Kun jyväskyläläinen Timo Suutarinen jäi työttömäksi runsas 12 vuotta sitten, hän järkyttyi ja ahdistui.

– Uskon, että siltä tuntuu monesta muustakin saman kokeneelta. Työttömyyttä pelätään. Jokainen haluaa päästä töihin, hän miettii.

Verkkoliiketoiminnan tradeno­miksi ensimmäisenä Suomessa vuonna 2004 valmistunut Suutarinen ehti työskennellä hyväpalkkaisella it-alalla reilut viisi vuotta. Opiskeluvuosina hänellä oli oma firmakin.

– Kun katselin kaupunkia työpaikkani ikkunasta Lutakossa, en olisi voinut kuvitella, millaisia vuosia edessäni on.

Työttömäksi jäätyään Suutarinen etsi alansa töitä Jyväskylästä, Helsingistä ja Tallinnasta. Pikkuhiljaa hänen oli pakko hyväksyä, ettei töitä löydy muiltakaan aloilta. Jyväskylän työllisyystilanne on maan heikoimpia. Suutarinen hakee työtä edelleen. Vähintään neljää työpaikkaa kuukaudessa on haettava, jotta työnhakuvelvoite täyttyy ja työttömyysturvaan on oikeus.

Vuosien myötä Timo Suutarinen alkoi tottua tilanteeseensa. Hän näkee siinä hyvääkin: on ollut aikaa uusille ihmisille ja asioille.

– Olen saanut sellaista, jota rahalla ei saa. Kulttuurin ja alakulttuurin tapahtumissa olen tutustunut ihmisiin, joita en välttämättä työelämässä olisi tavannut. Esimerkiksi punkkarit ovat hirveän rehellisiä ja mukavia ihmisiä.

– Jyväskylän Kesä -tapahtumassa tutustuin balettitanssijaan, jonka kanssa olen tehnyt runo- ja tanssiesityksiä, ja myöhemmin kuvataiteilijaan, joka on tehnyt kuvituksia kirjoihini. Näiden ystävieni kautta olen oppinut ymmärtämään tanssia ja kuvataiteita.

Ruoka-apua hakiessaan ”leipäjonossa” hän on tutustunut monenlaisiin ihmisiin ja kohdannut harvinaista sydämellisyyttä.

– Lapsuuden kodin jälkeen en ole missään kohdannut niin lämmintä tunnelmaa. Leipäjonossa on valtavasti solidaarisuutta ja kaikki hyväksytään iästä ja taustasta riippumatta. Varsinkin jouluna ihmiset tervehtivät toisiaan erityisen lämpimästi. Tunnelma välittyy vain, jos olet itse siinä osallistujana.

Suutarista kiinnostavat tavallisten ihmisten tarinat. Hän haluaa ymmärtää ihmisiä ja maailman tapahtumia, vaikka niihin ei juuri voikaan vaikuttaa. Häntä hämmästyttää, että kirjallisuuteen apurahoja jakavat tahot eivät pidä tärkeänä esimerkiksi työttömien monenkirjavien elämäntarinoiden julkaisemista.
Suutarinen toivoo, että voisi auttaa ihmisiä tulemaan paremmin toimeen toistensa kanssa ja toimimaan yhdessä.

En ole koskaan arvioinut itseäni työn tai rahan kautta.

– Moni työtön toivoo, että pääsisi jakamaan osaamistaan, mutta on varovainen sitoutumaan. Pelkona on, että vapaaehtoistyö vaikuttaa työttömyystukeen, vaikka niin ei pitäisi olla. Vapaaehtoistyö voisi tuoda monelle merkitystä ja jaksamista.

Työttömyys ei ole vaikuttanut Suutarisen kokemukseen ihmisarvostaan.

– En ole koskaan arvioinut itseäni työn tai rahan kautta. Työttömänä ihminen hakeutuu sellaisten seuraan, jotka hyväksyvät hänet ja ymmärtävät häntä. Tapaan vain satunnaisesti vanhoja ystäviä työ- ja yritysmaailmasta. Ystäväpiirini on muuttunut tosi paljon työttömyyden aikana, ja veikkaan, että se on aika yleistä.

Ymmärrys ihmisen arvosta riippumatta suorituksista saattaa perustua Suutarisen huolehtivaan lapsuuskotiin ja hyviin kokemuksiin.

