Toiminta verkossa on kriisin aikana antanut myös meidän seurakuntamme työntekijöille suuren onnistumisen tunteen. Me olemme läsnä, vaikka sitten virtuaalisesti, mutta kuitenkin olemme! Jumalanpalvelukset jatkuvat, perhekerhot jatkuvat, ja hartauksia tehdään nettiin joka päivä.
Ylenpalttinenkaan määrä sähköistä läsnäoloa ei kuitenkaan tavoita heitä, jotka eivät nettiä käytä. Kysyjälle ei voi eikä pidä vastata, että kirkko on vain siellä verkossa.
Kirkko ja kaupunki -lehti (27.4.) nosti esiin Uppsalan yliopiston kirkkotutkija Karin Rubensonin näkemyksen, jonka mukaan kirkko ei digiloikasta huolimatta ole sitä mitä sen pitäisi olla, sillä kristityt eivät voi kokoontua viettämään ehtoollista. ”Toisin sanoen seurakunnat lakkasivat tekemästä sitä, mikä monien teologien mielestä muodostaa kristillisen kirkon ytimen”, jutussa todetaan.
Tässä sitä kuitenkin ollaan. Artikkelin mukaan luterilaisissa sisarkirkoissa, Tanskassa ja Yhdysvalloissa, on vietetty ehtoollista etäyhteyden avulla, mutta Suomessa moni suhtautuu kielteisesti koronatilanteen herättämään teologiseen pohdintaan etäehtoollisesta.
Paljon puhuttu suoratoisto siis pystyy välittämään koteihimme vain osan jumalanpalveluksesta. Kuitenkin se on parempi vaihtoehto kuin koko jumalanpalveluselämän lakkaaminen epidemian ajaksi. Striimaaminen myös tuntuu niin luontevalta, että on suorastaan kummallista, että palvelun järjestelmällinen tarjoaminen vaati jalansijakseen tällaisen epidemian.
Tällä hetkellä kirkkoihin ei pääse kukaan, mutta kaikki eivät pääse kirkkoihin myöskään epidemian laannuttua. Onko suoratoisto tuonut jumalanpalveluksia vanhusten palveluasumisen yksiköiden ruutuihin? Kokeeko joku osallistumisen luontevammaksi sähköisesti kuin lähtemällä kirkkoon?
Jos vastaus on kyllä, jumalanpalvelusten suoratoistoa on syytä jatkaa myös kriisin jälkeen.
Jaa artikkeli: