Pohjois-Karjalasta puhelimeen tavoitettu kauppatieteiden maisteri uskoo, että valinnassa painoi monipuolisuus.

– Kouvolaan tulen Kiteen seurakunnasta, jossa olen toiminut talouspäällikkönä vuodesta 2017. Jaksoon mahtuu myös virkavapauksia, eli tein töitä Kuopion tuomiokapitulille, olin Kontiolahden seurakunnan vt. talouspäällikkö sekä kahdesti tuomiokapitulin taloushallinnon asiantuntija. Ennen Kiteen jaksoa työskentelin yli kaksikymmentä vuotta yksityissektorilla ja neljä vuotta verohallinnon asiantuntijana.

Miksi Kouvolaan?

– Paikka on itselleni sukulaisten kautta jossain määrin tuttu. Tämä on myös askel elämässä eteenpäin. Asun vuokralla Kuusankoskella, ja asunto säilyy Kesälahdella. Jonkin verran olen jo ehtinyt perehtyä pöytäkirjoihin, missä Kouvolan yhtymän hallinnossa mennään.

Pennanen harrastaa aktiivisesti avantouintia ja myös pohjoisen lumilla hiihtämistä. Vaikka eteen on osunut isoja haasteita, murheet karisevat yleensä avantoon. Silloin myös yöllä uni maittaa.

– Kotimaan ohella matkustan vuosittain Eurooppaan vaeltelemaan. Vapaalla luen ja hoidan puutarhaa.

Pennanen ei halua vielä ottaa kantaa aloitteeseen Kouvolasta yhtenä seurakuntana.

– Toimintatapanani on, että asiat edellä mennään ja yhdessä pohtiminen toimii. Talouden tiukentuessa kiinteistöjen ylläpito vaatii huolellista harkintaa ja ennakoivaa selvitystyötä. Sieltä se lopulta löytyy paras suunta eteenpäin.

Artikkeli ”Numeroilla pelaaminen kiehtoo” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Suurin muutos edellisvuoteen oli seurakuntien vapaaehtoisina lahjoituksina kokoamat varat, joissa nousua oli peräti neljä miljoonaa euroa. Talousarvioavustuksetkin olivat nousseet hieman, mikä on ilahduttavaa tiukassa taloustilanteessa. Testamenttilahjoitukset olivat ennätyskorkeat 6,5 miljoonaa.

Monimuotoista ja monen kokoista toimintaa

Järjestömme ovat varsin eri kokoisia ja toimintatavoiltaan monimuotoisia. Uusin tulokas on Evankelinen lähetysyhdistys ELY, joka vasta toukokuussa 2023 on solminut ensimmäisen sopimuksensa Kirkkohallituksen kanssa. Tämä toteutui sen jälkeen, kun kirkolliskokous oli marraskuussa 2022 todennut että ELY täyttää lähetysjärjestöksi hyväksymisen kriteerit.

ELY on kooltaan pienin (osuus lähetysjärjestöjen ulkomailla tekemästä työstä 0,92 %) ja myös nuorin järjestöistä, sillä se on perustettu vuonna 2008. Perustamisen syy liittyy Suomen Evankelisluterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) pappisvirkaa koskeviin päätöksiin.

Ruotsinkielinen Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland (SLEF) on ELY:n tavoin melko pieni (osuus lähetysjärjestöjen ulkomailla tekemästä työstä 1,82 %). Tämä selittyy kieliperustaisuudesta.

SLEF palvelee Porvoon hiippakunnan seurakuntia ja toisaalta evankelisen liikkeen ruotsinkielisiä. Se saa esimerkiksi seurakuntien talousarvioavustuksia lähes yksinomaan ruotsinkielisiltä seurakunnilta tai yhtymiltä, joissa on ruotsinkielisiä seurakuntia.

Viidennen herätysliikkeen piiristä nousseet Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (osuus 10,89 %), Medialähetys Sanansaattajat (osuus 7,27 %) sekä Lähetysyhdistys Kylväjä (osuus 13,6 %) ovat kukin hieman parantaneet tulojen kehitystä, Kylväjä selvästi. Samoin Kylväjän osuus ulkomailla tehtävästä työstä on noussut merkittävästi

Suurin ja laaja-alaisin lähetysjärjestöistä on Suomen Lähetysseura (SLS), jonka volyymi on yli puolet kahdeksan lähetysjärjestön kokonaisuudessa. Tämä näkyy sekä saaduissa tuloissa (osuus lähetysjärjestöjen tuloista 54,6 %) että osuudessa lähetysjärjestöjen kansainvälisessä työssä, joka on 52,6 %.

Diakoniselta pohjata missionaarisuutta toteuttava Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on onnistunut kasvattamaan erityisesti kansainvälisten rahoituslähteiden osuutta yli 33 miljoonaan euroon. Sen kokonaispanos on kaksi kolmannesta koko kansainvälisen työn kokonaisuudesta ollen yli 60 miljoona euroa vuonna 2022.