– Pääsin alle kouluikäisenä vanginvartijaisäni mukana vankilaan ja sairaanhoitajaäitini mukana terveyskeskukseen. Muistan, kuinka pelkkä läsnäoloni ilahdutti ja piristi sekä vankeja että vuodepotilaita.

Suutarinen tekisi nytkin mielellään sellaista työtä ihmisten parissa, joka toisi iloa heidän elämäänsä.

– Mutta en ole osannut kouluttautua tai hakeutua sen tyyppiseen työhön.

Työttömyysvuosina Timo Suutarisen kirjallinen lahjakkuus on saanut tilaa kasvaa muun muassa runoiksi. Hänen kirjailijuutensa sai innoitusta jo vuosituhannen vaihteessa Luovan kirjoittamisen opinto-ohjelmassa Oriveden opistossa. Erityisen vaikutuksen Suutariseen teki kursseilla opettajana toiminut runoilija Risto Ahti.

Tänä keväänä ilmestyi runokokoelma Taivaan punalasin läpi, johon Suutarinen on koonnut ja kääntänyt juutalaisten pääosin jiddishinkielisiä runoja holokaustin ajalta. Kiinnostus holokaustiin eli natsi-Saksan suorittamaan juutalaisten kansanmurhaan toisen maailmansodan aikana sai alkunsa, kun Suutarinen matkusti veljensä kanssa keskitysleirien muistopaikoille vuonna 2014. Silloin kohteina olivat Auschwitz-Birkenau, Sachsen­hausen ja Dachau. Myöhemmin Suutarinen matkasi vielä yhdeksälle muistopaikalle.

– Näin ensimmäisen matkan jälkeen painajaisia kuusi viikkoa. Halusin tehdä jotain holokaustissa kuolleiden muistamisen säilymiseksi. Kun sain apurahan, aloin tutkia tapahtumia ja kirjoittaa ja kääntää aiheesta runoja. Minua kiinnostavat yksilöiden tarinat: mitä juutalaiset itse ovat ajatelleet ja tunteneet menettäessään ensin kotinsa ja sitten kaiken. Yksi löytöni oli Helga Weissin päiväkirja.

Kirjoittamisen lisäksi Suutarinen on harrastanut taidevalokuvaamista.

– Nyt se on jäänyt. Kun on pitkään työttömänä, moni asia jää, vaikka yrittää pysyä aktiivisena. Lähtemisen kynnys nousee vuosien myötä, vaikka tietää, että ihmisten pariin hakeutuminen tekee hyvää. Leipäjonon eläkeikäisten elämänpiiriksi saattaa rajautua koti, televisio, leipäjono ja Aseman Pysäkki.

Yllättäviin menoihin ei olisi varaa.

Peruspäivärahalla selviytyminen vaatii Timo Suutarisen mukaan tarkkaa taloudenpitoa ja suunnitelmallisuutta. Hän on hakenut ruoka-
apua pari kertaa viikossa kahdeksan vuoden ajan. Ruoka-apu kattaa noin kolmanneksen hänen ruokatarpeistaan. Hän hyödyntää myös kauppojen alennusmyyntiä kello 20 jälkeen, jolloin ruokaa saa 60 prosentin alennuksella.

– Hammaslääkärikäynteihin ja silmälasien hankintaan pitää säästää pitkään. Yllättäviin menoihin ei olisi varaa. Monien terveyspalvelujen hinnat ovat nousseet, esimerkiksi irronneen hammaspaikan korjaus maksoi aiemmin 30, nyt 60 euroa.

Säästäväisen elämäntyylin hyvä puoli on Suutarisen mukaan ekologisuus: vaatteet käytetään loppuun, ruokaa ei heitetä pois, veden ja sähkön kulutus minimoidaan.

Timo Suutarisen mielestä yhteiskunnan ilmapiiri on koventunut. Poliitikoilta tulee jyrkkiä lausuntoja lähes viikoittain. Työttömyystuet ovat palkansaajien tuloihin verrattuna pieniä, mutta elintärkeitä tukien varassa eläville. Jos voisi, Suutarinen poistaisi pahimmat työttömyysturvaan tehdyt leikkaukset.

