Tällaisia pohdiskelin mielessäni, kun kävin läpi Suomen suurimpien seurakuntien teettämän tunnettuustutkimuksen tuloksia. Loppukesän ja alkusyksyn aikana tehtyyn kyselyyn jututettiin 6 500 suomalaista, sekä kirkon jäseniä että kirkkoon kuulumattomia. Vastaajista ne, jotka eivät kuulu kirkkoon, luonnehtivat oman kotipaikkansa seurakuntaa useimmiten vastausvaihtoehdolla En osaa sanoa. Kolmen kärkeen ylsi myös sana tuntematon. Koettu vieraus ei hämmästyttänyt.

Ei yllättänyt sekään, että kirkkoon kuuluvat luonnehtivat seurakuntaansa ylivoimaisesti useimmin sanalla hyvä. Tätä mieltä oli neljännes kyselyyn vastanneista kirkon jäsenistä. Se kuitenkin yllätti iloisesti, että monet kirkkoon kuulumattomatkin pitävät paikallista seurakuntaa hyvänä. Hyvä oli heidän joukossaan toiseksi yleisin luonnehdinta.

Seurakunnat tekevät hyvää monella rintamalla. Jyväskyläläiset vastaajat pitävät tärkeimpänä sitä, että seurakunta tekee työtä lasten ja nuorten parissa. Ja niin Jyväskylän seurakunta totisesti tekee. Tarjolla on lukemattomia ryhmiä ja kerhoja vauvoille, taaperoille, kouluikäisille ja nuorille. On päiväkerhoa ja perhekerhoa, muskareita ja vertaisryhmiä, leireistä ja retkistä puhumattakaan. Nuorisotyö taas näkyy tukea tarjoavina olkapäinä nuorisotiloissa, kouluilla ja kaduilla. Erityisen hatunnoston ansaitsee etsivän nuorisotyön Saapas-toiminta – saapaslaiset partioivat kaupungin kaduilla ja auttavat niitä nuoria, jotka elämä tai yö on uuvuttanut.

Jotta seurakunta voisi tehdä hyvää jatkossakin, se tarvitsee tekijöitä. Se tarvitsee myös niitä, jotka osaavat suunnata vähenevät resurssit oikeisiin asioihin. Seinien sijasta ihmisiin ja ihmisten auttamiseen. Nyt on se hetki, kun näitä osaajia taas seurakuntavaaleissa valitaan. Kannattaa äänestää.

Artikkeli Tuntematon hyväntekijä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.