Ennen eläkkeelle siirtymistään Matti J. Kuronen toimi pitkään poliisi- ja pelastuslaitoksen pappina Lappeenrannassa. Työ oli rankkaa ja opetti, miten raadollista elämä ja kuolema voivat olla. Kurosen osana oli viedä kuolinviesti omaisille. Kaikkein raskainta oli kohdata lasten kuolema.
– Ensivaste- tai poliisiautosta katsottuna maailma näyttää kovin erilaiselta kuin pappilan ikkunasta, Kuronen toteaa.
Työ ei ole jättänyt täysin rauhaan eläkkeelläkään. Palosireenin soidessa Kuronen huomaa yhä miettivänsä, mitä on tapahtunut ja kuka mahtaa olla keikalla.
– Näissä tilanteissa, joissa poliisi- ja pelastusväki toimivat, elämä on ehdottomasti totta. Elämä on myös kuolemista. Silti kuolemaan ei koskaan totu, Kuronen sanoo.
Vain elävät voivat puhua kuolemasta
Kurosesta on hyvä, että myös kuolemasta uskalletaan puhua avoimesti. Pari vuotta sitten Lappeenrantaan avattiin kaikille avoin Tuonen tupa – maailmallakin suosituksi tullut Kuoleman kahvila. Vastaanotto oli niin hyvä, että kaikki halukkaat eivät aluksi mahtuneet oikein sisäänkään. Nyt kokoontumisia on säännöllisesti.
– Tarkoitus on keskustella kuolemasta elävästi, Kuronen sanoo.
Idea Kuoleman kahvilasta tuli pietarilaiselta professorilta Anatoly Vlasovilta, entiseltä avaruustutkijalta. Hän on ollut perustamassa Kuoleman kahvilaa Pietariin.
Lappeenrannan Tuonen tuvassa kuolemasta on puhuttu monesta näkökulmasta. Liikkeelle lähdettiin torjutusta kuolemasta – siitä yksikertaisesta tosiasiasta, että me kaikki kuolemme.
– Vain elävät voivat puhua kuolemasta, Kuronen huomauttaa.
On helpompi elää jos ymmärrämme kuolevamme
Tuonen tupaan kokoontuneet ihmiset ovat halunneet keskustella muun muassa lapsen kuolemasta, eutanasiasta ja saattohoidosta. Lääkärit ovat käyneet selvittämässä, mitä kuolemassa tapahtuu. Lisäksi on ollut alustuksia muun muassa ortodoksien, luterilaisten ja vapaa-ajattelijoiden kuolemakäsityksestä.
– Ihmisillä on tarve puhua kaikesta, mistä ei ole hyvä vaieta, Kuronen sanoo.
Diakonian työalasihteeri Heini Lekander on huomannut, miten paljon kuolemaan liittyy puhumattomuutta, osin pelkojakin. Niinpä Lekander haluaisi viritellä ajatusta Tuonen tuvasta myös Jyväskylän seurakunnassa.
– Meidän on helpompi elää tätä elämää, jos ymmärrämme kuolevamme.
Diakoniatyössä Lekander on nähnyt, miten paljon kuolemaan liittyvät teemat askarruttavat.
– Pahimmillaan se voi johtaa siihen, että ihmiset pohtivat näitä kysymyksiä yksin. Kaikilla ei ole läheisiä, joiden kanssa kuolemasta voisi keskustella.
Puhuttelen kuolemaa teititellen
Seurakunnan toimintaan Tuonen tupa istuu luontevasti.
– Ajatuksena olisi tarjota paikka, jossa kuolemasta voisi keskustella avoimesti niin, ettei kenenkään näkemyksiä jyrätä.
Kurosen mielestä ihmiset ymmärtävät yhä paremmin oman rajallisuutensa. Kliininen ajattelu on hänen mukaansa tullut tiensä päähän. Entä onko Kuronen itse sinut kuoleman kanssa?
– Jos 76-vuotias ei ymmärrä, että kello on jo soinut ja viimeinen kierros on menossa, hän ei tiedä, mitä tekee. En minä sinut kuoleman kanssa ole, mutta kunnioitan kuolemaa. Teitittelen, mutta puhuttelen kumminkin, Kuronen sanoo.
Jaa artikkeli: