Kiinteistö- ja toimintakulttuurin uudistamishanketta Kouvolan seurakuntayhtymässä viime keväänä vetämään nimetty Elimäen kirkkoherra Kirsi Hämäläinen haluaisi juurruttaa seurakuntiin uusia tapoja tehdä työtä. Ensimmäinen iso askel on kuitenkin tekemisen sopeuttaminen voimavaroihin. – Jos mennään kuten aina ennenkin, toimintarahat loppuvat.

Kiinteistömassan säilyttäminen ei ole myöskään järkevää, jos se haukkaa yhteisestä kakusta liian suuren siivun. Ensimmäiset korjaavat toimenpiteet on jo tehty, mutta prosessin on jatkuttava.

Vanhat instituutiot ovat kaatuneet. Jokaisen on nyt lunastettava arvo olemalla läsnä ja mukana.

Seurakunnissa toiminta on perinteisesti jakautunut eri työaloihin. Nuorille, työikäisille ja ikäihmisille ovat omat menonsa. Nyt työryhmissä nostettiin esiin ajatus yhteisöllisyydestä. Enemmän sellaista, mihin kuka vain voisi tulla.

Kirkoista voisi muodostua yhä enemmän olohuonetyyppisiä kohtaamispaikkoja. Ei kova penkki – lapselle usein näkemäeste – saa olla itseisarvo. Tuolit voi myös asetella joustavasti haluttuun muotoon.

Tärkeä avainsana on yhteistyö. Ei ole syytä aina rakentaa omaa pilttuuta, jos vieressä on jo esimerkiksi kaupungin vastaava piste. Yhteistyöllä tarpeet voivat tulla edullisesti hoidetuiksi.

Hämäläisen ei tarvitse kaukaa hakea esimerkkiä massiivisista seurakuntalabyrinteistä. Elimäeltä yhden katon alta löytyvät omat tilat muun muassa partiolle, nuorille, päiväkerhoille, lähetyspiirille ja veteraaneille. Ne eivät kuitenkaan ole kokoaikaisessa käytössä, joten toiminnan järkiperäistämisellä säästettäisiin neliöissä ja samalla kustannuksissa. – Joku työpiste voisi sijaita esimerkiksi kirkossa…

Muutoskeskustelu kääntyy Hämäläisen mukaan helposti tiukkaan kädenvääntöön, mitkä kiinteistöt on säilytettävä. Lokeroitumisen ja vastakkainasettelun sijaan tarvittaisiin aitoa keskustelua, miten seurakunta voisi vastata parhaiten tämän päivän ihmisten tarpeisiin.

Esimerkkinä Hämäläinen mainitsee Korian, jossa asuu valtaosa seurakunnan työikäisistä lapsiperheistä. Syksyllä 2016 sadalle ihmiselle kohdistettu sähköpostikysely tuotti tietoa siitä, mitä asukkaat odottavat. Vastauksissa korostettiin nuorten parissa toimimista, avoimia konsertteja ja yhteislaulutilaisuuksia sekä mielekkään tekemisen mahdollisuutta.

Vakiintuneilla kokoontumismuodoilla on vahvat kannattajansa. Sen sijaan esimerkiksi kinkerien tai lähetyspiirien kannatus ohenee niiden keskuudessa, jotka eivät tilaisuuksiin osallistu.

Korian Ideapiknikissä listalle kirjattiin korttelitapahtumat, nuorten omat tilat, juhannuskokon yhteinen ohjelma sekä pienimuotoinen toritoiminta. Syyskuun grilli-illassa esille nousivat muun muassa kaupungin palvelumalli 2030 ja Korialle 2019 tulevat Kouvolan asuntomessut. Isoja haasteita jokainen.

Hämäläiselle yksi perusarvo seurakunnissa on johtajuus. Sitä tarvitaan asioiden viemiseksi loppuun asti tai vaikka seurakuntalaivan pysäyttämiseksi siksi aikaa, että ”pohjan vauriot on korjattu”.

Muutosten keskellä Itse evankeliumi on kirkon muuttumaton arvo, mutta sekin olisi jaettava ihmisille tämän ajan kielellä ja keinoin.

Yhteisen kirkkoneuvoston käynnistämälle hankkeelle vajaan puolen vuoden aikataulu osoittautui liian lyhyeksi. Hyvää oli Kirsi Hämäläisen mukaan se, että eri osaamisalueiden edustajien kanssa päästiin keskustelemaan muutoksesta. Löytyi yhteistä haluakin. Asia palautettiin tiedoksi kiinteistöpalvelun johtokunnalle, ja seurakunnat velvoitettiin jatkamaan kehittämistyötä.

Iitissä hallinto kevenee ja toiminta tehostuu

Iitin seurakunnassa käytiin viime vuonna kirkkoherranvaali, joten kirkkovaltuusto halusi palauttaa tehtävään valitun Mikko Pelkosen työpöydälle myös yhteisön kehitysprojektin.

Pelkonen näkee aikalisän huomaavaisuutena. Toisaalta haastetta lisää, että työskentelyyn osallistuvat kaikki luottamushenkilöt ja työntekijät. Hyvä yhteistyö kunnan kanssa helpottaa prosessia, vaikka poliittisella kentällä myös ristivetoa esiintyy.

Piispantarkastuksen uskotaan vauhdittavan kehitystyötä.

Pelkonen pitää tärkeänä pohdintaa, miten toimintaa voitaisiin parantaa, hallintoa keventää ja voimavaroja suunnata varsinaiseen seurakuntatyöhön. Liityttäisiinkö yhtymään vai jatkettaisiinko itsenäisenä seurakuntana?  – Tarvittaisiin vastuullista perustehtävän näkemistä ja yhteisöllisyyttä eri seurakunnan toimijoilta.
– Seurakunnan rakenteet ja talous ovat melko hyvässä kunnossa. Ideoita silti kaivataan, sillä arvojen muutos, maallistuminen, yhteisöllisyyden hajoaminen ja seurakuntaelämän arvostuksen lasku vaikeuttavat ydintehtävää, evankeliumin esillä pitämistä.

Artikkeli Tulevaisuuden kirkossa jokaisen on lunastettava arvo olemalla läsnä ja mukana julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Olemme maapallon kestävyyden näkökulmasta puolustus- ja korjaustaistelussa. Tulevien 15 vuoden aikana ihmiskunta päättää, minkä kokoinen katastrofi meitä kohtaa. Sen suuruus riippuu digitalisaation etenemisestä ja siitä, kuinka hyvin valtiot ymmärtävät asian vakavuuden, hän arvioi.

Digitalisaatiolla Halava viittaa uudenlaisiin tuotannon tapoihin, esimerkiksi keinoälyn ja robottien hyödyntämiseen. Niiden avulla voidaan korjata maapallon kriittisiä ongelmia, kuten sitä, riittääkö tuleville sukupolville puhdasta vettä, ilmaa ja ruokaa tai miten luodaan kestäviä liikennejärjestelmiä.

Suomi selviää hyvin

Optimistiksi tunnustautuva Halava uskoo, että Suomi selviää murroksesta hyvin.

– Meillä on korkea koulutustaso, teknologiamyönteisyyttä, yhteiskuntarauha ja toimivat systeemit. Olemme pieni ja yhtenäinen kansakunta, jonka tehtävä on näyttää tietä.

Suomalaiset siirtyvät elämäntyylillisesti lähemmäksi luontoa.

– Kaupungistumisen jälkeen ihmiset etsivät entistä vahvempaa luontopresenssiä eli yhteyttä luontoon. Jyväskylän kaltainen keskikokoinen kaupunki, missä omasta kodista pääsee helposti luontoon, on selkeästi ihanteellinen tulevaisuuden asuinpaikka. Ja jos haluaa tehdä töitä Helsingissä, sinne pääsee täältä hyperloop-tyyppisellä sukkulalla putkea pitkin 20 minuutissa, visioi Halava.

Työssä tapahtuu jättimäinen muutos. Ihmisen ja koneen rajapinta määritellään kaikissa ammateissa uudestaan. Likaiset, raskaat ja pakkotoisteiset osiot siirretään koneille, ja ihmisen tehtävistä tulee artistityötä. Radikaalisti muuttuvat Halavan mukaan esimerkiksi taksinkuljettajan, pankkivirkailijan ja lipuntarkastajan työtehtävät.

Yksilöiden ehdoilla

Helsingin yliopiston kulutustutkimuksen professori Mika Pantzarin mielenkiinto kohdistuu tulevaisuudessa siihen, mikä pysyy samana. Yksi tällainen on vastavuoroisuusperiaate.

– En kiistä, etteikö tekoäly toteutuisi jossain muodossa, mutta ihmisyyteen liittyvät asiat jäävät helposti teknologisten innovaatioiden varjoon. Meidän yhteiskunta ei toimisi, jos meillä ei olisi sukupolvittaista vastavuoroisuutta – sitä, että me hoidamme omat lapset ja he hoitavat meidät.

Kulutustutkimuksessa on tutkittu viime aikoina paljon ihmisten yksilöllisiä rytmejä.

– Tiedämme, että ihmisen tarkkaavaisuudessa tapahtuu vuorokauden aikana valtavia vaihteluita. Siksi myös yhteiskuntaa tulisi kehittää yksilöiden ehdoilla. Ihmisten oman potentiaalin toteuttaminen tulisi mahdollistaa. Tämä ei tarkoita onnellisuuden maksimointia, vaan sitä, että jokaisessa on erityistä, ja se tulisi löytää.

Pantzar myöntää, että hänen tulevaisuuskuvansa on aika optimistinen.

– Minua vaivaa optimismi, mikä johtuu siitä, että olen elänyt 60-luvun Tapiolassa, missä katsottiin kennedyläiseen edistyksen maailmaan, professori naurahtaa.

Mikä on oikeasti tärkeää?

Jotta ihmisten erityisyyttä voitaisiin hyödyntää yhteiskunnassa, politiikassa pitäisi Pantzarin mielestä miettiä sitä, mikä ihmisille on oikeasti tärkeää.

– Meillä puhutaan poliittisista asioista abstraktein termein, mutta harva poliitikko sanoo, että meidän pitäisi satsata yksinäisyyden vähentämiseen tai siihen, että nukumme riittävästi, hän jyrähtää.

Pantzar uskoo ihmisyyden paluuseen myös kulutuksessa.

– Siinä on näkyvissä vastavoimia, jotka korostavat merkityksellisyyttä ja konkretiaa kaiken virtuaalisen touhun vastapainoksi. Syntyy hitaan ruuan kaltaisia vastaliikkeitä, ja ihmiset haluavat kohdata toisiaan ja pelata vaikka lautapelejä.

Kirkon asema muutoksessa

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuutta on Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Veli-Matti Salmisen mukaan hyvä tarkastella kahdesta näkökulmasta: siitä, minkälainen kirkko on instituutiona ja mikä on sen paikka ihmisten elämässä.

Kirkon asema yhteiskunnassa on ollut muutoksessa jo jonkun aikaa. Sen merkitystä kyseenalaistetaan, ja kirkosta erotaan enemmän kuin sinne liitytään. Muutoksen tuulet eivät ole Salmisen mukaan vähenemään päin.

– Pitkällä aikavälillä emme voi puhua kansankirkosta, koska entistä pienempi osa suomalaisista kuuluu kirkkoon. Tämä ei kuitenkaan heikennä kirkon asemaa yhteiskunnassa. Uskon, että kirkko osallistuu tulevaisuudessa entistä enemmän arvokeskusteluihin, myös yhteiskunnallisesti tärkeissä neuvottelupöydissä.

Kirkkoon kuuluu noin 70 prosenttia suomalaisista. He pitävät kirkon arvoja, toimituksia ja auttamistyötä tärkeänä. Kirkkoon kuulutaan myös kulttuuriperinnön vuoksi.

– Iso osa haluaa kuulua kirkkoon, vaikka ei suoranaisesti sitoudu kirkon oppiin tai katso olevansa mitenkään erityisen uskonnollinen, Salminen kertoo.

Luterilainen identiteetti säilyy

Hän arvioi, että jatkossa yhä suurempi osa suomalaisista ei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan.

– Sellainen suuntaus on nousemassa, että ollaan mukana erilaisissa uushenkisissä yhteisöissä, joissa tunnetaan yhteenkuuluvuutta. Niissä voi olla viitteitä esimerkiksi kristinuskoon, mutta ne eivät suoranaisesti kiinnity mihinkään tiettyyn uskontoon.

Vaikka yhteys kirkkoon löystyy, Salminen uskoo luterilaisten periaatteiden näkyvän suomalaisten arjessa jatkossakin.

– Työntekemisen arvostaminen, oikeudenmukaisuus ja toisten auttaminen liittyvät vahvasti suomalaiseen ja luterilaiseen identiteettiin, riippumatta siitä, kuuluuko kirkkoon vai ei, hän summaa.

Artikkeli Suomen seuraavat 100 vuotta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.