Ottan lähettyviltä Norjasta löytyi yksityinen leirintäalue, jonka tunnelma oli ylitse muiden. Sitä isännöi kaksi vanhaa körilästä, joille homma taisi olla peräti elämäntapa. Iltaisin he istahtivat matkailijoiden pöytiin turisemaan, ja nauru raikui pitkään pimenevässä illassa.

Jo saapumisemme leirintäalueelle jätti pysyvän muistijäljen. Olimme hädin tuskin ehtineet nousta autosta, kun hollantilaispariskunta kiirehti luoksemme. He olivat kiinnostuneita suomalaisista kolikoista. Euro oli otettu vuodenvaihteessa käyttöön ja meiltähän kolikoita löytyi vaihdettavaksi asti.

Seuraavana aamuna he olivat lähdössä kotimatkalle ja lahjoittivat meille ison laatikollisen säilykkeitä, kuivamuonaa, ja virvoitusjuomatölkkejä. Näin lastemme katseista iloisen ihmetyksen, voiko tällainen olla totta.

Palattuamme Suomen kamaralle saimme heti huomata, että tunnelma oli muuttunut. Ei ystävällistä hymyä tai tervehdystä. Se taisi olla vaatimaton tervetulotoivotus Suomeen.

Ovatkohan ajat muuttuneet noista päivistä? Ainakin hellepäivinä juroista suomalaisista näyttää kuoriutuvan esiin valoisampi puoli. Silloin suomalainen on kansainväliset mitat täyttävä sosiaalinen pakkaus. Olemme ehkä jopa sosiaalisempia kuin he, joille lämpö ja paahde ovat arkipäivää, meillehän lämpö on yhtä juhlaa.

Hymy on herkässä, ja juttu luistaa ventovieraidenkin kanssa.
”Ai, ette ole paikallisia? Eikös Jyväskylä olekin hieno kaupunki näin kesällä?”.

Artikkeli Lämpö tekee ihmeitä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.