– Monelle on luovuuden ennakkoehto, että saa miettiä rauhassa omia asioitaan.

Suomalainen menee metsään tyhjentymään huolista ja elpymään. Luonnonhiljaisuus auttaa suruissa ja murheissa ja antaa asioille selkeämmät mittasuhteet.

Monelle hiljaisuus on elämänvoima, joka on hoitanut eri tilanteissa.

– Ne jotka ovat työssään paljon tekemisissä ihmisten kanssa, hakeutuvat vapaa-ajalla hiljaisuuteen. Luovuus ja henkinen työ vaativat vastapainoksi rauhaa ja hiljaisuutta. Monelle kotiäidille on juhlaa, kun lapsi nukahtaa ja kodissa vallitsee hiljaisuus.

Hiljaisuutta myös kaupungeissa

Kaupungistuminen vaikeuttaa hiljaisuuden vaalimista. Ampuja toivoo, että kaupungeista löytyy jatkossakin hiljaisuuden paikkoja, joihin ihmisillä on vapaa pääsy.

– Suomalaiset arvostavat kaupunkipuistoja. Hiljaisuutta haetaan myös hautausmailta, kirkoista, kirjastoista ja taidenäyttelyistä. Hiljaisuus voi merkitä myös sisäistä kokemusta – esimerkiksi taideteoksen äärelle hiljentymistä.

Kaupunkihiljaisuutta voi ylläpitää hyvin suunnitellulla meluntorjunnalla. Esimerkiksi puistot pitäisi säilyttää hiljaisina paikkoina, ja umpikortteleissa rakennusmassat suojaavat melulta.

– Asunnot pitäisi suunnitella niin, että huoneistoissa olisi edes yksi huone sisäpihan puolella.

Kuulo heikkenee, verenpaine nousee

Jatkuvalla riskirajat ylittävällä ympäristömelulla on Ampujan mukaan terveysvaikutuksia. Se heikentää kuuloa, nostaa verenpainetta, vaikeuttaa keskittymistä, huonontaa muistia ja heikentää immuniteettijärjestelmää. Sillä voi olla jopa yhteys diabetekseen. Melu voi esimerkiksi hidastaa lukemaan oppimista.

Elvyttävä ympäristö, joka on kohtuullisen hiljainen, rauhoittaa. Stressihormonin eritys vähenee, syke laskee, stressin ja väsymyksen tunne väistyy.

Ampuja toteaa, että väistämättömistä kaupunkiäänistä ja hiljaisuuden tarpeesta on puhuttu aina.

– Muinaisessa Mesopotamiassa ihmiset tuottivat melua, joka ”häiritsi jumalia”. Antiikin Roomassa lait säätelivät, milloin sai ajaa hevoskäyttöisillä ajoneuvoilla. Joissain Keski-Euroopan maissa on koodi siitä, että viikonlopuksi rauhoitutaan eikä pihoilla käytetä moottorikäyttöisiä työvälineitä. Siellä on pitkäaikainen kokemus kau­­pun­­kimaisesta asumisesta.

Melun ja hiljaisuuden tasapainoa on siis aina etsitty. Joka tapauksessa: hiljaisuutta pitää vaalia.

– Hiljaisuudella on mahtava potentiaali. Se ei vaadi eikä odota ihmiseltä mitään.

Kirkko tarjoaa retriittejä

Kirkko tarjoaa hiljentymistä ikiaikaisin opein ja maustein. Retriittiohjaajaksi kouluttautunut kanttori Sirpa Lampinen uskoo, että ihmisen keho ja mieli kertovat, milloin retriitin kaltainen pysähtyminen on tarpeen.

– Stressaava elämä ja työuupumus saavat etsimään lepoa. Melun keskellä elävät nauttivat hiljaisuudesta ja luonnosta. Metsä on monelle kirkko, mutta yhdessä hiljaa oleminen on vielä jotain enemmän.

Rovasti Jorma Vilkon mukaan retriitti käynnistää mielessä prosesseja, ja hiljaisessa viikonlopussa voi kysyä, mitä minulle kuuluu.

Retriitillä on pitkä perinne. Hiljaisuuden löytöjä voi tehdä erämaaisien ajatuksista 300-luvulta. Myös Jeesus vetäytyi hiljaisuuteen.

Lampisen oma löytö on se, että joka päivä kannattaa viettää aikaa hiljaisesti oman itsensä kanssa. Hiljentyminen voi olla sanaton rukous, tai avuksi voi ottaa rukoussanan, jota toistetaan noin 20–30 minuutin ajan.

Vilkko suosittelee yhteistä hiljentymisviikonloppua myös miehille, jotka yleensä hakevat hiljaisuutta mökkilaiturilta.

– Retriiteissä ei kysellä uskon mittaa ja laatua. Siellä ei tarvitse välttämättä sanoa kuin etunimensä. Sanaa ei selitetä vaan annetaan Sanan puhua.

Hiljentymään voi harjoitella

Hiljaisuuden löytäminen voi viedä aikansa. Sirpa Lampinen kannustaa harjoittelemaan mielen hallintaa. Harhaileva mieli estää rentoutumasta ja nukkumasta. Hän muistuttaa, että esimerkiksi intiaanikulttuureissa lapsia opetetaan istumaan hiljaa, ja pikk­u­lapsille tarjotaan mindfullnessia mielen lihaksen harjoittamiseksi.

Lampisen mukaan uskonnon sävyttämä hiljentyminen menee rentoutustekniikoita syvemmälle.

– Niissä opastetaan havainnoimaan, miltä rusina maistuu suussa tai miltä tuntuu tuolin paine jalkoja vasten. Retriiteissä syntyy yhteys Jumalaan, persoonaan.

Vilkko neuvoo, että ei kannata huolestua, jos ajatukset laukkaavat ja poukkoilevat.

– Kyllä ajatukset sieltä palaavat. Hiljaisuudessa kaikki vaatimukset hiljenevät ja suoritukset lakkaavat.

Retriittejä viikonloppuisin ja arkisin

Jyväskylän seurakunnan viikonloppuretriitit leirikeskuksessa maksavat aterioineen ja saunoineen 50–80 euroa. Hintaan voivat kuulua myös esimerkiksi rukoushelmien materiaalit.

Retriittiä rytmittävät ruokailut ja rukoushetket sekä meditaatioon opastavat virikepuheet. Ruoka- ja rukoushetket ja messu ovat yhteisiä, mutta muuten on paljon lepoa. Osallistujat voivat lukea, levätä tai tehdä käsitöitä. Usein tehdään retkiä lähiluontoon.

Viikonloppuretriittien lisäksi tarjolla on hiljaisuuden iltoja keskiviikkoisin Kuokkalassa ja kaupunkiretriittejä Keltinmäessä.

Lampinen muistuttaa, että kirkon hiljentymisen aarteita voi löytää vaikka sunnuntain messusta.

– Virsineen se on hiljentymistä ja ilmaista sielunhoitoa.

Rauha löytyy retriitissä ja kynttilän liekissä

Kun tikkakoskelainen Maiju Seppä meni ensimmäiseen retriittiinsä viime kesänä, ajatus hiljaisesta viikonlopusta oli kypsynyt jo kymmen vuoden ajan. Kolmen pienen lapsen äidin irrottautuminen arjesta ei ole helppoa. Ennen retriittikokemusta Seppä mietti, tuottaako joukossa hiljentyminen vaivaantuneen olon. Kynnys lähtöön oli korkea.

– Että osaako olla oikein, tällaisena sosiaalisena ihmisenä?

Maiju Seppä on oppinut hakemaan hiljaisuutta omasta arjestaan, pieninä palasina. Hiljaisuus löytyy muun muassa hautausmaalla kävellessä. Iltaisin, kun päivän ajatukset kiertävät päässä, hänellä on tapana sytyttää tuli takkaan tai kynttilöihin ja rauhoittua liekkien lepatusta katsellen.

Joskus hiljaisuus löytyy etsien, joskus se tulee vastaan tiedostamatta.

– Hiljaisuus voimauttaa ja antaa asioille oikeat mittasuhteet, Maiju Seppä on huomannut.

Viikonloppu ylitti odotukset

Viikonlopun retriitti Koivuniemessä ylitti odotukset, ja hiljaisuus yhdessä yhdentoista muun retriittiin osallistujan kanssa oli ensikertalaiselle luonteva ja hyvä kokemus.

– Mietin etukäteen, millaiseksi viikonloppu lähtee kääntymään, mutta luotin kuitenkin, että rauha siellä tulee. Perjantaina vielä päässä surrasi, mutta lauantaina ajatukset rauhoittuivat.

Viikonloppu on Maiju Sepän mukaan hyvä mitta hiljaisuudelle. Kokonaisen viikon retriitissä saattaisi jo tulla liikaa patoutunutta puhumisen tarvetta.

Yhteisen hiljaisuuden jakaminen on eri juttu kuin yksin vietetty hiljaisuus.

– Sanattomanakin vietetty viikonloppu tuottaa ryhmäytymistä. Mieleen syntyy levollinen olo siitä, että hiljaisuutta ei ole pakko täyttää puheella.

Hiljentymistä Koivuniemessä

Koivuniemen leirikeskus on hyvä paikka hiljentyä. Luonnonrauha on lähellä, ylimääräisiä ääniä ei kuulu, ja kappelissa pidetyt hartaushetket sekä mahdollisuus piipahtaa kappeliin hoitavat ja avavat yhteyttä ylöspäin.

– Usko on retriitissä luontevasti läsnä, mutta voi itse valita kuinka sitä käsittelee.. Ei ole oikeaa tai väärää, on vain ihanaa hiljaisuutta, Maiju Seppä sanoo.

– Kun retriittiviikonlopusta karsiutuu kaikki turha, voi keskittyä oleelliseen. Eikä ole mitään velvoitteita, kun ruokakin on valmiina.

Maiju Seppä vinkkaa, että retriittiin mennessä ei pidä lukita mieltään hakemaan jotain tiettyä juttua.

– Kannattaa olla avoin sille, mitä sieltä saa ja mitä nousee itselle pintaan.

– Toivoisin ihmisten havahtuvan lähellä oleviin, konstailemattomiin hiljentymisen ja hidastamisen mahdollisuuksiin.

Artikkeli Hiljaisuus hyväksyy julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.