee Jumalan totuutta ja asettaa sen kyseenalaiseksi. Synnin olemukseen kuulu ihmisen pyrkimys asettua kaiken yläpuolelle ja luoda omat sääntönsä, siis tulla Jumalan kaltaiseksi.

Junkkaala näkee syntiinlankeemuskertomuksessa havainto-opetuksen siitä, mitä Jumalan asettamien rajojen rikkomisesta seuraa. Kielletty hedelmä on näiden rajojen symboli.

– Jumala asettaa rajat hyvälle elämälle. Niiden ylittäminen rikkoo elämän perusteita vastaan.

Syntiinlankeemuksen jälkeen Aadam ja Eeva huomaavat olevansa alasti ja piiloutuvat häpeissään. Tämä kuulostaa tutulta edelleen: tuli tehtyä väärin, omatunto kolkuttaa ja häpeä saa peittelemään tekoa.

– Kertomus on puhutteleva kuvaus synnin psykologiasta. Synti ei houkuttele meitä sarvet päässä, vaan näyttää houkuttelevalta ja kiehtovalta. Vasta jälkeenpäin silmät avautuvat.

Toivo näyttää tietä

Puhe synnistä saattaa tuntua kiusalliselta vaatimuslistalta: älä tee näin, muuten olet syntinen.

Junkkaala muistuttaa, että vaikka synti on myös vääriä tekoja ja asenteita, se on ennen muuta eroa Jumalasta. Synti on samalla tavalla läsnä kaikissa ihmisissä – usko ei varjele synnin tekemiseltä.

Usko ei varjele synnin tekemiseltä.

– Inhimillisesti katsoen siivosti elävä on parempi kuin rötöstelijä, mutta Jumalan edessä olemme kaikki samalla viivalla. Anteeksiantamus Jeesuksen tähden tuo lääkkeen syntiin ja antaa halun hyvään.

Syntiinlankeemuskertomuksessa näkyy myös toivon välähdys: kerran maailmaan tulee ihminen, joka tekee pahasta lopun. Kristillisen uskon mukaan tässä on ensimmäinen aavistus Jeesuksen sovitustyöstä.

– Jotakin kadotetusta paratiisista palautuu, kun ihminen löytää Jeesuksen kautta tien takaisin, vaikka elämä ei silloinkaan tule täysin ehjäksi.

Elämänsä merkitystä etsivän ihmisen voi nähdä kurkottavan kaikin voimin kohti alkutilaa, jossa häpeää ei ollut.

– Jossakin ihmisen sisimmässä on aavistus siitä, että Jumalan yhteydessä on parempi paratiisi kuin sen ulkopuolella.

Elämänsä merkitystä etsivän ihmisen voi nähdä kurkottavan kaikin voimin kohti alkutilaa, jossa häpeää ei ollut.

Artikkeli Kadotettu paratiisi houkuttelee julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Kristuksen kertomus on dramaattisuudessaan uskomaton. Se on ihmisen tarina, joka menee syvälle inhimillisiin peruskysymyksiin. Oikeastaan kaikki muut kertomukset ovat tavalla tai toisella sen johdannaisia, Söderblom sanoo.

Heikki Seppäsen johtaman esityksen orkestereina toimivat Suomalainen barokkiorkesteri sekä Drottningholms Barockensemble, kuoroina Vox Cantorum, CCI-poikakuoro sekä paikallinen suurkuoro.

Esityspaikkana Elenia Areena on epätavallinen. Solistit ja kuorolaiset kuljettavat kärsimyskertomusta eteenpäin suurella ristinmuotoisella lavalla, jonka tapahtumat heijastetaan valkokankaalle. Kristus-hahmona on marionetti, jota esiintyjät liikuttelevat.

– Yksinkertaisuus sopii luterilaisuuteen, siksi esitys on visuaalisesti hyvin pelkistetty. Passion musiikki on itsessään niin rikasta, että liian monimutkainen tukkisi kokonaisuuden, Söderblom sanoo.

Usko, niin voin auttaa

Passiokertomus on luonteeltaan oikeussalidraama. Sen keskiössä on mies, joka väittää olevansa Jumalan Poika. Hän kieltäytyy puolustautumasta, ja lopulta hänet tuomitaan huutoäänestyksellä kuolemaan.

– Jeesuksen väite on hyvin kirkas ja selkeä: usko, että olen Kristus, niin voin auttaa. Pohjimmiltaan hänen kertomuksensa on mysteeri, joka ei tyhjene sanoilla.

Söderblom näkee kärsimyskertomuksessa ytimen, jonka ympärille muodostuu laajempi kehys. Evankeliumien tarkoituksena on todistaa, että Jeesus on Kristus.

– Tavoitteeni on tehdä kertomus Kristuksen kuolemasta ymmärrettäväksi, auttaa ihmisiä syleilemään sitä ympyrää, jonka sisällä tämän asian tajuaminen on.

Passion kautta välittyy ohjaajan mukaan reformaation viesti: Jumalan ja ihmisen välillä on suora yhteys, eikä välikäsiä tarvita.

– Luterilaisuudessa Jumala perustuu avoimeen lähdekoodiin. Pappi ei ole asianajaja, vaan evankeliumin kanssa esittämisen paikalla aivan kuin näyttelijä teatterissa. Jos siinä ei ota henkilökohtaista roolia, luterilaisuus muuttuu tylsäksi lukudraamaksi.

Jeesuksen väite on hyvin kirkas ja selkeä: usko, että olen Kristus, niin voin auttaa. Pohjimmiltaan hänen kertomuksensa on mysteeri, joka ei tyhjene sanoilla.

Sekä taiteen että rukouksen äärellä ihmisen täytyy olla avoinna ja uskoa, muuten kumpikaan ei avaudu eikä puhuttele.

Raja-aitojen rikkoja

Erik Söderblom on toiminut muun muassa Q-teatterissa, Teatterikorkeakoulun näyttelijätyön professorina sekä Helsingin Juhlaviikkojen toiminnanjohtajana. Hänet tunnetaan ohjaajana, joka ravistelee eri taiteenlajien välisiä raja-aitoja ja etsii, mistä kohdasta lokerointia saisi purettua.

– Taustalla on jonkinlainen kulttuurinen klaustrofobia, joka johtuu siitä, että vietin koko lapsuuteni kuolleiden miesten eli vanhojen säveltäjien seurassa. Siellä kammiossa on myös isoja arvoja, mutta matkani on aina vienyt uteliaisuuden siivittämänä ulospäin.

Söderblom arvioi, että hänestä ei olisi ehkä tullut kulttuurin ammattilaista ilman lapsuudenkodissa saatua taiteellista pakkoruokintaa. Rakkaus musiikkiin tuli perintönä isältä, kapellimestari Ulf Söderblomilta, kiinnostuksensa teatteriin hän sai äidinperintönä.

Musiikkiopintojen jälkeen Söderblom päätyi oopperan kautta teatterin saralle. Myöhemmin hän on palannut vahvemmin oopperan ja musiikkiteatterin pariin. Söderblomin mukaan suomalaisen kulttuurityön ongelmia ovat syrjäinen maantieteellinen sijainti ja historiasta juontava piileskelevä mentaliteetti.

– Meillä kulttuuri ei ole ollut valloittamisen vaan puolustautumisen väline ja tapa pitää oma kansallinen identiteetti koossa. Tarvitaan sitä, että liikutaan maailmalla ja nähdään, mitä muualla on.

Näkymättömän maailman tulkit

Taide ja uskonto ovat Söderblomin mielestä hyvin lähellä toisiaan. Sekä taiteen että rukouksen äärellä ihmisen täytyy olla avoinna ja uskoa, muuten kumpikaan ei avaudu eikä puhuttele. Teatterikin kertoo aina uskomisesta.

– Meitä yhdistävät tarinat, joihin uskomme. Tarinan symboli on toteemi. Kristinuskossa tarina on Jeesuksen kertomus, ja toteemi on risti. Ne yhdistävät kristikunnan heimoksi.

Teatterin voima on Söderblomin mukaan yhteisössä. Suurimpia onnistumisia ovat ne hetket, kun vaistoaa yhdessä näyttelijöiden kanssa hengittävän yleisön.

– Kun ihmiset ovat saman kuvitteellisen maailman sisällä, siinä tapahtuu ihme.

Söderblom vertaa teatteria shamanistiseen rituaaliin, jossa joku hakee tietoa näkymättömästä maailmasta ja välittää sen Tuonelan virran yli elävien maailmaan. Arkitodellisuudessa ihmisillä on kuvitelma siitä, että maailma näyttää kaikkien silmissä samanlaiselta.

– Toisella puolella on mielikuvien, unien ja näkyjen maailma, kollektiivinen alitajunta, joka on yhtä olevainen kuin konkreettinen maailma. Taiteen tehtävä on herättää se henkiin ja tehdä se näkyväksi.

Johann Sebastian Bach: Matteus-passio pitkäperjantaina 14.4. klo 15 Elenia Areena, Hämeenlinna. Vapaa pääsy. Lue lisää.

Artikkeli Passiokertomus on kirkas mysteeri julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Peruskoulussa uskonnonopetuksen tuntimäärä väheni yhdestätoista kymmeneen vuosiviikkotuntiin. Yksi vuosiviikkotunti tarkoittaa 38 tuntia opetusta lukuvuoden aikana. Suurin muutos tapahtui opetuksen periaatteissa, kertoo opetusneuvos Pekka Iivonen Opetushallituksesta.

– Aina ennen opetus on ollut sisältölähtöistä. Nyt keskiössä ovat tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen, hän sanoo.

Yksityiskohtien sijasta painopiste on siinä, että oppilas ymmärtää uskontojen vaikutuksen historiassa, kulttuureissa, nykypäivässä ja omassa elämässään. Muihin uskontoihin ja katsomuksiin tutustutaan aiempaa laajemmin jo alakoulussa.

Eri uskonnoilla on edelleen omat opetussuunnitelmansa. Iivonen muistuttaa, että koulun uskonnonopetuksen tarkoituksena ei ole sitouttaa uskontoon.

– Lähtökohtana on tarjota oppilaalle välineitä, joiden avulla hän voi rakentaa omankatsomuksensa, sitoutua hyvään, ja elää tulevaisuuden aikuisena.

Lukiossa pakolliset kurssit vähenivät

Lukiossa uskonnon pakolliset kurssit vähenivät kolmesta kahteen, ja syventäviä lisättiin kahdesta neljään. Pakolliset kurssit tarkastelevat uskontoa ilmiönä kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin kautta sekä maailmanlaajaa kristinuskoa.

Syventävien kurssien aiheina ovat maailmanuskonnot, uskonto suomalaisessa yhteiskunnassa, uskonnot tieteessä, taiteessa ja populaarikulttuurissa sekä uskonnot ja media.

Jyväskylän Lyseon lukion uskonnonopettajan Sanna Rinkisen mielestä pakolliset kurssit ovat varsin tiivis paketti.

– Opettajien kesken olemme pohtineet, ehtiikö kaikkia asioita käsitellä riittävästi.

Myönteistä muutoksessa on se, että juutalaisuutta ja islamia käsitellään kristinuskon rinnalla, mistä opiskelijat ovat olleet Rinkisen mukaan erittäin kiinnostuneita.

Mitä vaikutuksia pakollisten kurssien vähentämisellä on ylioppilaskirjoituksiin, sitä Rinkisen mukaan voi vasta arvuutella. Kouluissa ei välttämättä pystytä toteuttamaan kaikkia syventäviä kursseja.

