Kotimaiseen pop-musiikkiin sisältyy hyvin usein uskonnollista pohdintaa ja kristillistä symboliikkaa, mutta onko kyse jumalankaipuusta vai provokaatiosta?
Varsinainen hengellinen musiikki ei tapaa soida samoilla radioaalloilla kuin niin sanottu sekulaari musiikki, vaan sille on varattu omat ohjelmansa ja kanavansa.
Sen sijaan Kotiteollisuus, Juice Leskinen, Happoradio, Samuli Putro ja Apulanta ovat tuttuja kaupallisilta aalloilta, ja myös heidän tuotannossaan käsitellään paljon uskontoa ja hengellistä pohdintaa. Viime aikoina esillä ovat olleet myös Antti Tuiskun teemallinen Valittu kansa -levy sekä Erika Vikmanin Syntisten pöytä, joka on ollut viime kuukausien soitetuimpia kappaleita Suomessa.
Uskonnon ja populaarikulttuurin suhdetta pohtinut Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan pastori Joona Salminen toteaa monien pop-kappaleiden käsittelevän teemoja, jotka sisältyvät kristilliseen teologiaan ja eri uskontoperinteisiin.
Uskonnon vaikutus voi näkyä sekä suurissa kysymyksissä että pienissä yksityiskohdissa.
– Erilaiset viittaukset uskontojen pyhiin teksteihin on yksi taso, toinen taso on pinnan alla: millaisia eettisiä ihanteita kappaleista löytyy tai miten puhutaan esimerkiksi rakkaudesta, kuolemasta tai elämästä. Uskonnon vaikutus voi näkyä sekä suurissa kysymyksissä että pienissä yksityiskohdissa.
Salmisen mielestä esimerkiksi Tuiskun viime vuonna ilmestynyt Valittu kansa on kiinnostava kuva ajastamme. Korkeatasoisesti tuotettu pop-levy alkaa kirkkoon saapumisella ja päättyy kuoleman karnevalisointiin. Kappaleissa käsitellään paljon ihmisyyden peruskysymyksiä, kuten Jumalaa ja yhteisöllisyyttä. Myös selkeitä elämänohjeita kaivataan.
– On kiinnostavaa, että levyn teksteissä hengellinen etsintä ruumiillistetaan. Ruumis on ikään kuin vihje tai täynnä kysymyksiä, joiden kautta sukelletaan välillä hyvin syvälle eksistentiaalisiin kysymyksiin. Käsittelytapa on toki osittain provosoiva, mutta monia teemoja on käsitelty oivaltavasti.
Myös Jumalaa kuvataan ruumiillisesti ja hänelle annetaan inhimillisiä ominaisuuksia.
Salmisen mielestä levyn sanoituksissa kuvataan mielenkiintoisella tavalla myös erilaisia uskonyhteisöjä.
– Samalla ihmisen etsintää ja kaipausta kuvataan traagisena: hengellinen jano kuluttaa ruumista. Jumalaa ei löydy, vaikka miten kovasti etsisi. Myös Jumalaa kuvataan ruumiillisesti ja hänelle annetaan inhimillisiä ominaisuuksia.
Erika Vikmanin Syntisten pöytä -kappaleessa taas korostuu Salmisen mukaan juutalais-kristillisellä sanastolla ja symboliikalla leikittely. Langenneen maailman ilmiöitä ja elämän rosoisuutta käsitellään diskon tahtiin.
– Synti esitetään houkuttelevana, hauskana ja jopa vapauttavana asiana, vastakohtana takakireälle ja tiukkapipoiselle elämänasenteelle. Paratiisin ja ehtoollisenvieton välille luodaan yhteys, samoin hyödynnetään monia raamatullisia ilmauksia kuten ”kielletty hedelmä” tai ”murrettu leipä”. Kappaleen nimi viitannee siihen, miten Luukkaan evankeliumin viidennessä luvussa Jeesusta kerrotaan kritisoidun siitä, että hän söi syntisten kanssa, Joona Salminen toteaa.
Jumalakaipuu ei ole kadonnut mihinkään, vaan se löytää uusia sanoituksia.
Salmisen mukaan Syntisten pöydässä uskonnollisella kuvastolla leikitellään kiusoittelevaan sävyyn, mikä tekee kokonaisuudesta humoristisen. Sen sijaan Tuiskun levyllä ihmisen rikkinäisyys ja etsintä sekä Jumalan kätkeytyminen otetaan hänen mielestään enemmän tosissaan.
– Näitä esimerkkikappaleita ei kannata redusoida pelkiksi provokaatioiksi. Sen sijaan on katsottava, millaiseen kulttuuriseen keskusteluun ne liittyvät ja mitä voimme niistä oppia.
Jyväskylän Kuokkalan alueseurakunnan pastori Miika Mäkinen toteaa, että lauluntekijät haluavat käsitellä musiikin kautta syviä ja suuria teemoja, jotka kestävät aikaa. He tahtovat herättää tunteita ja koskettaa sielua.
– Jumalaakin lähestytään yhtäältä omakohtaisesti, toisaalta ilmiönä. Vaikka viime vuosisadalla sekulaarin ja hengellisen musiikin välinen erottelu korostui, jumalakaipuu ei ole kadonnut mihinkään, vaan se löytää uusia sanoituksia.
Mäkisen mielestä Tuiskun ja Vikmanin kappaleiden suosio kertoo osaltaan siitä, miten tervetullutta uskonnon, ja uskon, käsitteleminen pop-kappaleissa on. Hänen mielestään on kuitenkin oleellista huomata, ettei lauluntekijällä ole lähtökohtaisesti tarkoitusta eikä velvollisuutta kuvata kristinuskon oppisisältöjä tai ydintä kattavasti.
– Kiinnostavimmat pop-laulut eivät ole useinkaan loppuun asti pureskeltuja ja helposti avautuvia, vaan ratkaisevalla tavalla ristiriitaisia. Tuiskun ja Vikmanin kappaleidenkin kohdalla kuulijan on itse tulkittava, ajatellaanko niissä oikeasti jotain vai onko kysymys vain leikkimisestä.
Jyväskylän seurakunnan pastori Liisa Ruusukallio muistuttaa, että taiteessa harvoin pyritään noudattamaan opillista tarkkuutta.
Lauluntekijät haluavat käsitellä musiikin kautta syviä ja suuria teemoja
– Sellaista on minusta turha lähteä Tuiskun levyltäkään kristittynä vaatimaan. Itse haluan ajatella niin, että siinä kaupallisuuden läpi pilkistää aito etsintä, kaipuu ja innostus Jumalan ja hengellisyyden äärellä, hän sanoo ja kertoo pitävänsä levyä antoisana ja kiinnostavana.
– Voin kristittynä tulkita, että lauluissa käsitellään kuoleman jälkeisiä maailmanluokan bileitä Taivaassa, epävarmuutta erilaisten elämänkatsomusten ja selitysten tarjonnan keskellä, hyväksyvän hengellisen kodin kaipuuta, Pyhän Hengen pöhinöitä ja Jobin kirjan kaltaista turhautunutta rukoustilitystä Jumalalle, Kuokkalan alueseurakunnan pastori Ruusukallio listaa.
Hän toteaa, että jotkut nykysukupolven edustajat kokevat kristinuskon sanoman ja kirkon todellisuuden olevan ristiriidassa keskenään. Hänen mukaansa Syntisten pöytä -kappaleen voi nähdä heijastavan tätä pettymystä.
– Laulusta voi lukea ajatuksen siitä, että jätetyt, langenneet, kiusatut ja muut kovia kokeneet ovat enemmän tervetulleita johonkin toiseen pöytään kuin kristittyjen joukkoon. Varmasti meillä kristityillä ja kirkolla riittääkin tässä petrattavaa. Samalla kiinnostavaa on se, että laulu toistaa lähes sanatarkasti Jeesuksen vastauksen fariseuksille ja lainopettajille ”En minä ole tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisiä”.
Miika Mäkinen toteaa arvostavansa musiikintekijöiden herättämää keskustelua.
– Toisaalta Apulannan Toni (Wirtanen) totesi Valot pimeyksien reunoilla -sanoituksessaan hyvin: ”Älä usko lauluihin”.
Jaa artikkeli: