Saarna – kuin huuhteleva vesi

Tammikuun viimeistä viikonloppua elettiin Valtteri-myrskyn seurassa. Seurakuntalaiset saapuivat Kuokkalan kirkkoon messuun ja kuulemaan saarnaa.

– Toivon saavani saarnasta lohtua ja lisää luottamusta Jumalaan, sanoo Pirjo Virolainen, joka puolisonsa Hannu Kauppisen kanssa oli ensimmäistä kertaa Kuokkalan kirkossa. Pariskunta oli muuttanut vain runsasta viikkoa aiemmin Lahdesta Jyväskylään.

Myrsky oli aiheena myös päivän tekstissä, jossa Jeesus joutuu oppilaidensa kanssa järvellä myrskyyn.

– Se tuntui omakohtaiselta. Olemme omassa elämässämme olleet vuoden tunnemyrskyssä tyhjentäessämme 30 vuotta perheemme kotina ollutta omakotitaloa. Lisäksi iäkäs äitini kuoli vain viikko sitten, Hannu Kauppinen kertoi.

Hänestä saarna on silloin hyvä, kun sen kokee henkilökohtaiseksi. Saarna puhuttelee, kun pappi tuo siinä esiin jotain omakohtaista – ja sitä tulee kokemuksen myötä.

Ehtoollinen ja saarna ovat seurakuntalaisille tärkeimmät asiat messussa. Seurakuntalaisten jumalanpalveluskokemuksia käsittelevän tutkimuksen mukaan saarnalta odotetaan uskon keskeisten asioiden monipuolista käsittelyä.

– Saarnan tarkoitus on antaa ihmisille luottamusta ja voimia, että he jaksavat arjessaan. Saarna on parhaimmillaan kuin vesi, joka huuhtelee ja virkistää. Tavoite on saada kuulijoissa liikkeelle jotain, josta ei välttämättä heti tiedä mihin se johtaa, sanoo Kuokkalan kirkon pastori Minna Rantalainen.

Saarnaa valmistellessaan hän rukoilee, että löytäisi oikeat sanat ja sisällön.

– Kukaan ei halua saarnata tylsästi. Saarnaajan toivo on, että Pyhä Henki tekisi sanasta elävää.

Rantalaisen mielestä papit voisivat saarnata paljon rohkeammin. Saarnaaja ei ole pääosassa, mutta päivän sanoma suodattuu hänen kauttansa.

Samankaltainen prosessi tapahtuu Rantalaisen mielestä taiteilijan työssä. Hän saarnaa mielellään ja pitää sitä etuoikeutena. Samalla se kuitenkin herättää kauhua.

– Mietin, onko minusta tehtävään. Riitänkö minä?

Luterilainen kirkko on sanan kirkko ja saarnalla on siinä keskeinen sija. Teologian opiskelijat saavat kuitenkin puheen pitämiseen vain vähän koulutusta. Saarnan valmisteluun on Jyväskylän seurakunnassa varattu kahdeksan tuntia. Tulevan pyhän saarna pyörii papin mielessä kuitenkin koko viikon ajan.

Minna Rantalainen on toiminut pappina kohta 15 vuotta ja saarnannut lähes parisataa kertaa. Neljän papin seurakunnassa hänelle lankeaa saarnavuoro noin kerran kuussa. Haasteena on löytää uutta sanottavaa päivän teksteistä. Samat Raamatun tekstit toistuvat kolmen vuoden välein, joten ne ovat tulleet Rantalaiselle hyvin tutuiksi.

Saarna-aineistona on Raamatun lisäksi kirjallisuus, teologiset kommentaarit, sanomalehdet ja muut viestimet. Rantalaisen mukaan papin oma elämä on myös suuri aineiston lähde.

Saarnan tarkoitus on antaa ihmisille luottamusta ja voimia, että he jaksavat arjessaan.

Minna Rantalainen

Minna Rantalaisen ohjaamalla teologiharjoittelija Jaakko Kalskeella on tekeillä elämänsä kolmas saarna. Hänestä pyhän tekstien ja niiden taustojen tutkiminen on kivaa.

– Samalla tunnen suurta vastuuta siitä, miten sanoitan sanomaa niin, että se tuntuu ajankohtaiselta ja kohtaa seurakuntalaisten odotukset. Jokin uusi näkökulma voi tulla mieleen esimerkiksi suihkussa tai nukkumaan mennessä. Juttelen niistä sitten Minnan kanssa, Kalske kertoo.

– Lopulta täytyy löytää luottamus siihen, että saarna syntyy Raamatun tekstin pohjalta. Lopuksi luen ääneen kirjoittamani tekstin ja muokkaan sitä vielä, Kalske kertoo.