Järjestöt eroavat toisistaan myös teologisilta painotuksiltaan, erityisesti pappisvirkaa sekä avioliitto- ja seksuaalietiikkaa koskevissa linjauksissa. Niiden osalta käydään useimmiten keskustelua seurakuntien tehdessä päätöksiä talousarvioavustuksista. Samat aiheet nousevat myös julkisuuteen.

Järjestöt sitoutuvat perussopimuksessa noudattamaan kirkon ”tunnustusta ja päätöksiä sekä toteuttaa kirkon hyväksymää lähetyksen peruslinjausta (s.o. Yhteinen todistus 2023) ja sen toimintaperiaatteita”. Näiden pohjalta seurakunta voi luoda oman kriteeristönsä, jonka mukaan se perustelee päätöksensä. Tärkeää on päätösten läpinäkyvyys ja ymmärrettävyys.

Iloitsemme vahvasta panoksesta

Edelleen kirkko voi olla ylpeä sen sopimusjärjestöjen kyvystä suunnata varoja siihen, miksi ne on valittu kumppaneiksi. Maailmanlaajan kirkon työyhteydessä meillä on paljon osaamista ja taloudellisia resursseja jaettavaksi sinne, missä kirkot ja järjestökumppanit osaavat ruohonjuuritason työn. Tästä kasvaa se kokonaisuus, jossa toteutamme missionaarisuutta globaalisti. Samalla meillä on mahdollisuus oppia uudenlaista teologian tekemistä,

Järjestöt käyttivät saamistaan tuloista keskimäärin 82,3 % itse ulkomaiseen työhön ja loput 17,7 % tukitoimintoihin Suomessa (mm. viestintä ja varainhankinta) sekä yleishallintoon (hajonta on välillä 60–92 %). Tämä on kansainvälisestikin verrattuna erinomaisen hyvä prosentti.

Taloustilastoihin liittyviä kaavioita voit katsoa täältä.

Artikkeli Jälleen vahva panos maailmanlaajan kirkon toimintaan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

MAALISKUUSSA jää käyttöön 28 euroa, kun maksaa eläkkeestä yhtiövastikkeen, lainat, kotivakuutuksen ja lääkkeet. Huhtikuu näyttää huonommalta, koska silloin on hankittava kallis osteoporoosipiikki. Toukokuussa valo kajastaa, sillä summa on 150 euroa plussalla.

Tällaiset laskelmat ovat 73-vuotiaan Tuula Riikosen arkea, ovat olleet jo 35 vuoden ajan. Kaikki alkoi siitä, kun perheen elämä ja talous ajautuivat pahasti sivuraiteille isän toimien seurauksena.
– Minulle jäi 300 000 markan velat. Olen selvinnyt niistä työnteolla, tein toisinaan kolmea työtä yhtä aikaa. Toimin lisäksi omaishoitajana tädilleni, joka auttoi minua pääsemään jaloilleen ja hankkimaan oman kodin.

Pahimmillaan Riikonen on maksanut kahdeksaa lainaa yhtä aikaa, mikä on tarkoittanut isoja lainanhoitokuluja. Nyt jäljellä on enää kaksi, joiden otteesta on tarkoitus päästä parin vuoden aikana. Vähän yli 1000 euron eläkkeen käyttö on silti mietittävä tarkkaan.

Mutta miten Riikonen on sitten selvinnyt, mistä on löytynyt tukea jaksaa elämässä eteenpäin?
– Kaikki vaatteet saan yhdeltä ystävältä. Seurakunnan ruoka-apu ja taloudellinen tuki on minulle elintärkeää, olen erittäin kiitollinen seurakunnan väelle. Onneksi minulla on muutamia ihania ihmisiä lähelläni.

Yksi Riikosen enkeleistä on Valkealan seurakunnan diakoni Marita Pilvistö-Viljanen. Hän on tuonut Riikoselle joulun sekä auttanut lääkekuluissa ja muissa menoissa. Säännöllinen yhteyden- ja huolenpito lämmittää kovin.

LAPSILLEEN Riikosen on ollut vaikea näyttää todellista tilannettaan. Kuva siitä, että äidillä on kaikki hyvin, kiilteli lasten silmissä pitkään. Liian pitkään, mikä on jättänyt jälkensä heidän suhteisiinsa.
– Olen ollut liian kiltti, en ole kertonut totuutta heille. Peitin vaikeudet iloisuudella ja positiivisuudella. En halunnut näyttää, että minulla menee huonosti, todella huonosti.

Riikosen poika, vanhin lapsista, on tiennyt totuuden koko ajan. Nuoremmalle pojalle ja tyttärelle asioiden tila on selvinnyt vasta viime aikoina. Kaikilla kolmella on hyvä elämäntilanne ja heillä olisi mahdollisuus auttaa äitiä, mutta. Yhtä heistä äiti on myös tukenut taloudellisissa vaikeuksissa.
– He ovat syystä katkeria, koska en ole kertonut heille. Mutta se, että he eivät muista minua edes äitienpäivänä ja jouluna, tuntuu pahalta. Pojalta saan tosin vuoden perunat.

Kahdeksaan lastenlapseensa Riikonen haluaa pitää yhteyttä ja saa viettää heidän kanssaan liikunnallisia hetkiä. Heitä hän muistaa myös jouluna lahjoilla, viime joulun hankintamatka päättyi tosin ikävään kaatumiseen ja pahaan käsivammaan, jota hän potee pitkään.

RIIKONEN on elänyt nyt 17 vuotta yksin. Yhden tutkimuksen perusteella häntä on luonnehdittu erakoksi, jonka hän osin allekirjoittaa. Hän kulkee paljon yksin luonnossa, mikä on hänen juttunsa. Samalla täyttyy pakastin monista ravitsevista marjoista.
– Olen oman tieni kulkija. En ole oikein mallikelpoinen perheihminen, kuten äitini ja mummuni olivat.

Mummun vaikutus Riikosen lapsuuteen oli suuri. Perheessä oli seitsemän lasta ja maatalon työt, eläimet ja elämä tulivat tutuiksi. Sisarusten perheisiin yhteydenpito toimii yhä. Riikonen lähti 15-vuotiaana kotoa opiskelijan polulle ja valmistui suurtalousemännäksi Helsingissä.

Riikonen on nähnyt perheväkivaltaa valitettavan läheltä ja siihen tulee hänestä puuttua tiukasti. Koulukiusaaminen on saatava niin ikään kuriin ja pienten eläkkeiden on noustava. Hän näkee myös yksinäisyyden ja masentuneisuuden suurena huolena, joka on jo nyt käsillä.
– Oma elämäni on ollut monilta osin kovaa ja kamalaa. Rempseyteni ja valoisuuteni on kuitenkin pelastanut minut.

Liikunnallisuus ja yhteisöllisyys ovat kuuluneet Riikosen elämään aina. Eri palloilulajit, pitkän matkan juoksu ja hiihto sekä urheiluseuratoiminta ovat olleet hänelle läheisiä. Kymmenien kilometrien kävely ja 2000 kilometrin hiihto talvessa ovat hänelle yhä arkea, kun terveys ja kelit niin sallivat. Kaikesta koetusta huolimatta hän on elämäänsä tyytyväinen.
– Olen elänyt älyttömän kunnollisen elämän, en ole sortunut viinaan enkä tupakkaan. Tärkeintä on henkinen puoli, kun se on kunnossa, selviää myös taloudellisesti.

Sanoo Tuula Riikonen ja lisää, että omineen pitäisi tulla toimeen. Aina se ei kuitenkaan onnistu.

Yhteisvastuullisesti ikäihmisiä auttamaan

PERINTEINEN Yhteisvastuukeräys on jälleen käynnissä. Tämän vuoden keräystuotto kohdentuu taloudellisissa vaikeuksissa olevien ikäihmisten auttamiseen. Talousmurheet aiheuttavat terveydellisiä ongelmia, sosiaalista eristäytymistä ja yksinäisyyttä sekä digitalisoituneen yhteiskunnan ulkopuolelle jäämistä.

SEURAKUNTIEN diakoniatyöntekijät kohtaavat työssään paljon ikäihmisiä ja ratkovat heidän kanssaan sairauteen, turvattomuuteen, yksinäisyyteen ja pienituloisuuteen liittyviä kysymyksiä. Konkreettinen apu on asioiden selvittämistä, taloudellista auttamista, yhteydenottoja eri tahoille ja keskustelemista. Tärkeintä on nähdä ihminen kokonaisuutena.

Monta tapaa osallistua

Yhteisvastuun keräyskausi jatkuu vuoden loppuun asti. Keräykseen voi osallistua verkkolahjoituksella osoitteessa kouvolanseurakunnat.fi/yhteisvastuu. Sieltä löytyvät seurakuntakohtaiset lahjoituslinkit ja MobilePay-lahjoitusnumerot.

Voit myös ilmoittautua vapaaehtoiseksi Yhteisvastuutapahtumiin ja lipaskeräyksiin, joita järjestetään tilanteen sallimissa puitteissa. Muista osallistumistavoista voi keskustella oman seurakunnan diakonian kanssa.

20 prosenttia keräystuotosta jää käytettäväksi ikäihmisten hyväksi omassa seurakunnassa. Lisäksi 10 prosenttia ohjautuu paikallisseurakunnille Kirkon diakoniarahaston kautta. Saman verran suuntautuu vähävaraisten ihmisten maksuttomaan digitaitojen koulutukseen. 60 prosenttia tuotosta ohjautuu Kirkoin ulkomaanavun välityksellä katastrofiapuun.

