Tikkakoskella asuvat Jenni, haastatteluhetkellä vielä Jenni Kivimäki, ja Niko Saarinen jäävät kysyt­täessä miettimään, kumpi heistä teki kolmisen vuotta sitten aloitteen. Toinen oli arvoituksellisesti jostakin lisännyt toisen kaverikseen Snapchat-sovelluksessa, vaikka he eivät tunteneet ennestään, eikä yhteisiä tuttaviakaan ollut.

Nimi näkyi aikansa kavereiden joukossa ilman erityistä yhteydenpitoa, kunnes Jenni jakoi erään julkaisunsa koko kaverilistalleen.

– Niko kommentoi jotain, ja siitä se tutustuminen lähti, Jenni muistelee.

Juttu alkoi luistaa, ja he huomasivat kummankin olevan vuosimallia 1997. Niko syntyi 6.6. ja Jenni 9.9.

Pari viikkoa viestiteltyään Jenni saapui Porista Nikon luo Muurameen, ja yhdessä oli hyvä olla. Samat asiat naurattivat, ja arvotkin osuivat yksiin.

– Juttelimme alusta alkaen tärkeistä perusasioista – muutakin kuin kuulumisia. Kohta totesimme, että yhtä hyvin voisimme muuttaa saman katon alle.

Molemmat halusivat perheen, ja pian oli selvää, että lapsi saisi tulla. Nyt esikoinen on vihdoin täällä, hartaasti toivottuna ja lääketieteen tuloksellisella avulla. Raskaustesti näytti onnellisesti positiivista ensimmäisen hedelmöityshoidon jälkeen. Jenni saattoi vihdoin ilmoittaa tulevalle isälle ilouutisen ja jo seiskaluokalla valmiiksi miettimänsä täydellisen nimiyhdistelmän.

Mietimme, että on parempi kertoa etukäteen, mitä on tiedossa.

– Sanoin Nikolle, että jos tulokas on tyttö, nimeksi tulee Aava Evelia. Nikolle se sopi, mutta hän halusi lisätä vielä keskimmäisen nimen, Heli, 22 vuotta sitten kuolleen äitini mukaan, tuore vanhempi taustoittaa.

Molempien suvut rakastuivat välittömästi tummatukkaiseen tulokkaaseen. Hoitajia riittäisi jonoksi asti.

– Ei tuo olisi meillä päivääkään, jos vain antaisimme tytön hoitoon, Niko toteaa.

– Sanovat, että voit tuoda, mutta ei tarvitse enää hakea pois, Jenni jatkaa huvittuneena.

Pienokainen aloitti uuden sukupolven Jennin puolella, ja Nikon suku iloitsee erityisesti tytöstä, koska ennestään löytyy kuusi poikalasta. Vauva tuntuu perineen äitinsä luonteen ja isänsä ulkonäön, vaikka tämä ei yhdennäköisyyttä itse myönnä huomaavansa.

Marraskuun vauvan tammikuiseen kastejuhlaan kutsuttiin pyöreästi 40 sukulaista ja ystävää. Samalla vieraille selvisi yllätys, että kasteen yhteydessä vietetään myös häät.

– Mietimme, että on parempi kertoa etukäteen, mitä on tiedossa. Suvut tapaavat toisensa nyt ensi kertaa, joten jännitystä riittää muutenkin, pariskunta kertoo ennen juhlaa.

Molempien mielestä nyt on tärkeää juhlistaa perhettä ja nimenomaan uutta, pientä ihmistä. Kumpikaan ei välitä suurista juhlista, ja häät menevät siinä sivussa.

Kuokkalan kirkko tuo juhlaan oman arvokkuutensa. Pari suunnitteli siellä etukäteen tilaisuuden ohjelmaa ja etenemistä yhdessä pappi Antti Hiltusen kanssa. Yhdistelmätoimitukseen ei toistaiseksi löydy vakiintunutta valmista mallia.

– Kasteen ja vihkimisen yhdistelmä on aika harvinainen, vaikka muutamassa olen jo ollut mukana. Tuplatoimitusta voi hyvin suositella pareille, jotka järjestävät lapselleen kastejuhlaa, mutta eivät ole vielä avioliitossa, Hiltunen huomauttaa.

Juhlapuheeseen on luvassa molempiin toimituksiin liittyviä teemoja. Lisäksi lopun rukouksessa huomioidaan kokonaisuus. Tapahtumat suunnitellaan soljumaan sujuvasti eteenpäin, oleellinen kummastakin toimituksesta nivotaan mukaan – ja juhlasta tehdään juuri tälle perheelle sopiva.

 He tuovat lapsensa kastettavaksi Jumalan lapseksi ja seurakunnan jäseneksi.

– Tällä kertaa vihkipari on ensin kanssani tapahtumien keskipisteessä. Sen jälkeen kummit ja vauva liittyvät mukaan, ja siirrymme kastemaljan ympärille puolikaareen, Hiltunen avaa toimituksen etenemistä.

Hääpari sitoutuu yhteiseen elämään ja perheelle rukoillaan Jumalan siunausta. Hiltunen näkee, että juhlan ytimessä on vanhempien halu antaa lapselleen kaikkea parasta ja tuoda turvaa elämään.

– He tuovat lapsensa kastettavaksi Jumalan lapseksi ja seurakunnan jäseneksi. Toisiinsa sitoutumalla he rakentavat lapselleen turvaa – vaikka avioliitto toki on vanhemmuutta laajempi asia.

Vauvan myötä pari halusi koko perheelle yhteisen sukunimen, koska se on kummallekin tärkeä asia.

– Kumpi tahansa nimi olisi käynyt molemmille, mutta Saarisen lopulta kirjasin kohdalleni avioliiton esteiden tutkinnan lomakkeeseen, Jenni toteaa.

Artikkeli Tuplasti syytä juhlaan! julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Näin romanttiseen sävyyn voisi kuvailla laukaalaisten Oona ja Ismo Jousmäen toissakesäistä vihkimistä heidän kotipihassaan.

– Minä tosissaan jännitin, että kaatuuko vene, kun me kiivetään siihen. Ei jännityksestä pääse tutussakaan ympäristössä kokonaan eroon, se vain saattaa suuntautua vähän eri asioihin, Oona Jousmäki nauraa.

Vihkiminen suoritettiin Jousmäkien rantasaunan terassilla Laukaan Vihtasillassa, ja seremonian jälkeen pari todella poistui paikalta soutuveneellä – vastarannan laituriin ja siellä odottaneeseen autoon. Hääjuhla pidettiin oman talon pihaan pystytetyssä juhlateltassa. Vieraiksi oli kutsuttu molempien lähisukulaiset.

Meidän häissä vieraat rymysivät hiekkalaatikolla ja keinussa.

– Siinä porukassa on kaikkiaan kymmenkunta pientä lasta, joten tämä oli siltäkin kannalta ihanneratkaisu. Ei tarvinnut miettiä, miten lapset jaksavat istua kirkossa. Meidän häissä vieraat rymysivät hiekkalaatikolla ja keinussa, Ismo Jousmäki muistelee.

Kirkkohäihin liittyy tiukasti pinttyneitä käsityksiä. Vaikka kirkko on monelle edelleen se ainoa oikea miljöö avioliiton solmimiselle, on paljon myös niitä, jotka ehkä kaipaavat jotakin pienimuotoisempaa ja henkilökohtaisempaa ja olettavat, ettei kirkollinen vihkiminen silloin tule kyseeseen.

Jousmäet vihkinyt seurakuntapastori Ville von Gross Jyväskylän seurakunnasta on huomannut ilmiön.

Tietenkin pappejakin on erilaisia, mutta kyllä minä ainakin olen valmis uusiin ideoihin.

– Kyllä sellainen ajatus tuntuu olevan, että vihkimistä varten pappi ei lähtisi kirkon ulkopuolelle. Tietenkin pappejakin on erilaisia, mutta kyllä minä ainakin olen valmis kaikenlaisiin uusiin ideoihin, hän sanoo.

Ylivoimainen enemmistö hänen suorittamistaan vihkimisistä on tapahtunut kirkkoympäristössä.

– Yllättävän paljon on tosin ollut vihkimisiä maatiloilla. Varmaan ne, jotka ovat käyneet vain perinteisissä kirkkohäissä, eivät tule edes ajatelleeksi, että asian voi tehdä toisinkin.

– Onhan se papille omanlaisensa haaste, jos heinäkuussa on vaikka Taulumäen kirkossa kolme vihkimistä peräkkäin. Tällaisessa omaleimaisessa miljöössä on helpompi päästä kiinni niihin ihmisiin, keitä he ovat ja miksi he haluavat tulla vihityksi juuri siinä tietyssä ympäristössä.

Mielikuvituksen käyttäminen häiden järjestelyissä ja vihkipaikan miettimisessä saattaa nousta entistä suurempaan rooliin, jos aikoo vihille tulevana kesänä. Kokoontumisrajoituksista ja koronatilanteesta ylipäätään kun ei kesän osalta vielä tiedetä kaikkea.

Jousmäille oli selvää, että he halusivat kirkollisen vihkimisen, mutta myös, että tapahtumasta tulisi pienimuotoinen. Ajatus omassa rannassa vihkimisestä syntyi hiljakseen sen jälkeen, kun Oona parisen vuotta sitten muutti Ismon aiemmin hankkimaan taloon.

Häitä suunnitellessa todettiin, että miksi lähteä rakkaasta pihasta kirkkoon, kun kirkon voi tuoda pihaan.

Ville von Grossin havaintojen mukaan halu järjestää pienimuotoiset häät on jostakin syystä tekijä, joka saa monet luopumaan kirkollisesta vihkimisestä. Ajatellaan, että kirkollinen vihkiminen on järjestettävä fyysisesti kirkossa, kirkon on oltava täynnä vieraita, ja että lopputuloksena on ”kymppitonnin lasku”. Vihkimisestä tekee kuitenkin kirkollisen papin antama siunaus, eikä pappi laskuta kymppitonnia – ei itse asiassa senttiäkään.

