Lopulta teatterilta tuli kaino kehotus tehdä päätös, mitä neiti Vänskä haluaa elämällään tehdä. Minun ei tarvinnut hetkeäkään miettiä, vastaus oli päivänselvä ja viulu sai jäädä.

Valmistuin musiikkiteatterilinjalta vuonna 2002. Siitä lähtien olen työskennellyt laitosteattereissa, ensin pitkään Kouvolassa ja nyt täällä Jyväskylässä. Vuosien saatossa kaikki teatterin lajityypit ovat tulleet tutuiksi, ja pitkästä muusikon taustasta on ollut valtavasti hyötyä.

Kaikessa tarinankerronnassa on aina pohjana rytmi. Myös draamankaari on ihan sama kuin sävellyksissä. Olen päässyt tekemään laajasti isoja ja erilaisia rooleja, vauvasta mummoon – sekä miehiä että naisia.

Parasta näyttelijän työssä on työryhmän yhteinen prosessi, jonka kautta lopullinen esitys syntyy. Se vaatii valtavasti syventymistä sekä erilaisten ajatusten ja toimintatapojen läpikäyntiä. Parhaimmillaan lopputulos on olennaiseen keskittyvä ja ajankohtainen, katsojaa puhutteleva esitys.

Näyttelijän työssä työajat ovat ikuinen riesa. Töitä on sekä aamupäivisin että iltaisin. Helposti käy niin, että ajatukset ovat koko päivän töissä. Siitä kärsivät sekä perhe että muukin elämä.

Hyvät yöunet ja terveellinen ruoka ovat välttämättömiä tällaiselle kaikkia maailman murheita hartioillaan kantavalle ihmiselle. On liikaa eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Elämä ei ole reilua, minulle se on tosiasia.

Pienestä pitäen olen ollut mukana seurakunnan toiminnassa. Olen varmaan maailman huonoin kristitty, mutta silti umpiuskovainen. Minulle tärkeintä elämässä on yhteys. Yhteys muihin ihmisiin ja yhteys omaan itseeni. Kuka minä olen ja mitä tarvitsen?

Myös yhteys Jumalaan on tärkeää. Toivon muistavani, että minulla on vain yksi suu, mutta kaksi silmää ja korvaa. Yhteyttä luodaan ja opitaan juuri niiden kautta.

Näyttelijä Tytti Vänskä on mukana Hair-musikaalissa ja ohjaa lapsille suunnatun Oi ihana Panama -esityksen. Näiden jälkeen hän aikoo viedä teatteria talon ulkopuolelle päiväkoti-ikäisille ja senioreille. Yleisötyö perustuu yhteistyöhön ja mahdollisuuksia on paljon.

Artikkeli Mitä neiti Vänskä haluaa elämällään tehdä? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Minua motivoi teatterissa prosessi, jonka läpi lopputulokseen päästään. Matka on mielenkiintoisempi kuin päämäärä. Uusia ideoita syntyy ja tapahtuu monenlaisia asioita, kasvamistakin. Parasta on päästä tekemään töitä eri alojen osaajien kanssa. Taiteilijoiden pitäisi tässä maassa tehdä paljon enemmän yhteistyötä taidelajien yli.

Teatteria tehdään tavallisille katsojille

Alani vaatii epävarmuuden sietämistä. Työ on julkista, ja jokaisella katsojalla on oikeus sanoa mielipiteensä työstäni ja sen lopputuloksista. Niin pitää ollakin. Mielipiteet eivät aina miellytä, mutta ammattilaisena on siitä huolimatta mentävä eteenpäin. Taidetta tehdään elämyksien vuoksi tavallisille katsojille – ei kriitikoita varten.

Teatteri on maailman vanhin taidemuoto, yhtä vanha kuin ihminen. Kun kaikki muu riisutaan, jää jäljelle tarinankerronta ihmiseltä toiselle. Siinä on teatterin voima.

