Matikainen sanoo vaiheikkaan elämänsä muovanneen ajatusmaailmaansa ja suhtautumistaan ihmisiin. Hän itsenäistyi varhain ja lähti jo 16-vuotiaana yksin, kielitaidottomana Kanadaan pelaamaan jääkiekkoa juniorisarjassa kolmeksi vuodeksi. Kanadan jälkeen hän on elänyt ja työskennellyt monenlaisissa kulttuureissa: Venäjällä Siperiassa, Slovakiassa, Itävallassa, Sveitsissä ja tietenkin Suomessa.

– Ihmisiä kohdellaan eri kulttuureissa eri tavoin ja kulttuuriset vivahteet ovat rikkaita. Suomalaisiin pelaajiin on helppoa luoda yhteys ja heidän johtamisensa on yksinkertaista. Mutta esimerkiksi Itävalta on hierarkkinen yhteiskunta, jossa odotetaan, että johtaja käskyttää. Samoin on Venäjällä.

– Valmensin Itävallassa viisi vuotta samaa joukkuetta ja kesti todella kauan saada luottamus pelaajien kanssa, koska sellainen ei ollut heille tuttua. Mutta lopulta välillemme syntyi valtavan hieno yhteys ja voitimme kaksi mestaruutta putkeen. Ne ovat suurimpia saavutuksiani valmentajana.

Petri Matikainen miettii hetken, kun kysyn hänen esikuvistaan valmentajina. Yksi sellainen on tšekkiläinen Jan Eysselt, joka valmensi Joensuun Kiekko-Poikia 1990-luvun alussa.

– Hänellä oli kyky inspiroida minua ja pidin hänestä kovasti. Hän valitsi minut joukkueen kapteeniksi, olin vasta 24-vuotias, mutta hän kohteli minua aikuisena miehenä. Eysselt oli tasapuolisen tiukka, mutta antoi toisaalta vapauksia. Hän oli hyvin inhimillinen siviilissä ja pystyi keskustelemaan vapautuneesti.

Eysselt kuoli kahdeksan vuotta sitten, mutta hänen vaimonsa pitää Matikaiseen vieläkin yhteyttä.
 
Suuri saavutus kiekkomiehelle on myös perheen pysyminen kasassa. Matikainen tuli isäksi 21-vuotiaana ja pian syntyi kaksi lasta lisää. Avioliiton hän solmi lasten äidin kanssa vuonna 1989 ja yhteinen matka on kestänyt 36 vuotta. Perhe-elämän ja pelaamisen yhteen sovittaminen on ollut kova haaste.

– Suruja ja iloja on ollut, mutta niistä on selvitty. Lukuisat muutot ovat vaatineet perheeltä joustavuutta. Siitä minulla on paha mieli, että lapset eivät saaneet kasvaa yhdellä paikkakunnalla. He ovat asuneet Saksassa, Itävallassa ja Suomessa eri paikoissa. Rikkaus on se, että he puhuvat erinomaisesti saksaa ja toinen pojista puhuu viittä kieltä.

Yhtäkkiä Matikaisen silmät alkavat loistaa ja ääneen tulee lämpöä.

– Olen saanut suuren rikkauden: neljä lastenlasta ja viides on tulossa. Lapset tuovat vaimolleni ja minulle paljon iloa varsinkin nykyisin, kun heidän kanssaan voi jo jutella. Nautin kovasti läheisistä hetkistä iltasadun äärellä. Samoin on ilo nähdä erot tyttöjen ja poikien kasvussa ja toiminnassa.

Koen olevani kristillinen ihminen. Siinä mielestäni olennaista on lähimmäisenrakkaus; se miten kohtelet muita. Syvimmiltään elämän tarkoitus on välittää ja rakastaa.

Matikainen ei pitkään pohdi vastaustaan, kun kysyn, millaiset arvot ohjaavat hänen elämäänsä.

– Ne ovat perinteisiä suomalaisia arvoja, joita voisin kuvata kristillisiksikin: luottamus, rehellisyys, perheen tärkeys.

Mies ei ole vuosiin käynyt kirkossa, mutta sanoo uskovansa vahvasti korkeimpaan voimaan.

