– On hienoa, jos oma työ on tuonut iloa ihmisille. Elämäntyö tosin kuulostaa kovin juhlalliselta. Sitähän tekee aina yhden työn kerrallaan, Kaskinen hymyilee.

– Eikä elämäntyötä tehdä yksin. Omaan työhöni liittyy paljon ihmisiä, jotka on johdatettu elämääni, joilta olen oppinut ja joista olen kiitollinen. Monia teitä on avautunut yllättäen, ja niitä on lähdetty kulkemaan.

KASKINEN on vaikuttanut kirkon toimintamuotoihin ja jumalanpalvelusten kehittämiseen myös monissa työryhmissä ja projekteissa. Kirjoittaminen on kuitenkin luontevin ilmaisukeino.

– Sanat ovat tuttuja työkalujani. Kun olen esimerkiksi tehnyt paljon lauluja, päässäni on ikään kuin riimivarasto. Voin pohtia, mikä sana eri vaihtoehdoista sopisi ääniasultaan ja tavumäärältään kyseiseen kohtaan. Kirjoittaessa ei tarvitse lähteä aina alusta, ja se helpottaa tekstin syntymistä.

YKSI keskeisiä henkilöitä kirjailijan tiellä on ollut muusikko ja säveltäjä Pekka Simojoki, jonka kanssa Kaskisesta tuli lauluntekijä.

– Ensimmäinen yhteinen laulumme oli Herra, kädelläsi. Sen synty oli ihme: huomasimme, että Pekan valmis sävel ja minun runoni sopivatkin yhteen!

Yhteistyö Pekka Simojoen kanssa jatkuu, ja uusia lauluja on syntynyt myös monen muun säveltäjän kuten Petri Laaksosen, Jukka Salmisen ja Jaakko Löytyn kanssa.

TOINEN merkittävä henkilö Anna-Mari Kaskisen työssä on ollut runoilija Anna-Maija Raittila, jonka pyynnöstä Kaskinen kirjoitti virsitekstejä nykyiseen virsikirjaan. Raittila antoi nuorelle kirjoittajalle kaksi tärkeää ohjetta.

– Hän opetti minulle virrentekijän asenteen: tekijän taitojen pitää jäädä tekstissä taka-alalle, tehtävä on suurempi kuin mitä itse olet.

– Hän myös kehotti käyttämään kirjakieltä, mikä oli virsikirjakomiteankin linjaus. Olin lukenut suomalaisia klassikkorunoilijoita ja käytin sanalyhenteitä, mutta sen jälkeen olen neuvoa noudattanut. Vaikka välillä olisi helpompi lyhentää sanoja, selkeä kieli selkeyttää ja myös vahvistaa laulun sanomaa. Kirjakieli sopii kaikille, ja tuskin sitä nuoretkaan vierastavat.

Kirjoittajana Raittila on ollut Kaskiselle tärkeä vaikuttaja.

– Hienoissa teksteissään hän viitoittaa suuntia, joihin kulkea, mutta kunnioittaa ihmisen omaa valintaa. Varsinkin hengellinen tie on niin herkkä alue, että sillä on syytä kulkea kunnioittaen.

YHTEISTYÖ jatkui 2000-luvun vaihteessa Ruotsin kirkon virsikirjan suomentajina. Yli 500 virren monivuotisen käännösurakan tekivät Raittila, Kaskinen, Niilo Rauhala ja Pekka Kivekäs.

Kokemukset käännöstyöstä olivat hyödyksi, kun 2010-luvulla omaan virsikirjaamme tehtiin lisävihkoa. Siihen tuli paljon kansainvälistä materiaalia, ja omien tekstien lisäksi Anna-Mari Kaskinen suomensi useita virsiä.

– Lisävihkoon otettiin mukaan eri kieliä, joilla saman virren voi laulaa. Näitä on esimerkiksi irlantilainen virsi 979 Tulkoon tie sinua vastaan. Samoin mukaan tuli rakkaita lauluja, joita on vuosikymmeniä laulettu, kuten Maan korvessa (971).

– Kääntäessä pyrin kunnioittamaan alkuperäistekstin kirjoittajan ideaa, mutta väkisinkin voi joutua siirtämään jonkin ajatuksen eri paikkaan kuin alkuperäisessä tekstissä. Mutta kun saa tekstin toimimaan ja sanat soljumaan, siitä tulee iloinen mieli.

Virsien lisäksi Kaskinen on tehnyt virsikirjan liitteeksi runsaasti laulutekstejä jumalanpalvelusta ja kirkollisia toimituksia varten.

NELJÄN lapsen äitinä Kaskinen on kokenut, miten lapsille suunnattua ohjelmaa ja messuja lauluineen tarvitaan.

Tähän tarpeeseen syntyi 1990-luvulla lasten jumalanpalvelus Mukulamessu, joka suunniteltiin yhdessä perheiden kanssa ja kuunneltiin lasten toivetta, että messussa saisi myös liikkua. Suurimman osan lauluista sävelsi Petri Laaksonen.