– Palauttaisin 300 euron suojaosan. Sen verran sai aiemmin tienata ilman tuen pienenemistä. Toiseksi poistaisin toimeentulo­tuen kiristyksen, jonka mukaan työpaikkoja pitää hakea terveysongelmista huolimatta. Kolmanneksi lieventäisin rangaistusta, jonka mukaan yhteensä jopa kuukauden tuen menettää, jos esimerkiksi myöhästyy työvoimaviranomaisen tapaamisesta tai haettujen työpaikkojen ilmoittamisesta.

Suutarinen kehuu Jyväskylän kaupungin rekrytointitukea, jolla työllistyvän palkasta maksetaan puolet. Hänen mielestään kaupunki voisi myös työllistää työttömiä tehokkaammin esimerkiksi kaupunkikuvan kaunistamiseksi.

– Eivät ihmiset tahallaan ole työttömiä, moni hakee töitä epätoivoisesti. Itsekin olen hakenut kaikenlaisia töitä, viimeksi hain kirjastoon kesätöihin. Olisi kiva päästä töihin edes muutamaksi kuukaudeksi.

Timo Suutarinen muuttaisi myös apurahojen myöntämistä. Apurahojakin on leikattu ja niitä saa yhä harvempi.

– Mielestäni apurahoja voisi puolittaa, jolloin useammat saisivat niitä ja voisivat tehdä jotain hyödyllistä. Tuhatkin euroa on iso raha monelle. Se on verotonta tuloa ja enemmän kuin käteen jäävä peruspäiväraha.

46-vuotiaalla Suutarisella on vielä parikymmentä vuotta eläkeikään. Hän on jutellut työllisyyspalvelun omavalmentajansa kanssa mahdollisuudesta kouluttautua alalle, jolla työtä saattaisi olla paremmin tarjolla. Mutta opiskelussa on riskinsä.

– Jos tarvittavia opintopisteitä ei saa määräajassa kasaan, voi menettää jopa kuukausien tuet. Se olisi katastrofi.

Tiesitkö?

Tammikuussa 2026 Jyväskylässä oli 11 800 työtöntä työn­hakijaa. Heistä 4 800 oli pitkäaikaistyöttömiä eli yli vuoden työttöminä olleita. 

Jyväskylän työllisyysaste oli tammikuussa 15,9. Keski-Suomen kunnista suurin työttömyysaste oli Saarijärvellä 18,1 ja pienin Toivakassa 9,3 prosenttia.

Lähde: KEHA/työllisyystilastot

Artikkeli Aikaa avautua uudelle julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kotipitäjästä löysin rinnalleni vaimon. Saimme neljä lasta ja yhdeksän lastenlasta. Autamme pienten hoidossa aina tarvittaessa, haemme koulusta tai hoidamme pikkupotilaita.

Opiskelin Oulussa rakennusinsinööriksi, ja muutimme työn perässä Jyväskylään jo 1970-luvun alkupuolella. Tein urani betonialalla. 1990-luvun lama vei työpaikan ja pakotti Venäjälle asti töihin, vaikka en osannut kieltä edes aakkosten vertaa. Perhe jäi Jyväskylään, ja vietin reissuelämää kolmisen vuotta. Se oli monella tavalla rankkaa aikaa.

Myöhemmin lähdin vielä vuodeksi Viroon töihin. Venäjään verrattuna viihdyin Virossa erinomaisesti. Ostin sieltä asunnon, jossa vietän perheen kanssa ja yksin yhä aikaa.

Työttömyys viisikymppisenä oli kova paikka.

Olen kahden virolaisen eläkeläisyhdistyksen jäsen, koska se on hyvä tapa tutustua paikallisiin ihmisiin. Olen opetellut viroa sen verran, että tulen sanakirjan avulla toimeen.

Työttömyys viisikymppisenä oli kova paikka, koska työ on tässä yhteiskunnassa miehen mitta. Sen ikäisenä työllistyminen ei ole yksinkertaista. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt osata elää täysillä sekin elämänvaihe. Vaimo sai onneksi olla töissä.

Seurakunnan toiminta vaikuttaa minulle seurakuntalaisena harmillisen riitaiselta. Päätöksistä valitetaan, asiat eivät edisty eikä lopputulos vaikuta aina olevan taloudellisesti järkevä. Demokratialla on heikkoutensa. Tietysti vaalit ovat vaikuttamisen paikka – jos vain äänestettäisiin ahkerammin.

