Yliopistonlehtori Anssi Vähätalo kertoo ottavansa keväisen valon lisääntymisen suorastaan riemumielin vastaan.

Ulkona hyvin viihtyvän biologin mielestä kevät on vuodenajoista paras. Ulos lähtiessään hän ottaa aina mukaansa kiikarit havaintojen tekemistä varten.

– Kun päivä pitenee, on mahdollista tehdä ulkona pidempään luontoon liittyviä havaintoja. On yhtä juhlaa, kun töihin mennessä ja vielä sieltä palatessakin on valoisaa, Vähätalo iloitsee.

Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen tutkija selittää maalaisjärkisesti, miksi valon määrä pohjoisella pallonpuoliskolla vaihtelee niin rajusti.

– Planeettamme akseli on kallellaan auringon kiertotasoon nähden 23 prosenttia. Pimeimpänä hetkenä talvipäivänseisauksen aikaan joulukuussa pohjoinen pallonpuolisko on kallellaan auringosta poispäin, Vähätalo tietää.

Mikäli maapallo olisi lähempänä aurinkoa, täällä olisi liiankin kuumaa.

– Kevätpäiväntasauksen aikaan, joka oli tänä vuonna 20. maaliskuuta, akseli onkin sitten poikittain aurinkoa päin. Silloin valoisaa ja pimeää on suurin piirtein saman verran, noin 12 tuntia päivästä.

Tutkija huomauttaa, että maapallo sijaitsee juuri sopivalla etäisyydellä auringosta.

– Esimerkiksi aurinkokuntamme kaukaisimmalla planeetalla Neptunuksella lämpötila on keskimäärin 214 astetta pakkasta. Ja toisaalta, mikäli maapallo olisi lähempänä aurinkoa, täällä olisi liiankin kuumaa.

– Keskitalvella Jyväskylän nurkilla ei valoisaa aikaa ole kovin montaa tuntia. Lämpötila ei kuitenkaan ole miinus 200, vaan lämpöä virtaa tänne epäsuorasti, merivirtojen ja ilmakehän liikkeen kautta.

Vuodenaikojen eroja Pohjolassa selittää paljolti myös se, että vesi jäätyy nollassa asteessa. Tämä tarkoittaa nestemäisen veden muuttumista luonnossa eri muotoon, roudaksi, lumeksi ja jääksi.

– Esimerkiksi männylle ja kuuselle, joilla on neulaset talvellakin, kevään tulo on tiukka paikka. Maa on nimittäin vielä roudassa, mutta neulasissa ilmaraot avautuvat ja niiden kautta karkaa vesihöyryä, Vähätalo kuvailee.

Mänty ja kuusi eivät siis saa vielä juurillaan routaisesta maasta vettä, mutta menettävät sitä jo neulasillaan. Nämä lajit ovat sentään sopeutuneet ilmiöön, mutta muualta tuodut puutarhakasvit eivät ole.

– Sen takia puutarhaihmiset tapaavat varjostaa kotipihan havukasveja verkoilla, jotka estävät veden haihtumista neulasista kevättalven auringonpaisteessa.

Ihminen aistii keväisin valon määrän lisääntymisen, mutta niin tekevät myös kasvit. Niillä on valoreseptoreja, jotka mittaavat valon määrää päivässä.

– Linnuilla puolestaan alkavat hyrrätä hormonit. Niiden laulussa on kyse myös valosta: kun sitä tulee enemmän, se kertoo, että kevät on tulossa ja on aika pesäpuuhille.

– Esimerkiksi Suomessa talvehtiva talitiaiskoiras alkaa jo tammikuun lopulla lauleskella naaraille, että ”täällä olisi komea koiras, tulepas neitokainen tänne”. Ja samalla laulu viestittää toisille koiraille, että pysykääkin kaukana.

On muistettava, etteivät kaikki eläimetkään tykkää valosta.

Suomen luonto on niin tutkijalle kuin tavalliselle tarkkailijallekin äärettömän mielenkiintoinen paikka. Juuri se, miten luonto on täällä sopeutunut pitkään pimeään ja kylmään jaksoon ja niiden täydelliseen vastakohtaan.

– Samalla on muistettava, etteivät kaikki eläimetkään tykkää valosta. Esimerkiksi lepakot ja pöllöt ovat hereillä nimenomaan pimeällä ja öisin.

Vesikasvit aktivoituvat jo jään alla, etenkin kun lumi sulaa pois. Lumi heijastaa valoa, mutta kun lumikerros keväisin ohenee, yhä enemmän valoa pääsee kulkemaan jään läpi. Muiden eläinten tapaan kalatkin aistivat päivän pitenemisen.