– Koen olevani kristillinen ihminen. Siinä mielestäni olennaista on lähimmäisenrakkaus; se miten kohtelet muita. Syvimmiltään elämän tarkoitus on välittää ja rakastaa.

– Huippu-urheilussa näkee kaikenlaista, mutta olen ollut tiukka itseni kanssa. En hötkyile sinne tänne eikä menestys ole noussut päähäni. Olen mielestäni ja muidenkin mielestä pysynyt ihan normaalina kaverina.

Ulkopuolisen näkökulmasta valmentajan ja pelaajien suorituksia arvioidaan usein rankalla tavalla. Menestyksen hetkellä suitsutetaan ja tappion tullessa ruoskitaan. Matikainen yrittää pitää itsensä julkisuuden ulkopuolella pelikauden aikana. Hän ei myöskään käytä sosiaalisen median kanavia.

– Huonot jutut menevät aivoihin, vaikka olenkin paksunahkainen. Ihmiset osaavat olla todella julmia, varsinkin politiikka ja urheilu nostavat esiin hirveitä puolia ihmisissä.

Petri Matikainen saa etäisyyttä kiekkokuohuihin toisenlaisesta maailmasta.

– Kotona luen runoutta ja kirjallisuutta, kuuntelen klassista musiikkia. Se on ihan toinen elämä jääkiekon rinnalla ja panee sen oikeaan suhteeseen. Toinen rentoutumiskeinoni ja suuri inspiraation lähteeni on talviuinti ja saunominen. Aivoni tyhjentyvät täysin, kun menen jääkylmään veteen.

Kotona luen runoutta ja kirjallisuutta, kuuntelen klassista musiikkia. Se on ihan toinen elämä jääkiekon rinnalla ja panee sen oikeaan suhteeseen.

Valmentajan hommissa jaksamisen edellytyksenä on myös omasta kunnosta huolehtiminen. Se on tullut Matikaiselle entistäkin tärkeämmäksi viime vuosina ilmenneen selkäsairauden myötä. Kuntosalin lisäksi mies jumppaa ja kävelee iltaisin Harjun kuntoportaita. Vapaina viikonloppuina hän ajaa kotiin Tampereelle, jossa odottaa graafikko-kuvataiteilijapuoliso.

Koti on Matikaiselle rauhoittumispaikka, jossa rentoudutaan yhdessä. Silloin tällöin pariskunta käy ulkona syömässä. Tärkeä paikka on myös Kaupinojan sauna ja avanto Näsijärven rantamaisemissa.

– Yleensä otan makkarat mukaan. On suuri nautinto käydä myssy päässä uimassa ja rauhoittua sitten saunassa.

Artikkeli Jääkiekkovalmentajan kaksi maailmaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Mikä erottaa huippu-urheilijan taviksesta?
Perimällä on suuri rooli, mutta menestyminen vaatii valtavasti määrätietoista työtä ja halun kehittää ominaisuuksiaan. Itsensä haastaminen ja epämukavuuden sietäminen tulee joillekin luonnollisemmin kuin toisille, mutta todella harvasta tulee maailman paras. Lisäksi ympäristö ja läheiset ihmiset vaikuttavat: löytyykö mahdollisuuksia ja kannustusta kehittymiseen.

Pitääkö urheilun olla tärkein asia, että huipulle pääsee?
Pitää olla. Joku voi keskittyä vain yhteen asiaan, jolloin vaikkapa opiskelu voi hajottaa paletin eikä mikään toimi. Toinen taas pystyy edistämään useampaa asiaa. Tiedämme esimerkkejä, kun kaikki laitetaan yhden kortin varaan, ja menestyjä putoaa urheilu-uran jälkeen tyhjän päälle. Nykyisin pyritään rakentamaan varasuunnitelma jo uran aikana.