Pidän matkustelusta, maailman moninaisuus kiinnostaa. Kiertelemme ystävien kanssa automatkoilla Baltiassa tutustumassa mielenkiintoisiin historiallisiin kohteisiin. Ihmisellä pitää olla uteliaisuutta. Kun se loppuu, loppuu elämäkin.

Poikani perheineen asuu Omanissa ja sitä ennen Arabiemiraateissa. Maailmankuvani laajentui ja käsitykseni muuttuivat, kun kävin heillä kylässä. Ei siellä kuljettukaan kamelin kyydissä.

Artikkeli Itsestään ei pidä tehdä isoa numeroa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Korkealtakin voi pudota, koskaan ei voi tietää milloin työttömyys osuu kohdalle, toteaa Jyvässeudun työllistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Eija Tuohimaa.

Hän kohtaa työssään päivittäin ihmisiä, jotka kokevat tulleensa nöyryytetyiksi ja yhteiskunnan hylkiöiksi, koska heillä ei ole työtä eikä rahaa.

Tuohimaata suututtaa tuoreen pääministerin heitto siitä, että työttömät vain chillailevat, eivätkä mene töihin.

– Mihin töihin, kysyn vaan. Yli 50-vuotiaat eivät pääse edes työpaikkahaastatteluihin, hän tuhahtaa.

Köyhyys sairastuttaa. Masennus ja toivottomuus kuluttavat, mutta siihen ei ole kenelläkään antaa pilleriä.

Poliitikkojen puheet ja teot eivät ole samassa linjassa. Vaalien alla luvataan parannuksia eläkeläisille ja lapsiperheille, mutta todellisuudessa eläminen kallistuu.

Asumismenot pitäisi saada alemmaksi.

Satu Kortelainen on pitkäaikaistyötön suomen kielen maisteri, joka on kouluttautunut kokemusasiantuntijaksi. Siinä roolissa hän kohtaa muun muassa kaupungin ja valtion virkamiehiä ja päättäjiä, joille voi kertoa, mitä pienituloisuus käytännössä merkitsee ja millaisia uudistuksia tarvittaisiin.

– Asumismenot pitäisi saada alemmaksi. Kun pienistä tuloista 60 prosenttia menee vuokraan, ei siitä paljon jää elämiseen, hän konkretisoi.

Asumisen kalleus korostuu varsinkin yksin­asuvien kohdalla, joita myös rangaistaan liian kalliista vuokra-asunnosta. Kortelainen kertoo, että Kelan toimentulotuen myöntämiseen hyväksyttävät asumismenot yksinasuvalla ovat noin 535 euroa kuussa.

– Pitäisi muuttaa halvempaan asuntoon, mutta eihän niitä ole tarjolla, Kortelainen toteaa.

Asumisen lisäksi taloutta voivat rasittaa terveyskeskus- ja sairaalamaksut. Äkillinen sairastuminen sotkee jo ennestään tiukan budjetin.

Maksamatta jääneet laskut menevät ulkopuoliselle perintätoimistolle, ja pian 30 euron lasku onkin jo 3 000 euroa.

– Lakiin on kirjattu, että terveyskeskusmaksut voi jättää perimättä, jos taloudellinen tilanne on vaikea. Miksi tätä ei noudateta, vaan kyykytetään köyhiä entisestään, Tuohimaa kysyy.

Kun vanhustenhoito siirtyi paikallisilta toimijoilta monikansallisille yrityksille, pyrittiin säästämään yhteiskunnan varoja. Nyt näiden yritysten toimintaa valvovat monet kallispalkkaiset viranhaltijat, ja tutut pienet palveluntuottajat jäivät pääsääntöisesti työttömiksi.
Toimenpiteiden säästövaikutus näyttää jäävän olemattomaksi.

”Arkkuraha” lisäisi vähävaraisen itsemääräämisoikeutta.

Arkkuraha, pieni pesämuna tilillä lisäisi vähävaraisen itsemääräämisoikeutta. Nykyisellään sosiaalitoimiston asiakkaalla ei saa olla säästöjä tai omaisuutta, sillä ne on käytettävä ennen kuin avustuksia myönnetään.

– Jos joku sosiaalitoimiston asiakas onnistuu säästämään muutaman kympin pahan päivän varalle, ei siitä pitäisi rangaista, kritisoi Tuohimaa.