Elämässä tuli vaikea vaihe, kun odotin toista lastani ja esikoinen oli vauva. Menetin äitini äkillisesti. Se oli jaksamisen koetinkivi, joka pakotti punnitsemaan kaikki valintani. Elämän palaset piti järjestää uudelleen. Nyt kaikki palat eivät välttämättä ole enää siellä missä ennen, ja paljon turhaa jäi pois. Luovuin monista painolasteista ja jarruista, peloista ja lukoista, joilla taiteilija ei tee mitään.

Eettinen johtaminen kiinnostaa

Parhaillaan ohjaan Grease-musikaalia, joka tulee ensi-iltaan heinäkuussa. Työryhmässä on valtavan lahjakkaita näyttelijöitä, tanssijoita ja laulajia. Kalenterissani on nyt töitä useammalle vuodelle, mikä on freelancerille aivan ihanteellinen tilanne. Tällä alalla tehdään työtä pätkissä.

Olen myös opiskelija. Suoritan Jyväskylän ammattikorkeakoulussa johtamisen ja henkilöstöhallinnon erikoistumisopintoja. Minua kiinnostaa eettinen johtaminen ammattiteattereissa.
Julkinen keskustelu ja #metoo-kampanja toivottavasti uudistavat johtamista myös taidealalla.

Artikkeli Matka on mielenkiintoisempi kuin päämäärä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Osaamisen rajoja on koeteltu kuluneen lukuvuoden mittaan. Syksyllä tehtiin Myrskyluodon Maija, nyt valmistellaan Elmoa. Helmikuussa esitettiin monologeja Jyväskylän alueen kirjastoissa.

Itsevarmuutta ja uusia ystäviä

Saku Taittonen sanoo teatterin olevan musiikin ohella hänen suuri intohimonsa. Nuori mies on kerännyt alan kokemusta kotipaikkakunnallaan Kuortaneella, jossa hän on ollut mukana jo neljässä kesäteatteriesityksessä.

– Kurssi on vastannut odotuksia, jopa ylittänyt ne. Koko ajan vahvistuu ajatus siitä, että teatteri ja musiikki ovat minun juttuni.

Riihimäkeläinen Säde Leino jakaa Taittosen tunnelmat.

– Kuulin, että tämä on hyvä kurssi, ja on ollut parempi kuin osasin odottaakaan. Olen saanut itsevarmuutta esiintymiseeni, ja uusia ystäviä myös, hän iloitsee.

Leinon sydän sykkii teatterille, mutta kirjoittaminenkin kiinnostaisi.

– En kuitenkaan näytelmiä kirjoittaisi, hän rajaa.

Produktioiden lisäksi opiskellaan myös teoriaa. Näyttelijäntyön perusteiden lisäksi tutustutaan fyysiseen teatteriin, improvisaatioon, naamioteatteriin sekä akrobatia-parkouriin. Dramaturgian perusteet ja käsikirjoittaminen, ohjaaminen ja esitysanalyysi syventävät teatterin ymmärtämistä.

Opintoihin sisältyvät myös draamakasvatuksen perusopinnot, jotka suoritetaan Jyväskylän avoimeen yliopistoon

Säde Leinolle tutustuminen teatterin historiaan on avannut uusia näköaloja. Saku Taittonen on oppinut, miten roolihahmoaan voi lähestyä, miten hahmo rakentuu pienistä eleistä ja ilmeistä.

– Kesäteatterissa mentiin vaan lavalle ja esitettiin. Täällä lähdetään ihan toiselta tasolta, hän kehuu.

Upeitten tarinoitten välittäjä

Kurssin pääasiallinen ryhmänohjaaja on näyttelijä Ville Kiljunen, joka on jo viiden vuoden ajan vetänyt opiston teatterikoulutuslinjaa.

Kiljunen on alun perin luokanopettaja, joka opiskeluaikoinaan kiinnostui Ylioppilasteatterista. Valmistumisensa jälkeen hän vietti antoisan vuoden Lahden kansanopiston teatterikoulutuksessa.

– Rakastuin siihen, että teatterissa saa välittää ihmisille upeita tarinoita. Ihmiset tarvitsevat kertomuksia toisistaan ja itsestään, hän toteaa.

Lukuvuoden opintokokonaisuuksia suunnitellessaan hän tahtoo antaa opiskelijoille mahdollisimman monipuolisen kuvan teatterin mahdollisuuksista ja keinoista. Hän on itse päävastuussa opetuksesta, mutta vieraillevat ohjaajat antavat opiskelijoille tilaisuuden työskennellä erilaisten teatterintekijöiden kanssa.

Hän määrittelee kansanopistovuoden olevan opiskelijoille elämän risteyskohta.

Jyväskylän kristillinen opisto on hänen mielestään turvallinen ja kotoisa oppimisympäristö, jossa näkyy arkikristillisyys. Opiskelijoita on kaikista maailman kolkista.

– Ilmapiiri on tasa-arvoinen, toisia kunnioittava. Opistolla saa olla kuka on. Hyvä täällä on olla, hän vahvistaa.

Kouluttajan kädenjälki yleensä näkyy opiskelijoissa. Kiljunen toivoo ”Kiljusen metodin” jättävän jälkensä nuoriin niin, että he pystyvät aitoihin ajatuksiin ja tunteisiin lavatyöskentelyssään.

Useat entiset oppilaat ovat jääneet vahvistamaan Keski-Suomen alueen teatterikenttää, ja moni tähtää alan maineikkaimpiin opinahjoihin.

– Koulutuskenttä on laaja, ja teatterin ammattilaiseksi on monta reittiä, hän rohkaisee alasta kiinnostuneita.

Tummasävyinen sankaritarina

Musikaali Elmo tehdään yhdessä opiston musiikkikoulutusryhmän kanssa. Näyttämölle nousevat kaikki 10 teatterilinjalaista ja 13 musiikin opiskelijaa. Elmon ohjaa näyttelijä, muusikko ja ohjaaja Aapo Oranen. Oranen on itse käynyt opiston teatterilinjan kymmenkunta vuotta sitten. Hän toteaa, että nykyiset opiskelijat vaikuttavat erittäin motivoituneilta ja kunnianhimoisilta.

Elmo on Orasen mukaan hyvin suomalainen, tummasävyinen sankaritarina, joka kertoo voittamattomasta urheilijasta.

– Elmo on filosofi, urheilija siitä kaikkein herkimmästä päästä. Tarinassa on elämän tummempia sävyjä, Oranen kuvailee.

Musikaali Elmon ensi-ilta on Huoneteatterissa torstaina 12. huhtikuuta.

Artikkeli Askeleita kohti unelmaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Panostan hyviin numeroihin, jotta pääsisin opiskelemaan hius-alaa Tampereelle. Uskon, että se sopisi minulle, koska olen kiinnostunut hiusten laittamisesta ja asiakkaiden palvelemisesta. Haluan, että oma kädenjälki näkyy työssäni. Tutustun ihmisiin helposti ja tykkään jutella monenlaisista aiheista.

Oman opiskelunsa ohella hän satsaa myös muiden oppilaiden hyvinvointiin toimimalla tukioppilaana ja oppilaskunnan jäsenenä.

Teatterissa kolmoisroolissa

Keväällä Heikkinen keskittyy koulun lisäksi kolmoisrooliinsa teatterin lavalla. Hän toimii ohjaajana, koreografina ja näyttelijänä Yksin Yhdessä -näytelmässä, joka saa ensi-iltansa aprillipäivänä Veturitalleilla.

Näytelmä kertoo yksinäisyydestä ja seksuaalisesta heräämisestä, ja sen on käsikirjoittanut Heikkisen ohjaajakollega Sofia Sarkava työryhmän toiveiden pohjalta.

Näytelmän idea syntyi Heikkisen ja Sarkavan pohdinnoista.

– Mietimme aiheita, joita tässä ajassa liikkuu. Yksinäisyyttä on kaikkialla, ja haluamme herättää ihmisiä ajattelemaan tätä ongelmaa, kuvaa Heikkinen.

Näyttelemisestä ja tanssimisesta Heikkisellä on useamman vuoden kokemus, mutta ohjaajan ja koreografin saappaissa hän astelee nyt ensimmäistä kertaa. Ohjattavia näyttelijöitä on neljä.

Koreografian suunnittelu käynnistyy tanssiin valitun musiikin kuuntelemisella. Sitten tarvitaan teetä ja hunajaa, paperia ja kynää.

– Lähden miettimään ensin joitain tiettyjä, esimerkiksi käden liikkeitä ja esiintymistilaa, sitten kokeilen niitä ja kirjaan toimivat ratkaisut ylös. Yksin Yhdessä -näytelmän koreografioissa on eniten nykytanssia ja balettia, mutta myös valssia saattaa näkyä, hän vihjaa.

Ole rauhallinen ja kärsivällinen

Ohjaajana Heikkisellä on esiintyjille kaksi avainohjetta: ole rauhallinen ja kärsivällinen.

– Etenkin läpimenoissa joutuu olemaan tiukkana. Joskus jotain kohtausta voidaan tehdä vaikka kuusi kertaa peräkkäin. Silloin pitää vaan koittaa jaksaa ja tehdä parhaansa.

Heikkinen kertoo, että toimiminen ohjaajana, koreografina ja näyttelijänä onnistuu, kun roolit pitää järjestyksessä omassa päässään.

– Kun olen jossain roolissa ja tilanteessa, olen täysillä siinä. Tykkään siitä, että minulla on monenlaista meneillään, vaikka se onkin välillä stressaavaa.

Tärkeintä koko jutussa on hänen mielestään huolehtia siitä, että jalat pysyvät maassa.

– Haluan kertoa ohjaustyöstä, koska se on minulle tärkeä, mutta en halua leuhkia sillä. Olen pyytänyt läheisiäni kertomaan, jos he havaitsevat, että se nousee päähän.

Läheisiinsä Heikkinen on tukeutunut aiemminkin.

– Elämässäni on ollut paljon alamäkiä, joissa olen saanut apua läheisiltäni. Kun minulla on joku jännittävä tilanne, saan usein kavereiltani tsemppiviestin, että ole vain oma itsesi. Se on lause, joka auttaa eteenpäin. Saan voimaa myös positiivisesta ajattelusta ja huumorista.

Muutama vuosi sitten hän oivalsi, että haluaa ilmaista itseään liikkeiden sijaan puhumalla. Balettitunnit saivat jäädä. Samoihin aikoihin hän oli kiinnostunut lähtemään mukaan isoskoulutukseen, mutta teatteri vei voiton.

Oma rippileiri Virossa oli Heikkiselle ikimuistoinen kokemus.

– Tykkäsin erityisesti yhdessäolosta ja siitä, että sain uusia ystäviä. Rippikoulu on hyvä juttu, nuorimies toteaa ja näyttää kaulallaan roikkuvaa ristiä.

Atte Heikkinen

• 17-vuotias koululainen.
• Asuu Puuppolassa.
• Toimii ohjaajana, koreografina ja näyttelijänä keväällä ensi-iltaan tulevassa Yksin Yhdessä -näytelmässä.
• Perheeseen kuuluvat sijaisvanhemmat, muutama sisarus ja koira.
• Jyväskylässä on parasta hyvät kulkuyhteydet ja kaupunginteatteri.
• Elämässä on tärkeintä ajatella positiivisesti: ”Huononakin päivänä yritän olla iloinen ja tehdä parhaani.

Artikkeli Omana itsenä ja jalat maassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.