Lahjoita Kouvolan seurakuntien Yhteisvastuukeräykseen

Artikkeli Valoisan pinnan alla pulppuaa taloudellinen ahdinko julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

1. Kuinka paljon seurakunnan tulisi antaa talousarviomäärärahoja lähetystyölle ja kansainväliselle diakoniatyölle?

Tämä on kysymys, joka elää seurakunnissa taas vahvasti, sillä taloudelliset haasteet ovat monesta syystä korostuneet. Myös uusille taloushallinnon työntekijöille saattaa olla vierasta, että seurakunta antaa tuntuvia avustuksia lähetysjärjestöille.

Vastaus:

Seurakunnat osallistuvat lähetystyöhön ja kansainväliseen diakoniaan, sillä Raamatun ja kirkkolain mukaan maailmanlaaja missio kuuluu seurakunnan olemukseen ja tehtävään.

Piispainkokous antoi vuonna 1982 suosituksen, että seurakunnat myöntäisivät verotuloistaan vähintään kaksi prosenttia lähetystyöhön ja kansainväliseen diakoniaan. Vuonna 1999 piispainkokous suositteli, että vuonna 2000 määrärahojen osuus olisi kolme prosenttia. Vielä vuoden 2008 kirkon strategiassa todettiin, että seurakuntien tulisi pyrkiä nostamaan lähetystyölle annettavaa talousarviotukea.

Vaikka uudempia suosituksia ei ole tullut, nämä suositukset korostavat edelleen seurakunnan taloudellista vastuuta lähetystyöstä. Vaikka seurakunnalla olisi merkittävää vapaaehtoista tukea lähetystyölle, tuki ei saa olla perusteena talousarviotuen alentamiselle. Vähimmäistavoitteena on edelleen tuo 2 % talousarviomäärärahoista.

2. Miten lähetystyön määrärahat tulisi jakaa eri järjestöjen kesken?

Useimmiten seurakunnista tulee kysymys, miten seurakunnan tulisi jakaa talousarviovaroja / tehdä nimikkosopimuksia eri lähetysjärjestöjen kanssa. Hyvänä pohjana pohdinnoille on Kirkon lähetystyön toimikunnan ohje jakoperusteista vuodelta 2018.

Suositus talousarvion määrärahojen jakamisesta kirkon kansainvälisen työn järjestöille

Tämä ohje jättää paljon harkinnanvaraa paikalliseen seurakuntaan. On myös seurakuntia, joissa kaavamaisesti seurataan aiempaa ohjetta, jossa jakoperusteena oli vain seurakunnan alueelta tullut vapaaehtoinen kannatus.

Vastaus:

On syytä korostaa, että perustana on edellä mainittu voimassa oleva suositus ja jokaisella seurakunnalla on sen pohjalta laaja harkintavalta. Pari reunahuomautusta nostan esille. Silloin, kun omasta seurakunnasta joku on lähdössä lähetystyöhön, on hyvin ymmärrettävää, että hänen kanssaan pyritään saamaan nimikkosopimus. Tuttu työntekijä nimikkolähettinä on aina seurakunnalle etu. Toiseksi koska monet seurakunnat ovat pieniä ja kannatus voi jäädä kokonaisuutta ajatellen vähäiseksi, olisi syytä harkita taloudellisen tuen mielekästä keskittämistä vain harvalle järjestölle. Jos nimikkosopimuksen summa kuluu merkittävältä osin vierailuihin ko. nimikkoseurakunnassa, se ei tietysti voi olla lähetystyön toteutuksen kannalta mielekästä.

Esimerkiksi Pohjois-Suomessa monet seurakunnat ovat pieniä ja matkat pitkiä. Tällaisessa tilanteessa kannattaisi naapuriseurakuntien kanssa tehdä yhteistyötä nimikkolähettien valitsemisessa, jotta samoilla vierailureissuilla nimikkolähetti voisi vierailla useammassa seurakunnassa.

Voiko seurakunta antaa taloudellista tukea lähetystyön muille toimijoille kuin perussopimuksen tehneille kirkon lähetysjärjestöille?

Edellä mainitussa suosituksessa Kirkon lähetystyön toimikunta suosittaa, että tukea annetaan kirkon sopimusjärjestöjen kautta. Osa seurakuntien taloudellisesta tuesta annetaan kuitenkin muille toimijoille, kuten Rauhan Sanalle, Evankeliselle lähetysyhdistykselle, Lähetyslentäjille, yms. Samoin merkittävä osa tuesta kanavoituu seurakunnista ja rovastikunnista myös suoraan Inkerin ev.lut. kirkon toimintaan Venäjällä ja pienemmässä määrin esim. Virossa ja Unkarissa.

Vastaus:

Kirkkohallitus käy vuosittain ohjausneuvottelut perussopimuksen tehneiden järjestöjen kanssa. Kirkko antaa näille järjestöille siis eräänlaisen laatutakuun, jotta seurakunnat voivat huoletta tukea niiden toimintaa. Jos on kuitenkin paikallisia perusteita antaa taloudellista tukea muille toimijoille, se on mahdollista. Silloin vastuu toiminnan mielekkyydestä on kuitenkin eri tavalla seurakunnalla itsellään. Esimerkiksi Oulun hiippakunnassa Venäjän suuntaan tapahtuva työ on hyvin merkittävää sekä seurakunnille Suomessa että Venäjällä. Silloinkin on tärkeää, että työtä tehdään koordinoidusti Inkerin kirkon ohjeiden mukaan.

Voidaanko lähetystyössä kerättyjä vapaaehtoisia varoja käyttää lähetystyön paikallisen toiminnan rahoittamiseen?

Yhdessä seurakunnassa on tullut esille käytäntö, että vapaaehtoistyössä kerättyjä varoja voidaan käyttää lähetystyön budjetin katteeksi siten, että ei käy selvästi ilmi, ovatko oman seurakunnan lähetystyön toiminnan kulujen kattamiseen käytetyt rahat verotuloja vai vapaaehtoisina lahjoituksina ja myyjäisistä saatuja. Lähetyssihteeri ei ollut saanut tähän varmuutta omassa seurakunnassaan.

Vastaus:

Vapaaehtoistyössä kerättävät kolehdit, myyjäistuotot yms. on pidettävä selkeästi erillään verotuloina tulleista varoista. Vapaaehtoisia varoja ei voi siis käyttää esim. vapaaehtoisten muistamisiin tai lähetyssihteerin toimintakuluihin.

Vesa Häkkinen Kirkon lähetystyön keskuksesta antoi tällaisen tarkentavan vastauksen:

Kirkkohallituksen 16/2016 yleiskirjeessä on korostetusti tuotu esille se, että tiliöintiä tehdessä ulkopuolisille menevät kolehdit ja muut lahjoitukset tulee laittaa tileille Ulostilitettävät muut kolehdit (tili 224100) ja Ulos-tilitettävät lahjoitukset (228500). Molemmat ovat sellaisia, joihin ei tule kertyä saldoa. Ohjeistuksen mukaan näille tileille tulevat varat on tilitettävä viivytyksettä eteenpäin.

Sama koskee tiliä Ulostilitettävät keräykset (228000) joka on tarkoitettu esimerkiksi myyjäisistä, konserteista ja ruoka- ja kahvimaksuista kertyneille tuotoille.

Tämä merkitsee seurakunnassa sitä, ettei kolehtituloja tai esim. lähetystyön myyjäisissä lähetysjärjestöille tarkoitettuja tuottoja pitäisi laittaa seurakunnan muille tulotileille.

Pitääkö keräystulojen näkyä tuottoina budjetissa?

Eräässä seurakunnassa on käyty keskustelua siitä, pitääkö vapaaehtoisten keräystulojen näkyä talousarviota tehtäessä tuottoina. Jos ne näkyvät tuottoina ja budjetti ei kulu kokonaan, onko silloin riski, että kyseiset vapaaehtoiset tulot häviävät vuoden päätteeksi yleiseen kassaan ilman, että työntekijät ja vastuunkantajat ovat siitä tietoisia. Tämä kysymys nousee esille erityisesti, sillä jotkut tilaisuudet esim. Kauneimmat Joululaulut, ovat aivan vuoden lopussa.

Vastaus:

KLK:n Vesa Häkkinen toteaa: niiden toimintojen osalta, joiden tuotot suuntautuvat lähetysjärjestöille tai Kirkon Ulkomaanavulle, ei ole tarpeen laittaa talousarvioon tuottoja. Jos niin tehdään, eikä tuottoja ole tilitetty eteenpäin vuoden vaihteessa, on tarkoituksenmukaista tehdä siirto seuraavan vuoden talousarvioon ja hoitaa tilitykset ulos mahdollisimman nopeasti.

Onko hyvä ja mahdollista, että vapaaehtoisten keräysten määrä vaikuttaa verotuloista annettavien varojen määrään?

Eräässä seurakunnassa oli käytäntö, että kun tuli paljon vapaaehtoisia varoja, se vähensi automaattisesti lähetykseen käytettyjä verovaroja. Käytäntö johti tilanteeseen, missä vapaaehtoisten voimakas työ ei oikeastaan lisännyt lähetystyölle kertyviä tuloja, sillä vastaavasti verovarat lähetystyölle jäivät pienemmiksi. Toisaalta järjestely vaikutti sen, että vapaaehtoisten varojen laskiessa seurakunnan budjettivaroista taattiin kuitenkin sovittu summa, joten paineet vapaaehtoistyölle eivät olleet niin suuret.