Lapsiperheköyhyys ja eläkeläisköyhyys pitävät termeinä sisällään monia yhteiskunnallisia epäkohtia. Elämää on elettävä toimeentulotuilla ja avustuksilla.

– On nöyryyttävää, että Kelassa joutuu toimiston aulassa selittämään asioitaan ja sairauksiaan kaiken kansan kuullen. Ennen asiakas sentään kutsuttiin lasikoppiin puhumaan, Kortelainen kertoo.

Toimeentulostressin kanssa eläminen uuvuttaa. Näköalaton elämä kuluu, ja arjen asiat kaatuvat päälle. Ongelmat kasautuvat.

Jos kukaan ei käy töissä, eivät nuoretkaan sitä opi.

Tuohimaa toivookin, että jos perheessä on kaksi vanhempaa, edes toinen voisi käydä töissä.

– Lapset saavat elämisen mallin kotoa. Jos kukaan ei käy töissä, eivät nuoretkaan sitä opi. Silloin köyhyys periytyy, hän toteaa.

Hän uskoo, että kirkon diakonia- ja nuorisotyö voisi olla monen perheen pelastusrengas. Jo se, että joku kuuntelee köyhää ja rohkaisee kädestä pitäen eteenpäin, auttaa jaksamaan.

Suomesta on hävinnyt viime vuosikymmenien aikana lukuisia työtehtäviä, jotka ennen työllistivät koko- tai osa-aikaisesti.

– Talonmiehet ja sihteerit takaisin, Tuohimaa ehdottaa.

Työtä Suomessa kyllä olisi, jos joku maksaisi palkan. Työpaikka nostaa ihmisen itsetuntoa ja saa elämän tuntumaan mielekkäältä. Se antaa kokemuksen siitä, että osaa jotakin, on tarpeellinen ja on itse vastuussa tekemisistään.

Sen perusteella, että ihminen on köyhä, ei voi päätellä mitään esimerkiksi hänen mielenterveydestään, älykkyydestään tai toimintakyvystään.

Päättäjiä pitäisi pommittaa tosiasioilla.

Työttömät peräänkuuluttavat työtä, toimeentuloa ja ihmisarvoista elämää. Satu Kortelaisen mielestä asiat voisivat edetä, jos alistetut, loukkaantuneet ja nöyryytetyt lähtisivät yhdessä liikkeelle.

– Päättäjiä pitäisi pommittaa tosiasioilla ja kertoa tosielämän epäkohdista, hän toteaa.

Tuohimaa ja Kortelainen suhtautuvat varovaisen toiveikkaasti uuden hallituksen toimintaan. Aktiivimalli on luvattu poistaa, ja eriarvoistumista halutaan kitkeä. Työntekemisen pitäisi aina olla taloudellisesti kannattavaa.

– Tarvitaan riittäviä tukitoimia ja ennaltaehkäiseviä palveluita perheiden tueksi. Kodinhoitajat auttoivat ennen uupuneita vanhempia, heitä tarvittaisiin taas. Ja samalla luotaisiin uusia työpaikkoja, Tuohimaa muistuttaa.

Työllistämisyhdistys tarjoaa apua byrokratian sokkeloissa. Erilaisten hakupapereitten täyttäminen ei ole helppoa, ja yksikin puuttuva täppä sähköisessä lomakkeessa voi johtaa karenssiin. Työttömien kokemuksen mukaan selittelyt eivät siinä silloin enää auta.

– Tarvittaisiin vähän inhimillisyyttä ja ymmärrystä asiakkaita kohtaan, Tuohimaa sanoo.

Yhdistys tarjoaa työkokeilu- sekä kuntouttavan työtoiminnan paikkoja ja työllistää palkkatukeen oikeutettuja työttömiä työhakijoita ravintola Jokikievarissa, yhdistyksen toimistossa ja kädentaitopajalla.
Yhdistys myös hallinnoi hankkeita, joilla tuetaan työttömien arjen hallintaa sekä työ- ja toimintakykyä.

Tiesitkö:

• Jyvässeudun työllistämisyhdistys JST ry on sitoutumaton työttömien edunvalvontajärjestö.
• Yhdistys toimii työttömien työnsaannin edistämiseksi, elämänlaadun ja toimeentulon parantamiseksi sekä tasa-arvon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi.

Diakonia kohtaa köyhyyden

Työttömyys ja työelämästä syrjäytyminen taustoittavat liki jokaista diakonian keskustelutapaamista. Usein taloudelliset vaikeudet pahenevat vähitellen, ongelmat elämässä kasaantuvat ja arjen hallinta heikkenee.

Diakonissa Elina Fuchs on huomannut, että heikoimmassa asemassa olevat nuoret voivat nykyisin todella huonosti.

– Erityisesti pojilla saattaa olla vaikeuksia löytää paikkaansa ja he ovat vaarassa syrjäytyä, Fuchs kertoo.

Ongelmia lisäävät erilaiset päihderiippuvuudet, mielenterveysongelmat, sairaudet, kaltoinkohdelluksi joutuminen ja muut elämän vaikeudet. Lisääntyvä ylivelkaantuminen näkyy diakonian arjessa.

Pienituloisen alle 1 000 euroa pitäisi kattaa kaikki kuukauden menot, ja asuminen vie tuloista suurimman osan.

– Viisikin euroa on paljon ihmiselle, joka miettii miten voisi ruokkia perheensä, Fuchs toteaa.

Avustusjärjestelmässä on jäykkyyttä ja hitautta. He eivät pärjää, jotka eivät osaa täyttää kaavakkeita oikein ja oikea-aikaisesti. Päätökset saattavat viipyä, ja silloin rahaa ei tule mistään.

Kun laskut ovat maksamatta, vuokrasta ei selviä tai ei pysty hankkimaan ruokaa, Fuchs pohtii asiakkaan kanssa yhdessä keinoja parempaan tulevaisuuteen.

– Jopa puhelimeen tarttuminen voi olla hankalaa. Voin auttaa esimerkiksi soittamalla sosiaali- tai terveyspalveluihin asiakkaan kanssa.

Diakonian avustuksella on ehkäisty häätöjä kodeista ja perheiden ajautumista todella vaikeisiin tilanteisiin.

– Kaikkein toivottomimmassa tilanteessa ihmiset ottavat yhteyttä kirkon diakoniaan. Oikea-aikainen tuki voi rohkaista jaksamaan pahimman yli, antaa toivoa ja valaa uskoa parempaan huomiseen, Fuchs sanoo.

Tiesitkö:

• Jyväskylän seurakunnassa käytiin vuonna 2018 reilu 5500 diakoniakeskustelua.
• Kela ja sosiaali- ja terveydenhuolto ovat ensisijaisia ja lakisääteisiä auttajia.
• Tukea antavat myös velkaneuvonta, Ohjaamo, Takuusäätiö ja Työllistämisyhdistys.
• Kirkkolain mukaisesti seurakunnan diakonia auttaa siellä, missä hätä on suurin ja mihin muu apu ei yllä.

Artikkeli Köyhien kiusaaminen saisi jo loppua julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Pohdin aina asiat monelta kantilta. Eipä tarvitse jälkikäteen harmitella, etten miettinyt, Sällinen sanoo.

Elämässä on ollut paljon hyvää ja onnistumisia. Opinnot sujuivat eivätkä jääneet kesken. Työtäkin on löytynyt. Ennen kaikkea Sällinen on halunnut ymmärtää ihmisiä.

– Jokainen on oma yksilönsä. On ongelmia ja sairautta, aivan kuten minullakin. Armollisuus on tärkeää.

 Rukouksen voimalla olen jaksanut.

Lapsuus maaseudulla järven rannalla jäi mieleen onnellisena aikana. Sällinen muistaa, kuinka äiti opetti iltarukouksen. Rukous on säilynyt elämässä läpi vuosien.

– Rukouksen voimalla olen jaksanut. En tiedä mitä olisi tapahtunut ilman uskoa, hän miettii.

Sällinen on asentaja-koneistaja. Armeijassa hänestä tuli aseseppäaliupseeri, mutta palvelus katkesi tapaturmaan asekorjaamossa. Käsivarsi sai kolmannen asteen palovamman, jota hoidettiin ihonsiirroilla. Kovaa kipua lääkittiin morfiinilla, ja verenmyrkytys uhkasi.