– Kun valoa on riittävästi ja veden lämpötila optimi, keväällä lisääntyvillä kaloilla kutuhomma aktivoituu, tietää biologi.

Vähätalo on pohtinut valon vaikutuksia myös omakohtaisten kokemusten kautta. Hän on asunut ulkomailla muun muassa Yhdysvaltain etelävaltioissa ja vieraillut Havaijilla.

– Varsinkaan Havaijilla kevään riemua ei ole nimeksikään. Siellä ei mikään muutu oikein miksikään.

Tutkija kannustaa kaikkia kulkemaan ulkona silmät ja korvat auki, älylaite kiinni ja aistit valppaina.

– Kevät on ilotulitus, jota ei kannata missata.

Virkistävä, masentava valo

Psykiatrian dosentti, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Timo Partonen on Suomen tunnetuimpia unitutkijoita. Hän tietää, että valo on tärkeä tahdittaja ihmisen unirytmissä.

– Aamuisin kello viiden ja kymmenen välillä on otollisinta aikaa saada valoa. Illalla taas auringonpaiste voi haitata unirytmiä. Suositeltavaa on siis olla valossa ennen puoltapäivää.

Valo normalisoi ruokahalunkin.

– Pimeimpään aikaan voi olla hyödyksi käyttää esimerkiksi kirkasvalolamppuja, mutta keväällä ja kesällä ne muuttuvat turhiksi. Lopulta ne ovat vain kalpea aavistus todellisesta valosta, auringosta.

Unen lisäksi lisääntyvä valo vaikuttaa keväisin ihmiseen monin muinkin tavoin.

– Valo saa aikaa muutoksia monien sosiaalisuuteen. Ryhdymme tekemään enemmän asioita ja olemme kiinnostuneempia muista ja heidän tekemisistään. Myös fyysinen aktiivisuutemme lisääntyy. Saamme toimintatarmoa, virkistymme.

Keväisin jopa ruokailutottumukset voivat mennä uusiksi.

– Elimistömme ei tarvitse enää ylimääräisiä kaloreita. Talvella ruokahalu on saattanut lisääntyä, etenkin iltaisin. Tämä helpottaa kevään mittaan eli voidaan sanoa, että valo normalisoi ruokahalunkin, tutkimusprofessori kertoo.

Vaikka lisääntyvällä valolla on roppakaupalla positiivisia vaikutuksia ja useimmat ottavat kevään avosylin vastaan, on psykologiassa havaittu kevään tulolla olevan joillekin ihmisille negatiivisia seurauksia. Masennusta ja itsemurhia esiintyy keväisin huomattavan paljon.

– Tämä on vanha havainto, josta löytyy tietoa niin pitkälle kuin meillä historiatietoa aiheesta on, Partonen sanoo.

– Itsemurhien lisääntyminen keväisin liittyy yleensä pitkäaikaiseen masennukseen, joka voi syventyä valoisan ajan lisääntyessä. Toki kaikilla masennusta potevilla näin ei ole, eivätkä he koe kevättä negatiivisena.

Tutkimusprofessorin mukaan jotkut masennusta potevat reagoivat valoon poikkeavalla tavalla.

Keväinen valo saa maisemankin näyttämään aivan erilaiselta.

– Valo voi saada aikaan masentuneen elimistössä poikkeavan reaktion. Rauhattomuus, levottomuus ja unettomuus voivat lisääntyä, jolloin masennus syvenee.

– Ihminen myös peilaa herkästi itseään muihin ja ympäristöönsä. Kun ihmiset ovat keväisin yleisesti aktiivisempia ja luontokin näyttää ihanammalta, ristiriita oman tilan ja ympäristön välillä voi tuntua suurelta, Partonen tiivistää.

Unitutkija kertoo itse nauttivansa keväästä täysin siemauksin.

– Kyllä tämä vaan on hienoa aikaa vuodesta. Aamuisinkin on paljon helpompi herätä, kun on jo valoisaa.

– Tykkään olla ulkona ja harrastan kaupunkiluonnon kuvaamista, joten pidän keväästä hyvin paljon. Keväinen valo saa maisemankin näyttämään aivan erilaiselta, hän ihastelee.

Valon Luoja ei koskaan häviä

Teologi Jukka Kääriäinen sanoo odottavansa valon lisääntymistä keväisin ”kuin kuuta nousevaa”.

Valon kaipuu ei ole ihme, sillä Kääriäinen on asunut ison osan elämästään toisella puolella maapalloa. Siellä pimeä vuodenaika ei ole lähellekään yhtä pitkä ja päällekäyvä kuin Suomessa.

