Pohjatyöt on jo tehty. Veneen pohja on harjattu kovalla harjalla puhtaaksi, ja lopputulos on kuin hiekkapaperin jäljiltä. Veneen vierellä on purkkeja ja purnukoita. Yhdessä astiassa odottelee valmiina itse tehty sekoitus, joka koostuu venetervasta ja siihen sopivassa suhteessa lisätystä pellavaöljystä. Joskus Mononen lisää joukkoon vielä tärpättiä, mutta ei läheskään aina.

– Ja sitten ei muuta kuin tervaamaan, Mononen toteaa innokkaana.

Sivustaseuraajalle näyttää siltä, että tervassa kastettua pensseliä ei halutakaan heiluttaa liian kiireisin vedoin. Nyt on aikaa nauttia tervan tuoksusta ja ympäröivästä luonnosta täysin siemauksin.

– Sillä hetkellä on niin hyvä olo – se tuoksu ja kaikki muu. Oikeastaan sitä ei ajattele paljon mitään, nauttii vaan.

Tervan mystinen tuoksu

Miksi terva on yksi kevään ykköstuoksuista? Voisiko selitys löytyä lapsuuden muistoista tai vanhoista ajoista ja sen nostalgiasta.

Tervan tuoksu on Monoselle tuttu jo lapsuudesta. Isä oli veneenrakentaja, ja hän kysyi poikansa jatkosuunnitelmia tämän päättäessä kansakoulun. Vaihtoehtona isä tarjosi joko koulunkäynnin jatkamista tai sitten siirtymistä neljätoistavuotiaana veneenrakentajaksi. Päätös oli helppo, poika valitsi veneenrakentamisen, eikä ole valintaansa katunut.

Myös muut veljet olivat mukana ammattimaisessa veneenrakentamisessa.  Isän kehittämä tekniikka oli hiottu sellaiseksi, että jokainen pystyi tekemään venettä itsenäisesti. Tahti oli kaikilla kaksi ja puoli venettä viikossa. Mononen laskee tehneensä kahdenkymmenviiden vuoden aikana satakunta venettä joka vuosi.

Mutta ehkä tervan tuoksun salaisuus ei siltikään liity menneisiin muistoihin. Mononen kertoo veljensä kävelleen Hauholla kahvilaan tervantuoksuisissa työkamppeissa. Nuorempia tyttöjä oli istunut kahvilan pöydässä, ja he olivat ihmetelleet ohikulkijan mukanaan tuomaa tuoksua.

– Tuo mies tuoksuu hirmu hyvältä, mikähän siinä haisee? Tytöt olivat ihmetelleet tunnistamatta tervan tuoksua”, Mononen havainnollistaa tuoksun mystistä voimaa.

Tuulta ja auringonpaistetta

Monosen pensselöidessä veneen kylkeen alkaa tipahdella jokunen sadepisara. Vaikka pilvet näyttävät uhkaavilta, vedentulo loppuu hetken kuluttua. Joskus Mononen on joutunut kosteuden takia uusimaan koko operaation, mutta nyt näyttää hyvältä.

Maalis- ja huhtikuu ovat yleensä parasta aikaa tervaukselle. Auringonpaiste ja etenkin sopiva tuuli luovat ihanteelliset olosuhteet.
Yleensä Veli Mononen saapuu keväisin tervauspuuhiin yhdessä vaimonsa Arja Ristikiven kanssa, joka on myös kädentaitaja.

Tervauspäivänä puoliso on molempien harmiksi joutunut jättämään homman väliin työvuoronsa takia. Mononen puhuu moneen otteeseen lämmöllä veneen äärellä koetuista yhteisistä hetkistä. Tavallisesti he tervaavat venettä kaikessa rauhassa ja juovat välillä termospullosta vaimon keittämät kahvit. Luonnon keskellä he ehtivät myös pohtia asioiden merkityksiä.

– Kyllä täällä aina tuntee itsensä hyvin pieneksi, sitä on vain yksi osa isoa kokonaisuutta. Olen kiitollinen, että saan olla täällä terveenä tervaamassa ja nauttia kaikesta tästä, Mononen sanoittaa kokemaansa.

Hetken mielijohteesta

Hämmästyttävää kyllä, vaikka pariskunta pitää kovasti veneilystä ja soutamisesta, vene ei ole kesäaikaan kovinkaan ahkerassa käytössä.  Toki aina, kun tilaisuus sallii, he ottavat eväät mukaansa ja soutavat yhdessä jonnekin Päijänteelle.

Retkeily ja luonnossa liikkuminen sekä kaikenlainen vapaa-ajan matkailu yhdistävät paria. Niin myös hetken mielijohteesta tehdyt yllättävät lähdöt. Siihen riittää syyksi, kun toinen myöhään illalla televisionkatselun lomassa tuumaa, että lähdetäänkö käymään jossakin kahvilla. Niinkin on käynyt, että he ovat kesäaikaan löytäneet itsensä aamuyöstä kahvilta Mikkelin torilta.

– Ajettiin kiireellä takaisin Jyväskylään, jotta Arja ehtisi aamuksi töihin. Olemme tuumineet, että millähän meidät on rokotettu, kun meistä on aina kiva lähteä reissaamaan.

Artikkeli Mononen ja tervan tuoksun ihmeellinen salaisuus julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.