Toivuttuaan Sällinen lähti rakentamaan kattopellistä viljankuivureita. Hän hankki myös levyseppääjähitsaajan koulutuksen. Vakituinen työpaikka etelässä sai jäädä, kun rakkaus veti Pihtiputaalle. Alan töitä löytyi sielläkin, mutta hitsauskaasut aiheuttivat ongelmia keuhkoihin.

Ero oli kova paikka

Lääkäri määräsi vaihtamaan alaa. Sällinen teki talonmiehen töitä ja huolsi liikuntapaikkoja. Pihtiputaan kausi loppui, kun ihmissuhde päättyi kymmenen yhteisen vuoden jälkeen.

– Ero oli kova paikka, Sällinen muistaa.

Koitti muutto takaisin vanhempien luokse Kannonkoskelle ja opinnot lähihoitajaksi. Uuden ammatin töitä löytyi Jyväskylästä vanhustenhuollon vakituisena sijaisena. Sitten kaupunki laittoi toimen hakuun, eikä Sällistä valittu.

Mielenterveys- ja päihdetyön opinnot avasivat Katulähetyksessä palkkatuetun työrupeaman. Työtä tehtiin vankilasta vapautuneiden parissa. Osa heistä oli moniongelmaisia ja huumeita käyttäneitä. Aluksi työ jännitti, mutta kaikki sujui hyvin.

– Kuuntelin ja autoin enkä asettunut kenenkään yläpuolelle. Siinä työssä olisin mielelläni jatkanut.

Sällisen isä sairasti Alzheimeria ja Parkinsonin tautia. Äiti hoiti miestään kotona kymmenen vuotta, ja Sällinen matkusti avuksi aina kun pääsi. Isän menehtymiseen ehti pitkän sairauden aikana valmistautua.

Suru muuttuu ajan myötä hyviksi muistoiksi.

Vuosi isän kuoleman jälkeen äidillä todettiin pahanlaatuinen kilpirauhassyöpä. Hän sairasti viisi kuukautta ja kuoli 77-vuotiaana. Äiti oli Sälliselle läheinen, ja nopeasti tullut menetys suuri suru.

– Suren äidin poismenoa varmasti loppuelämäni, mutta suru muuttuu ajan myötä hyviksi muistoiksi. Näen vieläkin unia äidistä.

Vaikeimpana aikana kaularangan kulumat kipeytyivät. Keho reagoi sillä tavalla suruun. Sällinen haki alkoholista helpotusta, kunnes tajusi, ettei se ole hyvä tie. Hän alkoi ulkoilla päivittäin ja muutenkin elää terveellisesti.

Viime huhtikuussa Sällinen pahoinpideltiin keskellä päivää Jyväskylän keskustassa. Vieras mies tuli takaapäin, löi painavalla kassilla päähän ja pakeni paikalta. Ohikulkijat hälyttivät ambulanssin. Sairaalassa todettiin paha aivotärähdys.

Tapaus jätti jälkeensä tasapainohäiriöitä. Askel horjahtaa ja jalat lähtevät alta kesken kävelyn. Ihmiset luulevat, että Sällinen on humalassa.
Kerran hän kaatui pyörällä alamäessä ja loukkasi kylkensä. Jatkuva kipu ajoi päivystykseen, ja keuhkojen vierestä poistettiin puoli litraa verta.

Pahoinpitely keskeytti kuntouttavan työtoiminnan. Sällinen joutui hakemaan sairauspäivärahaa ensimmäisen kerran elämässään. Sairauslomajaksoja oli kolme, ja jokaiseen sisältyi kymmenen päivän omavastuu. Sällisen mielestä sairastunut tai tapaturman kokenut ihminen joutuu kohtuuttomaan tilanteeseen, kun hänet pakotetaan hakemaan toimeentulotukea. Se vaatii heikossa tilanteessa ihmiseltä aika paljon.

Elämä muuttuu tiukemmaksi.

– Sairauspäiväraha on pienempi kuin työmarkkinatuki. Lisäksi päivärahan käsittely saattaa kestää neljä viikkoa. Siinä jo laskut kasaantuvat.

Joka vuosi pitää sopeutua uusiin säännöksiin, eikä muutos ole yleensä parempaan suuntaan. Elämä muuttuu tiukemmaksi.