– Olen viettänyt yli puolet elämästäni Taiwanissa sekä liki 20 vuotta Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä on toiveikas olo, kun sattuu olemaan kirkas ja kaunis kevätpäivä, Kääriäinen naurahtaa.

Kuu on teologin mukaan oiva vertauskuva avaamaan kristillistä näkökulmaa valoon. Kuu-vertaus näet paljastaa eron ihmisen ja Jumalan välillä.
Hengellisessä mielessä ihminen on kuin kuu, jossa ei ole itsessään valoa. Se valo, jota me ihmiset heijastamme, on lähtöisin ulkopuoleltamme, meitä paljon suuremmasta.

– Ihminen voi siis ainoastaan heijastaa sitä valoa, joka on lähtöisin maailmankaikkeuden luojasta, Jumalasta. Jumala on aurinko, valon lähde, Kääriäinen avaa hengellistä kieltä ja kristillistä ymmärrystä valosta.

Valo ymmärretään jo Vanhassa testamentissa Jumalan Sanana.

Jo pikainen nettiraamatun hakutoiminnon käyttäminen paljastaa, että Vanha ja Uusi testamentti suorastaan tulvivat puhetta valosta.
Kääriäisen mukaan ymmärrys valon hengellisestä luonteesta ja olemuksesta periytyykin kristinuskoon juuri juutalaisuudesta.

– Psalmi 119 kuvaa asiaa hyvin. Siinä sanotaan, että ”Sinun sanasi on lamppu”. Valo ymmärretään siis jo Vanhassa testamentissa Jumalan Sanana, hänen käskyinään ja ohjeinaan, jotka ohjaavat ihmistä kulkemaan eettisesti oikeaa, ihmiselle itselleenkin turvallisinta tietä.

Mutta on valo Raamatussa paljon muutakin kuin vain neuvoja ja ohjeita.

– Se on paitsi Jumalan antama etiikka ja laki, kuten kymmenen käskyä, myös Hänen viisautensa. Siinä missä antiikin ajan kreikkalaiset tavoittelivat viisautta ja roomalaiset kunniaa, juutalaiset tavoittelivat valoa, Jumalan kasvojen näkemistä.

Kristillinen näkemys on, että Jumalan lähettämä valo hengellisessä mielessä on Kristus. Ihminen tarvitsee Kristusta, koska hänessä itsessään oleva luonnollinen valo turmeltui ja himmentyi niin pahoin syntiinlankeemuksessa.

– Tämä on oikeastaan vain tosiasioiden tunnustamista, pohtii Kääriäinen.

– Jos olen ihan rehellinen itselleni, niin eipä minussa paljoa valoa ole. Siksi tarvitsen Kristusta, Jumalaa ja Häneltä tulevaa armoa sisimpääni.

Uuden testamentin mukaan Jumala lähetti maailmaan juuri Kristuksen, jotta ihmisen ei tarvitsisi jäädä vangiksi pimeyteen.

– Voin sanoa, että onneksi, sillä silloin paine on elämästäni poissa. Kun Kristus on elämässä, ei tarvitse stressata. Valoa ei silloin tarvitse kaivaa jostakin oman sielun sopukoista.

Kristillisessä mielessä valo on siis lahjaa.

– Armo tulee täydellisimmillään esille Kristuksessa. Häntä seuraamalla ihminen ymmärtää parhaiten, mitä valo hengellisessä mielessä tarkoittaa.

Aurinko on suuri valo, mutta Jumala on vielä suurempi.

Kirkon lähetystyön keskuksen entinen lähetysteologi ja lähetysjärjestö Kylväjän nykyinen johtaja löytää valon hengellisestä ulottuvuudesta lohdullisuutta myös nykyisen ekoahdistuksen aikakaudelle.

– Aurinko on suuri valo, mutta Jumala on vielä suurempi. Tiedemiestemme laskelmien mukaan aurinko jossain vaiheessa sammuu, mutta kristittyinä saamme uskoa, ettei valo silloinkaan häviä, sillä valon Luoja ei voi koskaan hävitä.

– Minusta tämä on rauhoittava ajatus, vaikkei tietenkään poista sitä, että meidän on ponnisteltava voimakkaasti, ettei maapallon luontoa tuhottaisi ja turmeltaisi.

Taiwanissa asuneena Kääriäinen tietää, että valosta puhumisessa on joskus haasteita kuumuutta, paahdetta ja kuivuutta kokevilla seuduilla.

– On totta, että valo voi olla myös vaarallista ja polttavaa. Se voi tuhota sadon tai aiheuttaa vaikkapa ihosyövän. Siksi valosta voi joskus olla vaikea puhua hengellisesti positiivisena asiana.