Millainen on hyvä valmentaja?
Valmennus on haastavaa työtä ja usein ongelmanratkaisua. Hyvä valmentaja­ työntää sopivan vaativasti eteenpäin kuitenkaan rikkomatta urheilijan fysiikkaa tai psyykettä. Hän kuuntelee ja huolehtii tasapainosta, koska elämässä tulee olla muutakin kuin urheilu. Valmentaja on myös asiantuntija ja hengenluoja.
Urheilun kupla vie helposti mukanaan, mutta myöskään valmentajan työ ei saa olla koko elämä. Saavutetut tulokset eivät määrittele sitä, kuka olen ihmisenä. Siinä riittää opettelemista.

Miten ihmiset saisi liikkumaan enemmän?
Liikuntapaikkojen lisääminen ei yksin riitä. Liikunnallinen elämäntapa alkaa jo lapsuudessa, jolloin vanhempien rooli on ratkaisevan tärkeä. Laitetaan kännykät syrjään ja lähdetään perheen voimin ulos pelailemaan tai retkelle. Kannatan myös kännykkäkieltoa kouluihin. Lisäksi kunnat voisivat keksiä uusia ja innovatiivisia keinoja kannustaa liikkumiseen.

Miten lapselle saisi rakennettua terveen itsetunnon?
Lapsi tarvitsee sopivan kurin, selkeät rajat ja välittävän ilmapiirin. Silloin rakentuu vahva perusluottamus, että tapahtuupa mitä vaan, niin minä pärjään. Sosiaaliset yhteisöt koulun ja harrastusten kautta luovat monipuolisen ja verkostomaisen ystäväpiirin, kun taas uusien asioiden oppiminen ja kehittyminen vahvistavat uskoa omiin kykyihin.

Mikä sinut saa liikkumaan?
Liikun osittain tottumuksesta 3–4 kertaa viikossa, mutta tiedostan liikunnan monet vaikutukset ja haluan olla hyvässä kunnossa. Juju on itseni kuuntelemisessa ja tasapainossa elämän osa-alueiden välillä. Rasittavan työpäivän jälkeen on hyvä palautua ja keskittyä muuhun.

Vinkkisi työhyvinvointiin?
Huumori ja mukava työyhteisö. Työ ja vapaa-aika saisivat olla erillään toisistaan. Parhaimmillaan työ on riittävän haastavaa, luovaa ja itselle merkityksellistä, koska liiallinen rutinoituminen syö motivaatiota. Uravalinnoissa kannattaa etsiä merkityksiä, jotka kantavat vaikeiden päivien yli. Vankan arvopohjan myötä myös työhön liittyvä ajankäyttö on helpompaa perustella. Jos muutokseen on tarvetta, sen voi tehdä pienin askelin.

Pitäisikö jokaisen tavoitella menestystä?
Ensin on määriteltävä, mitä menestyminen on: tuleeko voittaa olympiakultaa tai voiko vaikkapa kotiäiti tuntea menestyneensä. On hyvä tunnistaa vahvuutensa ja hyödyntää niitä, mutta merkityksellinen arki läheisten ihmisten ympäröimänä riittää ihmisen kokoiseen elämään.

Petter Kukkosen Pettymyksen anatomia -teokseen perustuva samanniminen näytelmä ensi-illassa Jyväskylässä marraskuussa. Teatterikoneen ja JKO-Teatterikoulutuksen esitykset Villa Ranassa.

Artikkeli Tasapainoilua ja ongelmanratkaisua julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Millainen on oma urheilutaustasi?
Aloitin urheiluharrastuksen 5–6-vuotiaana, vanhempien innostamana. Kokeilin kaikkia yleisurheilulajeja, mutta tykästyin jo nuorena heittolajeihin. Omiksi valikoituivat kiekko ja moukari. En ikinä tähdännyt huippuurheilijaksi, vaan tykkäsin urheilemisesta itsessään; siitä tavoitteenasettelusta ja itsensä haastamisesta. Reilut kymmenen vuotta sitten siirryin enemmän ohjaus- ja valmennushommiin, ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Millainen on hyvä valmentaja?
Valmentaminen on pitkälti vuorovaikutustyötä. Hyvä valmentaminen lähtee siitä, että osaa olla ja toimia erilaisten ihmisten kanssa. Toinen yhtä tärkeä taito on kyky innostaa, tartuttaa urheilijoihin halua oppia ja kehittyä. Toki valmentajalta vaaditaan monia ominaisuuksia, mutta nämä ovat avainasioita.

