Afrikan kriisialueilla pitkään toimineen Pekka Haaviston mielestä tärkeintä olisi luoda koulutusta ja työpaikkoja nuorelle, turhautuneelle sukupolvelle.
Pekka Haavisto, toimit ulkoministerin erityisedustajana Afrikan kriisialueilla. Millaista työ on?
Työ on ennen kaikkea rauhanprosessien tukemista ja neuvotteluratkaisujen etsimistä. Pääpaino on tällä hetkellä ollut Afrikan sarvessa – Somalian heikon rauhan tukemisessa ja Eritrean-Etiopian jännittyneiden välien liennyttämisessä. Yhteydenpitoon ja neuvotteluihin kuuluvat sekä kokoukset ja tapaamiset että tutustuminen olosuhteisiin kentällä.
Miksi toimit juuri Afrikassa?
Johdin kuusi vuotta YK:ssa konfliktien ympäristövaikutusten selvityksiä kentällä. Aloitimme Kosovosta, sitten tuli monta muuta kohdetta: Afganistan, Irak, Palestiina, Liberia, Sudan… Sudanissa työskentely johti kutsuun EU:n erityisedustajaksi Sudaniin ja Darfuriin. Näin Pohjois-Afrikasta tuli alue, jonka aloin tuntea parhaiten.
Pakolaisvirta Afrikasta kiihtyy. Onko mitään tehtävissä?
Ihmisiä pitäisi auttaa mahdollisimman lähellä kriisin syntyaluetta. Näin auttamisen resurssit hyödynnettäisiin parhaiten. Tärkeintä olisi luoda koulutusta ja työpaikkoja nuorelle, turhautuneelle sukupolvelle. Tässä Suomikin voi tehdä osansa.
Millaisena näet maanosan tulevaisuuden?
Afrikassa väestökehitys on nopeaa. Taloudellista toimeliaisuutta tarvitaan, jotta kaikille voidaan taata ihmisarvoinen elämä. Tyttöjen ja naisten koulutus on entistä tärkeämpää. Afrikan Unioni, joka on ottanut mallinsa Euroopan Unionista, toimii nyt ehkä EU:ta dynaamisemmin mantereen yhdistämiseksi.
Kuinka tärkeänä koet kirkollisten toimijoiden työn kehittyvissä maissa?
Olen itse Kirkon Ulkomaanavun hallituksessa, ja on hienoa nähdä, miten apu menee perille. KUA on myös laajentanut toimintaansa rauhanvälityksen suuntaan. Samoin on tehnyt Suomen Lähetysseura. Sillä on ollut tärkeä rooli muun muassa Syyriassa.
Miten haluaisit vaikuttaa turvapaikanhakijoiden tilanteeseen Suomessa?
Oikeus turvapaikkaan on yksilöllinen kysymys. On osoitettava, millaisen vainon tai painostuksen kohteeksi on joutunut. Tällaisille ihmisille on annettava suojaa. Kielteisen päätöksen saaneiden kohdalla on tärkeää, että he palaavat järjestäytyneesti, ja heidän paluutaan tuetaan. Hengenvaaralliseen tilanteeseen ei ketään pidä palauttaa.
Viime aikojen koskettavin kohtaaminen?
Olin kesällä Hondurasissa, jossa alkuperäiseen intiaanikansaan kuulunut ihmisoikeusaktivisti Berta Caceres oli murhattu. Kävin intiaanien kylässä, jonne menemisestä varoittivat niin Hondurasin hallitus kuin paikallinen poliisi. Kun pääsin kylään, vastaanotto oli latautunut. Ihmiset, joita ei koskaan ollut kuunneltu, halusivat puhua. Kuuntelin ja meistä tuli ystäviä. Toivottavasti myös viranomaiset ja Hondurasin hallitus kuuntelisivat näitä ihmisiä.
Missä asioissa näet toivoa?
Kaikilla konfliktialueilla toimii paikallisia ihmisiä, jotka haluavat rakentaa rauhaa ja auttaa muita. Ihmisyys ja ihmisarvot ovat yleismaailmallisia. Somaliassa tapasin paikallisia naisia, jotka ostivat nuorilta kavereilta aseet pois ja maksoivat omasta pussistaan heidän koulutuksensa. ”Olemme keksineet aseistariisunnan”, naiset sanoivat ylpeästi. He eivät olleet koskaan kuulleet, että joku tekisi vastaavaa missään muualla.
Mikä Raamatun kertomus on koskettanut sinua?
Näin joskus listan, johon oli koottu Raamatun pakolaiset, siirtolaiset ja karkotetut – alkaen Aatamista ja Eevasta, päätyen varhaisen kirkon toimijoihin. Raamattu on länsimaisen kulttuurimme perustaa, ja sen ovat käytännössä kirjoittaneet pakolaiset. Tämä ajatus on aika pysäyttävä. Emme ole tekemisissä minkään uuden asian kanssa.