– Mutta vaikka valo ymmärrettäisiin joskus myös negatiivisesti, ei siitä silti saa lakata puhumasta. Ei edes kuumuudesta kärsivissä maissa. Kyllä sielläkin ymmärretään, että valo on kaiken perusedellytys ja pohjimmiltaan positiivista, kaikelle elämälle välttämätöntä.

Artikkeli Valon varassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Olosuhteet huomioon ottaen tuntuu yllättävältä, että tiettävästi vain noin prosentti suomalaisista sairastaa talvikuukausina toistuvasti ilmenevää masennustilaa, kaamosmasennusta.

Pimeän vuodenajan vaikutuksiin laajasti perehtynyt tutkimusprofessori Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) myöntää virallisen luvun hämäävän. Sillä kun puhutaan laajemmin pimeän vuodenajan aiheuttamista oireista, päästäänkin jo huomattavasti suurempaan osaan kansasta.

Kaamosoireet toistuvat vuosittain ja ne vaihtelevat lievistä vakaviin.

– Jopa kolmannes meistä suomalaisista saa kaamosajasta oireita ja aikuisista joka neljäs kokee kaamosoireensa ongelmaksi, Partonen tarkentaa.

Pimeästä vuodenajasta johtuvia tavallisimpia merkkejä ihmisessä ovat toimintakyvyn hiipuminen, mielialan lasku, univaikeudet, sosiaalisuuden väheneminen, painon nousu ja ruokahalun kasvu.

Partonen kuvaa kaamoksen vaikutuksia vakaviksi paitsi oireiden yleisyyden, myös niiden uusiutuvuuden vuoksi.

– Kaamosoireet toistuvat vuosittain ja ne vaihtelevat lievistä vakaviin. Vakavimmillaan oireet haittaavat selvästi toimintakykyä ja voivat johtaa sairastumiseen, hän huomauttaa.

– Kaamosoireilla on siten suurta kansanterveydellistäkin merkitystä.

Kaamosoireita alkaa yleensä ilmaantua murrosiässä tai pian sen jälkeen. Lapset eivät kärsi kaamosmasennuksesta. Syytä tähän ei Partosen mukaan tiedetä.

– Tosin Yhdysvalloista on julkaistu tieteellisiä artikkeleita myös lasten sairastamasta kaamosmasennuksesta. Nuorimmat ovat olleet 6-vuotiaita ja joskus, hyvin harvoin, jopa tätäkin nuorempia, hän selventää.

Eräs kaamosajan terveydelle petollinen piirre on epäterveellinen syönti ja sen myötä tapahtuva lihominen. Pimeästä vuodenajasta johtuvien oireiden vastapainoksi monet syövät nopean mielihyvän aikaansaamiseksi makeaa ja hyvin hiilihydraattipitoisesti. Oireet eivät helpota, mutta paino kyllä nousee.

Kaamosoireilevilla univaikeudet voimistuvat muita enemmän sekä keväällä että syksyllä.

Partosen mukaan terveellisempi ruokakaan ei tuo pimeänä aikana lohtua, vaikka toki vaikuttaa vuodenajasta riippumatta ylipäätään terveyteen.

– Ei ole näyttöä, että kuitupitoinen ruokavalio auttaisi kaamosoireissa. Saattaa olla jopa päinvastoin, sillä kaamosmasentuneet usein syövät tavallista enemmän hiilihydraattipitoisen ruuan lisäksi myös kuitupitoista ruokaa.

Talvea kohti mentäessä ihmisen sisäinen kello alkaa jätättää ja nukkumaanmeno saattaa huomaamatta viivästyä. Partonen liputtaa sen puolesta, että kellojen kääntely syksyllä ja keväällä lopetettaisiin, sillä kaamosoireisiin siitä olisi apua.

– Kaamosoireilevilla univaikeudet voimistuvat muita enemmän sekä keväällä että syksyllä. Siten kesäaikasäännöksistä eli arkikielellä sanoen kellojen kääntelystä luopuminen todennäköisesti helpottaisi heidän vointiaan.

Partonen kannustaa myös siihen, ettei juututtaisi sisälle, vaan mentäisiin rohkeasti ulos, kelistä välittämättä. Sillä jos Suomessa jättää ulkoilun hyvän kelin aikaan, saa sisällä viettää valtaosan vuodesta.

Ylipäätään liikunta on yksi mustan vuodenajan aiheuttamien oireiden parhaita lieventäjiä.

Olisi hyvä harrastaa sykettä nostattavaa liikuntaa kaksi tai kolme kertaa viikossa.

– Kuntoliikunnalla voidaan lievittää kaamosoireita, ja yhdistämällä kirkasvalo kuntoliikuntaan tämä vaikutus tehostuu. Kuntoliikunta voi tapahtua joko sisällä tai ulkona, yksin tai yhdessä.

– Olisi hyvä harrastaa sykettä nostattavaa liikuntaa kaksi tai kolme kertaa viikossa, 45–60 minuuttia kerrallaan.

Monilla suomalaisilla verhot ja kaihtimet näyttäisivät arkikokemuksen perusteella roikkuvan syksyisin ja talvisin alhaalla, päiväsaikaan ja jopa valoisinakin päivinä. Olisiko niiden nostamisella ja luonnonvalon päästämisellä asuntoon vaikutuksia kaamosoireille?

– Kyllä olisi, sillä mitä heikommat valaistusolosuhteet sisällä ovat, sitä vaikeammat kaamosoireet ovat, Partonen vastaa.

Pimeästä kärsiville paras aika liikkua ulkona ja antaa valon tulla kodin ikkunoista ei hieman yllättäen olekaan keskipäivällä, vaan aamun tunteina.

– Ensimmäiset tunnit noin seitsemästä eteenpäin ovat ne kaikkein tehokkaimmat oireiden lievittämisessä.

– Monet ovat myös hankkineet kirkasvalolampun pimeäoireiden lievittäjäksi ja niiden positiivisesta vaikutuksesta onkin hyvää tieteellistä näyttöä.

Kirkasvalossa kannattaa syksyllä ja talvella oleskella aamun ja aamupäivän aikana.

Kirkasvalohoitoa on testattu eri aikaan päivästä ja myös sen kohdalla juuri aamulla annettu kirkasvalohoito on huomattu tehokkaimmaksi kaamosoireisten hoidossa.

– Kirkasvalossa kannattaa syksyllä ja talvella oleskella aamun ja aamupäivän aikana, kello viiden ja kymmenen välillä, mahdollisimman paljon joko kotona tai työpaikallakin, jos vain työtehtävät tämän sallivat.

– Kirkasvaloannoksen voi poutapäivinä saada myös ulkona auringonpaisteessa oleskelemalla. Puolenpäivän jälkeen kirkasvalossa ei enää kannata oleskella, paitsi silloin, jos haluaa välittömästi nostaa vireystasoaan.

Kaamosoireiden selättäminen vaatii keinovalohoidon hankkimisen lisäksi myös omaa aktiivisuutta ja etenkin itsekuria. Vaikka se pimeän tiivistyessä ympärillä tuntuisikin entistä vaikeammalta, itsensä haastaminen sopivassa määrin kannattaa aina.

Mutta mikäli kaamosoireet ovat voimakkaita ja on syytä epäillä kaamosmasennusta, ei itsekurikaan ole ratkaisu. Tällöin on hyvä ottaa yhteyttä terapeuttiin tai muuhun ammattiauttajaan.

Kaamosoireet tulevat esille esirukouspyynnöissä

Jyväskylän seurakunta saa paljon esirukouspyyntöjä, joita luetaan joka sunnuntai jumalanpalveluksissa. Seurakuntapastori Seppo Hautalahti Palokan alueseurakunnasta kertoo myös kaamosoireiden tulevan esille esirukouspyynnöissä.

– Luotan siihen, että seurakunnan yhteisellä rukouksella on merkitystä kuormaa kantavalle ihmiselle. Meidät on kutsuttu kulkemaan toistemme vierellä, kuuntelemaan ja rohkaisemaan toisiamme, Hautalahti sanoo.

Usein puhuminen helpottaa pahaa oloa.

Samaan aikaan kun pimeys ympärillä lisääntyy, kirkossa kuljetaan kohti kirkkovuoden valoisimpia juhlapyhiä.

– Kaunis tapa on viedä kynttilä omaisen haudalle pyhäinpäivänä ja jouluna. Kaamos luo vaikuttavat puitteet etenkin joulun viettoon.

– Pimeys ohjaa meitä muistamaan Raamatusta löytyvän Jesajan kirjan sanomaa: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.”

Hengellisen avun lisäksi Hautalahti muistuttaa kirkon tarjoavan apua monipuolisesti, myös kaamosoireisille.

– Kirkko tarjoaa monenlaista keskusteluapua. Voit kääntyä esimerkiksi tutun seurakunnan työntekijän puoleen tai soittaa Palvelevaan puhelimeen. Usein puhuminen helpottaa pahaa oloa.

Seurakuntapastori kertoo itse saaneensa kolmisenkymmentä vuotta sitten kaamosaikana kirjeen äidiltään. Hautalahden isä oli kuollut hiljattain.

– Äiti oli herännyt aikaisin lokakuun aamuna ikävä sydänalassa. ”Täällä istuu nyt kaksi pimeää vastakkain”, hän kirjoitti.