Sällinen etsii omaa kotia. Hän on asunut kolme vuotta naisystävänsä kanssa pienessä yksiössä. Asuinkumppani kärsii selkäkivuista ja liikkuu rollaattorin avulla. Sällinen auttaa ja hoitaa toista mielellään, vaikka tämän muistisairaus tekee yhteiselämästä välillä haastavaa.

Tällä hetkellä Sällinen ei ole töissä. Viimeisin työtoimintajakso päättyi lokakuussa, ja palkallista työtä oli viimeksi vuonna 2009. Kaikenlainen työ kelpaisi – vaikka vapaaehtoinen työ vanhusten hoitajana ja ulkoiluttajana.

– Vaikka minulla on vaivoja, haluaisin joka päivä tehdä jotakin hyödyllistä itselleni, läheisilleni ja ystävilleni. Siitä tulee hyvä mieli.

Tärkeintä on terveys.

Liikuntakyvyn menettäminen huolettaa. Sääret tuppaavat puutumaan, eikä kauas pysty kävelemään. Jumppa ja venyttelyt kuuluvat päiväohjelmaan.
Pienet tulot opettavat elämään niukasti ja iloitsemaan pienestä. Sällinen käy leipäjonoissa ja saa maksuttoman aterian kolme kertaa viikossa. Illat kuluvat kirjastossa sanomalehtiä ja lääkärikirjoja lukien. Läheisiä ystäviä ei juuri ole, mutta juttukavereita löytyy Aseman Pysäkiltä. Sisarukset asuvat kauempana.

Jouluna hiljennytään juhlistamaan Jeesuksen syntymää. Sällinen on kiertänyt kodeissa seitsemänä vuotena joulupukkina ja nähnyt joululahjojen paljouden. Itse hän haluaa elää kohtuudessa.

– En ostaisi sellaista mitä en tarvitse, vaikka rahaa olisikin. Asunto, ruoka ja vaatteet riittävät. Tärkeintä on terveys.

Artikkeli Kaikenlainen työ kelpaisi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Ruotsissa asuin kolmeen eri otteeseen 90-luvulla sekä vuosituhannen vaihteen jälkeen. Työskentelin pisimpään Tukholman metrossa lipunmyyjänä.

Pidän itseäni kansalaisopiston suurkuluttajana, niin runsaasti kursseja mahtuu vuosien varrelle. Laulaminen on intohimoni ja harrastan sitä sekä yksin että ryhmissä.

Minulla on yhteiskristillinen tausta ja vuosien kokemus vapaaehtoistyöstä eri seurakunnissa ja yhteisöissä. Kuulun näkövammaisille tarkoitetun Henki&elämä-äänilehden lukijatiimiin. Ylistyslauluiltojen johtamisen lisäksi olen toiminut englannin ja ruotsin kielen tulkkina eri tilaisuuksissa.

Nyt olen ollut työttömänä muutaman vuoden. Sisäilmasairastuminen ja astma rajoittavat työnhakuani, koska terveitä työtiloja on vähän.
Suoranainen lottovoitto oli, kun pääsin tammikuussa kuntouttavan työtoiminnan kautta Sepän Kipinään aulaemännäksi. Siellä on terve ilma hengittää ja mukava työyhteisö.

Tämä työ on minun juttuni. Olen ihan liekeissä. Sosiaalisena ihmisenä parasta työssäni on ihmisten kohtaaminen. Työhistoriaani katsoessani huomaan, että olen aina halunnut työskennellä ihmisten parissa ja auttaa muita. Ystäväni ja perheeni tietävät, että tekisin mitä vain heidän puolestaan.

Arvostan ilon tuottamista toisille ja hyviä ihmissuhteita enemmän kuin rahaa. Toivon tulevaisuudelta lisääntyvää terveyttä ja vakituista työpaikkaa.

Minua pelottavat yhteiskuntamme koventuneet arvot ja kahtiajakautuminen. Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu näyttää kasvavan, kun taas myötätunto toisia kohtaan tuntuu vähenevän.

Minulle ihmisarvo on tärkeämpi kuin ihmisen tuottavuusarvo. Elämässä ei kaikki aina mene niin kuin Strömsössä, kuka tahansa voi yllättäen menettää terveytensä tai työnsä. Siksi tarvitsemme lisää armeliaisuutta ja lähimmäisenrakkautta.

Artikkeli Aulaemännän pesti kuin lottovoitto julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.