Yksi viime aikojen älämölöistä on nostettu vammaisten palveluista. Hankintalakia aikoinaan sorvattaessa on niputettu vammaisten asumis- ja muut palvelut yhteen kaikkien julkisten hankintojen kanssa. Että kilpailutettava on.

”Me ei olla ostamassa porkkanaa, eikä perunaa eikä kopiopaperia, vaan ollaan hankkimassa ihmisten elämän kannalta välttämättömiä jokapäiväisiä tarpeita tyydyttävää apua ja tukea”, sanoi hiljattain Ylellä kahden vammaisen pojan isä, Aspa-säätiön toimitusjohtaja Jyrki Pinomaa. Vammaisen tyttären äiti Leena Jumisko puolestaan avasi tilannetta näin: ”Miltä meistä terveistä tuntuisi, jos kotiin tulisi kolmen vuoden välein uusi aviopuoliso, joka sanoisi mitä syödään, minne sukat laitetaan ja mitä tehdään lomalla. Juuri tätä hankintalaki tekee vammaisille”.

Nyt aika on kypsä sille, että hankintalakia voidaan punnita eduskunnassa uudelleen. Kansalaisaloite sai tarvittavat 50 000 nimeä – ja enemmänkin – kasaan, jotta eduskunnassa joudutaan miettimään, pitäisikö vammaispalveluiden kilpailuttaminen kieltää.  Se olisi oikein ja kohtuullista.

Vammaisten asemaa Suomessa ovat isolta osaltaan olleet parantamassa ne vammaiset, jotka eivät ole suostuneet jäämään varjoihin. Puhumisen ja tekemisen kohteena oleminen ei ole riittänyt, vaan elämää ja toiveita on haluttu sanoittaa itse. Muun muassa tv-sarjoista Toisenlaiset frendit ja Salatut elämät tuttu näyttelijä Sanna Sepponen sekä Suomen euroviisuedustajaksi pari vuotta sitten päätynyt Pertti Kurikan nimipäivät –yhtye ovat palstatilansa ansainneet.

Pertti Kurikan nimipäivien tunnetuin kappale ”Aina mun pitää” listaa kehitysvammaisen elämän pakkoja ja kieltoja. Kehitysvammaisen elämän ehdot ja tavat sanelee joku muu. Tietyissä asioissa toki näin täytyy ollakin, kun lapsenmielinen aikuinen ei aina hahmota, mikä olisi viisasta ja välttämätöntä. Hankintalain suhteen hahmotushäiriö tuntuu olleen lainsäätäjillä.

Artikkeli Aina mun pitää julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.