Mitä järkeä on ajaa ensin ylinopeutta päätyäkseen vain tiiviiseen sumppuun, joka etenee lopulta samalla nopeudella? Olenko ainoa, joka yrittää noudattaa nopeusrajoituksia ja pitää kiinni turvavälistä?

Heijasteleeko asenteemme liikenteessä myös suhtautumistamme toisiin ihmisiin? Onko minulla erityisoikeuksia, joita muilla ei ole? Saanko ajaa muita lujempaa, ja mihin tarvitaan suuntavilkkua? Tuohon väliinkin mahdun heittämällä, vaikka vastaavassa tilanteessa minua ärsyttäisi, jos rakoon tulija olisi joku toinen. Sitä paitsi olenhan keskivertoa huomattavasti parempi kuski.

Uusissa autoissa turvallisuuteen on kiinnitetty paljon huomiota. Kuljettajaa avustava tekniikka voi tunnustella tien reunaviivoja ja havahduttaa kuskin, jos auto ajautuu keskiviivan yli tai pientareen puolelle.

Kunpa joku vielä kehittäisi autoihin mekanismin, joka palkitsisi kohteliaan kuskin mieluisella bonuspalkinnolla. Tosin mikään ei taida voittaa palautteena saatua ystävällistä hymyä tai spontaania käden heilautusta. Sen saat melko varmasti, kun jätät suojatien eteen kunnon raon merkiksi siitä, että toinen voi olla hyvä ja ylittää suojatien.

Raamatusta tuttu lause taitaa päteä tässäkin yhteydessä: ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille”.

Artikkeli Muita parempi kuski julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Virsi on kuin side, jolla käyttäjä vaalii yhteyttä elämän tärkeisiin hetkiin ja ihmisiin sekä oman elämänkaaren sisällä eri elämänvaiheisiin ja tapahtumiin. Virsi johdattaa käyttäjänsä myös elämän perustavanlaatuisimpiin kysymyksiin. Virrellä on paljon ihmistä hoitavia, eheyttäviä ja kasvattavia vaikutuksia.

Turvallisuuden tunne oli tutkimuksen mukaan tavallisin virsiin liittyvä tunnekokemus.
– Virsi välittää Jumalan elävän huolenpidon laulajalle. Erään haastateltavan sanoin ”virsi on kuin teltta tai sadetakki, jonka laulaja on päälleen vetänyt, sen alla on turvallista, tuli mitä tulikaan”, tutkimuksessa todetaan.

Savonlinnassa luokanopettajaksi opiskeleva Maija Rautasuo on kuusankoskelaista kanttorisukua, joten suhde virsiin on kasvanut luontevaksi ihan pienestä pitäen. Rautasuo on kasvanut virsien vaikutuspiirissä. Laulajanura alkoi hänen tätinsä Hanna Rautasuon johtamassa lapsikuorossa.
– Kun virsilauluun on tottunut pienestä pitäen, en ole koskaan pitänyt virsiä mitenkään paatoksellisina, Rautasuo toteaa ja myöntää, ettei nykyään laula virsiä enää kovin paljoa. Rautasuon enkelimäisen kuulasta sopraanoa kuulee kyllä nykyäänkin kirkoissa niin penkissä kuin esiintyjän paikalla.

Rautasuon rakkaimmat virret liikkuvat jouluakselilla, ja kuten niin monella suomalaisella myös Rautasuolle melankolia on ”se juttu”. – Mitä surumielisempää, sen parempaa, Rautasuo hymyilee ja mainitsee suosikkivirsistään monelle rakkaan ”Maa on niin kaunis”, jota Rautasuon musikaalisella perheellä on tapana jouluisin veisata kirkkomaalla. Äänissä, totta kai.
-Muista kuin jouluvirsistä ”Käy yrttitarhasta polku” onnistuu joka kerta kouraisemaan jostain syvältä, Rautasuo tunnustaa.

Nuorempana Rautasuo keikkaili bändinsä kanssa ja he tekivät omia sovituksia virsistä.
– ”Niin kuin peura janoissansa” oli eräs suosikeistamme.
– Olen kiitollinen vanhemmilleni, että he ovat johdattaneet minut virsien pariin jo pienenä ja opettaneet suhtautumaan niihin myönteisesti.

– Virret ovat tarinoita, tuntemuksia käännettyinä musiikin kielelle, Maija Rautasuo määrittelee.

Artikkeli Virsillä on hoitava voima julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.