Lasten ja kristillisen kasvatuksen asialla Kaskinen on myös Lohjan Vivamossa, Kansan Raamattuseuran kurssikeskuksessa. Uusia näytelmiä Raamatun kertomusten pohjalta syntyy Vivamon Raamattukylän teatteriyhteisölle ja Lastenkylään, jonka Kaskinen perusti toimiessaan pari vuotta keskuksen johtajana.

TÄMÄN hetken maailmantilanne on raskas niin lapsille kuin aikuisille, mutta Anna-Mari Kaskinen muistuttaa toivosta.

– Sota on avoin haava. Vaikka kirjoittaisi hyvin vaikeista ja kipeistä asioista, mukana pitää olla toivo, johon tarttua. Ei elämästä pidä tehdä kauniimpaa kuin se on, mutta hyvyyden voima, joka kohtaa todellisuutemme, on aina olemassa, hän sanoo virteen 600 viitaten.

– Toivottomuuteen ei pidä vaipua myöskään, jos kristillisen sanoman näkyvyys kouluissa vähenee. Kirkoilla on vapaus toimia ja kertoa viestiään.

Artikkeli Sanoissa soivat usko, toivo ja rakkaus julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Lakihenkinen rauhanyhdistysläisyys vahvisti nousuaan 1960-luvun alussa, kun Leena työskenteli miehensä Laurin kanssa Reisjärven kansanopistossa.

– Jumalan valtakunta on laajempi. Me emme voineet enää vaieta, hän sanoo tiukasti.

Eriseuraisiksi nimetyt toisinajattelevat saivat lähteä. Uusi koti perheelle löytyi Tornionjokilaaksosta ja sinne Impiöt jäivät yli 30 vuodeksi.

– Koin, että nyt saa levittää siivet, Leena kuvailee avautunutta, avarampaa maailmaa.

Vierailut Ranskassa Taize-yhteisössä olivat sykähdyttäviä. Leena Impiö kuvailee, miten siellä hänellä avautuivat uudenlaiset näkymät hengellisyyteen. Armo ja armollisuus olivat siellä koko ajan läsnä.

– Ymmärsin, että ei tarvitse piirtää rajoja. Armo kuuluu kaikille.

Hän on pahoillaan siitä, että kirkko on jakautunut repaleiseksi, kun kristittyjä kuitenkin yhdistää suuri yhteinen tekijä, armo.

– Meillähän on sama vakuutusyhtiö, hän hymyilee.

Ylitornion kansanopistossa oltiin yhtä suurta perhettä. Opiston opiskelijat ja henkilökunta elivät tiiviissä yhteisössä, ja oleellinen osa tätä perhettä olivat opiston erityislinjan kehitysvammaiset opiskelijat.

– Kehitysvammaiset ja lapset ovat minua eniten opettaneet, Impiö toteaa.

Hänen kohtaamansa viaton lapsenusko ja tunteitten vilpittömyys vahvistivat ajatusta siitä, että Jumalan valtakunta kuuluu kaikille.

Kun perheystävä Anna-Maija Raittila pyysi tekstiehdotuksia tulevaan uuteen virsikirjaan, ei Leena kehdannut kieltäytyä. Virsikirjakomitea kaipasi perhevirsiä sekä tekstejä erityistilanteisiin.

– Ajelin polkupyörällä Tornionjoen sillalla Ruotsin suuntaan ja hyräilin tuttuja sävelmiä, joihin voisin sanat sijoittaa. Rukoilin ja itkin, että ei tästä tule mitään, hän muistelee.

Joen rannalla istuessa sanat kuitenkin löytyivät. Rakastettu perhevirsi syntyi oman perhetilanteen mukana, sillä ensimmäinen lapsenlapsi oli tulossa.

”Toistamme tarvitsemme, syliä avointa, vanhemman kokemusta ja lapsen katsetta. Kohtaamme pettymykset, ilot ja yllätykset toistemme rinnalla.” (Vk 464, 2)

– Ystävät sanovatkin tätä polkupyörävirreksi, Impiö kertoo huvittuneena.

Kristittyjen perheyhteyttä korostetaan myös kastevirressä: ”Meidät kaikki kutsutaan yhteyttä hoitamaan. Seurakunta Kristuksen olkoon perhe yhteinen.” (Vk 218,4)

Luovuus ja itseilmaisu olivat sallittuja lapsuuden ahtaassa lestadiolaisyhteisössäkin. Pieni Leena lauloi, musisoi, piirsi ja kirjoitti.

– Tanssia ei saanut, mutta kyllä me joskus saunan pukuhuoneessa tanssittiinkin, hän naurahtaa.

Hän oppi jo pienenä lukemaan ja kirjoittamaan, ja äitinsä ehdotuksesta ryhtyi kirjeenvaihtoon Ambomaalla olevan Miina-tätinsä kanssa.

– Kirjoitin äidin neuvon mukaan arkipäivän asioista, heinänteosta ja mansikoitten kypsymisestä, vaikka arvelin etteivät tällaiset asiat voi Ambomaalla kiinnostaa. Ehkä sitten kiinnostivatkin, hän pohtii.