Vastaus:

Vesa Häkkisen mukaan nimikkosopimusten rahoituksen osalta seurakunta voi tehdä talousarviopäätöksen, jonka mukaan osa katetaan budjettivaroin (eli verotuotosta) ja osa kootaan vapaaehtoisena kannatuksena.
Koska päätös talousarviosta tehdään seurakunnan päättävissä elimissä, viime kädessä kirkkovaltuustossa tai yhteisessä kirkkovaltuustossa, on varoja koskevat muutokset hyväksyttävä myös vastaavassa elimessä tai mikäli päätäntävaltaa on siirretty esim. viranhaltijalle, viranhaltijapäätöksenä. Ilman uutta päätöstä summia ei voi muuttaa.

Tällaista käytäntöä ei ole kuitenkaan suositeltavaa. Kaiken lisäksi talousarvioavustukset tulisi tilittää järjestöille mahdollisuuksien mukaan alkuvuodesta, joten siinäkään mielessä käytäntö ei puolla paikkaansa.

Mikäli seurakunnan vapaaehtoisesti kokoamat, nimikkosopimusta varten tarkoitetut varat ylittävät budjetoidun summan, voi seurakunta käyttää varat saman järjestön muun toiminnan tukemiseen. Ilman erillispäätöstä vapaaehtoisen kannatuksen kasvu ei voi pienentää verovaroista budjetoitua summaa.

Ilmeisesti on siis mahdollista, että jos alkuperäisessä päätöksessä talousarviomäärärahat elävät vapaaehtoisten keräysvarojen mukaan, On edellä mainittu käytäntö mahdollinen. Onko se hyvä, on monitahoisempi kysymys. Oma näkemykseni on, että tällainen talousarviovarojen eläminen vapaaehtoisten varojen mukaan sisältää enemmän ongelmia ja lienee hyvin harvinainen. Tärkeää on joka tapauksessa muistaa, että edellä mainittu suositus 2 % varoista lähetystyölle ja kv. diakonialle koskee siis pelkästään talousarviomäärärahoja, ei yhteenlaskettuna talousarvio- ja vapaaehtoisia määrärahoja.

Voiko järjestön budjettipohjainen taloussuunnittelu merkitä sitä, että kerättävä kolehti tai muu lahjoitus ei menekään juuri siihen kohteeseen, mihin se on kerätty?

Tämä kysymys on tullut ilmi, kun on kerätty kolehtia johonkin suosittuun kohteeseen tai suositun nimikkolähetin työn tukemiseen, mihin tulee helposti paljon lahjoituksia.

Vastaus:

Kirkon järjestöt tekevät tarkan budjetin tulevasta toiminnasta, mikä kuuluu hyvään ja läpinäkyvään hallintoon, mutta myös tarkoituksenmukaiseen ja viisaaseen suunnitteluun. Lähetysjärjestöillä on varmasti eroja budjetin rakenteessa, mutta ainakin suurimpien järjestöjen perusperiaatteena on budjettipohjaisuus. Järjestön työlle kerättävät kolehdit menevät yleensä kartuttamaan budjettiin merkittyä summaa, mutta eivät nosta vuotuisen budjetin määrää. Eli jos budjetti on jollekin hankkeelle tai nimikkokohteelle vaikka 1000 euroa, niin kerätty kolehti ei nosta sitä automaattisesti 1500 euroon.

Tämän budjettipohjaisen suunnittelun tarkoituksena on huolehtia siitä, että järjestö voi suunnitella työtään koordinoidusti. Jos jonain vuonna varoja tulisi suositulle hankkeelle tai nimikkolähetille liikaa, niitä ohjataan muihin hankkeisiin tai lähetystyöntekijöille ja jos jonain vuonna liian vähän, jostain muista varoista voidaan tuo suunnitelma silti toteuttaa.

Mitä sitten kerätylle kolehdille tapahtuu, jos hankkeen budjetti on jo täynnä muista keräyksistä?

Kysyin tätä asiaa pariltakin järjestöltä, mutta tässä Suomen Lähetysseuran Suvimarja Rannankari-Norjasen selkeä ja havainnollinen vastaus:
Eri hankkeiden kannatusta voi kuvata vaikkapa astioilla tai koreilla. Kerätyt kolehdit, aivan samoin kuin seurakuntien budjettivaroista myönnetyt rahat, ohjataan ensisijaisesti täyttämään juuri sen hankkeen budjettikoria, kuin mihin seurakunta on sopimuksen tehnyt. Jos kannatus (seurakuntien tälle kyseiselle hankkeelle myönnetyt talousarviovarat sekä vapaaehtoinen kannatus, kuten kolehdit, myyjäiset, lähetyslounaat jne., tai yksityinen kannatus) täyttää tämän astian, ja ylittääkin sen, silloin kerätyt varat valuvat ”alla olevaan” suurempaan koriin eli koko työalueelle/maalle. Jos tämäkin astia tai kori täyttyy ja valuu yli äyräidensä, silloin yli menevä osa valuu koko ko. järjestön työlle, käytettäväksi siellä, missä sille on tarve. Ja tarpeitahan aina on, vaikka jokin yksittäinen hanke, tai jopa työalue olisi täyteen ja ylikin katettu.

Tämä sama asia on ilmaistu Lähetysseuran ja seurakuntien välisissä palvelusopimuksissa yleensä seuraavasti: ”Seurakunnan tulouttamat varat Lähetysseura käyttää hankesuunnitelmien mukaisesti. Mikäli saadut varat ylittävät kannatustavoitteen tai hankkeista aiheutuvat kulut, ylimenevä tuki on mahdollista käyttää kohdemaan työhön sekä muilla alueilla.”

Haluan korostaa, että budjettipohjainen suunnittelu luo edellytykset sille, että tärkeää työtä pystytään tekemään kaikenlaisissa maissa ja kohteissa. Eri järjestöillä on vähän erilaisia käytäntöjä, mutta halutessaan voi käytännön tarkistaa järjestöltä. Erityisissä tapauksissa järjestöt saattavat siirtää jonkun merkittävän lahjoituksen tai muun kerätyn summan budjetin ohi tietylle hankkeelle. Olisi suunnitelmallisen työn kannalta kuitenkin hyvin ongelmallista, jos jokainen lahjoittaja haluaisi aina itse määritellä, mihin kohteeseen lahjoitus menee.

Mitkä eri lähetysmyymälöiden, kirpputorien yms. myymät tuotteet ovat vapaita arvonlisäverosta?

Seurakunnissa tuntuu olevan eri tulkintoja siitä, ovatko esim. kaikki eri lähetysmyymälöissä ja myyjäisissä olevat tuotteet, lähetysruokailujen ruokailupalvelut automaattisesti arvonlisäverottomia.

Vastaus:

Pohdittaessa sitä, onko myynti arvonlisäverollista vai ei, tulee ensin miettiä, tapahtuuko, myynti liiketoiminnan muodossa. Toiseksi tulee arvioida sitä, ylittävätkö seurakunnan yhteenlasketut myyntituotot vuodessa 10.000 euron rajan (vähäinen liiketoiminta). Jos raja ei ylity, myyntituotoista ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa.

Koska tämä kysymys on spesiaalipohdintaa, parempi antaa ääni asiasta paremmin ymmärtäville. Johanna Simpanen Kirkkohallituksesta on laatinut ohjeen, jossa tätä kysymystä avataan tarkemmin: Arvonlisäveroon liittyvä ohjeistus

Miten kolehti kannattaa kerätä kirkossa?

Seurakunnissa on keskusteltu tiiviisti siitä, miten kolehti voidaan kerätä pandemian aikana turvallisesti ja miten varojen keruu voidaan toteuttaa striimatuissa lähetyksissä. Kolehdin keruu on joka tapauksessa jatkossa haasteiden edessä, sillä yhä useammalla jumalanpalvelusvieraalla ei ole mukanaan käteistä.

Vastaus:

Monet seurakunnat siirtyivät kirkkojen avauduttua ovilla kerättävään kolehtiin. tämä on heikko ratkaisu sekä itse keruun puolesta mutta myös teologisesti. Ovella kerättävä kolehti on tuottanut vähemmän, sillä ulos mennessä asia helposti jo unohtuu. Samalla kolehdin merkitys muuttuu jumalanpalveluksen rukouksen sisältä vain käytännön asiaksi. Useampi hiippakunta on tarkentanut ohjeistusta, jotta ensisijainen kolehdin kanto tapahtuisi omalla paikallaan, kunhan koronahygieniasta huolehditaan. tämä onnistuu esim. varsihaavien käytöllä, mutta myös käsihaavilla, jos sitä ei anneta kenenkään käteen.

Virtuaalisissa jumalanpalveluksissa ei voi kerätä varsinaista kolehtia, mutta niissä voi pitää esillä lahjoitusmahdollisuuksia järjestöille, joilla on rahankeräyslupa. Tästä tarkemmin: Ohje kolehdeista

Joissain seurakunnissa on otettu käyttöön jo MobilePay -sovellus. Silloin sitä ei ole tiedotettu kirkkosalin ulkopuolelle esim. striimauksien kautta, ja on korostettu, että sitä voi käyttää vain jumalanpalveluksen aikana. Kirkkohallitus on tekemässä ohjeistusta mobiililahjoitusten käytöstä, mikä valmistunee piakkoin.

Lopuksi

Kirkon lähetysjärjestöt ovat juuri nyt suurten haasteiden edessä, sillä seurakuntien vapaaehtoisen työn kautta hankittavia tuloja on karsiutunut koronan tähden. Todellisiksi maksajiksi joutuvat aina yhteistyökumppanimme maailmalla ja paikalliset ihmiset. Toivon, että seurakunnat suhtautuvat hyvin sitoutuneesti nimikkosopimuksiinsa., On ollut hienoa kuulla seurakunnista, jotka ovat antaneet tässä tilanteessa jopa ylimääräistä tukea lähetystyöhön ja luovasti haastaneet yksittäisiä seurakuntalaisia lahjoittamaan lähetystyöhön.

Näitä pohtien

Matti Laurila
Kansainvälisen työn hiippakuntasihteeri
Oulu

Artikkeli Kysymyksiä ja vastauksia lähetystyön taloudenhoitoon julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Merkonomin koulutuksen saanut Pynnönen tuli töihin seurakunnalle vuonna 2008, alun perin kahdeksi kuukaudeksi kesätöihin. Kymmenen vuotta talossa tulee pian täyteen.

– Eläköitymisten myötä työtä on vapautunut ja määräaikaisuuksien kautta minut lopulta vakinaistettiin. Aika on mennyt tosi nopeasti, Pynnönen pohtii.

– Viimeiset vuodet ovat olleet tasaisia. Työurani alkupuolella oli enemmän isoja muutoksia.

Isoin muutoksista oli seurakuntien yhdistyminen vuonna 2009. Palkkahallinnon kannalta merkittävän asia oli Kipa-järjestelmään siirtyminen vuonna 2013. Silloin Kirkon palvelukeskus ryhtyi hoitamaan palkkojen maksatusta. Kaikki palkka-aineistojen tallennus ja raportointi jäi kuitenkin seurakuntien kontolle.

Palkkasihteerin homman seurakunnalla tekee vaativaksi kirkon virka- ja työehtosopimus. Se on nimittäin harvinaisen pitkä, 300 sivua.

– Kirkon työehtosopimus on erityisen sekava, koska talossa tehdään niin monenlaista työtä. On esimerkiksi virkasuhteisia sekä tavallisessa työsuhteessa olevia sekä epäsäännöllisempää työtä tekeviä, kuten papit, Pynnönen selittää.

Palkkasihteerin toimenkuva sisältää muutakin kuin pelkkää tietojenkäsittelyä, numeroita, taulukointia ja pykälien tulkintaa. Työ on paljolti myös neuvontaa palkka-asioissa.

– Työntekijät soittelevat, kun heillä on kysymyksiä palkanmaksusuun liittyen. Puheluita tulee itse asiassa yllättävän paljon. Joskus voi tuntua jopa siltä, että toimii puhelinvaihteena, Pynnönen nauraa.

Viime aikoina kilpailukykysopimus ja lomarahojen vähennykset ovat mietityttäneet monia ja palkkasihteerin puhelin on soinut tiuhaan.

– Se toisaalta sopii minulle, koska olen luonteeltani sosiaalinen, Pynnönen sanoo.

Työssä haastavinta on Pynnösen mielestä aikatauluttamien ja ennakointi. Tarkkuutta vaaditaan jatkuvasti.

– Ei voi laittaa aivoja narikkaan, vaan on oltava skarppi koko ajan.
Työn iloa lisää vastaavasti se, kun tuntee hallitsevansa työn hyvin. Näin syntyy myös onnistumisen kokemuksia.

– Se tuntuu hyvältä, kun työ kulkee sujuvasti. Tämä on sellaista työtä, että jos on hiljaista, silloin tietää, että on tehnyt työnsä hyvin. Suoraa palautetta tulee aika harvoin, Pynnönen kertoo.

Toinen hyvä puoli on työn säännöllisyys. Työt tehdään työpaikalla virastoaikana, eikä niitä viedä kotiin.

– Minusta on kiva, että kotona ei tarvitse kantaa puhelinta mukana. Työ ja vapaa-aika pysyvät erillään.

Kolmas hyvä puoli on Pynnösen mukaan työkaverit. Hyvä ilmapiiri tuo tunnetusti hyvinvointia ja se ei ole aina itsestäänselvyys.

– Meillä on tosi hyvä porukka, Pynnönen kehuu työkavereitaan.

Artikkeli Palkat vaativat laskijansa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Laitisen mukaan tulojen lisäys on mahdollista vain verotusta nostamalla. Kirkollisveron nostoa ei kuitenkaan pidetä kovin järkevänä vaihtoehtona. Menoista suurimmat ovat henkilöstö- ja kiinteistökulut.
Korpilahden ja Säynätsalon vanhat pappilat ovat tällä hetkellä myynnissä. Keskustan pappilan kohtaloa ja kuntoa selvitetään parhaillaan.
Korpilahden kirkon remontin on määrä valmistua ensi vuoden aikana. Huhtasuon ja Keltinmäen kirkot kaipaavat kunnostusta. Keskusseurakuntatalo ja Lohikosken kirkko ovat suljettuina. Toimisto- ja toimintatiloja on jouduttu sijoittamaan vuokrattuihin väistötiloihin.

Kirkkovaltuusto kokoontuu 10. lokakuuta, jolloin sille esitellään välikatsaus toiminta- ja taloussuunnitelmista. Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle vuoden 2018 kirkollisveroprosentiksi 1,45 prosenttia.

Artikkeli Tonttikaupoista tuli pientä helpotusta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.