– Kirjoittaminen helpotti oloa, ja ehkä myös tieto siitä, että minä laittaisin kädet ristiin hänen puolestaan.

Artikkeli Valo, minne menit? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Olen monena vuonna päättäväisesti käynyt kohti syksyä taistelumielellä, valmiina taklaamaan pimeyden. Aseistautunut kirkasvalolampulla, D-vitamiinilla,  positiivisella ajattelulla ja säännöllisellä reippaalla liikunnalla. Pitänyt huolen nukkumisesta ja levosta. Ottanut jokaisesta naistenlehtien sivuilla esitetyistä kaamoksentaklaus-vinkistä vaarin. Mutta marraskuu, tuo vanha synkeämielinen veikko, on tähän mennessä voittanut aina.  Marraskuu ei vastaan hangoittelustani huolimatta tyydy olemaan vain kuukausi ja vallitseva säätila, vaan se haluaa olla mielentila.

Mutta onneksi kansa joka pimeydessä vaeltaa, on näkevä suuren valkeuden. Se ilmestyy aluksi kaamoksen keskelle pieninä tuikkeina, kuin aavistuksena paremmasta. Ensin pimeyttä ryhtyvät urheasti halkomaan pihapensaisiin kierretyt kaamosvalot. Pian perässä seuraavat ikkunoihin viritellyt jouluvalot ja ikkunalaudoille asetellut kyntteliköt. Ja viimein jouluna, seimen äärellä, valo näyttää todellisen valtansa pimeydelle.

Tänä vuonna unohdan suosiolla taistelumielen ja turhan rimpuilun. Lähestyn kaamosta pehmein menetelmin ja keskityn rauhallisin mielin odottelemaan joulua. Viltti, sohvannurkka ja villasukat olkoot minulle arkinen kuva armosta.

Vaikka ikkunaruutujen takana on pelkkää mustaa, valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

Artikkeli Kamppailua kaamoksessa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

-Ajattelen aina sitä ihmistä, jolle olen lahjaa tekemässä. Silloin siihen sisältyy henkilökohtainen viesti, Kivistö tuumaa.

Uuden harrastuksensa hän löysi pari vuotta sitten jäätyään eläkkeelle. Hoitoalalla vuorotöissä ei ollut mahdollisuuksia osallistua säännölliseen harrastustoimintaan, mutta posliininmaalaus, maalaaminen ja käsityöt ovat aina olleet osa elämää. Nyt aikaa ja innostusta riittää kangaspuitten paukuttamiseenkin.

Hän kuvailee, miten omakotitalossa riittää keväällä, kesällä ja alkusyksystä puuhaa puutarhan hoidossa. Kun syksyn pimeys laskeutuu, on hyvä olla paikka johon tulla samanhenkisten seuraan. Kun pimeä masentaa, löytyy elämään valo uudesta yhteisöstä.

– Olen saanut täältä ”kutomatuttuja”, ihastelemme toistemme töitä ja saamme niistä ideoita omiimme, vaikka kaikki tekevätkin ihan omantyylisiänsä.

Joulun lähestyessä kutojien määrä kansalaisopiston kudonta-asemalla kasvaa. Joululahjojen lisäksi kudotaan myös yhteisiä Suomi 100-mattoja, jotka valmistuttuaan lahjoitetaan sopiviin kohteisiin. Kodinomaisia räsymattoja tarvitaan muun muassa turva- ja perhekodeissa.

Hannele Kivistö vakuuttaa, että työhön on helppo tarttua, neuvojilta saa apua ja valmiisiin loimiin on vaivatonta ryhtyä rakentamaan uutta teosta.

Useat kutojat käyttävät omia matonkuteitaan, niin Kivistökin. Hänellä on äitinsä peruja varasto kuteita, jotka näin saavat uuden elämän.

Mattojen lisäksi perinteiset pellavapyyhkeet ovat hänelle viesti sukupolvelta toiselle.

– ­On mukava ajatella, että sitten kun minua ei enää ole, käsityöni muistuttavat lapsia ja lapsenlapsiani minusta, hän tuumaa.

Aikuista juttuseuraa

Perheolkkarissa Kortepohjan seurakuntakeskuksessa riittää virtaa. Alle kouluikäiset ovat löytäneet leikkikavereita, ja vanhemmat voivat hetken huokaista.

Tuija Heiskanen käy tarkistamassa, että kolmen kuukauden ikäinen Verneri nukkuu rauhallisesti vaunuissaan kirkon aulassa ja kolmivuotias Aatos puuhailee muiden kanssa junaradan ympärillä.

• Tästä perheolkkarista on tullut minulle todella tärkeä, Heiskanen toteaa.

Vapaamuotoisessa viikoittaisessa tapaamisessa saa aikuista juttuseuraa samassa elämäntilanteessa olevista, ja lapsia pidetään silmällä yhdessä. Yhteinen kahvihetki on tervetullutta vaihtelua arkeen.

Heiskanen arvelee kärsivänsä lievästä kaamosmasennuksesta muiden suomalaisten tavoin. Hän on kokenut, että on tärkeää saada itsensä liikkeelle.

-Pitää miettiä millaisista asioista pitää ja sitten ylittää kynnys tekemisen aloittamiseen.

Hän itse nauttii teen juomisesta, lukemisesta ja vapaaehtoistyöstä. Pienten lasten vanhemmilla jää kuitenkin vain vähän aikaa itselle ja parisuhteen hoitamiselle.

-Kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa ei juuri ole. Pitää vain ajatella, että tilanne muuttuu muutamassa vuodessa, lapset kasvavat nopeasti. Nyt elämme tätä elämänvaihetta, hän tuumaa.

Heiskanen ihailee anoppiaan, joka osaa ottaa asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat.

-Olisi hienoa osata suhtautua kaikkiin elämäntilanteisiin rauhallisesti, turhia murehtimatta.

Valoa vapaaehtoistyöstä

Aseman Pysäkillä kaupungin sydämessä oven suussa seisoo Tapio Oksanen. Hän toivottaa sisääntulijan tervetulleeksi ja ojentaa kahvi- ja voileipälipun.

Hän on tehnyt nyt neljä vuotta vapaaehtoistyötä Pysäkin järjestysmiehenä, kun Pysäkin edellinen tuttu vetäjä hänet siihen pyysi. Tehtävää varten hän suoritti järjestysmieskortin.

-­Tämä tuntui mielekkäältä tekemiseltä, ja elämään tuli säännöllistä ohjelmaa, hän kertoo.

Oksanen käy Pysäkillä noin kerran viikossa, työvuoro kestää neljä tuntia kerrallaan. Lisäksi elämään on tullut yhteisiä retkiä ja kokoontumisia muiden vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa.

Hänestä on ollut mukava tutustua uusiin ihmisiin.

-­Töissäkin puheltiin paljon asiakkaitten kanssa, joskus ihan syvällisiäkin, Oksanen kertoo 35 vuoden urastaan rengasalalla.

Kuuden vuoden työttömyys on nyt hänen kohdallaan vaihtunut Lex Lindströmiksi nimetyksi pitkäaikaistyöttömien eläketueksi, ja ”oikeat” eläkepäivät lähestyvät. Oksanen tietää kokemuksesta, että työttömäksi jääminen on monelle kova paikka.

Hän itse löysi elämään valoa vapaaehtoistyöstä ja ihmisten auttamisesta.

­- Tuttuja jelppailen, tarjoan kyydin, vien vaimoa kuoron harjoituksiin ja joskus käyn jonkun puunkin kaatamassa, ympäristönhoitajaksi työttömyysvuosinaan kouluttautunut Oksanen kertoo.

Hän suosittelee myös luonnossa liikkumista mielialan nostamiseen. Kaupungin alueella on lukuisia laavupaikkoja ja mukavia retkikohteita, Lappiin asti ei tarvitse lähteä.

Laulu tuo iloa

Valoa korville tarjoaa lauluyhtye Lux Auribus. Maria El Said on laulanut ryhmässä lähes kymmenen vuotta, eikä osaa kuvitellakaan, millaista elämä olisi ilman kuorolaulua.

-Laulu tuo meille iloa, ja sitä iloa välitämme kuulijoillemme. Onhan tutkittu juttu, että kuorolaiset voivat paremmin kuin laulua harrastamattomat, hän naurahtaa.

Hän määrittelee itsensä kesäihmiseksi.

-Kesällä on enemmän energiaa, näin syksyllä nukuttaa vähän enemmän. Musiikki auttaa jaksamaan, hän vakuuttaa.

Sydäntä lähellä on erityisesti 1500-luvun musiikki, jota kuoro on laulanut Lutherin pöydässä –esityksissä viime keväänä ja tänä syksynä. Vanhaan musiikkiin sisältyy hänen mielestään voimakkaita tunteita.

-Äänimaisema toimii ja ravitsee. Luther-esitykset tarjosivat minulle suorastaan meditaatiohetken kerran viikossa, hän kuvailee.

Hänelle kuoro ja sen ihmiset ovat tärkeitä. Yksin laulaminen ujostuttaisi, mutta kun laulu soi ympärillä, El Said kokee olevansa osa joukkoa.

