Alkuperäiseltä ammatiltani olen leipuri ja tein kahdeksantoista vuotta töitä samassa leipomossa. Kun sen toiminta loppui, oli aika miettiä jatkoa.
Harrastin nuorena tietotekniikkaa ja datanomin opinnot olivat yksi elämäni parhaista valinnoista. Sain töitä heti valmistuttuani ja olen siitä lähtien työskennellyt alalla.

Parhaillaan työskentelen asentajana ja huoltomiehenä firmassa, jonka erikoisalaa ovat kopiokoneet, monitoimilaitteet ja tulostimet. Työn parhaita puolia on sen itsenäisyys, voin vaikuttaa myös omiin aikatauluihini.

Vuodessa työajoa tulee noin 25 000 kilometriä, pääosin liikun noin 60 kilometrin säteellä Jyväskylästä.

Olen luonteeltani melko jääräpäinen. Minut tuntevat tietävät, että mielipiteeni ovat aika lailla järkähtämättömät.

Aamulla työpaikan kahvipöydässä keskustelimme ruokavalion vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Minusta kasvisruoan merkitys siinä ei ole hirveän olennainen. Paljon suurempi kysymys on maapallon ylikansoittuminen ja sen hillitseminen. Siksi en osaa huolestua viime aikoina keskustelua herättäneestä syntyvyyden laskusta Suomessa.

Vaikka sosiaalisella medialla on hyvät puolensa, sen käytön määrä on mielestäni mennyt liiallisuuksiin. Keskustassa liikkuessani olen huomannut, että yli puolet vastaantulijoista tuijottaa kännykkäänsä kävellessään. Monilla on vielä kuulokkeet korvilla, eikä tarkkaavaisuus riitä enää ympäristön havainnoimiseen.

Olen usein omalla valppaudella ja ennakoinnilla pystynyt välttämään syntymässä olevan vaaratilanteen.

Ihmettelen, miksi aivan joka paikassa täytyy olla mahdollisuus kommentointiin. En ole tähän päivään mennessä nähnyt, että siitä olisi ollut mitään hyötyä. Kymmenen positiivisen viestin jälkeen tulee aina se yksi, joka pilaa kaiken

Artikkeli Maalaispoika, jonka sydän sykkii kaupungille julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.