Myös Rantalainen kirjoittaa saarnansa, mutta pyrkii opettelemaan sen niin hyvin, ettei se kuulosta luetulta.

– Oma mies ja aikuiset lapseni toimivat hyvänä kaikupohjana saarnaa valmistellessa. Samoin kollegoilta saa tarvittaessa tukea. Naispapeilla on Facebookissa NAPS-ryhmä, josta löytyy paniikin iskiessä vertaistukea.

Saarnatilanteessa on tärkeää, että saarnaajan ja seurakuntalaisten välillä on yhteys. Saarnaa kuunnellaan eri tavoin: yksi keskittyy silmät kiinni, toinen hakee katsekontaktia.

– Sain opiskellessa ohjeen, että katso niiden suuntaan, jotka katsovat sinuun. Silloin löytyy yhteys, Minna kertoo.

Suomalaiset antavat palautetta hillitysti, mutta pappi oppii lukemaan seurakuntalaisiaan. Kuokkalassa on pastorin mukaan virkeitä seurakuntalaisia, joilta saa palautetta. Joskus palautetta saa jopa vuosien kuluttua.

– Tapasin hiljattain opettajan, joka yhä muisti 15 vuotta sitten pitämäni saarnan. Hyvältä tuntuu myös, jos palautetta saa saarnakonkareilta, Rantalainen sanoo.

Saarnasta sanottua

”Hyvässä saarnassa luodaan jotain uutta. Jos puhuja on itselleen totta, läsnä ja avoin, se avaa usein myös yhteyden kuulijoihin”, pastori Minna Rantalainen

”Saarnakokemukseen vaikuttaa oma mieliala. Jos mieli on hämmentynyt, saarnasta saa virvoitusta. Tärkeää on saarnan lisäksi ehtoollinen ja yhteinen virrenveisuu. Niistä tulee kiitollinen mieli”, seurakuntalainen Tellervo Kangas

”Saarnan tulee yhdistää ihmisiä, ei hajottaa”, seurakuntalainen Pirjo Virolainen

”Tässä kirkossa kuullaan vain hyviä saarnoja”, Virsimiehet, Kuokkalan kirkko

”Papin pitää puhua niin, että huonokuuloisetkin kuulevat. Tänään saarnattiin selkeällä ja kuuluvalla äänellä ja keskityttiin päivän tekstiin”, seurakuntalainen Tellervo Kangas

”Puhuttu puhe on eri kuin luettu teksti. Saarnapuheen pitää olla luontevaa. Hyvä saarna koskettaa kuulijaa ja hän kokee tulleensa kohdatuksi”, pastori Minna Rantalainen

”Hyvä saarna koskettaa ja sen muistaa”, seurakuntalaiset Matti Kinnarinen ja Reijo Kyyhkynen

Näin tehdään hyvä saarna

Puhetaidon kouluttaja Antti Mustakallio antaa viisi vinkkiä saarnan valmistamiseen:

• Olennaista on miettiä kolme asiaa: mitä haluat saarnan saavan kuulijoissa aikaan, minkälaisia odotuksia kuulijoilla on ja mikä on saarnan ydinviesti.
• Puhu ihmisille samalla tavalla kuin puhuisit muissakin tilanteissa.
• Mieti, onko saarnaajan ja seurakunnan välillä esteitä. Voisitko saarnata saarnastuolin sijasta seurakunnan edessä? Oletko liian sidoksissa muistiinpanoihisi?
• Hyvän saarnan valmistaminen vaatii vaivannäköä.
• Kokeile jotain uutta ja ota pieniä riskejä. Näin saarnasta tulee kiinnostava.

Jaakko kalskeen saarna sunnuntaina 30.1.2022 kuokkalan kirkossa

”Hyvät seurakuntalaiset, kanssakulkijat elämän vesillä,

Monet meistä ovat saattaneet kokea myrskyn, joko ulkoisen tai sisäisen. Myrskyjä yhdistää kaikissa muodoissaan voimakkuus. Ulkoisessa myrskyssä, kuten eilisessä Valtteri-myrskyssä, on usein kovaa tuulta ja sateita sekä usein myös ukkosta. Sisäisissä myrskyissä vastaavasti tunteemme myllertävät. Myrskyt siis tuntuvat kehossa asti. Myrskyt ovat siis voimakkaita, mutta niin on myöskin sellaisen tyynnyttäminen. Raamatussa otsikoidaan Matteuksen evankeliumin luvut 8 ja 9 nimellä ”Jeesuksen voimateot”. Mielestäni tässä tapauksessa tuo sana ”voimateko” on erittäin osuva. Jeesus tyynnytti myrskyn sanoillaan ja näin toi esiin hyvin näyttävästi Jumalaisen alkuperänsä.

Hetki sitten kuultua evankeliumia onkin hyvä lähteä perkaamaan erilaisten tekijöiden tai toimijoiden kautta. Näin voimme rakentaa jonkinlaisen mielekkään kokonaisuuden. Kolmeksi tekijäksi tällä kertaa on valikoitunut myrsky, opetuslapset ja Jeesus. Lähtekäämme tutkimaan kertomusta ja sen tapahtumia näiden kolmen tekijän näkökulmasta ja katsotaan mihin se meidät vie!

Ensiksi, tarkastelkaamme myrskyä. Matteus kertoo, että myrsky nousi aivan yhtäkkiä ja oli ankara. Alkuperäistekstissä käytetään myrskystä kreikan sanaa seismos, joka tarkoittaa maanjäristystä. Evankeliumeissa ja Uudessa Testamentissa tuota sanaa on käytetty muuallakin, useimmiten niin sanotuissa lopunajan merkeissä. Tämä antaa lisää aihetta ymmärtää, että myrsky oli poikkeuksellisen raju, mutta sen merkitys ei ole vain myrsky, vaan kyseessä on ehkä laajempikin vertauskuva. Tämä johdattaa meidät tarkastelemaan myös muita tekijöitä.

Toiseksi, tarkastelkaamme opetuslapsia. Jeesusta seurasi tuohon aikaan neljä opetuslasta ja he kaikki olivat ammatiltaan kalastajia. Tuohon aikaan pojat perivät isänsä ammatin. Voidaan olettaa, että mukana olleet opetuslapset olivat itse lapsesta asti olleet isiensä kanssa kalastamassa; harjoittamassa tulevaa ammattiaan. Heitä voidaan hyvällä syyllä pitää siis kokeneina vesillä kulkijoina, joille purjehtiminen Gennesaretinjärvellä ei ollut temppu eikä mikään. Kuitenkin rajuilma oli niin ankara, että nämä kokeneetkin opetuslapset hätääntyivät ja pyysivät Jeesukselta apua.

Kolmantena, tarkastelkaamme Jeesusta. Matkan aikana Jeesus päätti ottaa veneessä torkut. Olihan venettä ohjaamassa kokeneet kalastajat, ja ehkä Vuorisaarnan hengessä hän luotti Jumalaan ja oli rauhassa. Hän siis nukkui veneessä, kun ankara myrsky alkoi. Kun opetuslapset herättivät hänet, hän oli välittömästi tilanteen tasalla – ei siis tokkurassa – ja tyynnytti myrskyn. Jeesus ehti ennen tätä voimatekoaan ehkä jopa hieman isällisesti torumaan opetuslapsia vähästä uskostaan. Jeesus torui opetuslapsiaan vähäuskoisuudesta useammassakin kohtaa evankeliumissa. Opetuslapset nimittäin todistivat Jeesuksen tekemiä ihmeitä useaan kertaan, mutta silti riittävää luottamusta Jumalan voimaan ei ollut. Jeesus kuitenkin tyynnytti myrskyn ja rauhoitti tilanteen.

Kun näitä kolmea tekijää – myrskyä, opetuslapsia ja Jeesusta – tarkastelee, niin alkaa hahmottumaan jonkinlainen vertauskuvallinen sanoma. On perustellusti mahdollista tulkita tätä sanomaa monella tavalla. Itse näen tarinan kuitenkin vertauskuvana ja opetuksena elämästä ja Kristuksesta. Asettakaamme nämä samat kolme tarkastelukohdetta tähän viitekehykseen.

Ensinnäkin, myrsky nousi äkkiä ja oli hyvin ankara. Tämä voidaan nähdä vertauskuvana siitä, että elämässämmekin saattaa tulla äkkiä hätä. Emme välttämättä osaa ennakoida tai pysty välttämään sitä mitenkään. Tällaisia elämän myrskyjä saattaa olla monenlaisia ja niiden vaikutukset olla hyvin erilaisia. Tällaisia myrskyjä voivat olla sairastuminen, parisuhteen kariutuminen, työttömyys tai jopa asuintalosta löytynyt homevaurio. Niitä kuitenkin yhdistää useimmiten se, ettei niitä voi vain olankohautuksella ohittaa. Omat voimat eivät välttämättä tunnu riittävän.

Toiseksi, opetuslapset olivat kokeneita vesillä liikkujia. Monet meistäkin voivat olla kokeneita elämän vesillä liikkujia. Elämänkokemusta on jo valmiiksi tai se on kertymässä. Kun kokemusta karttuu, niin toisinaan sen avulla pystyy välttämään joitain elämän myrskyjä tai ainakin joitain aallokkoja. Kuitenkin kertomuksessa opetuslapset hätääntyivät ja pyysivät Jeesusta pelastamaan heidät. He pelkäsivät hukkuvansa. Niin elämässämmekin voimme välillä joutua myrskyyn, jota emme voineet ennakoida emmekä pystyneet välttämämään, ja pyydämme apua. Hädän hetkellä elämässämme on hyvä turvautua Jeesukseen ja uskoa, että hän on läsnä ja pystyy meitä auttamaan, kun tarve on suurin.

Kolmanneksi, Jeesus nukkui veneessä, mutta kun häneltä pyydettiin apua, hän ryhtyi toimeen. Voidaan havaita, että Jeesus ei estänyt opetuslapsia joutumasta myrskyyn eikä hän estänyt myrskyä syntymästä. Hän nukkui rauhallisesti veneessä, kun myrsky äkkiä nousi. Jeesus on siis läsnä elämässämme. Hän on läsnä, hän on lähellä, mutta hän antaa meidän myös tehdä omia valintojamme ja elää elämäämme. Kun meille tulee hätä, hän kuulee avunpyyntömme ja auttaa meitä. Opetuslapsiakin hän torui vähäuskoisuudesta, ja varmasti meilläkin on sen suhteen kehityttävää, mutta Jeesus ei jätä meitä yksin. Hän kulkee aina kanssamme.

Näiden kolmen tekijän pohtimisen jälkeen olemme päässeet jonkinlaisen opetuksen tai vertauskuvan äärelle. Jokaiselle nämä voivat tarkoittaa eri asioita ja tulkintoja olisikin vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen. Itse näen kertomuksen opetuksena sen, että Jeesus on aina läsnä elämässämme, mutta Jeesus ei estä meitä joutumasta kaikkiin myrskyihin. Saamme itse suunnistaa vesillä ja elää elämäämme. Kuitenkin erityisesti hädän hetkellä – kun omat voimat tuntuvat vähäisiltä ja elämä raskaalta – hän kuulee avunpyyntömme, suojaa meitä ja tyynnyttää elämämme myrskyt.

Toisinaan, varsinkin pandemian aikana, on voinut tuntua siltä, että Jumala nukkuu, kuten Jeesus nukkui veneessä. Tämä on voinut tuntua turvattomalta ja pelottavaltakin. Kuitenkin evankeliumien kertomuksissa Jeesus nukkui, koska hän on samaan aikaan sekä tosi ihminen että tosi Jumala. Ihmisen tavoin hän siis tuona hetkenä tarvitsi unta, vaikka olikin tehnyt ihmeitä. Nukkuessaankin Jeesus oli kuitenkin kaikkeuden hallitsija, sillä Jumala ei nuku kuin ihminen. Jeesus oli ennen purjehdusta Vuorisaarnassaan puhunut luottamisesta Jumalan huolenpitoon. Hän ehkä koki siis syvää rauhaa myrskyssäkin, koska tiesi Jumalan suojelevan. Jumala on siis kanssamme aina, ja voidaan myös sanoa, että hän on aina hereillä.

On ymmärrettävää, että saatamme turhautua ja ihmetellä sitä, miten Jumala vastaa rukouksiimme tai vastaako ollenkaan. Toisinaan kuitenkin vastaukset rukouksiimme saapuvat sellaisissa muodoissa, joita emme itse osaa odottaa. Evankeliumissakin Jeesuksen teko aiheutti ihmisissä ihmetystä. Voidaan siis nähdä, että opetuslapsetkaan – jotka olivat jo monia ihmeitä nähneet – eivät välttämättä odottaneet, että Jeesus olisi tyynnyttänyt sanoillaan myrskyn. Jos se olisi ollut heidän olettamansa asia, olisi varmastikin ihmetys ollut vähäisempää. Ihmeellistä saattoi olla myös toisissa veneissä, jotka olivat samassa myrskyssä. He eivät voineet tietää, miten myrsky laantui eivätkä he välttämättä tienneet kuka Jeesus on. Vastaukset rukouksiimme voivat siis olla myös meille näkymättömissä. Opetuslapsien tavoin saatamme siis olla joskus vähäuskoisia, kun epäilemme. Evankeliumi kuitenkin vakuuttaa meille, että Jeesus auttaa hädän hetkellä vähästä uskostamme huolimatta, kuten hän auttoi opetuslapsiakin.

Kulkekaamme siis elämän vesillä turvaten elämämme kaikkivaltiaaseen Jumalaan, jota tuulet ja aallotkin tottelevat. Hän kuulee rukouksemme ja on kanssamme nyt, aina ja iankaikkisesti.”

Jaa artikkeli: