Äidin rakkaus on elämän kantava voima. Pienelle lapselle suhde äitiin on läheisin ja siksi aikuttavuudeltaan vahvin.
Lapsi kukoistaa äidin hyväksyvän katseen alla. Äiti iloitsee lapsestaan, eikä rakkaus vaadi lapselta tekoja tai suorittamista.
– Jokaisella lapsella tulisi olla varmuus oman äidin rakkaudesta ja hyväksynnästä, sanoo sosiaalipsykologi, psykoterapeutti Saara Kinnunen.
Kinnunen näkee terapiatyössään, kuinka äitisuhde vaikuttaa läpi elämän – hyvässä ja pahassa. Moni hakee terapiasta helpotusta masennukseen, uupumukseen, elämänhaluttomuuteen tai ahdistukseen. Elämäntarinoista löytyy monesti täyttymätöntä äidin ikävää, jota voi olla vaikea myöntää.
– Äiti antaa lapselleen elämän, pitää hänet hengissä ja tekee paljon tämän eteen. Äiti on tietyllä tavalla tabu.
Jos antaa anteeksi liian aikaisin, ei tapahdu paranemista.
Oman lapsuuden tarkastelu aikuisen silmin voi olla kivuliasta, koska silloin joutuu kokemaan uudelleen kiukkua ja surua, jotka ovat jääneet lapsuudessa käsittelemättä. Koteloituneet tunteet voi tunnistaa terapiassa tai työskentelemällä yksin vaikkapa kirjallisuuden avulla.
Kinnunen haluaa tehdä näkyväksi ja normalisoida sen, että vaillinaisessa maailmassa on enemmän tai vähemmän täydellisiä äitejä ja parempia ja huonompia eväitä elämään. Pahin varjo ja tavallisin tarina terapiaistunnoissa on riittämättömyyden tunne. Ihminen ei välttämättä tunnista, että taustalla on äitisuhde.
– Lasta on kasvatettu moittimalla, kun jokin asia ei ole mennyt hyvin. Lapsi tuntee, että ei ole täyttänyt äidin toiveita. Äiti on pettynyt.
Varjo jää itsetuntoon ja käsitykseen itsestä. Jotkut alkavat suorittaa ja ansaita hyväksyntää. Hauraammalle ihmiselle jää syyllisyyden ja ahdistuksen varjo.
Äidin ikävä jättää jälkiä, mutta niitä työstämällä voi päästä irti äidin varjosta. Prosessi vie lopulta kysymykseen anteeksiannosta. Voi jäädä katkeruuteen tai antaa anteeksi. Anteeksi antaminen on kuitenkin mahdollista vasta sitten, kun tietää, mitä anteeksi annettavaa on.
Mielen voi täyttää myös kiitollisuus
– Jos antaa anteeksi liian aikaisin, ei tapahdu paranemista. Terapeuttisessa sielunhoidossa ja terapiassa anteeksi antamisen tienhaaraan kuljetaan pitkä matka. Vasta suru tekee tilaa anteeksi antamiselle. Kiukun vaiheessa se ei vielä ole mahdollista, Kinnunen muistuttaa.
Anteeksi antamisen jälkeen voi myös ottaa aikuisen vastuun omasta käytöksestään. Kun on turvallisesti kohdannut oman kipunsa ja uhrin aseman, on varaa nähdä se, mitä itse aiheuttaa toisille ihmisille. Silloin ei vie toimintatapaa eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.
Käsittelemättömät traumat ja toimintatavat tulevat selkäytimestä. Omaa äitisuhdettaan kannattaakin pohtia viimeistään siinä vaiheessa, kun saa omia lapsia. Jokaisen ei onneksi tarvitse mennä kipujen kautta.
– Mielen voi täyttää myös kiitollisuus hyvistä muistoista ja eväistä elämään. Vaikka äiti ei ollut täydellinen, hyväksyntää on ollut riittävästi, Kinnunen lohduttaa.
Kirjailija, psykotera-peutti Saara Kinnunen alustaa aiheesta Äidin ikävä Palokan kirkolla ma 14.10. klo 18.30.Jaa artikkeli: