Kategoria: Usko
Mitä meidän pitäisi tietää kolonisaation varjoista?
Kiinnitin huomioni kolonisaatioon ensimmäisen kerran koulussa. Piirretty kuva oli varsin yksinkertainen ja pelkistävä: eurooppalaiset valloittivat maailmaa, veivät sivistystä, mutta samalla hallitsivat valloittamiaan alueita. Tämä kuulosti seikkailulta ja monenlaiset kolumbukset tuntuivat sankareilta. Sitten alettiin puhua imperialismista ja sankarikuva sai kolhuja. Kolonisoidut maat kuitenkin itsenäistyivät, osin melko nopeaan tahtiin. Miksi yhä puhutaan dekolonialismista ja vieläpä sen purkamisesta. Yksi oleellinen kysymys on, miten meidän tulisi kirkkona ja kristittyinä suhtautua tähän kaikkeen.
Raamatusta löytyy vahva toivon viesti
Arjen työssäkin Jumala on läsnä
Kesäkanttori valmistautuu jouluyön messuun
Lausannen liike kokoontui Etelä-Koreaan etsimään maailmanlähetyksen suuntaa
Lausannen liike on nimitys herätyskristillisten järjestöjen, kirkkojen ja verkostojen muodostamalle globaalille evankelioimista korostavalle liikkeelle. Se täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko osallistui liikkeen neljänteen ja samalla juhlakongressiin Soulissa syyskuussa. Jukko kertoo tässä kongressin annista.
KMN:n oikeudenmukaisuuden, sovinnon ja ykseyden pyhiinvaellus. Oikeudenmukainen rauha, ilmastohätätila ja digitalisaatio julkisen teologian haasteena
Mikä minua ja meitä voi innostaa luterilaisuudessa? Miten tämän voisi sanoittaa?
Yhteys löytyy läsnäolosta
Luonto toteuttaa Jumalan missiota
Suomalaiset pitävät luontoa tärkeänä, jopa pyhänä. Tätä kuvastavat monet luontoon liittyvät sanat ja uskomukset, joista tutuin lienee ”luonto kirkkoni olla saa”. Kristillisessä uskossa luontoa on sanoitettu usein lähinnä jonain, joka kuvastaa Luojan suuruutta tai josta meidän tulee pitää huolta. Kansainvälisessä teologisessa keskustelussa luontoa on alettu lähestyä myös uusista näkökulmista. Tässä esittelen sambialaisen teologian tohtori, pastori Kuzipa Nalwamban puheen, jonka hän piti Kirkon lähetyskumppanuusneuvottelujen aikana Helsingissä elokuun lopulla 2024.