Leena Impiöltä on kysytty, miksei häneltä ole ilmestynyt enempää kirjoja. Ei hän ole kuulemma ehtinyt, kun kaikki aika on mennyt kirjeitten kirjoittamiseen. Kirjeitä hän kirjoittaa edelleen, vaikka yrittääkin vähän jarrutella.

– Joulukorteissakin kerroin pieniä kuulumisia, hän kertoo.

Nyt Leena Impiö elää tätä hetkeä kauniissa kerrostaloasunnossaan.

Menneet ovat takana, ja tulevaisuuden tavoitteena on lapsenlapsen ohjeen mukaan päästä ensin 90-vuotiaaksi ja siitä sitten eteenpäin.

– Lapsenlapsi totesi ryppyjäni silitellessään, että mummi, sulla on naamassa paljon noita säteitä.

Pitkän elämän historia on luettavissa kodin sisustuksessa. Esivanhempien mustavalkoiset valokuvat sekä kuvat onnellisesta nuoresta parista ja perheestä yhdellä seinällä, toisella kokoelma lastenlasten ja lastenlastenlasten kuvista.

Hän muistuttaa, että jokainen päivä on lahja Jumalalta. Myös ne vaikeimmat päivät.

– Esirukous on valtava voima erityisesti silloin, kun elämässä on raskaita vaiheita, hän lisää.

Leena Impiö, s. 6.12.1931 Saarijärvellä, asuu Jyväskylässä

Puoliso rehtori, rovasti, kansanedustaja Lauri Impiö (k. 2006)

Opettajana Reisjärven kristillisessä kansanopistossa 1955–61, Ylitornion kristillisessä kansanopistossa 1966–94

Julkaisut: Leipäpuhetta, Perillä on paljon kysyttävää, Toisella rannalla, Joki virtaa, vaarat pysyvät (Ylitornion kristillisen opiston historiaa, yhdessä Lauri Impiön kanssa)

Virsiä uudessa virsikirjassa (virret 464, 218 ja 246)

5 lasta, 9 lastenlasta, 7 lastenlastenlasta

Artikkeli Avara armo kirkastui julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Virsi on kuin side, jolla käyttäjä vaalii yhteyttä elämän tärkeisiin hetkiin ja ihmisiin sekä oman elämänkaaren sisällä eri elämänvaiheisiin ja tapahtumiin. Virsi johdattaa käyttäjänsä myös elämän perustavanlaatuisimpiin kysymyksiin. Virrellä on paljon ihmistä hoitavia, eheyttäviä ja kasvattavia vaikutuksia.

Turvallisuuden tunne oli tutkimuksen mukaan tavallisin virsiin liittyvä tunnekokemus.
– Virsi välittää Jumalan elävän huolenpidon laulajalle. Erään haastateltavan sanoin ”virsi on kuin teltta tai sadetakki, jonka laulaja on päälleen vetänyt, sen alla on turvallista, tuli mitä tulikaan”, tutkimuksessa todetaan.

Savonlinnassa luokanopettajaksi opiskeleva Maija Rautasuo on kuusankoskelaista kanttorisukua, joten suhde virsiin on kasvanut luontevaksi ihan pienestä pitäen. Rautasuo on kasvanut virsien vaikutuspiirissä. Laulajanura alkoi hänen tätinsä Hanna Rautasuon johtamassa lapsikuorossa.
– Kun virsilauluun on tottunut pienestä pitäen, en ole koskaan pitänyt virsiä mitenkään paatoksellisina, Rautasuo toteaa ja myöntää, ettei nykyään laula virsiä enää kovin paljoa. Rautasuon enkelimäisen kuulasta sopraanoa kuulee kyllä nykyäänkin kirkoissa niin penkissä kuin esiintyjän paikalla.

Rautasuon rakkaimmat virret liikkuvat jouluakselilla, ja kuten niin monella suomalaisella myös Rautasuolle melankolia on ”se juttu”. – Mitä surumielisempää, sen parempaa, Rautasuo hymyilee ja mainitsee suosikkivirsistään monelle rakkaan ”Maa on niin kaunis”, jota Rautasuon musikaalisella perheellä on tapana jouluisin veisata kirkkomaalla. Äänissä, totta kai.
-Muista kuin jouluvirsistä ”Käy yrttitarhasta polku” onnistuu joka kerta kouraisemaan jostain syvältä, Rautasuo tunnustaa.

Nuorempana Rautasuo keikkaili bändinsä kanssa ja he tekivät omia sovituksia virsistä.
– ”Niin kuin peura janoissansa” oli eräs suosikeistamme.
– Olen kiitollinen vanhemmilleni, että he ovat johdattaneet minut virsien pariin jo pienenä ja opettaneet suhtautumaan niihin myönteisesti.

– Virret ovat tarinoita, tuntemuksia käännettyinä musiikin kielelle, Maija Rautasuo määrittelee.

Artikkeli Virsillä on hoitava voima julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.