Kuinka kannustaa nuori liikunnan pariin?
Perheen oma esimerkki on varmasti lapselle ja nuorelle se tärkein juttu. Se, että lähdetään vaikka yhdessä pyörällä lähipuistoon pelailemaan, luodaan yhteisiä liikuntatapoja ja -traditiota. Uskon, että se kantaa pidemmällekin. Toki myös lapsen ja nuoren toiveita pitäisi kuulla. Vaikka vähän kaivella millaisista asioista hän voisi olla kiinnostunut, ja sitten hieman tyrkätä kokeilemaan.

Onko lahjakkuus urheilussa tarpeen?
Miten sitä määrittelisi? Jos joku lapsi tai nuori on paljon muita edellä, helposti sanotaan, että onpas lahjakas lapsi, hänestä tulee varmaan huipputason urheilija. Mutta ihmiset kehittyvät tosi eri vauhtia. 10–12-vuotiaasta ei voi vielä sanoa, mitä tapahtuu seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Näkisin tärkeämpänä yhdistää lahjakkuuspuhe siihen, millainen on motivaatio ja halu harjoitella. Ne, jotka jaksavat tehdä töitä, ovat lahjakkaita puurtamisessa ja pohjien tekemisessä. Se palkitaan monesti niin, että heistä tulee huippu-urheilijoita, vaikkei siltä vielä 10-vuotiaana olisi tulosten valossa näyttänytkään.

Millaista on nuorisovalmentajan arki?
Valmentaminen on paljon muutakin kuin sitä, että pitää lapsille treenin. Se on myös lapsen ja nuoren identiteetin vahvistamista, itsetunnon kehittämistä. Valmentamisen lisäksi saa välillä toimia opettajana ja kasvattajana, monien huolien kuuntelijana. Toisaalta lasten ja nuorten ilo tarttuu usein valmentajaankin, ja kyllähän omien valmennettavien kasvun ja kehittymisen
seuraaminen on palkitsevaa.

Mitä jos ei ole varaa harrastaa?
Tässä taloustilanteessa perheet joutuvat varmasti usein miettimään, mihin raha menee. Sanoisin, että esimerkiksi yleisurheilu ei ole itsessään kallis harrastus. Pitkään pärjää perusvarusteilla, ja JKU:lla on varustepörssi, josta saa halvalla vaikkapa käytettyjä piikkareita. Seurassa on myös nuorisourheiluun suunnattu tukirahasto, josta voidaan antaa avustusta perheille, joilla on taloudellisesti vaikeaa. Ainakin pyrimme siihen, ettei kenenkään harrastaminen jäisi rahasta kiinni.

Millainen urheilukaupunki Jyväskylä on nuoren näkökulmasta?
Mielestäni aika hyvä. Tarjontaa on paljon, täällä pystyy harrastamaan melkeinpä mitä lajia haluaa. Kaupunki tarjoaa maksutonta LiikuntaVeturi-toimintaa, ja sitäkin kautta kynnys eri liikuntalajien pariin on matala. Jyväskylässä on urheiluyläkoulu, urheilulukio ja Suomen ainoa liikuntatieteellinen tiedekunta. Tilojen suhteen tilanne ei ole ideaali, mutta siinä joutuvat kaikki tekemään kompromisseja.

Millaisia arvoja urheilu lapsille ja nuorille tarjoaa?
Urheiluharrastuksen tavoitteena on varmasti aina sytyttää liikunnallinen elämäntapa. Vaikka harrastus jossain vaiheessa loppuisikin, ei liikunta kuitenkaan lopu, vaan sitä pitää kivana juttuna, jota haluaa tehdä jatkossakin. Toki urheiluharrastus kasvattaa myös pitkäjänteisyyttä, sinnikkyyttä ja sosiaalisia taitoja: asioita, joista on hyötyä koko loppuelämäksi.

Artikkeli Esimerkin voima julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Samalla alkoi hahmottua, että seurakunnassa ja erityisesti nuorten parissa työskentelystä voisi tulla jonain päivänä jopa ammatti.

Kippola valmistui sosionomi (AMK) -nuorisotyönohjaajaksi tammikuussa 2002. Valmistuttuaan hän ehti toimia vuoden sijaisena koulu- ja erityisnuorisotyössä Nurmijärvellä.

Kesken sijaisuuden kotiseudulta Raahesta avautui virka varhaisnuorisotyössä. Siitä alkanut työrupeama useassa eri tehtävässä Raahen seurakunnassa kesti lopulta puolitoista vuosikymmentä.

Heinäkuussa Kippola aloitti työt Jyväskylän seurakunnassa nuoriso- ja rippikoulutyön asiantuntijana. Kyseessä on uusi virka, josta Kippola kiinnostui heti tehtäväkuvaan tutustuttuaan.

– Virka on aika poikkeuksellinen ja mielenkiintoinen. Viime vuosina työn ohessa suorittamani kirkon johtamiskoulutus ja rippikoulun kehittäjäkoulutus vastasivat molemmat tämän viran tarpeisiin. Kippola täsmentää.

Uuden työntekijän saama vastaanotto oli hyvä. Kippolan mielestä isossa seurakunnassa on ymmärretty, että vaatii oman aikansa ottaa uudet tehtävät haltuun.

– Työntekijät ovat olleet valmiita auttamaan, ja olen saanut riittävästi työhön liittyvää perehdytystä. Näin aluksi olen varmasti kysellyt myös tyhmiä, mutta sekin on ollut sallittua, ellei jopa suotavaa.

Vuosien työkokemus on vahvistanut ja syventänyt jo opiskeluaikana tehtyä havaintoa. Keskustelu ja yhteistyö sekä kokemusten ja ideoiden jakaminen kannattaa aina.

– En ole kiinnostunut vallasta. Minua kiinnostaa enemmän työtehtävääni liittyvä vastuu. Haluan omalta osaltani ohjata ja johtaa keskustelua, jonka päämääränä on saada parhaat kehitysideat kiertoon. Olen huomannut, että Jyväskylän seurakunnassa työskentelee paljon taitavia ammattilaisia. Ehkä työni on myös sen mahdollistamista, että jokaisen ammattitaito pääsisi parhaiten oikeuksiinsa.

Kippolan mielestä seurakuntatyössä tärkeintä on nähdä nykytilanne ja olemassa olevat kehittämistarpeet. Esimerkiksi hän nostaa tuoreen tutkimuksen, jossa nuoret antoivat rippikoululle arvosanaksi kiitettävän 9–.

– Tulos kertoo hyvästä työstä ja siitä, että rippikouluun on panostettu. Se kertoo myös halusta pysyä ajan tasalla ja vastata tarpeisiin, joita tuon ikäisillä on.

Kippolalle sekä työssä että omassa elämässä on tärkeää jatkuva kehittyminen ja uuden oppiminen. Entisellä työpaikalla työkavereiden kanssa tehty persoonallisuustesti antoi ymmärtää hänen olevan innostuva suunnittelija.

– Olen luonteeltani sellainen, että haluan viedä hyvän idean hyvällä tavalla maaliin.

Aikoinaan Raahessa omien lasten jalkapalloharrastuksesta alkanut juniorivalmentajan rooli on löytänyt jatkoa myös Jyväskylässä. Kippolalle se on luonteva tapa verkostoitua.

Raahen ajoilta muistuu mieleen lukuisia tilanteita, joissa häneltä tultiin kysymään neuvoa vaikkapa rippikouluun liittyvissä asioissa.

– Tuttua verkkarit päällä olevaa ”seurakunnan miestä” on paljon helpompi lähestyä kuin täysin ventovierasta.

Kippolalle työ seurakunnassa on myös kutsumusammatti.

– Kristinuskon sanomaan sisältyy niin paljon. Kuten se, että ihminen on sellaisenaan arvokas, sitä ei tarvitse erikseen ansaita. Tässä työssä saa olla sellaisen sanoman äärellä, mitä ei muualla kuule, Kippola toteaa.

Artikkeli Parhaat ideat löytyvät keskustelemalla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.