Kuorolaiset eivät laula vain itsensä vuoksi, vaan kuulijoiden ravinnoksi. Jos yleisö on pieni ja lähellä kuoroa, laulajat saavat katsekontaktin.

-Se on side välillämme. Syntyy yhteys toiseen ihmiseen.

Kuoron nimi on saanut kuulijat hymähtelemään. Korvien kautta välittyvä valo tuntuu ensin hassulta ajatukselta, mutta musiikin kautta tuleva ilo valaisee niin kuulijaa kuin laulajiakin.

Artikkeli Ihmiset tuovat valoa elämään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Epäluonnolliseen aikaan loistavat valot häiritsevät kasveja ja eläimiä. Podetko siitä huonoa omaatuntoa?
Pysyvän valaistuksen kehittämisessä otetaan aina luontoarvot huomioon, joten se kulkee omaa polkuaan. Väliaikaisissa valaistuksissa tapahtumien osalta on kyse niin pienestä häiriöstä, että sillä ei ole merkitystä luontoon. Vuonna 2013 teimme Tourujoella kattavan selvityksen ympäristötoimen kanssa, miten sinä vuonna alueella toteutettavat valoteokset vaikuttavat alueella asustaviin eläimiin. Häiriötä ei syntynyt.

Tapahtumaan liittyy myös seminaari, jossa puhutaan muun muassa tulevaisuuden älyratkaisuista. Mitä tiedät niistä kertoa?
Älyä tarvitaan valaistuksen ohjaamiseen. Valaistuksen osuus maapallon sähkölaskusta pienenee koko ajan, ja se on ympäristön kannalta merkittävä asia. Jyväskylä on ehdoton edelläkävijä Suomessa, ja seminaarissa kokoontuukin vuosittain joukko teknisen alan päättäjiä eri kunnista tutustumaan meidän ratkaisuihimme kaupunkivalaistuksessa, jotka tuovat merkittäviä säästöjä. Myös terveydenhuollon saralla on nyt oivallettu valaistuksen merkitys eri tiloissa potilaiden terveydentilan ja hyvinvoinnin kohentajana.

Mikä on tapahtumakoordinaattorin pahin painajainen?
Kun puhutaan ulkotapahtumasta, niin sää vaikuttaa yleisön määrään ja teknisiin ratkaisuihin. Ääriolosuhteet ja niiden aiheuttama ulkona liikkumisen rajoittaminen on yksi paha skenaario.

Mitä vastaat niille, jotka pitävät tapahtumaa rahan tuhlauksena?
Viime vuonna kustannuksista yli 60 prosenttia katettiin yrityksiltä saatavalla tuella. Pysyvän valaistuksen ratkaisut tekevät vuosittain merkittäviä säästöjä kaupungin sähkölaskuun. Kahdeksan viime vuoden aikana Jyväskylän sähkölasku katuvalaistuksen osalta on pienentynyt yli 50 prosenttia lähtötilanteesta. Sillä puolella säästöjä tulee satoja tuhansia euroja vuosittain ja tilastojen mukaan Jyväskylä on Suomen energiatehokkain kunta kaupunkivalaistukseen käytetyn energian tasolla mitattuna! Yritykset tukevat tapahtumaa, ja nettokulu kaupungille on muutamia kymmeniä tuhansia. Jyväskylä tunnetaan Valon kaupunkina, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Minkä kohteen haluaisit saada Valon kaupunki -tapahtumaan?
Pysyvää valaistusta olisi hienoa kehittää keskustan osalta. Väliaikaisesti olisi kiva toteuttaa Harjun aluetta koskeva teemavalaistus, joka mahdollistaisi jopa yli 10 000 ihmisen oleskelun keskellä ympäristötaidekokonaisuutta.

Mikä on paras valo: ledivalo, kynttilänvalo, järjenvalo?
Kynttilänvalo tuo ihmiselle mielenrauhan, joka myös ylläpitää järkeä. Ehdottomasti kynttilä.

Millaista valotaidetta sinulla on kotonasi?
Kerään 50- ja 60-luvun valaisimia. Valaisen kotipihallani hieman ympäristöä pimeään aikaan. Yksi helmi on Eero Aarnion Origo-valaisimen prototyyppi, joka on varsin kookas verrattuna kaupoissa myytäviin malleihin. Kynttilät ja kolme takkaa tekevät tunnelman talossani.

Pidätkö pimeästä?
Valo ei toimi ilman pimeyttä. Pidän pimeästä ja varsinkin siten, että valoa on sopivasti siellä missä sitä tarvitaan. Kynttilän valo lienee se paras, ihmisenkokoinen asia.

www.valonkaupunki.fi

Artikkeli Ultravioletin valon taikaa Kirkkopuistoon julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.