Ammattiyhdistysliike on joillekin dinosaurus menneisyydestä. Vinkuva ja vaativa änkyröiden porukka. Työnantajapuoli taas edustaa joillekin riistäjiä. Kiiltävän pöydän takana väijyvät tyypit, jotka ovat häikäilemättä valmiita leikkaamaan palkkoja, pidentämään työaikoja ja moukaroimaan pahaista työntekijää. Ja poliitikot. No, heitä voi syyttää aina ja kaikesta, vaikka valtaa jaetaan demokratiassa tietyillä säännöillä.

Itse kuulun ammattiliittoon ja olen takavuosina toiminut siinä aktiivisestikin. Toisaalta hahmotan työnantajanäkökulmaa sukuun laajalti pesiytyneen yrittäjyysgeenin ansiosta. Myöskään poliittinen vastuunkanto ei ole perheessä ollut vierasta. Kuvittelen ymmärtäväni kolmikannan kaikkia kulmia.

Ammattiyhdistysliikkeen ansiosta teemme viisipäiväistä työviikkoa, tolkullisen mittaisia työpäiviä ja meillä on määritelty minimipalkat. Ammattiliitot ovat nostaneet työn arvostusta ja parantaneet työttömyysturvaa. Yrittäjät puolestaan pitävät tämän maan pyörät pyörimässä, työllistävät – ja samalla tuskailevat. Työntekijöiden palkkaaminen on paitsi kallista myös riskaabelia. Työntekijästä ei laskukaudellakaan tahdo päästä eroon, kun myös patalaiskalla ja umpikierolla työntekijällä on sietämättömän hyvä irtisanomissuoja. Päätöksentekoon ja vastuunkantoon politiikassa taas on mahdollisuus kaikilla – sopii kokeilla, miten helppoa se on.

Nyt kannattaisi taas suunnalla ja toisella tutkailla värikarttaa, etsiä mustan ja valkean välistä harmaan sävyjä. Jos ongelmat olisivat yksinkertaisia, ne eivät olisi ongelmia. Peace and love. Jokaiseen poteroon.

Artikkeli Änkyrät ja riistäjät julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.