Yhtä arvokas se tilaisuus on vähälläkin väellä, kun paikalla ovat ne vihkiparille tärkeät ihmiset.

Myös kirkossa häät voi järjestää vaikka viidelle ihmiselle.

– Toivottavasti nämä käsitykset olisivat pikkuhiljaa murtumassa. Tämä on sikälikin hassua, kun kuitenkin esimerkiksi kastetilaisuuksia järjestetään paljon kodeissa ja mummoloissa, eikä kukaan silloin ihmettele, että miten se pappi tänne tuli. Ja vaikka vihittäisiin kirkossa, niin eihän senkään tarvitse olla täynnä kuin kuninkaallisissa häissä. Yhtä arvokas se tilaisuus on vähälläkin väellä, kun paikalla ovat ne vihkiparille tärkeät ihmiset, von Gross muistuttaa.

Häihin liittyy monenlaisia odotuksia, eikä niihin liittyvästä kipuilusta pääse välttämättä täysin eroon, vaikka tilaisuuden suunnittelisi miten omaehtoisesti. Oona Jousmäki myöntää pyöritelleensä pitkään sitä, voiko häihin todella kutsua vain 20–30 ihmistä. Että onko se outoa, että puuttuuko tilaisuudesta juhlavuus.

– Kun siitä päästi irti ja antoi itselleen luvan suunnitella ihan puhtaasti meidän näköistä tapahtumaa, tuli tosi vapautunut olo. Oli todella kivaa suunnitella yhdessä, hän sanoo.

– Kyllä tällaisessa asiassa kannattaa kuunnella sitä omaa ääntä. Mulle jäi niin hyvä mieli siitä päivästä. Pystyi olemaan tosi rennosti.

Se oli lämmin ja välitön tilaisuus, jossa oli kivalla tavalla vanhan ajan tuntua.

Myös häävierailta saatu palaute oli ihastunutta. Vaikka esimerkiksi ulkona syömistä etukäteen vähän ihmeteltiin, jäljestäpäin tilaisuutta kiiteltiin kauniiksi, ikimuistoiseksi ja hääparin näköiseksi. Samaa mieltä on vihkimisen toimittanut pastori.

– Se oli lämmin ja välitön tilaisuus, jossa oli kivalla tavalla vanhan ajan tuntua. Vaikka oltiin ulkona, oli helppo puhua. Yleensä ihmiset kyllä ihmeellisesti kuulevat, jos on sellainen puhe, minkä he todella haluavat kuulla, Ville von Gross muistelee.

Erilaiset olosuhteet saattavat tuoda myös papin rooliin uudenlaisia muuttujia.

– Yhden kerran pellonreunassa oli niin paljon paarmoja, että ne lensivät puhuessa suuhun, ja Kuusaankosken laiturilla pelkäsin, että nyt jos pudotan sormukset, ne ovat tuolla johlossa ikuisesti.

– Toivottavasti tällaisia tulisi lisää! von Gross tuumii.

Artikkeli Kirkkohäät omassa rannassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Hääpäivän viesti on, ettei kirkkohäiden tarvitse olla suuret. Vihkitapahtuma tarjoaa mahdollisuuden kristilliseen vihkimiseen ilman suurta häähumua ja ennakkojärjestelyitä. Vihkipari voi kutsua sukulaisia ja ystäviä seuraamaan vihkitilaisuutta kirkkoon, mutta ”Tahdon” voi sanoa myös kahden kesken. Siinä tapauksessa avioliiton todistajat järjestyvät seurakunnan kautta.

Vihkipari voi halutessaan astella alttarille häämarssin tahdissa. Kouvolan seurakuntien kanttorit valitsevat valmiiksi muutamia häämarsseja, joista vihkipari saa valita omansa.

Ilmoittautuminen ja avioliiton esteiden tutkinta Hääpäivään tulee tehdä 25.7.2018 mennessä Kouvolan seurakuntayhtymän keskusrekisteriin. Esteidentutkintatodistus tarvitaan mukaan vihkimiseen.

Vihkiparin tulee olla rippikoulun käyneitä evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä, tai toisen heistä tulee olla evankelis-luterilaisen kirkon jäsen ja toisen jonkun muun kristillisen kirkko- tai uskontokunnan jäsen.

Matalan kynnyksen häätapahtuma muistuttaa, että kirkollinen vihkiminen onnistuu pienimuotoisesti milloin tahansa. Papin voi pyytää vihkimään esimerkiksi seurakunnan toimituskappeliin, vihkiparin kotiin tai hääjuhlapaikalle.

Hääpäivä 1.8.2018
www.kouvolanseurakunnat.fi/haapaiva
Ilmoittautuminen keskusrekisteriin toivotun vihkikirkon mukaan:
Elimäen ja Kuusankosken kirkko puh. 040 712 4534
Myllykosken ja Valkealan kirkko puh. 0400 654 152
Käpylän kirkko puh. 040 195 2617
Keskusrekisteri on avoinna ma-pe klo 9-15.

Artikkeli Mennään naimisiin 1.8.2018 julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.