– Toisaalta voihan olla, että opiskelijat innostuvat valitsemaan syventäviä kursseja enenevässä määrin, Rinkinen pohtii.

Kaikki uskonnot tasa-arvoisia

Uudet paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat otetaan käyttöön ensi syksynä. Siihen on kirjattu aiempaa selkeämmin, että kaikki uskonnot ja katsomukset, myös uskonnottomuus, ovat varhaiskasvatuksessa tasa-arvoisia.

– Aiheen käsittely lähtee lapsiryhmästä. Jos ryhmässä on eri uskontoja, niistä saa ja tulee puhua lapsen ymmärtämällä tavalla. Yhtä lailla voidaan huomioida kaikkien uskontojen juhlia ja muita perinteitä, sanoo erityisasiantuntija Kirsi Tarkka Opetushallituksesta.

Vanhemmilla on edelleen oikeus päättää, mihin oma lapsi osallistuu.

– On tärkeää ymmärtää, että uskonnoista puhuminen ei ole uskonnon harjoittamista. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ymmärtämään erilaisuutta ja toimimaan yhdessä. Perusta luodaan jo varhaislapsuudessa, Tarkka sanoo.

Monikulttuurisuus on osa arkea

Ketunkolon eskarilaiset Jyväskylässä ovat pukeutumassa ulkoilua varten. Veeti, 6, ja Eemeli, 6, malttavat hetken aikaa pohtia, mitä uskonto tarkoittaa. Sana on kuitenkin sen verran vaikea, ettei juuri sillä hetkellä mieleen tule oikein mitään.

– Ollaan me käyty Huhtasuon kirkossa monta kertaa, Veeti kertoo hetken päästä.

Pääsiäinen on jo tutumpi asia, vaikka juhlan merkitys jää vielä arvoitukseksi.
– Silloin saa syödä suklaamunia, Veeti toteaa.

Myös Eemeli muistaa, miten äiti piilottaa aina pääsiäisenä Kinder-munan tyynyn alle.

Huhtasuon päiväkodissa, jossa noin kolmannes lapsista tulee monikulttuurisista perheistä, eri maiden kulttuureihin ja katsomuksiin tutustuminen on ollut jo pitkään luonteva osa kaikkea toimintaa. Eskarilaisten kanssa on keskusteltu eri uskontojen tärkeistä juhlista, pukeutumisesta ja ruokailuun liittyvistä kysymyksistä silloin, kun asiat ovat lasten mielissä nousseet esille.

– Esiopetusikäisten kanssa pystyy jo hyvin keskustelemaan asioista, sanoo lastentarhanopettaja Sari Siitonen.

Vaikeitakaan asioita ei lasten kanssa vältellä. Lemmikin tai lähiomaisen kuolemasta puhutaan lasten kanssa siinä missä muistakin aiheista.

– Kaikista asioita on oltava valmius keskustella, vaikka valmiita vastauksia ei olisikaan. Lapsille voi myös sanoa, ettei tiedä, Siitonen toteaa.

Kunnioitusta ja ymmärrystä

Keskinäinen kunnioitus ja ymmärrys toisia uskontoja ja katsomuksia kohtaan on lähtökohtana kaikessa toiminnassa.

– Katsomukselliset ja uskonnolliset kysymykset ovat tärkeitä kulttuuriin liittyviä henkilökohtaisia asioita, joissa perheiden toiveet otetaan aina huomioon, erityislastentarhanopettaja Katri Manninen korostaa.

Kristillisistä juhlista pääpaino on joulussa ja pääsiäisessä, jolloin ohjelmassa on muun muassa kirkossa käynti. Suurimmalle osalle vanhemmista tämä ei ole ongelma.

– Osa monikulttuurista perheistä haluaa, että lapset tutustuvat myös meidän kulttuuriimme ja kristillisiin perinteisiimme, Manninen sanoo.

Artikkeli Uskontoihin ja katsomuksiin tutustutaan nyt laajemmin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.