Dávid Stinner (vas.), Lili Varga, Rebekka Pöhlmann ja Károly Tóth Unkarin Sopronin luterilaisesta seurakunnasta vierailivat Seinäjoella kirkkoherra Ari Aurasen virkaanasettamisviikonloppuna joulukuussa.

Seinäjoen kokoinen Sopronin kaupunki sijaitsee Itävallan rajan tuntumassa, noin tunnin ajomatkan päässä Wienistä. Sopronista saapuivat kirkkoherran virkaanasettamisen juhlaviikonlopuksi Seinäjoelle kirkkoherra Károly Tóth, pastori Rebekka Pöhlmann, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Dávid Stinner ja nuorten edustaja Lili Varga.

‒ Vierailu sisälsi virkaanasettamisjuhlallisuuksien lisäksi hieman historiaa ja arkkitehtuuria, mukavaa yhdessäoloa ja keskusteluja, hyvää ruokaa, ja tietenkin saunomista ja avantouintia, summaa kirkkoherra Károly Tóth.

Virkaanasettamisjuhlassa eräs seurakuntalainen tuli kertomaan pastori Pöhlmannille vierailleensa useaan otteeseen Sopronissa.

‒ Meiltä löytyi yhteisiä tuttujakin, iloitsee Pöhlmann.

Pitkä ystävyys

Seurakuntien välillä vallitsee lämmin ystävyys. Seinäjoen ja Sopronin seurakuntien välinen sopimus on viimeksi allekirjoitettu vuonna 2019 ja pian on jälleen päivittämisen aika. Vuodesta 2012 aktivoituneet vierailut ja yhteydenpito seurakuntien välillä on ollut ensisijaisesti nuorisotyöpainotteista. Nuorten ryhmä on tehnyt matkan Seinäjoelta Soproniin säännöllisesti kahden vuoden välein. Myös kirkkoherra Ari Aurasen suunnitelmissa on tervehdyskäynti Unkarissa.

‒ Ystävyys on iso asia seurakunnallemme ja nuorillemme, ja se tulee historiansa vuoksi jatkumaan ja vahvistumaan entisestään, iloitsee kirkkoherra Tóth.

Vastavuoroisesti sopronilaisten nuorten ryhmä on vieraillut Seinäjoella kaksi kertaa vuosina 2015 ja 2019. Seuraava Seinäjoen-vierailu on suunnitteilla tulevaisuudessa – se tapahtuu mahdollisesti jo ensi kesänä, kun joulukuun vierailulla nuoria edustanut Lili Varga saapuu vahvistamaan suomen kielen osaamistaan rippileirille.

Sopronin luterilaisen seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Dávid Stinner osallistui itse nuorten ryhmän matkalle vuonna 2000. Jo tuolloin yhteys Seinäjoen seurakunnan kanssa oli olemassa.

‒ Seurakuntien välinen yhteys ja nuorten matkat ovat säilyneet ohjelmassa, vaikka ihmiset ovat vaihtuneet, iloitsee Stinner.

Hänen poikansa on ollut myös Seinäjoella vierailulla.

‒ Upea kokemus yhdistää meitä, hehkuttaa Stinner.

Kokemustenvaihtoa

Ystävyysseurakuntatyö on kurkistus ystäväseurakunnan arkeen. Se on ideoiden, käytäntöjen ja isojen asioiden jakamista, sekä yhdessä iloitsemista.

‒ Asioita ja käytäntöjä on hyvä nähdä itse paikan päällä, ottaa opiksi ja painaa sydämeensä, vinkkaa Pöhlmann.

Seinäjoen seurakunnan Sopronin-kävijät ovat päässeet näkemään, miten ja millä tavalla kaikki ikäryhmät toimivat seurakunnassa yhdessä.

‒ Sopronissa on muun muassa seurakunnan oma päiväkoti, alakoulu ja vanhainkoti, kertoo nuorisotyönjohtaja Pete Ketola.

Sopimus kirkkojen välillä

Sopronin luterilainen seurakunta on pieni verrattuna Seinäjoen seurakuntaan, jonka jäsenmäärä on suurin piirtein sama, kuin koko Unkarin luterilaisessa kirkossa on jäseniä. Rippikoulun käy Sopronissa vuosittain 50 nuorta, kun Seinäjoella kävijämäärä on 700. Kokoerosta huolimatta yhtäläisyyksiäkin seurakuntien välillä löytyy.

Seurakuntien välistä ystävyyttä vahvistaa kirkolliskokouksen toukokuussa hyväksymä ja viime syksynä allekirjoitettu yhteistyösopimus Unkarin luterilaisen kirkon kanssa. Suhteen rakentumisen taustalla on luterilaisten kirkkojen välinen yhteys Euroopassa. Suurin osa ystävyysseurakuntasopimuksista onkin solmittu juuri Unkarin, Viron tai Inkerin luterilaisten kirkkojen seurakuntiin.

