– Vanhimmissa ilmoituksissa kerrottiin tapahtumista kokonaisin lausein, ja tarkoitus oli tiedottaa, kertoo suomalaista surua väitöskirjassaan tutkinut tietokirjailija Mari Pulkkinen.

Yhä digiaikana moni lukee paperilehdestä tarkkaan juuri kuolinilmoitussivun. Kauniisti sanoitettu ja kuvitettu suru ja etenkin nuoren ihmisen kuolema koskettaa. Iän kun voi päätellä syntymäajasta. Lisäksi kuolleesta saatetaan kertoa syntymä- ja kuolinpaikka ja toisinaan ammatti tai oppiarvo.

 Olisi tärkeää muistaa toisemme rehellisesti kaikkine puolinemme ja kokonaisina ihmisinä.

Valittu symboli ja kuvitus viestivät arvomaailmasta tai vaikka­pa rakkaasta harrastuksesta. Suremaan jääneiden lista kertoo perhesuhteista.

Sanamuodoista voi toisinaan lukea viitteitä myös kuolinsyystä. Joku on kuollut pitkän sairauden murtamana ja toinen lähtenyt yllättäen. Henkirikoksesta tai itsemurhasta taustalla yleensä vaietaan. Halutaan olla hienotunteisia ja kunnioittaa vainajaa. Pulkkisen mielestä avoimuus lisääntyy vähitellen ja vaikeistakin asioista voidaan puhua.

– Olisi tärkeää muistaa toisemme rehellisesti kaikkine puolinemme ja kokonaisina ihmisinä. Silloin myös suru voi olla kokonaista.

Lehdestä voi löytää myös itselle tutun nimen yllättäen tai odotetusti. Kuolinilmoitusta ei kuitenkaan laiteta lehteen läheskään aina.

– Sanoisin, että yli puolet jättää tekemättä. Joillekin riittää, että läheisen kuolemasta kerrotaan lehdessä kirkollisissa ilmoituksissa. Myös hinta voi vaikuttaa päätökseen, kun palstan ilmoitus lehdessä maksaa 350–450 euroa ja kahden palstan noin 700 euroa, arvioi Tarja Salmela Jyväskylän Hautauspalvelu Oy:stä.

 Puhutaan sururauhasta ja ajatellaan, että on kohteliasta jättää ihminen suremaan rauhassa.

Hän kertoo, että omaiset laativat kuolinilmoituksen yleensä omatoimisesti helppokäyttöisellä ohjelmalla sanomalehden verkkosivuilla. Ilmoitusta voi laatia askel askeleelta, ja lopputuloksen näkee valmiina ennen julkaisua.

Osa miettii surun sanoja tarkkaan, ja toiset valitsevat valmiista valikoimasta. Saattaapa joku valita etukäteen itse kuolinilmoituksensa sisällöt.

Ilmoitus julkaistaan nykyään yleisimmin hautajaisten jälkeen. Kerrotaan, että siunaus on pidetty läheisten kesken ja kiitetään myötäelämisestä surussa. Aiempaa harvemmin esitetään avoin kutsu siunaus- tai muistotilaisuuteen. Pulkkisen mielestä se kuvastaa perinteisen yhteisöllisyyden katoamista kuoleman ja surun ympäriltä.

– Puhutaan sururauhasta ja ajatellaan, että on kohteliasta jättää ihminen suremaan rauhassa. Oikeasti sosiaalisen verkoston voisi olla hyvä aktivoitua surevan tueksi.

Paljon surua jää sanomalehtien ulkopuolelle.

Moni haluaa viestiä surusta ja menetyksestä lehti-ilmoituksen rinnalla tai sen sijaan somekanavillaan. Sielläkin julkaisuun saatetaan liittää muistolause, kuva tai symboli. Somen sykli on nopea ja siihen liittyy vuorovaikutus, kun surunilmaus kerää reaktioita, osanottoja ja särkynyt sydän -symboleita.

Pulkkinen huomauttaa, että lehdissä näkee harvoin vieraskielisiä kuolinilmoituksia.

– Paljon surua jää sanomalehtien ulkopuolelle, vaikka olemme monikulttuurinen maa. Some tarjoaa sen sijaan ilmaisen mahdollisuuden kertoa surusta omalla kielellä ja omalle verkostolle.

Artikkeli ”Rakkaudella muistaen ja kiittäen” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.