Ystävyysseurakuntatyö on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälisen työn muodoista. Ystävyysseurakuntatyön tarjoama nuorisovaihto on turvallinen mahdollisuus tutustua ihmisiin ympäri maailman.

‒ Nuorilla on nykypäivänä hurjan paljon mahdollisuuksia, joiden runsaus voi jopa ahdistaa. Nuorisovaihdossa nuori oppii itsestään ja toisistaan paljon, kertoo Pöhlmann.

Ystävysseurakuntatoiminta

• Kirkon kansainvälisen työn muoto.
• Toteutuu pääasiassa luterilaisten seurakuntien välillä.
• Sisältää esimerkiksi yhteistyötä, vastavuoroisia vierailuja, työntekijävaihtoa, hengellistä yhteyttä ja esirukousta.
• Toiminnan ytimessä ovat keskinäinen yhteys ja vuorovaikutus.
• Seinäjoen seurakunnan ystävyysseurakuntia ovat Unkarin Sopron, Saksan Schweinfurt ja Inkerin kirkon Hietamäki.

Artikkeli Ystävyyttä arjessa ja juhlassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

”Asun keskellä vanhaa Pietaria Muchnoy Pereulokilla eli Jauhokujalla, joka saattaa olla monelle tuttu Dostojevskin Rikos ja rangaistus -romaanista. Sen takana on Hernekatu, Gorokhovaya Ulitsa, jonka varrella asui aikoinaan Rasputin – ja jonka varrella on asunut minun isoäitini.

Hän oli ollut kotiapulaisena suomalaisvenäläisessä perheessä, hänen sisarensa apuhoitajana sairaalassa. Karjalaiset sukujuuret omannut mamma palasi Suomeen vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen, sisar perheineen jäi Venäjälle, emmekä tiedä, mitä heille lopulta tapahtui.

Meillä suomalaisilla on Venäjän suhteen paljon historian taakkaa, mutta ajattelen, että pitäisi jaksaa katsoa sen yli ja löytää kaikki se ihana ja yhteinen, jota meillä myös siitä huolimatta on.

Venäjä ei ole helppo maa toimia, ja jos ei osaa kieltä, toimiminen on mahdotonta. Opiskelin koulussa venäjää ja rohkenin sen ansiosta 1998 ottaa vastaan kolmen kuukauden pestin Inkerin kirkon piispan sihteerin sijaisena Pietarissa. Nyt tuo rupeama on kasvanut jo yli kahteen vuosikymmeneen.

”Aina Jumala jonkun merkin itsestään antaa”

Lähetystyö oli minulle jo ihan lapsuuden kutsumus. Ritva Marttala oli pitkään nimikkolähettinä Angolassa ja kiersi 1970-luvulla kouluilla kertomassa tehtävästään. Venäjää en tietenkään tuolloin osannut paikkanani ajatella, ajattelin Ritvan esimerkin innoittamana Afrikkaa.

Valmistuttuani työskentelin ensin opettajana Haapajärvellä ja Kurikassa. Lähetystyöhön lähdin ensimmäisen kerran 1989, olin Sleyn lähettinä Keniassa, opetin englanniksi uskontoa kirkon koulussa. Palasin 1992 Suomeen, pienen kyläkoulun johtajaksi Lapuan Hirvijoelle.

Jotenkin lähetystyö aina täällä kotimaassakin ikään kuin kulki minua läheltä. Kun menin Kurikkaan opettajaksi, naapuriini muutti henkilö, joka oli Namibiassa syntynyt lähetyslapsi. Kun tulin Lapualle, sain kuulla päätyneeni kouluun, jonka opettaja oli jo 1900-luvun alkupuolella haaveillut lähetystyöstä.

Tuntuu, että saan kutsumukseni suhteen todeta samoin, kuin pitkään Venäjällä lähetystyötä tehnyt entinen esimieheni Tapio Karjalainen, jonkun kerran haastettua häntä siitä, että miten siihen Jumalaan nyt oikein voi uskoa? Karjalainen vastasi ilolla ja varmuudella: ”Kuule, aina se Jumala jonkun merkin itsestään antaa!”.

Kaikesta ei tarvitse olla yhtä mieltä istuakseen yhteiseen pöytään

Lähetystyö on tärkeää, koska Raamatussa on hyvin selkeästi ilmoitettu sen olevan Kristuksen kirkon tehtävä. Meidän tehtävämme on viedä viestiä – Kristus ei ole jaettu, Hän on kuollut kaikkien puolesta.

Samalla ajattelen lähetystyön olevan kansainvälisyyskasvatusta parhaimmillaan – opimme näkemään, että ihmisten välillä on paljon enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Sama lähtökohta on myös todellisella ekumeenisella ajattelulla – toisten kunnioittaminen. Kaikesta ei tarvitse olla yhtä mieltä voidakseen istua samaan pöytään.

Huomaan usein miettiväni, voisiko yhteinen näky evankeliumin julistamisesta tässä suuressa maassa auttaa etsimään yhteyttä myös Suomessa, miksei laajemminkin erilaisissa kirkkoliitoissa kuten Luterilaisessa maailmanlitossa? Lähes kaikki Suomen kirkon järjestöt, herätysliikkeet, tekevät työtä Inkerin kirkossa ja pystyvät toimimaan sovussa keskenään. Se on aika iso juttu.

Kristus hoitaa kirkkoaan ja hänen kirkkonsa hoitaa meitä

Usein esiin nostetaan vain suuria sankaritekoja, mutta unohdetaan heidät, jotka puurtavat ahkerasti omalla paikallaan ja kutsumuksensa mukaan – järjestöissä, kirkossa, kristillisissä yhdistyksissä – päivästä ja vuodesta toiseen. On hyvä muistaa, että Jumala toimii myös hiljaisina aikoina: silloinkin kun ulospäin näyttää, että mitään ”suuria” ei tapahdu, ovat nämä ihmiset valmistamassa tietä Kristukselle. Tämä tavallinen työ on sitä, joka kantaa seurakuntaa ja kirkkoa.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän vahvistuu ajatukseni esirukouksen ja lähettäjien merkityksellisyydestä lähetystyölle. Aikoinaan kanssani Keniassa työskennellyt Brita Jern, nykyinen Ruotsinkielisen evankeliumiyhdistyksen lähetysjohtaja, julkaisi vastikään väitöskirjansa otsikolla ”Niin kauan kuin kotirintama kestää”.

Jern kirjoittaa siitä, että niin kauan kuin täällä rukoillaan ja kokoonnutaan, niin kauan ihmiset jaksavat olla lähetyskentillä ja työ menee eteenpäin. Se on ihan totta. Lähetystyön, kansainvälisen diakonian tai ystävyysseurakuntatyön tilaisuudet eivät ole pelkästään informaatiotilaisuuksia, ne ovat ennen kaikkea hengellisiä tilaisuuksia – me virkistäydymme yhteisestä uskosta, rukouksesta ja virrestä. Kristus hoitaa kirkkoaan ja hänen kirkkonsa hoitaa meitä.”

Merja Kramsu

• TYÖSKENTELEN kansainvälisten asioiden sihteerinä Inkerin kirkon keskuskansliassa Pietarissa. Olen Evankelinen lähetys-yhdistys ELY ry:n nimikkolähetti.
• INKERIN KIRKKO on maantieteellisesti maailman laajin luterilainen kirkko.
• TYÖTÄNI TUKEVAT nimikkoseurakuntani Seinäjoki, Alajärvi, Ilmajoki, Jämijärvi, Laihia, Lapua, Rautavaara, Sulkava ja Taipale (Lemi, Savitaipale, Taipalsaari).
• VOIT TUTUSTUA työhöni muun muassa säännöllisesti julkaisemieni ystäväkirjeiden kautta osoitteessa: evankeliset.net/venaja

Inkerin kirkon ystävyysseurakuntatyö

• Inkerin kirkon alueella sijaitseva Hietamäen seurakunta on Seinäjoen seurakunnan ystävyysseurakunta. Ystävyysseurakuntatyössä mukana olevat vapaaehtoiset kokoontuvat Inkeri-iltaan kerran kuukaudessa. Kaikki vapaaehtoistyöstä ja ystävyysseurakuntatoiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan, Inkeri-työ järjestää muun muassa erilaisia varainhankintatempauksia sekä tekee tutustumis- ja auttamismatkoja ystävyysseurakuntaan.
• Lue lisää seinajoenseurakunta.fi/osallistu/lahetystyo

Minun polkuni

• 1961 Syntyy Rovaniemellä
• 1982–85 Finnair-konserniin kuuluvassa matkatoimistossa freelancerina eri puolilla Neuvostoliittoa matkanjohtajana ja matkatoimiston edustajana
• 1984 Valmistuu Lapin korkeakoulusta (nyk. yliopisto) kasvatustieteen maisteriksi ja luokanopettajaksi, erikoistumisaineina yleinen teologia ja englannin kieli
• 1985–87 Opettajana Haapajärvellä ja Kurikassa
• 1988 SLEYn lähetyskurssi Helsingin Evankelisessa Opistossa (HEO)
• 1989–92 SLEYn lähettinä Keniassa, opettaa englanniksi uskontoa kirkon koulussa
• 1992–98 Koulun johtajana Lapuan Hirvijoella
• 1998–2019 Työ Venäjällä alkaa. Piispan ja kansainvälisten asioiden sihteerinä Inkerin kirkon keskuskansliassa Pietarissa Suomen Lähetysseuran lähettämänä
• 2020 Evankelisen lähetysyhdistyksen lähettämänä kansainvälisten asioiden sihteerinä Inkerin kirkon keskuskansliassa Pietarissa, lisäksi piispan sihteerin tehtäviä ulkoasioihin liittyen

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 6/2021.

Artikkeli Niin kauan kuin kotirintama kestää julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.